Kymmenes kirje: Tarpeettomia ajatuksia (loka 2023)

[Pauliinan kuukausikirje]

Hyvä lukijani,

 

Tämä kirje lienee lyhyt. Kirjoitan sitä vastentahtoisesti – vain koska olen luvannut ja lokakuu on päättymässä.

 

Lauseisiin, joita maailma näyttää nykyään kaipaavan, ei tarvita kirjailijan ammattitaitoa. 

 

Älkää tappako.

Älkää ruokkiko vihaa.

Rakentakaa rauhaa, suojelkaa elämää.

Kääntäkää suunta ennen kuin vahingot kasvavat vieläkin suuremmiksi. 

Viime viikkoina ja päivinä en ole saanut kosketusta siihen itseeni, jonka haluaisin kirjoittaessani kuulla. Se minä pystyy tarkastelemaan asioita tietyltä etäisyydeltä, tutkimaan niitä uteliaasti ja sanomaan jotakin rakentavaa ja mielellään myös esteettisesti hiottua. En tavoita häntä itsessäni. Olen liian uupunut, surullinen ja turhautunut. Maailman tapahtumia on ollut liian kauan mahdotonta hahmottaa ja hyväksyä, ja lisäksi nielen henkilökohtaisempia pettymyksiä. Mitä järkeä on pyrkiä rakentamaan merkityksiä, luoda taideteoksia ja kulttuuria todellisuudessa, jossa vallitsee lähinnä irrationaalisuus, itsekkyys ja lyhytnäköisyys?

 

Tarkoitukseni ei ole herättää huolta. Toivun ja tokenen epäilemättä tästäkin aallonpohjasta. Olen riittävän onnekas, turvassa, rakastettu, ja on tarpeeksi pienen mittakaavan elämäniloja, niin kuin vaikkapa lauluopinnot, joita olen jatkanut keski-ikäisenä kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. On suuri huojennus, että laulaa voi silloinkin, kun ei ole mitään omaa sanottavaa. Saan tulkita, levätä jonkun toisen rakentamissa merkityksissä, antaa ääneni hänen ajatuksilleen. Omiini olen aika väsynyt, niiden voimattomuuteen, tarpeettomuuteen, tyhjään kolinaan.

 

Voi hyvin, missä ikinä näitä sanoja luetkin.

 

Pauliina