Kolmastoista kirje: Omapäisen äänen triviaaleja ajatuksia (lokakuu 2024)

[Pauliinan kuukausikirje]

Hyvä lukijani,

 

Tänään tapasin yhden teistä. ”Minä olen niitä, joille sinä kirjoitit kirjeitä ennen kuin lopetit”, hän sanoi. 

 

Niinhän siinä kävi. En väsytä itseäni tai kyllästytä teitä luettelemalla monia syitäni. Totean vain että täällä ollaan taas. 

 

Tai tarkemmin ajatellen jaan sittenkin yhden syyn. Lähivuosina olen ollut tavallista enemmän näkyvillä, ja todella tarvitsin tämän vuoden, kun en julkaissut ainuttakaan tekstiä. Tahdoin suojautua, levätä katseilta ja kontaktilta. Myös tauko kirjeiden kirjoittamisesta kumpusi osin halusta elää yksityisenä ihmisenä. Ensi alkuun se ei ollut edes päätös. En vain saanut aikaiseksi kirjoittaa, ja sitten jotenkin kiinnyin hiljaisuuteen.

 

Nyt kun katselen tietokoneen kiiltävältä näytöltä omia kasvojani uudessa kirjailijakuvassa ja viestittelen helmikuussa ilmestyvän kirjan kannesta ja esittelytekstistä, huomaan astuvani taas esiin. Halulla vai vastahakoisesti, en aivan tiedä. 

 

Julkisen äänen käyttämiseen liittyvät kysymykset vaivaavat minua yhä. Sovin huonosti aktivistiksi, mutta koen sekä ulkoista että sisäistä painetta käyttää ääntäni hyvään. Onhan maailmassa niin paljon ratkaistavaa! Usein päädyn kuitenkin pitämään ajatuksiani liian triviaaleina jaettaviksi. On tietysti tavallista, että kirjoittaja epäilee taitojaan tai ideoidensa kiinostavuutta, mutta sellaisten ongelmien selättämiseen on keinoja eikä kyse taida olla aivan siitä. Uskon osaavani kirjoittaa, mutta se ei auta, kun ajatukseni eivät tunnu tavoittelevan tarpeeksi. Onkuin niiltä puuttuisi selvä pyrkimys ja sen myötä oikeus olla olemassa.

 

Tämä kaikki on saanut minut miettimään, missä määrin ihmisen ääni tottelee hänen tahtoaan. Kuoriutuisiko esimerkiksi minusta rauhantekijä ja merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, jos vain päättäisin alistaa vikuroivan ääneni niille tavoitteille? Onko pelkuruutta ja mukavuudenhalua väittää, että ääneni vaikenee, jos pyydän siltä sellaista mikä ei ole sille ominaista? Että se rakastaa mitä rakastaa ja tekee mitä tahtoo?

 

Jos tällaisella omapäisellä ja mitä ilmeisimmin myös amoraalisella äänellä on merkitystä tai arvoa muutenkin kuin minulle itselleni, en osaa määritellä sitä. Välillä huomaan kysyväni, onko ääneni pelkkää sanoiksi kiteytynyttä vapaudenjanoa.

 

On varmaan parasta lähettää tämä kirje, ennen kuin alan taas epäillä itseäni.

Ystävällinen tervehdys sinne missä olet nyt,

 

Pauliina