Neljäs viesti - syyskuu 2009

[Hyviä uutisia]

Taas on kaksi kuukautta vierähtänyt ja on aika kirjoittaa kuulumisia
ja näkymisiä ja ajattelemisia:) Paljon onkin taas tapahtunut heinäkuun
jälkeen, mistä alla raportti.

1. Akateemisen vuoden ja teologianopintojen alku.
Elokuun alusta palasin taas koulun penkille, vielä oli kuukausi
jäljellä Uuden testamentin kreikan peruskurssia. Kurssi meni
sujuvasti, joka päivä oli 2 tuntia klo 16-18, joten usein pääsin
iltamessuun Henrikin katedraaliin tunnin jälkeen ja Suomen teologisen
instituutin (STI, jonka opiskelijaneuvostoon suostuin täksi vuodeksi
ja jossa luennoidaan tänä vuonna mm. kirkkoisistä) kesäloman jälkeen
avattuun kirjastoon lukemaan Joseph Fitzmyerin SJ kommentaaria 1.
Korinttilaiskirjeeseen (Anchor Bible) ennen tuntia. Samalla luen myös
iltaisin kotona Robert Sungenisin Catholic Apologetics Study Bible:n
kommentaaria samaan kirjeeseen. Hauska vertailla, kuinka joskus
Sungenis on uskollisempana selvästi parempi, kun taas joskus Fitzmyer
yksityiskohtaisempana ja perustellumpana selvästi uskottavampi. No
mutta, kreikasta tuli kuitenkin lopulta täydet pisteet ja pääsin
keskittymään uuteen kieleen, hepreaan, joka alkoi syyskuussa. Siinä
onkin aluksi haastetta uusiin kirjaimiin tottumisen kanssa, mutta
arabia auttaa kyllä kovasti sanastossa, ääntämisessä ja
kieliopissakin.

Tärkein alkanut opintokokonaisuus on kuitenkin graduseminaari, jonka
kolmas istunto pidetään huomenna maanantaina. Professori Miikka
Ruokasen kirjallisuusesittelyn jälkeen alkaakin sitten viikon päästä
jo seminaarityöskentely täydellä vauhdilla, eli täytyy alkaa
kirjoittaa gradua. Tai pääsee kirjoittamaan. Aiheenani on Paavalin
teologia Katolisen kirkon katekismuksessa. Pääsen siis lukemaan lisää
Paavali-kirjallisuutta, mitä haluaisin muutenkin tehdä, joten hyvillä
mielin tähän vuoteen. Samoin pääsen lukemaan Katekismus-kommentaareja,
mikä on minulle aivan uutta, joten senkin puolesta tulee
mielenkiintoista. Graduseminaarin ohella ei saisi periaatteessa
suorittaa muita opintoja ohjeistuksen mukaan. Silti minulla on heprean
lisäksi myös puolan syventävä kielityöpaja sekä muutama systemaattisen
teologian luentosarja menossa (Lutherin sidottu ratkaisuvalta ja
rakkauden teologia), puhumattakaan dogmatiikan kirjatenteistä, joihin
tulee luettavaksi n. 2000 sivua. Mutta silti nukun 9-11 tuntia
päivässä. Aika pitää vain käyttää hyvin. Kaitselmus usein hoitaa asiat
juuri sopivasti - esimerkiksi eilen nukahdin illalla klo 7-9 pitkän
päivän jälkeen ja luin sitten n. klo 10.30pm-2am, ja sain nousta
puoleltapäivin, koska tänään messu on klo 16 Tikkurilassa (diaspora
kerran kuussa). Ehdin siis juuri sopivasti kirjoittaa tämän kirjeen
tässä välissä.

2. Syksyn alku kirkossa.
Kuten toivottavasti koko Suomi huomasi kehnosta uutisoinnista
huolimatta, alkanut syksy on ollut katoliselle kirkolle Suomessa
historiallinen. Ensimmäistä kertaa sitten 1500-luvun meillä on
Suomessa suomalainen katolinen piispa. Isä Teemu Sippo SCJ vihittiin
piispaksi uskomattomasti Turun tuomiokirkossa, entisessä katolisessa
katedraalissa. Kirkossa oli ymmärtääkseni yli 1000 ihmistä, ja monet
jo hyvissä ajoin paikalle tulleista jäivät tylysti kirkon
ulkopuolelle. Vaikka turhautuminen onkin ymmärrettävää, joku
eteläamerikkalainen oli kuulemma iloinnut ulkopuolelle jäädessään
siitä, että paikalle oli tullut niin paljon ihmisiä, että kaikki eivät
edes mahtuneet sisään. Sisälle mahtuneetkin joutuivat valitettavasti
turhautumaan, sillä YLE oli mokannut mikrofonien kanssa, eikä taakse
kuulunut pappien äänestä lähes mitään. Yle Areenan televisioversio
korvasi kuitenkin tämän, samoin kuin kahden kuoron enkelimäiset
laulut. Tunnelmaa on vaikea kuvata sanoin - 500 vuotta olemme olleet
poissa, mutta nyt palasimme! Kukapa olisi uskonut, että jonain päivänä
Turun tuomiokirkossa taas lauletaan latinaksi kaikkien pyhien litaniaa
ja vietetään pyhää messu-uhria! Suomen pyhät ovat rukoilleet kirkon
puolesta ja jatkavat esirukoustaan, erityisesti Adolf Carling, jonka
profeetallista tekstiä "Turun tuomiokirkko" -artikkelista lainasin
blogilla historiallisen tapahtuman jälkeen.

Messun jälkeen juhlaväki siirtyi onnittelemaan piispa Sippoa ja
tapaamaan toisiaan, n. kymmenesosa Suomen katolilaisista oli paikalla,
joten paljon oli tuttuja tervehdittävänä (kuvitella tilaisuutta, jossa
olisi kymmenesosa Suomen luterilaisista samassa paikassa - parisataa
tuhatta ihmistä)! Seuraavana päivänä piispa otti oman katedraalinsa,
p. Henrikin kirkon Helsingissä, haltuun juhlavin menoin ja valtavien
aplodien saattelemana. Täytyy sanoa, että uuden piispan vastaanotto
kirkossa on ollut ihailtavaa. Sekä enemmän että vähemmän
"konservatiiviset" jäsenet ovat olleet vilpittömästi iloisia ja
innoissaan uudesta piispasta, suomalaisesta piispasta, eikä todellinen
seurakuntatason keskustelu vastaa lainkaan sitä valheellista kuvaa,
jonka esim. Suomi24:n katolisuus-keskustelu (varjelkoon Herra itse
kutakin meistä harhautumasta sinne useammin kuin korkeintaan kerran
vuodessa ja silloinkin mahdollisimman lyhyeksi aikaa) - tai sen
muutamat pahantahtoiset kirjoittajat - yrittää antaa. Katolilaiset
kunnioittavat piispaa piispana, apostolien seuraajana ja Kristuksen
edustajana, piispuus on Jumalan asettama järjestys ja vihkimyksen
sakramentin täyteys. Piispa Teemun suomalaisuus ja pitkä kokemus
Helsingin hiippakunnan pappina auttaa varmasti myös kirkon
yksimielisyyden ja yhteyden vaalimisessa. Hän tuntee kaikki, ja kaikki
hänet. Lisäksi piispa Teemun ensimmäiset piispalliset saarnat ja hänen
antamansa haastattelut ovat huokuneet hyvää katolista henkeä.
Vastatkaamme hänen pyyntöönsä ja pitäkäämme hänet rukouksissamme,
jotta hän pysyisi uskollisena sille, mikä hänen haltuunsa on uskottu.

