Helteistä heinäkuuta!
Heinäkuu on perinteisesti Taekwon-Dossa vuoden hiljaisin kuukausi. Tänä vuonna tosin heinäkuussakin on ollut paljon toimintaa, kun seuran harjoitukset ovat ensimmäistä täyttä kuukautta uudessa treenisalissa, seuravaatteet ovat saapuneet ja myös Taekwon-Do-leiriä on halukkaille tarjolla myös heinäkuussa. Mukavaa kesää kaikille, olitpa sitten kesän ajan Taekwon-Don osalta treenitauolla taikka kesän jokaisissa treeneissä mukana!
Kesäkuun vyökoeuutiset
Tänä vuonna seuraan saatiin myös kesäkaudella uusi vyöarvo, kun Heta Niemisestä tuli 6.6. Tampereen Dan-kokeen tuloksena kansainvälisen tason opettaja, ja seuran historian neljäs 4. Danin mustan vyön saavuttanut opettaja. Vuonna 2003 Taekwon-Don aloittanut Heta on toiminut jo 19 vuoden ajan Taekwon-Do-ohjaajana: ensin apuohjaajana ja ohjaajana Rovaniemellä vuosina 2008-2013, ja Helsinkiin muuton jälkeen vuodesta 2014 alkaen HYTKD:n harjoituksissa. Heta on HYTKD:n jäseneksi liityttyään hypännyt heti myös seuran hallitustoimintaan mukaan ja osallistunut hallitustoimintaan yhtäjaksoisesti jo kolmentoistavuoden ajan: ensimmäiset viisi vuotta hallituksen jäsenenä, ja vuodesta 2019 alkaen varajäsenen roolissa. Heta on myös vuoden 2019 Jukka-palkinnon saaja.
Opetus- ja seuratyön lisäksi Heta on tehnyt koko seuraa tunnetuksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti omalla korkean tason kilpailijaurallaan. Heta on pelkästään edellisellä 3. Danin vyöarvollaan päässyt liikesarjojen finaaliin niin Euroopanmestaruuskisoissa kuin World Cupissakin. SM-kisoissa Heta on ollut 3. Danien liikesarjoissa voittamaton edelliset kolme vuotta. Liikesarjojen lisäksi Heta on voittanut SM-mitaleita myös voimamurskauksessa ja ottelussa, ja osana Suomen joukkuetta ollut voittamassa kahdesti Euroopan mestaruuden Suomen voimamurskausjoukkueelle, viimeksi tämän vuoden huhtikuussa. Heta on valittu SITF:n vuoden Taekwon-Do-urheilijaksi vuonna 2023 ja maajoukkueurheilijat valitsivat hänet maajoukkueen kapteenistoon edellisissä MM-kisoissa.
Syyskauden treenit & palautekyselyn tulokset
Seura järjesti kesä-heinäkuun vaihteessa palautekyselyn tulevan kauden treeniajoista. Vastauksia saatiin paljon, kiitos jokaiselle vastanneeelle. Lopputuloksena syyskauden treeniajoiksi on vahvistettu seuraavat:
- Ma klo 17-18:30 Urhea (tatamiaika klo 17-18)
- Ti klo 17-18:30 Taivallahden koulu
- To klo 17:30-19 Urhea (tatamiaika klo 17:30-19)
- La klo 13-14:30 Taivallahden koulu (vapaa vuoro)
- Su klo 9:30-11:30 Urhea (vapaa vuoro, tatamiaika klo 10-11)
Urhean vuorot vaihtuvat syysaikaan jo heinäkuun viimeisellä viikolla, 27.7. alkaen. Taivallahden koulun vuorot käynnistyvät elokuun puolivälissä, 17.8. alkaen
Palautekyselyn vastauksista erottui kaksi kohtaa, joka toistui lähes jokaisessa vastauksessa:
- Treeniajat tulisi järjestää arkisin klo 17-20 välillä. +/- 1 tunti voi vielä toimia kohtalaisesti, mutta tämän ulkopuolelle harjoituksia ei tulisi ajoittaa
- Vaihtoehdoista paikka/aika/hinta, harjoittelun hinta on se josta mieluiten joustetaan, jos jostain pitää joustaa. Se, kuinka paljon hinnassa olisi joustovaraa sen sijaan hajotti ääniä enemmän. Suurin osa olisi kuitenkin valmis pieneen (+10% tai +25%) korotukseen. Useammassa vastauksessa sanottiin, että hinta on erityisesti työssäkäyville nyt edullinen, mutta toivottiin opiskelijoiden ja uusien harrastajien alkeiskurssimaksun säilyttämistä mahdollisimman alhaalla
Muissa vastauksissa hajontaa oli enemmän:
- Treenipaikoista toisille toinen treenipaikka oli parempi, ja toisille toinen. Unisport Meilahdelle vastaajista 19 % antoi negatiivisen arvion, 36 % neutraalin ja 45 % positiivisen arvion. Taivallahden koululla vastaavat luvut olivat 17 % (negatiivinen), 31 % (neutraali) & 53 % (positiivinen). Urhean arvio negatiivisesti 17 %, neutraaliksi 8 % ja positiiviseksi 75 % vastaajista. Urhea sai selkeästi eniten erinomaisia arvioita, mutta se oli myös ainoa vaihtoehdoista, joka sai erittäin huonoja arvioita.
