Suomi toimii Brysselissä vastoin omaa etuaan

[Jari Jakonen]

Suurvalta toimii niin kuin suurvalta toimii. Jos suurvallalla on
sotilastukikohta, se haluaa turvata tukikohtansa ympäristön. Kyse ei ole
siitä, ovatko suurvallan toimet 'järkeviä' vaan siitä, että kyseessä on
suurvalta. Suurvalloilla on suurvallan intressit ja käytös on kyseessä
sitten Lähi-Itä, Kiinanmeri, Keski-Amerikka, Osenia,...

Suomalaispäättäjien kuuluisi ajatella ja olisi kyettävä ajattelemaan
ennen kaikkea Suomen intressejä. Suomen ja Venäjän suhteisiin ei pidä
siirtää kaiken maailman kriisejä kravattimielenosoituksineen. Suomi
toimii Brysselissä vastoin omaa etuaan.

-

Suomen EU-taival 1995 alkoi euforisissa merkeissä. Vihdoinkin Venäjä
olisi taakse jäänyttä elämää. Suomi liittyisi kaikkiin eurooppalaisiin
ytimiin ja Euroopan Unioni hoitaisi Suomen suhteet Venäjään. Mutta
Euroopan Unionin suhteet Venäjään ovat olleet joko huonot tai vielä
huonommat.

EU ei ole halunnut kohdella Venäjää tasavertaisena kumppanina ja tämä
vuorostaan ärsyttänyt Venäjää. EU:n ja NATOn laajentuminen Venäjän
rajoille on nähty Venäjällä turvallisuusriskinä. Lännessä tätä tosiasiaa
on vähätelty ja katsottu, että Venäjä turvautuu vanhoihin kylmän sodan
aikaisiin keinoihin halutessaan palauttaa suurvaltastatuksensa.

Ukrainan kriisi on versonut ajatuksia, miten Venäjää tulee rangaista
siitä, että se on turvaamassa Sevastopolin laivastotukikohdan kriisissä.
EU:n ulkoministerit ovat miettineet sopivia luuknappeja Venäjän otsaan.

Meidän ei pidä kuitenkaan ensimmäisten joukossa nousta barrikadeille ja
ilmoittaa, että Suomi harkitsee taloudellisia vastatoimia. Se ei satu
kuin omaan nilkkaan. Tietty solidaarisuus EU:ta kohtaan on hyvä, mutta
ennen kaikkea Suomen olisi oltava valmis puolustamaan omia etujaan
itsenäisesti.

Suomen ongelma on se, että me olemme pyrkineet kaikkiin Euroopan unionin
ytimiin ja katsoneet 90-luvulta asti, ettei Suomen tarvitse hoitaa
Venäjä-suhteitaan ollenkaan, koska EU hoitaa ne. Mutta Suomen intressit
on pystyttävä analysoimaan ja erottamaan Ukrainan kriisistä sekä
kyettävä muuntamaan intressimme pystyväksi toiminnalliseksi
diplomatiaksi. Meillä ei kuitenkaan näytä olevan halua tai kykyä
erkaantua muiden linjasta.

Suomi lienee lisäksi ainoa maa, joka puhuu EU-intresseistä, ihan kuin
sellaisia olisi olemassa. Jos Saksan ulkoministeri käy Kiovassa, niin ei
hän siellä edusta EU:n intressejä. Hän edustaa siellä Saksan intressejä,
jotka hänen onnistuu esittämään siten, että Saksan intressit ovat yhtä
kuin EU:n intressit. Sama koskee sitä, jos Puolan ulkoministeri käy
Kiovassa. Hän on siellä primääristi valvomassa Puolan etuja.

Suomi katsoo, että sillä ei ole varaa ilmaista omien taloudellisten ja
turvallisuusintressien luonnetta suhteessa Venäjään, koska sehän olisi
vastoin illusorista eurooppalaista solidaarisuutta. Suomi liputtaa
kuviteltujen EU-intressien puolesta ja on valmis alistamaan omat etunsa
näille kuvitelluille eduille.

Suomi-neito haluaa olla uskollinen Eurooppa-sulhaselleen. Tämä tulee
kuitenkin Suomelle äärimmäisen kalliiksi. Venäjä on rajanaapuri, joka
tuottaa ja voisi tuottaa Suomeen taloudellista vaurautta ja energiaa.
Suomi toimii Brysselissä vastoin omaa etuaan.

-

Lainasin erittäin vapaasti pitkän linjan diplomaattimme ja Moskovan
suurlähettiläämme Heikki Talvitien 'Eurooppalainen solidaarisuus ja
Suomi' 4.3.2014 kirjoitusta omiani mukaan sotkien.


http://www.venajaseura.com/blogi/eurooppalainen-solidaarisuus-ja-suomi
https://www.facebook.com/jarisakarijakonen/posts/752221944811709
https://www.facebook.com/groups/569413959789952/permalink/676422682422412