Yhdestoista kirje: ”Vapaa on vain umpihanki” (marras 23)
Pauliinan kuukausikirje
Hyvä lukijani,
En pidä myöhästymisestä. Itse asiassa en pidä edes kiireen tunnusta, joten saavun kaikkialle säännönmukaisesti liian varhain. Jos tulen täsmällisesti paikalle, olen ehtinyt stressata ajan kulusta jo moneen kertaan, ja muilta salaa koen olevani myöhässä.
Deadlineilla ja minulla on samanlainen suhde. Jos en ole selvästi edellä aikataulua, jonka olen sopinut muiden kanssa tai asettanut itselleni, koen paineen kuristavana. Määräajan lähestyminen ei siivitä vaan tukahduttaa kirjoittamistani. Kuinka kukaan voi luoda, jos hänen on pakko? Miten ihminen pystyy ylipäätään ajattelemaan, jos hän kuulee koko ajan kellon tikittävän?
Tunne vapaudesta on minulle tärkeä. Haluan päättää itse päivieni sisällöstä ja toimia mahdollisimman usein omassa rytmissäni. Vapaus on minulle jopa keskeisempi arvo kuin onnellisuus. Sen vuoksi olen päätynyt näin epävarmaan ammattiin, ja siksi tarvon polvia myöten hellaakoskelaisessa vapauden umpihangessa silloinkin, kun viisaampi lähtisi etsimään latuja.
Marraskuun loppu lähestyy, ja valmistelen joulua. Ideoin ja hankin lahjoja, sovin aikatauluja, väsään lapsille joulukalentereita, etsin ylle jotakin kimaltavaa…
Viimeisintä romaaniani kirjoittaessani mietin joulua paljon. On oikeastaan hätkähdyttävää, miten noilla kolmella päivällä on voima valjastaa ihmiset vimmaiseen vaivannäköön keskellä pimeää kautta, jolloin ihmiset tarvitsisivat paremminkin lepoa. Joulun kujanjuoksussa kohdataan sukujen vaihtelevat perinteet, sovitellaan yhteen erilaiset arvomaailmat ja arvioidaan kertavuotisesti suhdetta uskonnollisuuteen. Epäkäytännölliset ihmiset opettelevat marttataitoja muiden kestitsemiseksi samalla kun joulupöydän yltäkylläiset tarjoilut saavat aikaan kalorien päivittelyä ja muuta rutiininomaista keho- ja ruokarauhan rikkomista. Ja sitten on se joulua edeltävä lahjaruljanssi, jossa pitäisi osoittaa välittämistä ja kykyä yllättää, ja tehdä kuitenkin valintoja, jotka sopivat omaan budjettiin ja maapallon kantokyvyn rajoihin. H-hetken lähestyessä ihmiset sietävät kaikessa hiljaisuudessa menneiden joulujen muistoja, jotka eivät ole välttämättä erityisen kultaisia, ja koettavat loihtia itsensä juhlatuulelle vaikkeivät pystyisi täyttämään joulun normeja. Esimerkiksi oletuksia siitä, että jokaisella on lämmin ja laaja suku tai sukua korvaava kiinteä ystäväverkosto, kranssein ja kynttilöin koristeltu idyllinen sisustuslehtikoti ja kulutusjuhlan edellyttämä varallisuus.
Välillä joulun ihmeeltä tuntuu se, että ylipäätään jaksamme viettää sitä vuodesta toiseen. Ja kuitenkin sitä jotenkin rakastaa.
Vapauden tunteen vaaliminen on joulun aikaan vielä vaikeampaa kuin muulloin, mutta uskon, että sille kannattaa uhrata pari ajatusta myös tähän vuodenaikaan. Millainen joulunviettotapa tuntuisi omaehtoiselta? Millaisia vapauden hetkiä olisi mahdollista luoda joulun ja joulunvalmistelun keskelle?
Yhteisöllisten perinteiden ja juhlien luonteeseen kuuluu, että jokaista yksilöllistä toivetta on mahdotonta täyttää, mutta kokonaan ei itseään kannata koskaan menettää.
Lämpimin terveisin
Pauliina
P.S. Sallinette poikkeuksellisesti mainoksen: Veera Vaahteran jouluromaani Tarpeeksi täydellistä ilmestyy tulevana maanantaina äänikirjapalveluihin ja kirjakauppoihin. Toivottavasti innostutte lukemaan sitä – se tuntuu yhdeltä parhaista Vaahtera-kirjoistani. Oli mielenkiintoista tutkia joulunormien lisäksi parisuhteiden sääntöjä ja luoda oma tarina viime vuosina julkaistujen avoimia suhteita käsittelevien teosten joukkoon. Pidän kirjalle pikkujouluiset julkkarit Oulun kirjallisuuden talolla torstaina 30.11. klo 18, ja edellisenä päivänä eli keskiviikkona minut löytää klo 18 Raahen kirjakaupasta Karhun kirjasta ja paperista. Olisipa mukavaa kohdata teitä lukijoitani näissä tilaisuuksissa.