Toinen viesti - Toukokuu 2009

5 views
Skip to first unread message

Hyviä uutisia

unread,
May 21, 2009, 1:42:49 PM5/21/09
to Hyviä uutisia
[tässä numerossa: 1) yleistä höpinää 2) viimeaikaisia tapahtumia ja
kuulumisia 3) tulevaisuudennäkymiä 4) blogin kuulumisia 5) loppusanat

+JMJ

Neitsyt Marian kuukausi lähenee loppuaan ja samoin tekee koko
pääsiäisaika. Silti iloitsemme suuresti suurista juhlapäivistä tänä
aikana - tänään olemme viettäneet "anabainoo" eli tuttavallisemmin
"ala painuu" - juhlaa eli Herran taivaaseenastumista. Opin näet juuri
eilen koineen kreikan tunnilla, että "astua ylös" on kreikaksi
anabainoo. "Ala painua" taas ei ole niinkään apostolien käsky
Jeesukselle vaan meihin kohdistuva patistus todistus- ja lähetystyöhön
Pyhän Hengen voimalla.

Tästä pääsemmekin seuraavaan juhlaan eli helluntaihin, joka koittaa
viikon päästä sunnuntaina ja jota edeltävänä aattona eli lauantai-
iltana Henrikin kirkossa klo 18 otetaan jälleen uusia jäseniä kirkon
täyteen yhteyteen.

Kuitenkin jo tänään Helsingissä todistettiin mahtavalla lavamessulla
senaatintorilla siitä, että kyllä Suomessakin edelleen uskotaan
kolmiyhteiseen Jumalaan. Valtavat väkijoukot yhtyivät
uskontunnustukseen piispa Eero Huovisen ja liturgiaa viettäneen
serkkuni Hans Tuomisen johdolla. Siinä oli kaduntallaajalla
ihmettelemistä.

Ohimennen tuli mainittua tuo kreikan kurssi - tosiaan olen aloittanut
kesäyliopistossa Uuden testamentin kreikan opiskelun. Syynä on se,
että minut on hyväksytty teologiseen tiedekuntaan aloittamaan tulevana
syksynä dogmatiikan opinnot. Päässen heti graduseminaariin Paavalin
teologiasta, ja kirjoitan graduni kenties Paavalin teologiasta
Katolisen Kirkon Katekismuksessa.

---

Kuluneen kahden kuukauden aikana tapahtumia on riittänyt. Olen
osallistunut kotikunnassani Hausjärvellä, tarkemmin Ryttylässä
pidettyyn apologia-foorumiin, jossa puhuivat Suomen johtavat
apologeetat kuten Leif Nummela, Tapio Puolimatka ja Pasi Turunen.
Heidän kaikkien tuotantoon on hyvä tutustua, jos ei vielä ole
tutustunut. Järvenpäässä osallistuin Platonin akatemia-nimiseen
tapahtumaan, jossa eri maailmankatsomukset kohtasivat. Siellä saman
pöydän ääressä istuivat mm. buddhalaiset, kommunistit ja
homoseksuaalit. Yliopistolla puolestaan osallistuin kristinusko ja
historia -seminaariin teologian tohtorien ja professorien kanssa (Timo
ja Seikko Eskola, Elina Vuola, Jouko Talonen, Jyri Komulainen, Mikko
Ketola... myös tutustumisen arvoisia nimiä.) Tuomiokirkon kryptassa
puolestaan kävin kuuntelemassa Åbo Akademin Jeesus-tutkijoita, joiden
uusi kirja AD 30 on varmasti tutustumisen arvoinen. Kukaties väittelen
teologian tohtoriksi Åbo Akademista;)

--

Yliopistovuosi on kesäyliopiston kreikankurssia lukuun ottamatta
plakkarissa ja kesä tuo uudet tuulet tullessaan... ja vähän
vanhojakin. Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus kävelee kolmatta vuotta
Helsingistä Turkuun 18.-25.7. pitkin keskiaikaista kuninkaantietä
pysähtyen keskiaikaisissa seurakunnissa yöpymään. Kaunis luonto,
rukouksen ja laulun täyttämä iloinen ilmapiiri, hyvä porukka. Vielä
voi ilmoittautua mukaan aivan ilmaiseksi.

Lisäksi on mahdollista, joskaan ei lainkaan varmaa, että pääsisin jo
14. kesäkuuta lähtemään Yhdysvaltoihin vierailemaan Steubenvillessa
Scott Hahnin ja kumppanien luona St. Paul Center for Biblical
Theologyssa. Rukoilkoon Paavali tämän puolesta. Samoin kirjaprojektin
puolesta - kirjani Katolinen Paavali on nyt tullut taitosta
korjattuna, ja enää administraattorin eli isä Teemu Sipon painolupa
puuttuu. Toiveena olisi saada kirja ulos ennen tuota mahdollista
jenkkeihin lähtöä. Kirjan voi joka tapauksessa tilata Katolisesta
tiedotuskeskuksesta ennakkotarjouksella postikuluineen hintaan 20e.
(in...@catholic.fi)

--

Äskettäin Suomessa hyväksyttiin laki homoparien perheensisäisestä
adoptio-oikeudesta. Blogini onkin kolmena viime viikkona keskittynyt
homokysymykseen tiivistämällä kolmen laadukkaan aiheeseen liittyvän
kirjan ajatuksia:

Havaintoja homokysymyksestä
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/05/04/havaintoja-homokysymyksesta/

KTK: Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/05/11/lisahavaintoja-homoseksuaalisuudesta/

Homokysymys vielä kerran (Pasi Turunen: homoseksualismi)
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/05/18/homokysymys-viela-kerran/

Tätä ennen postasin amerikkalaisia videoita aiheesta:
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/04/27/miss-california-puolustaa-avioliittoa/

Homokysymyksen lisäksi aloitin sarjan, jossa käydään läpi
katoliskriittistä kirjaa "Turhentuuko uskonpuhdistus?" Tähän asti
käsittelyssä ovat olleet Matti Väisäsen ja Leif Nummelan artikkelit.
Lisäksi pääsiäisen kunniaksi kirjoitin Paavalista ja
ylösnousemuksesta. Marian kuukauden kunniaksi päätän vielä mainintaan
postista "Maria läpi vuosisatojen", joka pohjaa kuuluisan teologin
Jaroslav Pelikanin kirjaan Mary Through the Centuries:
http://hyviauutisia.wordpress.com/2009/04/06/maria-lapi-vuosisatojen/

Tähän asti blogin virallinen visiittimäärä on reilut 147,000.
Lähennytään siis 150,000n rajapyykkiä. Se on jo lähes kotikaupunkini
Vantaan asukasluku (joka lienee n. 170-180 000).

Sancta Maria, ora pro nobis! Sancte Paule, ora pro nobis!

---

Eilen olin laboratoriossa verikokeissa. Tulokset saan viikon päästä.
Minuun pistettiin piikillä verisuoneen kerran ja lisäksi sormenpäähän
kolmesti. Vaikka olisi tarvittu yksi lävistys lisää päästäkseni
Jeesuksen viiteen haavaan, tuli Johanneksen evakeliumin kertomus
mieleeni: hänen kyljestään vuoti verta ja vettä. Naulat käsien läpi,
keihäs kyljen läpi. Mikä kuolema. Mikä kärsimys. Mikä uhri. Mikä
rakkaus.
Pro nobis. Hyper heemoon. For me. För dig. Aattelepa ite.
Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages