4.2.2011
Terve taas kaikki!
Oulun Z-pävän suunnittelut on aloitettu. Toistaiseksi olemme suunnitelleet hyväntekeväisyystapahtumaa, jossa tarjottaisiin ruokaa ja tietoa. Ainoa ongelma on saada tähän tarkoitukseen sopivia tiloja. Tilassa pitäisi olla keittiö, jossa valmistaa ruoka, sekä ruokailutilaa vähintään 50 ihmiselle kerralla. Tapahtuma olisi 12.3 klo. 12:00 - 18:00, mikäli budjettimme sallii. Jos saamme tilat käyttöömme hyvin edullisesti, voisimme myös järjestää toisen samanlaisen tapahtuman seuraavalle päivälle, samoihin kellonaikoihin.
Mikäli teillä on tiedossa tähän tarkoitukseen sopivia tiloja, esim. koulun kautta, pyytäisimme teitä selvittämään onko mahdollista saada tiloja käyttöön noina aikoina hyvin pienellä rahallisella kustannuksella, tai vielä parempaa: ilmaiseksi.
Tilaisuudessa tulemme myös pitämään luento/luentoja, leffanäytös/-näytöksiä ja tietenkin jaamme liikkeestä infomateriaalia pamflettien ja DVD:iden muodossa. Yritämme myös saamaan muita Z-liikkeen tapaisia järjestöjä, mikäli heitä kiinnostaa. Mutta ensin pitää saada tilat varmisettua. Olkaa minuun yhteyksissä jos pystytte avustamaan tilojen hankkimisessa, tai jos jollain muulla tavalla haluatte olla auttamassa järjestelyissä.
Seuraava tapaaminen pidetään sunnuntaina 6.2. klo. 17:00 Jonin luona (osoitteessa Yliopistokatu 1 F 213). Pahoittelen lyhyestä varoitusajasta. Jatkamme Z-päivän suunnittelua ja järjestelytoimenpiteitä.
Kyytitiedustelut ja saapumisohjeet tuttuun tapaan
joona...@gmail.com / 0405223324. Plussaa jos ilmoitatte etukäteen jos olette tulossa, jotta tiedämme tarviiko odotella myöhästelijöitä.
Ensi viikon torstaina (10.2.) olen Kokkolassa luennoimassa Z-liikkeestä English Pubissa klo. 19:00-21:00, mikäli teillä on tuttuja sielläpäin joita mahdollisesti kiinnostaisi osallistua. Olen ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni saada Kokkolaan liikkeelle paikallishaaran aktivoitumaan.
Hieman kertausta, ja ilmoitus kaikille jotka eivät tienneet:
Oulun paikallistoiminnan wikisivu:
http://www.zeitgeist.fi/wiki/Oulu. Jos joku haluaa ottaa nakikseen pitää tätä sivua ajantasalla, ilmoittakaa minulle, niin ohjaan alkuun.
Oulun foorumiosio:
http://www.zeitgeist.fi/foorumi/viewforum.php?f=38. Emme pahemmin käytä foorumia, sillä siellä ei oikein liiku oululaisia. Asia voi muuttua ;)
Oulun sähköpostiryhmä:
https://groups.google.com/forum/#!forum/ouluz. Myös tänne kaivattaisiin lisää toimintaa, jotta se pysyisi ajantasalla.
Ja lopuksi: Skypessä käymme päivittäin keskustelua oululaisten aktiivien kesken. Päästäksesi mukaan lisää käyttäjä keis666 kontakteihisi, ja pyydä kutsua oulun aktiivien konferenssiin.
Tässä kaikki tältä erää. Nähdään!
-JX