- Avoimissa palautteissa eniten nousi kommentiksi sijainti, joka on kaikissa kolmessa vaihtoehdossa huonompi kuin kevätkauden treenisaleissa. Toiveita erityisesti junaradan ja metroradan varrella olevista treenisaleista toivottiin eniten. Lisäksi Urhean tatamit ja yleisharjoittelutila nousi useammassa kommentissa esiin: osa piti Urhean järjestelmästä, osa ei tykännyt tästä yhtään
- Saatujen vastausten perusteella syyskauden osalta päädyttiin alustaviin aikatauluihin, sillä muutoksella, että maanantain Urhea-vuoro aloitetaan klo 17 suoraan tatamilta, ja torstain Urhea-vuoro pidetään koko 1,5 tuntia tatamilla. Eniten positiivisia ääniä saaneessa Urheassa (kävelymatkan etäisyydellä Pasilan asemalta) pidetään 3 harjoitusta viikossa (2 ohjattua + 1 vapari), ja toiseksi eniten positiivisia ääniä saaneessa Taivallahden koulussa (kävelymatkan etäisyys Kampin metroasemalta) 2 harjoitusta viikossa (1 ohjattu + 1 vapari). Unisport Meilahdessa on tarkoitus järjestää 1 vuoro viikossa ensi lukukaudella (alkeiskurssi).
- Avoimissa vastauksissa nousi myös erityisesti kolme kohtaa, joihin kyselyn kysymykset eivät ohjanneet vastaamaan, mutta joita myös olisi hyvä miettiä treenipaikkoja suunniteltaessa: 1) Pitäisikö treenejä poistaa tai lisätä? Ehdotuksia on tullut ainakin useammille ohjatuille treeneille, ja säästötoimenpiteenä toisen vapaan harjoituksen poistamisesta. 2) Olisiko jokin muu paikka vielä jossa voitaisiin treenata ehdotettujen lisäksi? Kyselyyn oli karsittu kolme treenipaikkaa, mutta vaihtoehtoja Helsingissä on kymmeniä ellei satoja. Avoimissa vastauksissa saatiin muutamia hyviä vinkkejä, joita hallitus tulee selvittelemään, mutta myös lisää saa ehdottaa. 3) Pitäisikö seuran harjoitukset keskittää yhteen paikkaan? Yksi kotisali olisi ideaali, mutta todennäköisesti vaatisi joustoa treeniaikojen suhteen. Treeniajat taas olivat 57 % vastaajista tärkein kriteeri tulevan treenikauden osalta. Yksi ratkaisu tähän olisi esim. oma tai muutaman kamppailulajiseuran yhteinen harjoitussali. Hallitus pyrkii pitämään silmiään auki mikäli tällainen mahdollisuus löytyisi, ja ottaa mielellään myös vinkkejä vastaan. Mutta realistisena oletuksena seuran kriteereitä täyttävää paikkaa (iso, halpa, keskeisellä sijainnilla & prime-time-ajat seuran käytettävissä) olevaa tilaa tuskin aivan lähiaikoina on tulossa vapaaksi.
Poikkeavat treeniajat heinäkuussa
Urhea siirtyy syysaikatauluihin jo 27.7. alkaen. Samalla kertaa myös aukioloajat pitenevät. Myös osassa pukuhuoneista tapahtuu muutoksia, ja miesten ja naisten pukuhuone saattaa vaihtaa paikkaa päittäin. Yksittäiset Unisex-pukuhuoneet on käytössä samalla tavalla kuin aiemminkin, (pukuhuone 1 & 2). Unisex-pukuhuoneita käyttävät pääsevät tatamialueella pukuhuoneiden 5 & 6 välissä olevan käytävän kautta. Heinäkuun viimeisellä viikolla seuran harjoitukset ovat siis totutusta poiketen siirtyneet jo syyslukukausiaikaan:
- Ma 27.7. treenit alkavat klo 17 tatameilta, ja päättyvät klo 18:30 yleisharjoittelutilassa. Mikäli tatamilla on muita treenaajia, tulee perimmäiselle tatamille mennä yleisharjoittelutilan puolelta löytyvän oven kautta kun edellinen vuoro on lopettanut.
- To 30.7. treenit ovat klo 17:30-19 kokonaan tatamilla
Protokolla-tietoisku
Nyt kun seura on muuttanut uuteen treenisaliin, ja kesällä on normaalia rauhallisempi hetki, on hyvä kerrata Taekwon-Do-protokollia.
- Tule treeneihin ajoissa. Mitä isompi ja virallisempi tapahtuma, sitä enemmän on hyvä varata aikaa. Seuran harjoituksissa on hyvä olla valmiina pari minuuttia - 15 minuuttia ennnen harjoitusten alkua. Kansallisilla leireillä on hyvä olla valmiina 15-30 minuuttia ennen harjoituksen aloitusta. Suurilla kansainvälisillä leireillä/seminaareilla paikalla kannattaa olla 30-60 minuuttia aikaisemmin.
- Pukuhuoneen ja harjoitussalin välinen siirtymä tehdään kengät tai sukat jalassa, ja riisutaan ovella.
- Treeneissä korut ja lävistykset tulee turvallisuuden vuoksi poistaa, tai mikäli ei onnistu, teipata
- Perushygienian lisäksi huomioi, että kyseessä on kamppailulajitreenit. Älä käytä harjoituksissa meikkiä, joka voi sotkea harjoitusvastustajan puvun tai tatamin. Pidä sekä sormien että varpaiden kynnet lyhyinä. Huolehdi, että myös jalat on puhtaat ennen tatamille menoa.
- Taekwon-Do -pukuun sisältyy omat protokollansa, ja se yllä tulisi vain treenata ja treenien yhteydessä juoda. Esimerkiksi pidemmillä leireillä, joissa on useampi harjoitus päivän aikana, tulee huomioida että syöminen Taekwon-Do puku päällä ei ole protokollan mukaista. Lyhyillä tauoilla, jos haluaa haukata esim. banaanin, riittää jos laittaa verkkatakin/hupparin puvun päälle. Isommilla lounailla on parempi vaihtaa kokonaan siviilivaatteet päälle. Taekwon-Do puku päällä ei saa myöskään käyttää mitään päihdyttäviä aineita (esim. alkoholi, tupakka, nuuska) eikä olla näiden vaikutuksen alaisena.
- Muista kohtelias ja kunnioittava käytös niin harjoituksissa kuin myös harjoitusten ulkopuolella Taekwon-Do -tapahtumissa. Meidänkin seurassa harjoittelee muun muassa aviopareja, kumppaneita, lapsi-vanhempi, työkavereita ja kymmeniä vuosia tunteneita ystäviä. Taekwon-Do -tapahtumissa käytöksessä ja kielenkäytössä tulisi pyrkiä kuitenkin huomioimaan myös ympäristö. Esimerkiksi hyvän ystävän kanssa keskinäinen piikittely ja kuittailu voi olla molemmille ok, mutta ulkopuolisen korviin tämä voi kuulostaa oudolta, ja Taekwon-Do -tapahtumissa tällaista tulisikin välttää. Samoin esimerkiksi alkoholia sisältävät tarinat tutulle henkilölle kansallisella perheleirillä, tai kumppanin kanssa käyty keskustelu petipuuhista on parempi jättää Taekwon-Do -tapahtuman ulkopuolella käytäväksi
- Noudata Taekwon-Don pääperiaatteita myös treenisalin ulkopuolella. Esimerkiksi Taekwon-Do -tapahtumissa siivoa omat jälkesi, pidä ovea auki vanhemmille ja ole kohtelias asiakaspalvelijoille.
Tulevat tapahtumat
- 24.-26.7. Elite Competition Training Camp. Heinäkuussa järjestettävä, kansainvälisiin kilpailuihin tähtääville urheilijoille suunnattu leiri Tampereella sinisestä vyöstä ylöspäin oleville harrastajille (vihreät vyöt voivat osallistua mukaan kutsuttuina). Lisätietoja: https://itftkd.sport/event/2nd-black-eagle-elite-camp/
- 28.9.-4.10. ITF Taekwon-Do World Cup. Tämän vuoden suurimmat Taekwon-Do-kilpailut järjestetään tänä vuonna Espanjan Benidormissa. HYTKD osallistuu World Cupeihin todennäköisesti historiansa suurimmalla joukkueella. Mikäli olet vähintään 4. gup sininen vyö ja haluat mukaan, ilmoittaudu mahdollisimman pian Vesalle, ilmoittautuminen tapahtumaan sulkeutuu elokuussa.
