Kuudestoista kirje: Maailmani tästä kulmasta (tammi 2025)

[Pauliinan kuukausikirje]

Hyvä lukijani,

 

Somesta poistuminen on tuntunut yhä oikealta ratkaisulta, mutta joitakin asioita olisin kyllä halunnut jakaa näinä viikkoina. Pakkasen, rajun tuulen, taivaanrannan värit, hetkiä maisemassa. Samalla olen kysynyt itseltäni, mitä olen halunnut saada joskus aikaan, kun olen kaivanut esiin puhelimen ja kiirehtinyt jakamaan kuvan, jossa tilan tuntu on kadonnut, värit toistuvat huonosti eikä valo ole sama kuin se jonka näen. 

 

Kai ne ovat olleet kauniita ja yksinäisiä hetkiä niin valtavassa avaruudessa, että kokemus on pitänyt yrittää jotenkin kesyttää. Nyt kun annan hetken säilyttää villiytensä, tunnen olevani usein suuren taivaan alla ainoa ihminen todistamassa maailmaa tästä täsmällisestä kulmasta. 

 

Tuoreena käännynnäisenä iloitsen siitä, ettei minun tarvitse enää vähätellä puhelimen tuijottamiseen kulunutta aikaa tai somen käyttämisen varjopuolia, esimerkiksi katseen korostunutta roolia siinä miten havainnoin itseäni ja ympäristöäni tai jatkuvaa painetta jakaa oma arki ja ajatukset. Nyt vähättelen varmaan sitä iloa, jota somesta sain. Yhteys joihinkin merkityksellisiin ihmisiin katkesi sieltä lähdettyäni, ja äiti kantaa minusta enemmän huolta kun ei voi kurkata päivittäisiin tarinoihini.

 

Myös muille, jotka ovat miettineet miten voin, olisin halunnut jakaa sen tiedon, että kaikki on riittävän hyvin. Olen kyllä paininut avoimuuden ideaalin kanssa ja pohtinut, ovatko jotkin vaikkapa omaelämäkerrallisissa kirjoissani tai somessa tekemäni ratkaisut olleet seurausta terveiden rajojen puuttumisesta tai siitä kuvitelmasta, että maailma on lempeämpi kuin se on: että jos vain ilmaisee itseään täsmällisesti, tulee ymmärretyksi ja ehkä myös hyväksytyksi. Nyt mietin, onko avoimuus mahdollista myös tahallisten ja tahattomien väärinymmärrysten todellisuudessa. Voiko sellaista voimaa toivoa tai vaatia itseltään, vai onko haavoittuvuus jotakin, mikä on säästettävä yksityisiin olosuhteisiin?

 

Suhteeni kirjallisuuteen, kirjoittamiseen ja sanoihin on rakentunut sille, että olen kuullut toisten ihmisten äänen lukemieni kirjojen riveiltä ja halunnut vastata heidän rohkeuteensa ja avoimuuteensa samassa luottamuksen hengessä. Teksti, joka pyrkii suojelemaan kirjoittajaansa, kadottaa voimansa, mutta ihminen, joka ei suojele itseään, on niin monenlaiselle vahingolle altis. Kirjoittaminen ja eläminen tuntuvat vaativan minulta vastakkaisia asioita. On kuin ne molemmat pyytäisivät uhraamaan jotakin tärkeää.

 

Ilman vastauksia näihin minua kiusaaviin kysymyksiin tervehdin sinua siellä missä oletkin, ja mistä kulmasta maailma sinulle tänään näyttäytyy.

 

Pauliina