Piispanvihkimyksen lisäksi kirkossa on tapahtunut syksyn aikana
muutakin mielenkiintoista. Nuoret, joiden joukossa pikkuveljeni (jonka
esittelijänä sain kunnian toimia), saivat konfirmaation piispa
Teemulta, ja lauantaina 19.9. pidettiin uuden lukuvuoden ensimmäinen
nuortenilta, aivan toisella volyymilla kuin aiempien vuosien
nuorteniltayritykset. Kirjoitin tästä menestyksekkäästä nuortenillasta
nuortenillan omaan blogiin: katolinennuortenilta.blogspot.com, josta
voi nähdä ja lukea tunnelmia. Myös muiden kaupunkien nuoret
kunnostautuivat - elokuussa isä Peter järjesti Stella Marisissa Turun
ja Tampereen jo silloin olemassa olleille ja toimiville
nuortenryhmille yhteisen viikonlopun, joka kuulemma oli myös erittäin
onnistunut. Myös CSC eli Catholic Students' Club aloitti taas
tapaamisensa kesätauon jälkeen 15.9., ja tulevana tiistaina on
seuraava tapaaminen klo 18 -> Henrikin kirkon kappelissa ja sen
jälkeen srk-salissa. Uudet hienot sivut osoitteessa
cschelsinki.wordpress.com. Muita tulevia suunnitelmia nuorille ja
nuorille aikuisille: viikonloppu Tampereen srk:ssa (mm. Hyviä uutisia-
blogin kautta kirkkoon liittyneille - kenties 7.11.?); isä Peter
järjestää MATKAN SAKSAAN halvalla (200e per henki) ensi vuoden
kesällä, mutta ilmoittautumiset täytyy olla hänellä jo lokakuuhun
mennessä eli ihan kohta - ottakaa pian yhteyttä jos tämä kiinnostaa),
ja jotkut nuoret toivottavasti olisivat lähdössä myös Puolaan Taizé-
uuttavuotta viettämään (ilmoittakaa minulle, jos kiinnostaa -
osallistuminen erittäin halpaa). Myös Tallinnassa järjestetään taas
lokakuussa jo monivuotinen (meille) ilmainen Trialogos-festivaali
(tosin kenties viimeistä kertaa?), jonne tulee monia katolisia
huippupuhujia. Ilmoittakaa jos kiinnostaa.

3. Blogi ja kirja.
Paljon on tapahtunut myös apologeettisen apostolaatin puolella. Joka
maanantai olen uskollisesti kirjoittanut jotain uutta, viime aikoina
useimmiten lukemiini kirjoihin perustuen. Erityisen iloinen ja
tyytyväinen olen Adolf Carlingin elämäkertaan pohjautuvista
postauksista - osat 1 ja 2 sekä Scott Hahnin väitöskirjaan
pohjautuvista liittoteologia-artikkeleista (osat 1 ja 2). Samoin Tapio
Puolimatkan kirjaan Usko, tiede ja Raamattu nojaten kirjoitin 2
artikkelia, toisen itse kirjasta, toisen historiallis-kriittisestä
raamattututkimuksesta. Kaikki edellä mainitut ovat tälläkin hetkellä
yhä blogin etusivulla, kunhan vain scrollaa hieman alaspäin, niin
löytää. Tulevina viikkoina on tarkoitus jatkaa yliopistoteologian
kritiikkiä, ensin eksegetiikkaa ja sitten kirkkohistoriaa. Tarkoitus
olisi myös palata Turhentuuko uskonpuhdistus? -kirjan artikkelien
käsittelyyn. Myös lestadiolaisuussarja on ollut pitkään mielessä ja
hiljattain joku kysyikin mielipidettä heistä. Samoin islamiin ja
ortodoksisuuteen liittyen on hyllyssäni lukemattomia kirjoja, joten
niistäkin olisi joskus kirjoitettava. Muita lukuprosessissa olevia
kirjoja ovat. mm. N.T. Wrightin What St. Paul Really Said ja Tapio
Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio.
Lisäksi olen puhunut joidenkin ystävien kanssa uusista pro-life-
blogeista aborttiin ja eutanasiaan liittyen. Jos jotakuta kiinnostaa
auttaa elämän puolustamisessa, ottakaa yhteyttä. Tarvitsemme
artikkeleiden kirjoittajia ja kääntäjiä ym. Markku Ruotsila ja Kaari
Utrio käynnistivät aiheista kovan keskustelun hiljattain - on siis
aika toimia.

