Kangasalan Ratsastajat Ry tiedottaa:
Tehoviikonloppu
10.-11.1.2015 erityisesti Talenteille ja junioreille!
KaRa ja TRS järjestävät 10.-11.1.2015 tehoviikonlopun, joka on suunnattu erityisesti seurojen Talent- ja junioriratsukoille. Ratsastusvalmennus ja teoriapäivä ovat avoimia myös senioreille, mikäli ryhmiin mahtuu. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, Talentit ja juniorit etusijalla.
Lauantaina 10.1.2015 järjestetään ratsastusosuus. Hanna Heiskasen kouluvalmennustunnit ovat klo 11-14 välillä Herttualassa ja Tavelassa ja klo 16–19 välillä Tyttelin estetunnit Tavelassa. Voit ilmoittautua joko koulu- tai estetunnille, joko ”omaan” lajiisi tai kokeillaksesi toista lajia.
Sunnuntaina 11.1.2015 järjestetään teoriaosuus Niihamassa klo 10-12 ja 12.30-14.30. Aiheena Hoito I-merkki, jonka voi myös halutessaan suorittaa. Ajan puitteissa aiheena myös osia Hoito II-merkistä. Teoriapäivät ovat osa Talent-ohjelmaa, joten Talenttien on erityisen suositeltavaa osallistua tähän tilaisuuteen, samoin tätä suositellaan junioreille. Lisätietoja hoitomerkeistä löytyy SRL:n sivuilta (sivun alaosa).
Valmennustuntien hinnat ovat KaRan normaalien valmennustuntien hintaiset, kouluvalmennustunnin hinta on 28 e (valmennuksiin sitoutuneet KaRalaiset) ja estevalmennustunnin 22 e (valmennuksiin sitoutuneet KaRalaiset).
KaRa tukee talenttien ja junioreiden teoriapäivään osallistumista 5 eurolla, joten teoriapäivän hinta talenteille ja junioreille on 5 e. Muille teoriapäivän hinta on 10 e, perheenjäsenille 5 e/hlö. Maksuohjeet ilmoitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
Ilmoittautumiset 4.1.2015 mennessä, ilmoittautuminen on sitova.
KaRan oheisliikunta tarjonta kevät 2015:
Ohjaajana fysioterapeutti Minna Lahdenkauppi, joka on kouluttautunut ohjaamaan myös mm Pilates ja Spirals-tunteja. Aloitetaan vuosi heti loppiaisen jälkeen uudella toivotulla tuttavuudella Spiralsilla.
Spirals on pilatekseen verrattuna dynaamisempi tunti, jossa haastetaan lihasten elastisuutta, rangan liikkuvuutta ja tasapainoa, ajatus toki myös kannattelussa syvien korsettilihasten kautta. Kaikki nämä ominaisuudet ovat ratsastuksessa tärkeitä.
Kärkkäreitä ei tarvitse kaapista löytyä eikä minkäänlaista muutakaan tanssikokemusta tarvitse näillä KaRan Spirals tunneilla olla. Tervetuloa kokeilemaan! Ilmoittautuminen Spirals-tunneille tällä lomakkeella .
Helmikuussa jatketaan tutulla pilateksella. Maaliskuun ja huhtikuun sisällöt päätetään myöhemmin toiveiden mukaan.
I paketti Tammikuu 4 krt 7.1.- 28.1. Spirals
II paketti helmikuu 4 krt 4.2. - 25.2. Pilates
III paketti maaliskuu 4 krt 4.3. -25.3.
IV paketti huhtikuu 5 krt 1.4. - 29.4.
Kolmessa ensimmäisessä paketissa on 4 krt.
Hinnat pysyvät samoina eli 4 kerran paketin hinta KaRalaisilta 40€ ja ei-KaRalaisilta 44 €. Kokonainen paketti maksetaan kerralla etukäteen KaRan tilille FI 90 5104 0040 0255 08, viestiksi liikuntatunnit ja oma nimi.
Mikäli tiedät jo ilmoittautuessasi, että olet estynyt osallistumaan jollekin/joillekin kurssin liikuntatunneista, kerro asiasta jo ilmoittautumisen yhteydessä ja sovi erityisjärjestelystä, jossa voit maksaa vain niistä kerroista, joihin ilmoittaudut.
Kokonaisuus järjestetään, jos liikuntatunneille osallistujia on vähintään 6. Osallistujia otetaan ryhmään enintään 18.
KaRan rankingin voitti toisena vuonna peräkkäin Netta Pekkinen ponillaan Braveheart II. Netta keräsi pisteitä ylivoimaiset 1020 kappaletta. Eroa toiseksi tulleeseen Annika Kankaansivuun Canjadalla oli yli 300 pistettä. Kolmanneksi eniten pisteitä keräsivät Tanja Korhonen ja Tussarin Luonto.
