Niech bedzie pochwalony Jezus Chrystus! Na wieki wieków, Amen!
Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Iankaikkisesti, Aamen!
Hyvät ystävät, aloitan tällä kristillisellä tervehdyksellä puolaksi,
sillä edessä häämöttää jo matka Euroopan kenties kristillisimpään
maahan, Puolaan, uudeksivuodeksi Taizé -yhteisön (
www.taize.fr)
järjestämään jättitapaamiseen, jonne odotetaan n. 50 000 nuorta.
Suomesta sinne lähtevä katolinen nuorten aikuisten ryhmä koostunee 6-9
hengestä ja lienee ensimmäinen laatuaan näissä jokavuotisissa
tapaamisissa.
Kahdessa kuukaudessa on taas ehtinyt tapahtua valtavan paljon. Ei voi
muuta kuin ihmetellä elämän rikkautta ja sen antajan anteliaisuutta.
Deo gratias! Tässä kirjeessä pyrin kartottamaan viimeisen kahden
kuukauden saldoa. Listan uusille jäsenille lausun myös
tervetuliaiseni! Vanhempia viestejä voi lukea osoitteessa
http://groups.google.com/group/hyviauutisia
Vain muutama päivä viime viestin jälkeen kunnianarvoisa
kirkkohistorian professori Simo Heininen jäi eläkkeelle. Osallistuin
hänen jäähyväisluentoonsa, joka pidettiin Helsingin yliopiston
pienessä juhlasalissa. Luento oli oikein hauska ja persoonallinen.
Onnittelin sen jälkeen Heinistä oikein kättelemällä (aikakautena jona
ei vielä taidettu tuntea sikainfluenssakammoa). Ehkä tämä oli
tietynlainen Juudaksen suudelma, sillä seuraavana maanantaina toteutin
pitkäaikaisen suunnitelmani ja kirjoitin vastineen Heinisen
julkaistuille väitteille paaviuden alkuhistoriasta:
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/10/05/hyvastit-heiniselle/
Jos siirrytään paaviuden nykyhistoriaan, on nostettava esille
Benedictus XVI:n suuri ekumeeninen uroteko. Kirkko on nimittäin luonut
anglikaaneille oman personaaliordinariaatti -nimisen struktuurin, joka
mahdollistaa suurten anglikaaniyhteisöjen liittymisen katolisen kirkon
yhteyteen kuitenkin niin, että ne säilyttävät anglikaanisen liturgisen
perinteensä. Paavin konstituutio on luettavissa Vatikaanin sivuilta
englanniksi:
http://www.vatican.va/holy_father/benedict_xvi/apost_constitutions/documents/hf_ben-xvi_apc_20091104_anglicanorum-coetibus_en.html
Tämä uutinen antaa paljon toivoa. Ekumeeninen liike ei ole turha eikä
kirkon ykseyden vesittäjä. Kirkko on ollut oikeassa sitoutuessaan
kokonaisvaltaisesti ekumeeniseen liikkeeseen, pitäen kuitenkin
virallisesti kiinni vahvasta itseymmärryksestään Kristuksen kirkkona.
Koska muissa kristityissä tunnustetaan todellisia kirkollisia
yhteisöjä, heidän kanssaan voi ja pitää pyrkiä täyteen ykseyteen.
Anglikaanien lisäksi keskustelut ovat viime aikoina kääntyneet vahvaan
nousuun kahdella muullakin rintamalla, lännessä ja idässä.
Lännessä lefebvristien eli Marcel Lefebvren seuraajien eli SSPX:n eli
pyhän Pius X:n yhteisön eli katolisten traditionalistien kanssa
aloitettiin myös hiljattain oppikeskustelut. Tästä uutisoi KATT:
http://katolinen.net/?p=1695. Neuvottelut mahdollisti paavi
Benedictuksen toinen ekumeeninen uroteko, SSPX:n piispojen
ekskommunikaation poistaminen. Paavin myöhempi selittävä kirje
tarkensi, ettei tämä kuitenkaan vielä merkinnyt täyttä yhteyttä vaan
oli kädenojennus, jonka jälkeen opilliset asiat on selvitettävä. Idän
rintamalla keskustelut ortodoksien kanssa ovat etenemässä pikku hiljaa
oikeaan suuntaan. Lokakuussa komissio keskusteli paavin primaatista
ensimmäisellä vuosituhannella. Zenit raportoi tästä:
http://www.zenit.org/article-27378?l=english
Seuraava askel on käsitellä samaa aihetta toisella vuosituhannella.