Kirjani Katolinen Paavali on hyväksytty Akateemisen kirjakaupan
teologiaosastolle, ja sitä voi ostaa sieltä halvemmalla kuin mistään
muualta, hintaan 15,90. Itselläni on enää reilu 10 myyntikappaletta
jäljellä 75:stä, ja arvioisin, että reilu kolmasosa painoksesta on jo
myyty 4 kk:n aikana. Tämä merkitsee sitä, että kenties jo vuoden
päästä voisimme toivoa uutta painosta, mahdollisesti yhdessä jo "osa
kakkosen" kanssa, nimittäin olisi hienoa saada gradustakin
kirjaversio. Katoliset Paavali-kaksoset syntyisivät sitten. Olenkin
löytänyt ensimmäisestä painoksesta muutamia pikkuvirheitä, jotka olisi
hyvä korjata. Tosin korjausprosessi ennen julkaisua oli tehokas ja
eliminoi pahimmat mokat ja suurimman osan pienistäkin virheistä.
Kirjaa on mainostettu viimeisimmissä Fidesin numeroissa, ja yhdessä
niistä ilmestyi myös kirjoitukseni Paavalista pappina Paavalin vuoden
ja pappeuden vuoden kunniaksi. Fides ei kuitenkaan ole ainoa lehti,
johon kirja on päässyt, nimittäin Suomen luterilaisen
evankeliumiyhdistyksen SLEYn lehti Sanansaattaja julkaisi ensin
haastattelun kirjan tiimoilta muutama numero sitten, ja nyt
viimeisimmässä numerossa ilmestyi TT Reijo Arkkilan kirja-arvio.

Arkkila totesi, että on harvinaista, että opiskelija kirjoittaa
"painavan kirjan Uuden testamentin selitysopista" ja että kyseessä on
"merkittävä puheenvuoro". Hän hämmästeli sitä, kuinka hyvin kirja
onnistuu lukemaan Paavalia "Rooman silmälaseja käyttäen". Arkkilan
mukaan kyseessä on roomalais-katolinen Paavali eikä katolinen Paavali,
koska luterilaisetkin tunnustautuvat katolilaisiksi. Haluaisin
mieluusti kuulla, mitä kirjani alaviitteessä 72 siteeraamani
Lactantius ja Kyrillos Jerusalemilainen sekä alaviitteessä 241
siteeraamani Optatus Milevisläinen olisivat tähän vastanneet:) Lisäksi
Arkkila kritisoi lyhyesti, tosin ilman vastaperusteluita, kirjan
kommentteja vanhurskauttamisesta ja sovituksesta. Teologian tohtori ei
tosin näyttänyt olevan perillä anselmilaisen satisfactio vicarian
(jonka hän tosin väitti lukeneensa Raamatusta, latinaksiko?:), jonka
Trento omaksuu, ja toisaalta luterilaisen sijaisrangaistusopin (penal
substitution) välisestä erosta. Ensimmäisessä Kristus hyvittää
uhrillaan ihmisten synnin aiheuttaman majesteettiloukkauksen ja
palauttaa Jumalan kunnian ja voittaa hänen armonsa, kun taas
jälkimmäisessä Jumala vihassaan rankaisee Kristusta koko maailman
synneistä ja lukee sitten vastalahjaksi koko jumalattomalle maailmalle
Kristuksen vieraan vanhurskauden tai kuuliaisuuden. Nämä menevät
valitettavan usein sekaisin.

4. Lisää kirjasta ja muusta sellaisesta.
Opus Dein kulttuurikeskus Bulevardi Foorumi sai olla ensimmäisenä
luentopaikkanani kirjan tiimoilta. 90 minuuttia kestäneessä
tilaisuudessa n. puolitusinaa katolilaista ja toiset puolitusinaa
luterilaista saivat perehtyä Paavali-tulkintojen kiemuroihin. Kävimme
läpi sitä, kuinka Paavalia on tulkittu useissa eri ryhmissä
(Paavalihan on aina ollut myös harhaoppisten sankari - markionilaiset,
valentinolaiset, pelagiolaiset jne) ja kuinka nykytutkijatkin
tulkitsevat Paavalia samojen kohtien perusteella toisiinsa nähden
päinvastaisesti (ovatko laki ja evankeliumi yhtä vai vastakohtia,
oliko juutalaisten ongelma omiin tekoihin vai nationalistiseen armoon
luottaminen) ja kuinka Heikki Räisänen on vaikuttanut Suomessa
epäjohdonmukainen Paavali-tulkinnallaan (kirja Paul and the Law, jota
olen vieläkin lukemassa, tosin jo johtopäätösluvussa). Tämän jälkeen
lähdimme hahmottelemaan traditionaalista, ekklesiologista ja
sakramentaalista, siis katolista, Paavali-tulkintaa. Kuten Paavali-
tutkija Kari Kuula minulle kirjoitti:

