Kahdeksastoista kirje: Nopeita haluja ja hitaita reaktioita (maalis 2025)
Pauliinan kuukausikirje
Hyvä lukijani,
Kevät on jälleen täällä. Joutsenet lentävät yli, valoa on riittävästi. Se tuntuu samaan aikaan vanhan toistolta että täysin uudelta. Koen olevani vapaa ainakin talvesta, eräästä pitkästä ja pilkuntarkasta kirjoitusprosessista ja uuden kirjan julkaisemisen pahimmasta hermopaineesta.
Olen palannut siihen mikä on minulle luontaisinta ja ominta. Teen taustatyötä romaanisarjaan, katson vanhoja elokuvia ja luen taustakirjallisuutta. Pidän tästä väljästä työvaiheesta yli kaiken. Rakennan maailmaa yksityiskohta kerrallaan. Löydän ja opin uutta, hahmottelen muota ajatuksille ja henkilöille, varjelen ristiriitoja.
Toistaiseksi sarjan laajuuteen kirjoittaminen ei ole tuntunut niin työläältä kuin etukäteen pelkäsin. Paremminkin minusta tuntuu siltä, että luomassani maailmassa on kerrankin tarpeeksi tilaa. Minua lohduttaa myös se, että näiden kirjojen on tarkoitus ilmestyä vasta vuosien päästä. Uskon taiteessa nykyään eniten siihen, miten pitkien prosessien tulosta työ on. Siinä missä mediaan kirjoitettu nopea maailma panee sätkimään vaihtuvien uutisten koukussa, kirjallisuus reagoi hitaasti eikä koskaan sano ensimmäistä sanaa.
Tarvitsen tuota kirjoittamisen ja lukemisen verkkaista todellisuutta, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että välillä olen liian kärsimätön hyväksyäkseni sitä. Uusi kirjani on ollut olemassa kohta kolmisen viikkoa – miten muka kaikki eivät ole vielä ehtineet lukea sitä? Haluan nopeita vastauksia ja kiitoksen mielihyväpiikkejä. Haluan että jotakin tapahtuu. Nämä eivät tietysti ole erityisen arvokkaita haluamisen kohteita, ja siksi on varmaan oikein, että maailma on verrattain hiljaa.
Kirjan julkaisujuhlassa pidin pienen puheen siitä, miten näkyväksi tuleminen ja huomion hakeminen eroavat toisistaan. Sanoin silloin jotenkin näin: ”Huomiota voi saada oikeastaan mistä syystä ja näkökulmasta tahansa, ja tuolla huomiolla halutaan usein tehdä jotakin: koukuttaa, viihdyttää, yleensä myydä. Näkyväksi tulemisessa on taas kyse siitä, että jokin asia tai ihminen tulee havaituksi oikein.”
Luulen, että näkyväksi tuleminen on yksi ihmisen syvimmistä haluista ja että paremman puutteessa tyydymme huomioon. Ainakin tunnen tämän ristivedon itsessäni, kun kirja on tuore ja tahtoisin kokea, että työllä on merkitystä. Kirjailja leikkii niin pitkään yksin, mutta leikkiä motivoi ajatus siitä, että se lopulta jaetaan.
En aivan tiedä, miten päädyin kirjoittamaan yksinäisistä leikeistä, kun ryhdyin puhumaan keväästä. Tällaista tämä kirjeiden kirjoittaminen kai on – koskaan ei voi ennustaa, millaisen uoman virtaava ajatus valitsee.
Voi hyvin, tule nähdyksi.
Pauliina
P.S. Kirjoitin kustantamon sivuille vähän memoirista lajina ja siitä, miten minun piti muuttaa kirjoittamisen sääntöjä, ennen kuin pystyin palaamaan omaelämäkerrallisten tekstien pariin. Memoirajatukseni löytää täältä.