Kahdestoista kirje: Toivo ja tuntematon tulevaisuus (joulu 2023)
Pauliinan kuukausikirje
Hyvä lukijani,
Aloitan pienellä ilonaiheella: tämän viikon jälkeen saan vaihtaa vanhan kalenterini uuteen. Nykyinen kalenterini on kärsinyt kolhuja matkan varrella. Se on kastunut ja käpristynyt, tussien jäljet ovat levinneet aukeamalta toiselle ja sivut ovat täynnä ylipyyhittyjä menoja, muuttuneita suunnitelmia, menneitä kiireitä ja todisteita kuluneen vuoden pettymyksistä.
Uusi kalenterini on sitä vastoin lähes käyttämätön, siisti ja melkein tyhjä. Sen sivut ovat puhtaita ja muutamat ensi vuodelle kirjaamani menot maltillisia. Kun pidän kalenteria kädessäni, suhtaudun tulevaan vähän toiveikkaammin.
En ole tosin varma, miten paljon toiveikkuuteen on aihetta. Sekä maailmalta että Suomesta kantautuvat uutiset ahdistavat ja huolettavat minua usein. En luettele murheitani tässä, kun kerran elämme samassa maailmassa, mutta sanottakoon, että luottavainen eteenpäin katsominen on välillä vaikeaa. On paljon sellaista, mitä vastaan tahtoisin protestoida, hyviä syitä taistella eikä vain sopeutua ja sietää, mutta menneen vuoden jäljiltä minulla on energiaa lähinnä todellisuuden havainnoimiseen pienemmässä, oman elämäni kokoisessa mittakaavassa. Uskon, että voimani vielä palaavat, ja itsensä sättiminen vain hidastaa tokenemista. Koetan siis hyväksyä tämänhetkiset rajani, mitä maailman muuttamiseen tulee, ja olla silti luopumatta toivosta.
Suomentamassani Rebecca Solnitin teoksessa Miehet selittävät minulle asioita on hieno essee nimeltään Woolfin pimeys. Tekstistä voisi lainata montakin ajatusta, mutta minua siinä puhuttelee eniten se, miten Solnit tunnustaa ja hyväksyy sen, ettei tulevaisuudesta voida tietää mitään. Vaikka tulevaisuus on aina tuntematon ja ennustamaton, se ei ole syy luopua toivosta vaan päinvastoin syy pitää toivosta kiinni.
”Oma toivoni perustuu sille, ettemme tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja että epätodennäköisiä ja vaikeasti kuviteltavia muutoksia ilmenee varsin säännöllisesti”, Solnit kirjoittaa. ”Epävirallinen maailmanhistoria osoittaa, että asialleen omistautuneet ihmiset ja kansanliikkeet voivat muovata historian kulkua ja ovat tehneet niin, vaikka ennalta ei tiedetäkään, miten ja milloin voittaminen on mahdollista ja kauanko se vie aikaa.”
Ajattelen noita sanoja usein, vaikka kirjan suomentamisesta on jo aikaa, ja lähetän niiden myötä teille lukijoilleni lepoa ja luottamusta tulevaan vuoteen. Kiitos kun kuljitte rinnalla. Näiden kirjeiden kirjoittaminen on ollut minulle tärkeää. Niitä laatiessani hahmotin itsestäni ja maailmasta aina jotakin sellaista, mitä en ollut muuten pystynyt tavoittamaan.
Lämpimin terveisin
Pauliina