Tuo ajatus katolisesta approachista Paavaliin kuulostaa entistä
kiinnostavammalta, kun sitä olen ajatellut. Katolisella tarkoitan
sitä, että Paavali on osa kirkon traditiota, ei niinkään sen alku ja
perustus. Siksi kirkko voi sanoa, mitä syvyyksiä se näkee Paavalin
teologiassa ja tietyissä yksityiskohdissa. Tällainen approach on
paljon jännittävämpää kuin protestanttinen karsivan tulkinnan linja,
jossa Pavesta otetaan vain se mitä pinnalta tulee esiin.

Tosiaan, Paavali on kirkon apostoli ja opettaja. Paavali jos joku oli
katolinen, yleismaailmallinen, kaikille avoin. Hän kokosi yhteen
uskoon ja yhteen ruumiiseen juutalaisen ja kreikkalaisen. Olisi siis
suurta ymmärtämättömyyttä pitää luokitella "Katolinen Paavali"
jonkinlaiseksi lahkolaiseksi vähemmistönäkemykseksi, aivan kuin se
jotenkin kaventaisi Paavalia. Paavali lepää katolisessa kirkossa
Roomassa, hän kirjoitti tärkeimmän kirjeensä Roomaan, hän vuodatti
verensä pyhittääkseen tuon Rooman kirkon, katolisen kirkon, hänen
saarnallensa ja luillensa rakentuneeseen kirkkoon kuuluu yli miljardi
ihmistä, joka kuudes maailman asukkaista, enemmän kuin kaikkiin muihin
kristillisiin yhteisöihin yhteensä. Paavali on kirkon ja kirkko on
Paavalin, ja Paavali ja kirkko ovat molemmat Kristuksen, ja Kristus
Jumalan.

"Paavali ... maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se
kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on
Jumalan." (1. Kor. 3:22-23)

Koska kaikki, koko maailmakin, nykyinen ja tuleva, on meidän
Kristuksessa, meidän tulee rohkeasti mennä kaikkeen maailmaan viemään
asiaamme eteenpäin.
Eilen osallistuin maailman uskontoparlamentin järjestämään
uskontodialogiin kulttuurikeskus Caisassa yhdessä muiden uskontojen
edustajien kanssa. Tilaisuudessa puhuivat mm. viimevuotinen opettajani
TT Jyri Komulainen ja islamia opiskeleva 23-vuotias puoliksi
suomalainen Abbas Bahmanpour. Hänellä on iranilainen isä ja
irakilainen vaimo, mutta suomalainen äiti. Kenties jonain päivänä
saamme järjestää hänen kanssaan hedelmällistä dialogia. Ekumeenisella
rintamalla on vielä mainittava Espoon vuosittainen ekumeeninen
ristisaatto tai pyhiinvaellus, joka pidettiin tänä vuonna elokuun
lopussa. Sain kääntää karmeliitoilla sisar Paulan alustuksen
englannista suomeksi, ja matkalla nauttia kauniista ortodoksisesta
laulusta. Lisäksi on mainittava, että ekumeeninen KETKO-kurssi alkaa
taas pian, eli 4 viikonloppua sopivin väliajoin eri kirkkokuntien
luona ekumeniasta, kirkkokunnista ja toisista osallistujista uutta
oppien. Vielä ehtii juuri ja juuri ilmoittautua - lisätietoja
ketko.blogspot.com.

Nyt alkaa pituus riittää, ja täytyy valmistautua messuun. Ei muuta
kuin eteenpäin - ja palaamisiin marraskuun pimeydessä!