+Niech bedzie pochwalony Jezus Chrystus!
Terveiset Puolan Krakovasta, jonne saavuin torstaina turvallisesti -
Deo gratias- viettämään lukuvuotta puolan kielen opintojen parissa.
Tosin olen ajatellut käyttää hyväksi myös toista krakovalaista
yliopistoa, paavillista Johannes Paavali II:n yliopistoa, ja
valmistella puolan gradun ohella teologian väitöskirjaa...
Jälleen on kulunut kaksi kuukautta viime viestistä, jonka kirjoitin
elokuun alussa. Paljon on siis taas kuulumisia kerrottavana. Vain pari
päivää edellisen viestin jälkeen järjestimme perinteisen vuotuisen
pyhiinvaelluksen Juho Kyntäjän kanssa, tällä kertaa jatkoimme matkaa
Turusta, jonne olemme viimeiset kolme vuotta vaeltaneet.
Tämänvuotisena päämääränä oli Nousiaisten p. Henrikin kirkko, jossa p.
Henrikin sarkofagi on edelleen. Vaellus onnistui hyvin yhdessä
päivässä n. 7 hengen porukalla.
Seuraavana viikonloppuna oli Stella Mariksen hiippakuntajuhla.
Sateesta huolimatta oli mukavaa nähdä hiippakuntalaisia ympäri Suomea.
Sitä seuraavana viikonloppuna kävin Kuusiston piispanlinnan raunioilla
lähellä Turkua, ja suosittelen kyllä kaikille, kovin komeat ovat nuo
keskiaikaiset rauniot! Viikonpäivinä tapasin paljon ystäviä ja
seurakuntalaisia ja nautin Turun suvesta. Tutustuin myös ekumeenisessa
hengessä Tuomiokirkon, Lutherin kirkon ja Elämän sanan
jumalanpalveluselämään kahtena viimeisenä viikonloppuna. Viimeinen vei
tunnelman puolesta voiton iloisella musiikillaan ja karismaattisella
hengellään. Anekdoottina mainittakoon, että rumpali näytti ihan Karl
Keatingin ja Robert Sungenisin sekoitukselta:)
Viimeisenä viikonloppuna kävin vielä Lohjalla ystäväni Maroun Tayarin
luona, ja pari viikkoa myöhemmin sain näyttää hänelle ja hänen
italialaiselle ystävälleen Turkua. Italialainen mies oli Medjugorjen
Maria-ilmestysten ekspertti ja henkilökohtaisesti tavannut Johannes
Paavali II:n useammankin kerran. Muuten syyskuun ensimmäiset viikot
menivät suurimmaksi osaksi juoksevien asioiden hoitamisessa Turun ja
Krakovan-asumisten välillä, tapasin ihmisiä ja tein kouluhommia minkä
ehdin. Erityisen mainitsemisen arvoinen on tapaamiseni piispa Teemu
Sipon kanssa, joka oli laatuaan ensimmäinen ihan piispantalossa kahden
kesken. Keskustelimme niitä näitä, mutta käteen jäi piispan tunnustus
työni tärkeydestä kirkolle ja keskinäinen luottamussuhde ja kommuunio.
23. päivä aloitin sitten pitkään odottamani Pohjanmaan-kiertueen, joka
kesti viikonpäivät, päättyen 29.9. Lähdin junalla Seinäjoelle (Etelä-
Pohjanmaa) ja palasin lentokoneella Oulusta (Pohjois-Pohjanmaa), ja
siinä välissä pääsin autoilla ja busseilla käymään mm. Isokyrössä,
Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Kannuksessa. Näistä ensimmäisessä on
aivan upea yksilaivainen keskiaikainen kivikirkko, Pietarsaaressa
puolestaan katolinen kappeli, joka oli sunnuntaina aivan täynnä
vietnamilaisia, jotka myös lauloivat messun laulut vietnamiksi.
Puolalainen pappi vietti liturgian ruotsiksi ja saarnasi suomeksi -
melkoinen yhdistelmä!
Kannuksessa pidin esitelmän luterilaisella seurakuntatalolla Paavalin
teologiasta aiheella "Muuttaako kristinusko ihmisen?" Paikalla oli n.
30 henkeä kuuntelemassa ja osallistumassa keskusteluun. Oli hienoa
kuulla, kuinka eri Paavalin ajatukset ovat rakkaita tavallisille
suomalaisille keskipohjalaisille. Tämäkin luento järjestyi tavallaan
blogini ansiosta, sillä isäntänäni toimi Mika Lintilä (ei se
kansanedustaja), johon tutustuin alun perin blogin lukijana netin
kautta. Myös Kokkolassa sain asua erään blogia lukeneen
kääntymisprosessissa olevan luterilaisen teologinuorukaisen luona.