Jos tässä päästään sopuun, kirkot voisivat yhdistyä...
Palataanpa maailmanlaajuisesta kirkosta partikulaarikirkkoomme. Hyviä
uutisia riittää täältäkin. Olen syksyn aikana saanut olla kahden
vahvistettavan esittelijänä tai kummina, veljeni Alexin ja ystäväni
Markun, joka liittyi kirkkoon ja haluaa ”isona” papiksi.
Pappiskutsumuksia onkin nyt yhtäkkiä ilmaantunut hämmästyttävä määrä –
kaksi dominikaanista, kukaties yksi jesuiitta ja yksi karmeliitta,
sekä kaksi hiippakuntapappiskutsumusta. Lisäksi viime lauantaina
vihittiin hiippakuntaamme kolme neokatekumenaalipappia juhlallisin
(ymmärtäköön tuplamerkityksen ken kykenee ja tahtoo:) menoin. Sitten
on vielä seminaristit Cuong ja Dung harjoittelussa, ja veli Mikko
jossainpäin maailmaa valmistumassa... Rukous tuottaa satoa tänä
pappien vuonna! Kyllä paavi on osannut juhlavuotensa viisaasti valita.
Mitä viime juhlavuoteen eli Paavalin vuoteen tulee, tänään julkaistiin
teologia.fi -sivustolla artikkeli Paavali-kirjastani. Kiitos siitä
Tuomas Nyyssölälle.
http://teologia.fi/ajankohtaista/1-uutisia/532-oliko-paavali-katolinen-
Hyviä uutisia -blogi ja apostolaatti pärjäilee myös melkoisen hyvin.
Kohti 200,000 käynnin rajapyykkiä edetään kiihtyvään tahtiin –
päivittäisten käyntien keskiarvo tuntuu nousseen viime aikoina. Jokin
aika sitten se oli n. 150, nyt selvästi 200 ja 250 väliltä. Lisäksi
viime kuukausina on tullut muutamia yhteydenottoja katolisuudesta
kiinnostuneilta ihmisiltä. Jostain kumman syystä lähes kaikki blogin
kautta katolilaisiksi tulevat tai sitä harkitsevat ovat
protestanttistaustaisia nuoria miehiä. Pitkään ajatuksenani on ollut
koota blogin kautta kirkkoon liittyneet tai sitä harkitsevat ihmiset
yhteen eri paikkakunnilta ympäri Suomea. Ensimmäinen tällainen yritys
järjestettiin Tampereella 6.-7.11. Se kyllä epäonnistui siltä osin,
että paikalle ei lopulta tullut yhtään tällaista kirkkoon liittynyttä
henkilöä. Yksi ”matkalla oleva” pariskunta tuli kyllä kunnioitettavan
matkan takaa. Lisäksi paikalla oli muuta kautta kirkkoon liittyneitä
sekä kiitettävä määrä Tampereen srk:n omia nuortenryhmäläisiä. Päivät
menivät mahtavasti ja erotessa tunnelma oli haikea. Siksi päätimme
järjestää uuden vastaavan 18.-19.12. Kutsun siis täten Tampereelle ne
teistä, jotka kokevat kuuluvansa yllä kuvailtuun kohderyhmään. 19.12.
tarkoitus on tulla yhdessä Helsinkiin...
... jossa on Marian srk:n nuortenilta nimellä Joulu-ilta. Tämä onkin
seuraava kertomisen arvoinen asia: katoliset nuortenillat, KARMEL-ILTA
ja RAKKAUS-ILTA loka- ja marraskuussa ovat olleet menestyksiä! Olen
kirjoittanut niistä kuvaukset Katolisen nuortenillan blogille
http://katolinennuortenilta.blogspot.com/ Jos olet katolinen nuori
tai katolismielinen nuori tms, tervetuloa JOULU-ILTAAN 19.12.
Formaatti on aina seuraavanlainen: klo 18. nuortenmessu, klo 19-21
aktiviteettia (esitelmä tms, nyyttikestit, musiikkia tms)
seurakuntasalissa. Osoite on Mäntytie 2, Helsinki. Toinen
mainostamisen arvoinen klubi on CSC eli Catholic Students' Club, joka
kaipaa kipeästi lisää kävijöitä – 15.12. on p. Henrikin kirkossa
Helsingissä klo 18.30 messu ja klo 19.00 teetä ja sympatiaa
seurakuntasalissa pääosin englannin kielellä. Viimeksi paikalla oli
ensimmäinen ikinä tapaamani madagaskarilainen henkilö. Hän näytti
videopätkiä Madagaskar- animaatioelokuvan eläimistä ja kertoi niiden
olevan oikeita eläimiä, joita on olemassa VAIN Madagaskarilla eikä
missään muualla maailmassa!
Klubin nettiosoite on
http://cschelsinki.wordpress.com/.
Opiskelurintamalle kuuluu myös hyvää. Mielenkiintoiset asiat pitävät
pään valoisana ja sydämen lämpimänä marraskuun pimeydessä ja
kylmyydessä. Olen jo suorittanut dogmatiikan maisterinopintojen
pääkurssit DOG 350 ja 360, joista jälkimmäinen suoritus löytyy melkein
kokonaisuudessaan blogilta viisiosaisena Scott Hahnin liittoteologian
esityksenä. Graduseminaari etenee hyvää vauhtia, toistaiseksi olen
kirjoittanut n. 25 sivua. Gradusta ulos jäänyttä materiaalia postaan
nyt blogilla vielä seuraavat 2 viikkoa. Joudun toteamaan, että viime
kirjeessä ilmoittamani suunnitelma kirjoittaa sarja
lestadiolaisuudesta lykkääntyy. Gradun ohella en pysty tarvittavaan
syventymiseen aivan toisenlaiseen aiheeseen, enkä halua esittää vain
nopeaa lyhyttä karikatyyriä. Lähitulevaisuuden postaukset jatkanevat
Paavalin teologian ja ajankohtaisten asioiden käsittelyä.
Tämän viikon ajankohtainen kirjoitus liittyi uutispommiin Raniero
Cantalamessan tulosta Suomeen, siis paavin henkilökohtaisen
hovisaarnaajan tulosta Tampereelle! Kaikki kynnelle kykenevät
katolilaiset, menkää ihmeessä paikalle Vatikaanin lippujen ja ”una
sancta catholica et apostolica” -plakaatin kanssa:)
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/11/23/raniero-cantalamessa-suomessa/
Cantalamessan tulon mainitsin myös Patmos lähetyssäätiön Ristitulta-
nimisessä radio-ohjelmassa, jossa olin uskonpuhdistuksen muistopäivän
kunniaksi ekumeenishenkisessä debatissa TT Juha Ahvion kanssa.
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/11/09/debattidialogi-uskonpuhdistuksesta/
Taas on kaksi A4 -sivua täyttynyt kahden kuukauden uutisista.
Seuraavan kerran kirjoitankin vasta tammikuussa, eli joulun ja
uudenvuoden tuolla puolen. Siksi kehotankin itse kutakin nyt
sunnuntaina alkavana adventtina ottamaan tehtäväkseen hyvän jouluun
valmistautumisen. Adventti on odotusta, tulemuksen odotusta. Tiedämme,
ketä odotamme. Mutta tunnemmeko häntä? Nyt jos koskaan on aika herätä
siihen todellisuuteen, että maailmanhistorian keskipiste on
Inkarnaatio – Jumala syntyi ihmiseksi ja astui alas maailmaan, meidän
historiaamme. Hänestä tuli maailman kuuluisin henkilö. Mutta kuinka
hyvin tunnemme hänet? Pyhän Hieronymuksen sanoin, tietämättömyys
Kirjoituksista on tietämättömyyttä Kristuksesta. Meidän on tunnettava
4 evankeliumia, luettava niitä yhä uudestaan, samoin kuin koko muuta
Uutta testamenttia. Jae jakeelta, luku luvulta, niiden on muokattava
elämämme ja ajattelumme. Niissä puhuu ja elää Herra, joka syntyi
Betlehemissä. Niistä me saamme tuntea sen, joka tulee. Valaiskoon
Kristus mielemme ja sydämemme tänä jouluna ja antakoon armorikkaan
uuden vuoden. Olette rukouksissani Poznanissa, kun – jos Luoja suo –
valvon uudenvuodenyötä tuhansien muiden kanssa kynttilänvalossa...
enää 3 vuotta maailmanloppuun! Jee!
Z Panem Bogiem, Herran haltuun
Emil