KaRan rankingpisteitä keräsi yhteensä 196 ratsukkoa. Pisteitä kerättiin aina kilpailuharjoituksista kansallisen tason kilpailuihin asti koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa.
Vuoden 2015 rankingpisteet alkavat kertymään heti tammikuun alusta, muistathan siis ilmoittaa kilpailutuloksesi tällä lomakkeella .
Alla 20 eniten KaRan rankingpisteitä kerännyttä ratsukkoa. Lue lisää rankingpisteiden keräämisestä tästä.
Pekkinen Netta, Braveheart II, 1020 p.
Kankaansivu Annika, Canjada, 680 p.
Korhonen Tanja, Tussarin Luonto, 630 p.
Seppälä Milja, Lazzaroni, 570 p.
Miininen Jenni, Wyletty, 530 p.
Jokinen Iida, Tiago Z, 560 p.
Leskinen Sonja, Darya-I-Noor van de Bergen, 540 p.
Ansakorpi Emilia, Moja, 475 p.
Ikola Emilia, Jolly-Dokus, 470 p.
Pullinen Paula, Sweet Lagos, 460 p.
Rantala Anu Liadhann, Praline, 440 p.
Bos Pia, Unkas, 410 p.
Hänninen Anu. Amigo VII, 400 p.
Heikkinen Anna, Roberto Carlos, 390 p.
Saanilahti Sanna, Möte, 390 p.
Vähätalo Reija, Friisin Paletti, 370 p.
Piitulainen Sanni, Zelid Rise, 365 p.
Kulo Janette, Ibris, 360 p.
Kankaansivu Anna, Lucky Life, 330 p.
Humala Sonetta, Madeira, 330 p.
Tietoa vuoden 2015 valmennuksista ja valmennustiimi etsii uutta jäsentä!
KaRan syyskokouksessa päätettiin, että vuoden 2015 valmennusbudjetti on 3000 euroa. Pääpiirteittäin valmennustoiminnan on suunniteltu jatkuvan tuttuun malliin ainakin kevätkauden 2015 ajan - valmentajat ja ratsukot ovatkin tähän toimintaan jo sitoutuneet.
Kevätkauden valmennukset jatkuvat syksyllä ryhmiin ilmoittautuneille normaalisti eikä erillistä ilmoittautumista kevääksi siis tarvita. Ilmoitathan edelleen kaikista muutoksista mahdollisimman pian valmennusvastaaville!
Valmennustoimintaa pyörittää valmennustiimi, joka suunnittelee ja toteuttaa KaRan valmennustoiminnan yhdessä valmentajien kanssa. Vuonna 2014 tiimissä ovat toimineet Anna Heikkinen (valmennusvastaava, Sepon valmennukset, Talent), Aira Hirvonen (Tyttelin valmennukset) ja Tanja Korhonen (Hannan valmennukset). Anna ja Tanja jatkavat valmennustiimissä edelleen vuonna 2015 ja Aira keskittyy muihin tehtäviin KaRan hallituksessa.
Valmennustiimi etsiikin nyt 1-2 uutta tiimiläistä suunnittelemaan ja pyörittämään toimintaa. Valmennustoiminta on juuri niin laadukasta ja toimivaa kuin millaiseksi tiimi sen suunnittelee, joten nyt on tilaisuus päästä mukaan tärkeään ja mukavaan tehtävään!
Lisätietoja voit kysellä Annalta, Anna.L.H...@uta.fi, puh. 0442885257
Kilpailujärjestelmä muuttuu ensi vuonna
Kilpailusääntöihin ja kilpailujen järjestämiseen tulee melko isoja muutoksia ensi vuonna. Lue lisää muutoksista SRL:n sivuilta: Tietoa kilpailujärjestelmän uudistuksesta: http://www.ratsastus.fi/uusikilpailujarjestelma. Kilpailusäännöt vuodelle 2015: http://www.ratsastus.fi/kilpailusaannot.
Ensimmäinen sääntökoulutus Hämeen alueella on jo 6.1. Riihimäellä. Lisätiedot Riihimäen koulutuksesta: Hämeen alueen sivuilta. Pyrimme järjestämään koulutuksen myös oman seuran sisällä.
Vuoden 2015 jäsenkortit
Vuoden 2015 jäsenkortit postitetaan vuoden toisen Hippos-lehden mukana, maaliskuun puolivälissä, sellaisille täysjäsenille, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä. Lehtiajon jälkeen maksaneet sekä perhejäsenet saavat korttinsa erikseen maaliskuun loppupuolella. Kortin saapumiseen asti maksukuitti kelpaa tositteeksi jäsenyydestä.
Muistathan maksaa jäsenmaksusi ajoissa!