Oulussa sain tavata ensimmäistä kertaa irakilaisia
pikkupikkuserkkujani ja osallistua kauniin paikallisen katolisen
seurakunnan iltamessuun. Samaisessa kirkossa on myös juuri äskettäin
vihitty papiksi italialainen Marco Pasinato, joka kasvoi Oulun
neokatekumenaaliyhteisössä ja sai Suomessa pappiskutsumuksen. Tämä on
suuri ilouutinen kirkollemme. Toisaalta Puolasta kantautuu myös suru-
uutisia, kun monien tunteman ursuliinisisaren ja uskonnonopettajan sr
Marta Koltkon kuolemasta tuli eilen tieto. Emme voi muuta kuin
hiljentyä kuoleman mysteerin edessä ja nöyrtyä rukoukseen
ylösnousemuksen kirkkauden toivossa.
Muutama sana vielä täältä Puolasta. Olen täällä nyt neljättä päivää ja
yleisesti ottaen asiat ovat hyvin. Asun suuressa
opiskelijaresidenssissä Piastissa mukavan borat-aksentilla kohtalaisen
hyvää englantia puhuvan ukrainalaisen nuorukaisen kanssa
huonekavereina. Naapurihuoneessa asuu turkkilainen ja puolalainen.
Ystäväni Pawel Blaszczyk ja Marcin Czapla ovat auttaneet hyvään alkuun
käytännön asioiden hoitamisessa, mistä olen hyvin kiitollinen.
Huomenna tapaan ensimmäistä kertaa kielikurssiryhmäni, jossa on
britti, jenkki, slovakki ja espanjalainen. Olemme sadan joukosta
korkeimmassa C1-tason ryhmässä intensiivisessä opissa.
Dominikaanien kirkko Krakovassa, jota pidän hengellisenä kotinani,
liikutti minut syvästi, kun taas kolmen vuoden tauon jälkeen sain
siihen astua. Joka ikinen päivä klo 12 messut ovat siellä aivan täynnä
nuoria ja vanhoja, ja musiikki on taivaallista, liturgia kaunista,
saarnat hyviä, rippijono pitkä, jne... Ja kyseessä on vain yksi messu
monen monesta päivän aikana vietettävästä, ja vain yksi kirkko monen
monesta vanhankaupungin kirkosta... Täällä sen näkee ja tuntee, että
katolisuus elää ja on todellista suuressa mittakaavassa,
kaikenikäisille. Kaikki ongelmat ja argumentit jäävät taka-alalle, kun
kaikilla aisteillaan saa kokea kirkon todellisuuden. Yksi päivä täällä
on parempi kuin tuhat muualla.
Lopuksi vielä muistutus Hyviä uutisia-blogista (
hyviauutisia.net).
Viimeksi kirjoitin lyhyesti Tapio Puolimatkan trilogian viimeisestä
osasta Usko, tiede ja evoluutio:
http://hyviauutisia.net/2010/09/27/usko-tiede-ja-evoluutio/
Puolimatka linkitti arvion heti omille sivuilleen. Sitä ennen
kirjoitin kaksi osaa Denzingerin dogmihistoriaa eli valittuja paloja
tärkeästä teoksesta The Sources of Catholic Dogma (Enchiridion
Symbolorum). Julkaisin myös väitöskirjaa varten kirjoittamani
ennakoivan status quo-esseen Irenaeus-tutkimuksesta. Elokuun lopussa
kirjastani tuttu Empolin Apologeetta seikkaili Suomessa
keskustelemassa sukupuolineutraalista avioliitosta:
http://hyviauutisia.net/2010/08/30/sukupuolineutraali-avioliitto-dialogi/
Pieni paljastus huomisesta: luvassa Lutheria ja pelastushistorian
puutetta... ja sen korjausta:) Kaikki tämä ja paljon muuta siis
osoitteesta
hyviauutisia.net.
Tänään illalla suuntaan p. Pietarin ja Paavalin kirkkoon klo 18
iltamessuun, jonka viettää Krakovan arkkipiispa, kardinaali Dziwisz,
joka oli pitkään paavi Johannes Paavali II:n läheisin avustaja. Messu
vietetään JP2:n autuaaksi julistamisen puolesta. Ei huono
sunnuntaimessuksi. Sen jälkeen kirkossa on konsertti, jossa mm.
Vivaldia ja Pachelbeliä - niin ja tietysti Chopinia (joka muuten
puolaksi voidaan kirjoittaa myös Szopen:).
Osoitteeni täällä on
DS Piast
ul. Piastowska 47
30-067 Kraków
Puola Polska
Jos joku teistä haluaisi postikortin Krakovasta, lähettäkää vain
minulle postiosoitteenne, niin saatte!:)
Aurinkoisin ja siunauksellisin terveisin Euroopan sydämestä, Puolan
Turusta,
Emil