Koodikerhotoiminnan käynnistäminen Lapissa..

17 views
Skip to first unread message

Jukka Aaltonen

unread,
Jan 26, 2016, 1:23:35 PM1/26/16
to Koodikerho
Hei,

olin tänään yhteydessä Rovaniemen Syväsenvaaran koulun rehtoriin alueen koulujen vamhempaimringin välityksellä ja esittilen lyhyesti koodikerho toimintaa täällä aikomuksena tuoda kerhoja Lapin muihinkin peruskoiluihin ja ilmoittauduin samalla niiden vetäjäksi ja alueelliseksi koordinaattoriksi.

Kiinnostusta tähän olisi jonkin verran ja oppilaita voisi helposti saada Syväsen aluueen kouluista kymmeniä ja kaikki edellytykset olisivst olemassa toiminnan laajentamiselle muualle Rovaniemelle ja Lappiin yleisemminkin.

Toiminnan käynnistämiseksi olisi kiva kuulla kokemuksistanne, että minkä ikäisille materiaaleja on tarjolla ja kuinka helppoa on räätälöidä opetussisältöjä kursseille tulevien osaamisen ja kiinnostuksen mukaan ja että kannattaako aloittaa ensin yhdellä 15 - 25 ryhmällä kerran viikossa esim. 1.5 tuntia vaikkapa 5. ja 6. luokkalaisille vai jotenkin muuten..?

Olem itse toiminut IT-asiantuntijan tehtävissä ja opettajanakin yhtensä 20+ vuotta, joten mitä tahansa digi/tietoyhteiskunta/some/ohjelmistokehitys/IT-alan sisältöjä voin mukaan ottaa ja kurssilaisten/koulun toiveiden ja kiinnostuksen mukaan opetusta räätälöidä.


-Jukka

Paavo Muranen

unread,
Jan 28, 2016, 7:33:20 PM1/28/16
to Koodikerho
Terve

Hauska kuulla, hyvä idea ja lapset tykkäävät varmasti.

Pari käytännön juttua mitkä olen havainnut, pidettyäni viime syksyn koodikerhoa kyläkoulun lapsille ja vähän muillekkin lapsille:
- koodikerho on hyvä järjestää niin, että vanhemmat antavat luvat osallistumiselle ja heidät saa spostilla kiinni
- vanhemmat hoitavat kyyditsemiset koululle ja pois
- periaatteessa sisäänpääsyvaatimuksena voisi olla lukutaito, koska muuten tekemisestä ei oikein tule mitään ainakaan koneilla
- kerhoiltoihin kannattanee varata ehkä enemmän aikaa, kuin ajatteli aluksi, itse pitämäni kerhoillat herkästi 2,5h ja joskus pidempään
- kerhoihin kannattaa ottaa yläasteelle siirtyneitä tietokoneista kiinnostuneita koululaisia mukaan, he saavat monet jutut toimimaan ja tuovat kokeiluun omaa virtaa
  -- monesti perheissä on siis eri-ikäisiä lapsia ja jos kaikki tulevat niin ok
- 4v. pärjää code.org harjoituksissa suht. pitkälle
- karkkirobottiharjoituksessa ei haittaa, jos karkkia on liikaa ja sitä saa tehtailemalla ohjelmia
- tietokoneet, printterit, tunnukset - laitteiden liittämiset kannattaa testata ja oma tabi kannattaa ottaa varuilta mukaan, jos sillä saa jonkin toimimaan varmasti
- inspiroivia 'koodauskirjoja' voi kanniskella kerhoiltoihin, joku saattaa kaapata ja tehdä esimerkkiohjelman spontaanisti (yläastelainen?)
- code.org tunnuskorttien ja tunnusten salasanojen kanssa on tosi kova veivaaminen ja lapset oikeasti oppii urlien kirjoittelun.
--- code.org issa tunnukset ovat per harjoitus ja metriikan keskittäminen toimii niin, että lapsen pitää logata uuteen urliin ja antaa tunnus/salasana, tämä on jokseenkin piinallinen juttu, mutta sangen opettavainen lapsille sinänsä.
- lapsilla nousee ajoittain tie pystyyn ja he alkavat riehumaan, pitää olla sääntöjä esim. ei saa poistua, ei sotkea, murustella mitään (siivojat nillittää tästä varmasti) ja lapsille kannattaa silloin vain ehkä näyttää käytössä olevilla koneilla joitain muita ohjelmia ja miten ne toimivat.

jne..
Robottien kanssa voi olla haasteellista, eli pitää saada ne itse toimimaan ensin, jotta voi todeta niiden varmasti toimivan. Robotti on hyvä porkkana tilanteessa, kun code.org online tehtävät on tehty.

Käytännössä myös paikalla kannattaa päästää vanhempia, mutta heitä ei kannata ehkä päästää painostamaan lapsia suoriutumiseen. Vanhempienkin on hyvä kokeilla harjoituksia ja mm. robotti kiinnostaa varmasti.

Eli käytännössä opetussisältöjä ei ehkä aluksi tarvi räätälöidä alkeista lähteville per lapsi edistymistä on helppo seurata code.orgissa.
Lapsi voi lähteä ja palata takaisin, tehtävät odottavat :)

Someilut ja muut mediakokeilut - näistä en osaa oikein sanoa muuta kuin, että vanhempien kannattaa olla näissä asioissa tarkkana. some palvelujen ikärajat kertovat kelle ne on oikeasti tarkoitettu, vaikka osalla lapsista on tunnukset vaikka mihin.

Itse kielsin härskisti some-palvelujen käytön ja mm. youtuben. Selityksenä toimi se, että se syö Internet-kaistan muilta jne...

Tiedoksi, että aika nopeasti herää tarve keksiä kerholle isompi missio jne.. esim. lan party tms. voi olla hauska tapaus mikä saa liikkeelle.

Mutta näin siis Jokikunnassa.

terv. Paavo Muranen
Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages