Kolmas viesti - heinäkuu 2009

[Hyviä uutisia]

+laudetur Iesus Christus!

Nyt on heinäkuun viimeinen päivä, joten jos meinaan pysyä viesti per 2
kk tahdissa, on aika kirjoittaa!

Taas on tapahtunut valtavasti sitten toukokuun. Kesäkuussa matkustin
Yhdysvaltoihin, missä tapasin suuria katolisia apologeetteja kuten
Scott Hahnin, Brant Pitren ja Robert Sungenisin. Heinäkuussa matkustin
Roomaan, missä tapasin apostoli Pietarin seuraajan, Rooman piispan
paavi Benedictus XVI:n. Heinäkuun loppupuolella taas osallistuin
Autuaan Hemmingin pyhiinvaellukselle kolmantena perättäisenä vuonna.
Samoin kirjani Katolinen Paavali on ehtinyt ilmestyä ja olen
valmistunut Humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin
yliopistosta.

Alla lisätunnelmia kaikesta yllä mainitusta.

1) Matkastani Yhdysvaltoihin olen kirjoittanut henk.koht. blogilleni
kuvien kera, joten matkakertomuksen voi lukea täältä: http://emilanton.wordpress.com/
Vaikuttavinta oli kuitenkin saada viettää aikaa ja keskustella em.
suurten nimien kanssa. Myös käännynnäisteologi John Kincaid teki
minuun suuren vaikutuksen. Hänen kääntymistarinansa on saatavilla
täällä: http://godfearin.blogspot.com/2009/06/john-kincaids-conversion-story.html
Puhuimme tuntikaupalla teologiaa, enimmäkseen Paavalista, joka oli
konferenssin aiheena, mutta myös kaikenlaisesta muusta, mm. tomismin
ja kalvinismin suhteesta sekä Scott Hahnin kärsimys/lankeemusteoriasta
samoin kuin Kolminaisuuden persoonien suhteista ja feminiinisyyden ja
poikuuden olemuksesta ja suhteesta.

Joskus keskustelut menivät reippaasti yli oman käsityskykyni, mikä
vain lisäsi "vähän siistiä"-fiilistä siitä, että sain olla läsnä
todistamassa niin terävien päiden syviä keskusteluja, tutkimassa
tutkittuja ja tutkimattomia vesiä, kuitenkin aina uskon puitteissa ja
kirkon kontekstissa. Suomessa saa harvoin nauttia tällaisesta,
varsinkin, kun puhutaan katolisesta teologiasta. Meillä ei tähän asti
ole pahemmin ollut maallikkoteologeja, mutta nyt valoa pilkottaa
tunnelin päässä: viime vuosina on kääntynyt useita fiksuja ja
uskollisia teologeja, joten toivoa riittää.

Keskustelut eivät kuitenkaan läheskään aina menneet yli hilseen.
Joskus pistin Kincaidin ja Pitren todella koville väittelyissä Room.
2:n ja 3:n suhteesta tai New Perspectivestä. Joskus huomasin olevani
samojen ongelmien kimpussa kuin suurimmat esikuvani, eikä heiltäkään
välttämättä aina löydy kaikkeen vastausta. Hekin ovat ihmisiä, jotka
taistelevat joidenkin ongelmien kanssa. Tomisti-Hahn valittaa
Jumalalle jatkuvasti siitä, ettei hän anna useammalle tehokasta armoa
tahdon muuttamiseksi, ei-tomisti-Sungenis taas ihmettelee, miksi
Jumala ylipäänsä loi maailman tietäessään, että suurin osa ihmisistä
ei tottelisi häntä ja joutuisi ikuiseen rangaistukseen.
Yksinkertaistan tässä henkilökohtaisia ja pitkiä keskusteluja, mutta
eräs kaunis ajatus jäi Hahnilta mieleen: psalmit ovat usein
valitusrukouksia, valitus ei ole samaa kuin nuriseminen - you don't
complain to someone you don't trust - valitukset kohdistetaan sille,
jonka luotetaan kykenevän asiaintilan parantamiseen.

Hahn korosti myös (henk. koht. keskusteluissamme, kun hän vinkkasi
minulle, että voin tulla hänen golfkärryynsä, kun muut saivat kävellä
luentopaikalle) nöyryyttä teologian tekemisessä ja intellektuaalisen
ylpeyden vaaraa, samoin kirkolle uskollisen ja katumuksellisen
teologiantekemisen tärkeyttä. "Penitential theologizing" - tämä jäi
minulle erityisesti mieleen. Toinen lause samassa kontekstissa: "As
soon as you start taking credit..." Niin. Meidän teologien on oltava
nöyriä, harjoittaa katumusta ja tietää, ettemme tiedä. Emil: "Shut up
before the mysteries" - Hahn: "That's my creed. And pray for me!"
Menimme messuun, ja Hahn itki penkissä.

2) Roomassa oli mahtavaa kuten aina. Todella kauniin sään ja upeiden
maisemien lisäksi saimme jälleen kokea mahtavaa ykseyttä uskossa
veljien ja sisarien kanssa ympäri Eurooppaa. Osallistuin kahteen
konferenssiin, johon tuli opiskelijoita, toiseen kymmenittäin, toiseen
tuhansittain. Osittain tapaamiset yhdistettiin. Puolalaiset olivat
jälleen uskomattomia esimerkkejä uskonsa vilpittömyydessä ja
hengellisyydessä. Iltaisin he halusivat mennä pimeään kappeliin
rukoilemaan ruusukkoa, vielä puolenyön aikaan kun suuri osa oli mennyt
nukkumaan (aamuherätykset olivat aikaisia). Kerran hälyttimet oli jo
pantu päälle ja herätimme varmaan jokusen nukkujan, kun yölliset
hiipparit jäivät tunnistimen ja sireenin uhreiksi. Kamerani katosi
jonnekin, mutta muistot jäivät sitäkin elävämpinä mieleen. Yhteisessä
keskustelu- ja pohdintatilaisuudessa sain puhua kansainväliselle
joukolle muutamaan otteeseen, ja eräs venäläinen ortodoksi lahjoitti
minulle siitä hyvästä kauniin kortin, jossa apostolit Pietari (länsi)
ja Andreas (itä) , veljekset, halaavat toisiaan. Puhuin Katekismuksen
lukemisen tärkeydestä, ja tämä jostain syystä puhutteli miestä.

Sain puhua yhteensä 31 kieltä 3 päivän aikana - en tietenkään kaikilla
kovinkaan monta sanaa, mutta kyseessä oli tosiaan kieliparatiisi,
kulttuuriparatiisi, uskon ja ilon juhla. Järjestelyt toimivat
melkoisen hyvin, lauloimme usein puolalaisten, espanjalaisten ja
muiden kanssa. Lippukulkue Lateraanikirkossa ja Pietarin kirkossa
pidetyissä messuissa oli vaikuttava - sain kantaa Suomen lippua.
Perässämme tuli iso kultainen risti, messupalvelijat ja pitkät jonot
pappeja. Pietarin kirkon loistossa tunsin todella Jesajan profetian
täyttyvän: kaikki kansat vaeltavat pyhälle vuorelle ylistämään
Israelin Herraa.

Suuri kohokohta koitti kuitenkin tämän messun jälkeen, kun saimme
osallistua paavi Benedictus XVI:n audienssiin apostolisessa
palatsissa. Iso sali täyttyi nopeasti, mutta ehdin viimeiselle riville
keskikäytävää lähimmälle tuolille. Tämä enteili hyvää, sillä kun paavi
lähti puheensa jälkeen pois, hän meni zigzag-tyyliin puolelta toiselle
kättelemään ihmisiä, ja lopulta hän tuli aivan viereeni ja sitten
kohdalleni, ja sain katsoa häntä suoraan silmiin ja kätellä häntä
kaksin käsin. Kohtaaminen oli lyhyt, mutta vaikuttava ja
mieleenpainuva. Pyysin paavia rukoilemaan Suomen ja uuden piispan
puolesta, ja hän vastasi päättäväisen myöntävästi.

3) Lateraanikirkossa sain myös istua Suomen lipun kanssa pyhän
Paavalin patsaan alle, eikä minkä tahansa Paavali-patsaan, vaan juuri
sen, jonka Marko Tervaportti valitsi Paavali-kirjani kanteen. Kirjani
ilmestyi ollessani USA:ssa ja sain sen Italian-matkan jälkeen. Se on
myynnissä Katolisen tiedotuskeskuksen nettimyynnissä postikuluineen
hintaan 24e : www.catholic.fi/kirjamyynti (204 sivua). Minulta sitä
voi ostaa hintaan 20e (omistuskirjoituksineen, jos haluaa:)
henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä. Asian tiimoilta julkaistiin
myös artikkeli viimeisimmässä Fidesissä. Voi olla, että syksyllä
aloitan luentosarjan Paavalista Henrikin srk:ssa. Se olisi osa
varainkeruukampanjaa kirkon kunnostamisen hyväksi, siis maksullinen,
mutta affordable. Kirjoittakaa minulle, jos olette kinnostuneita
osallistumaan. Ne harvat, jotka ovat jo ehtineet Paavali-kirjani
lukea, ovat antaneet positiivista palautetta, ja lähes poikkeuksetta
sanoneet, että lukevat/ovat lukeneet sen kahdesti. Tämä kertoo siitä,
että kirja on täynnä tavaraa. Siinä onkin yli 300 alaviitettä. Odotan
sinunkin kommenttejasi.

4) Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus aka (erään luterilaisen
lukijaystävän mukaan) taivaan ansaitseminen ja Kristuksen sovitustyön
turhentaminen meni myös oikein hyvin. Persbölen läpi kävelemisestä,
Tenholan jälkeen tulevan lahon sillan ylittämisestä ja Hajalassa
istumisesta saakin varmasti paljon de condigno ansioita, sen verran
kovan luokan juttuja ne ovat. Vaellus oli suurin tähänastisista
kolmesta Autuaan Hemmingin vaelluksesta. Koko matkan kulki sama määrä
kuin viime vuonna (5), mutta yhteensä osaanottajia oli reilusti
toistakymmentä. Parhaillaan yhdellä kertaa mukana oli 11 henkeä
välillä Inkoo-Karjaa. 7 hetkipalvelusta päivässä luo hyvän
rukousrytmin, ja kun vaellus loppuu ja arki jatkuu, sitä jää
kaipaamaan ja muutosta oudoksumaan hetkeksi. Meitä haastateltiin sekä
Turun että Salon seudun sanomiin, ja sää suosi meitä suurimpana osana
päivistä, kahdesti saimme ilmaisen suihkun taivaalta niskaamme. Joka
päivä oli vanha messu (myös ekaa kertaa tällä vaelluksella), ja
vihdoin opinkin seuraamaan latinankielistä tridentiinistä hiljaista
messua niin, että en ole enää pihalla siihen osallistuessani (tämä
vaati n. 5 messua). Kirjoitinkin blogilleni viimeksi ajatuksiani
vanhasta ja uudesta messusta:
hyviauutisia.wordpress.com

5) Tosiaan, 23.6. virallisesti valmistuin ja sain nimeni perään
kirjaimet HuK. Mutta opiskelut eivät jää siihen. Maisterinopinnot
alkavat Luojan suodessa nyt syksyllä, kunhan saan hyväksyttyä
hyväksymiseni eli päästyä paperisodasta läpi. Se täytyy tehdä
tiistaihin mennessä. Sitten aloitan maisterinopinnot teologisessa
tiedekunnassa, graduni aiheena on todennäköisesti Paavalin teologia
Katolisen kirkon katekismuksessa. Sitä ennen olen koko elokuun Uuden
testamentin kreikan kielen kurssilla, tänään oli formatiivinen
välikertaus, ja se meni kohtuullisen hyvin. Vielä vähän pitää skarpata
lukemattomien verbimuotojen kanssa... Pelasin tänään myös tennistä
pappia vastaan ja hävisin tie-breakissa 7-6. Olipa tiukka matsi. Nyt
lähden iltakävelylle isän kanssa. Hyvää yötä, Jeesus myötä!

En Khristoo,
Emil