Kesäterveisin,
Hot July Greetings!
July has traditionally been the quietest month of the year in Taekwon-Do. This year, however, July has been full of activity: our club has now completed its first full month of training in the new training hall, the club clothes has arrived, and there is even a Taekwon-Do summer camp available for those who wish to participate. We wish everyone a wonderful summer, whether you're taking a break from Taekwon-Do during the holidays or attending every single training session!
June Grading News
This summer also brought a new black belt promotion to the club. On 6th June, Heta Nieminen successfully passed her Dan grading in Tampere and became an internationally certified Instructor, as well as only the fourth instructor in the club's history to achieve the rank of 4th Dan Black Belt. Heta began training in Taekwon-Do in 2003 and has now served as an instructor for 19 years: first as an assistant instructor and instructor in Rovaniemi from 2008 to 2013, and since moving to Helsinki, at HYTKD from 2014 onwards. After joining HYTKD, Heta immediately became involved in the club's board and has now served continuously for thirteen years: the first five years as a board member and, since 2019, as a vice board member. She also received the club's Jukka Award in 2019.
In addition to her work as an instructor and volunteer, Heta has represented both the club and Finland with distinction at the highest competitive level. In her previous belt rank of 3rd Dan, she reached the finals in patterns at both the European Championships and the ITF World Cup. She has remained undefeated in the Finnish Championships in the 3rd Dan patterns division for the past three years. Besides patterns, Heta has also won Finnish Championship medals in power breaking and sparring. As a member of the Finnish national team, she has twice helped Finland win the European Championship title in team power breaking, most recently in April this year. Heta was selected as the SITF Taekwon-Do Athlete of the Year in 2023, and at the previous World Championships her fellow national team members elected her to the national team captaincy group.
Autumn Training Schedule & Member Survey Results
At the turn of June and July, the club conducted a member survey regarding training times for the upcoming season. Thank you to everyone who responded—we received a large number of valuable replies.
Based on the results, the autumn schedule has been confirmed as follows:
- Mon at 17-18:30 in Urhea (tatamitime 17-18)
- Tue at 17-18:30 in Taivallahti school
- Thu at 17:30-19 in Urhea (whole training on tatami)
- Sat at 13-14:30 Taivallahti school (free training)
- Sun at 9:30-11:30 in Urhea (tatamitime 10-11)
Urhea will switch to its autumn timetable starting 27th July, while Taivallahti School training begins on 17th August.
Two points stood out consistently across nearly all responses in the survey:
- Weekday training should ideally take place between 17:00 and 20:00. A variation of about one hour either way is still acceptable, but training outside this window is generally considered undesirable.
- Of the three factors—location, schedule and price—members were most willing to compromise on price if necessary. Opinions differed on how much of an increase would be acceptable, but most respondents would accept a modest increase (around 10–25%). Several members also noted that membership fees remain very affordable, especially for working adults, while hoping that student fees and beginner course fees remain as low as possible.
Other responses showed greater variation:
- Preferences for training venues differed considerably. For Unisport Meilahti, 19% gave a negative rating, 36% neutral and 45% positive. Taivallahti School received 17% negative, 31% neutral and 53% positive ratings. Urhea received 17% negative, 8% neutral and 75% positive ratings. Urhea clearly received the highest number of excellent ratings, although it was also the only venue to receive some very poor ratings.
- In the open comments, the most common concern was location, as all three proposed venues are less conveniently located than the club's previous spring venues. Many respondents hoped for facilities located along major train or metro lines. Urhea's tatami system and general training area also divided opinions: some appreciated the arrangement while others strongly disliked it.
- Based on the responses, the club decided to keep the proposed autumn schedule, with small adjustment: Monday training in Urhea will start at 17 o'clock on tatami, and Thursday training in Urhea will now take place entirely on the tatami. The most popular venue, Urhea (within walking distance of Pasila railway station), will host three weekly sessions (two instructor-led sessions plus one free training). Taivallahti School (within walking distance of Kamppi Metro Station), the second most popular venue, will host two weekly sessions (one instructor-led and one free training). The intention is to hold one weekly beginner course session at Unisport Meilahti next semester.
- The open responses also raised three broader questions that were not directly covered by the survey:
- Should the number of weekly training sessions be increased or reduced? Suggestions ranged from adding more instructor-led sessions to removing one open practice as a cost-saving measure.
- Are there additional venues that should be considered? The survey focused on three shortlisted locations, but Helsinki has many more possibilities. Several useful suggestions were received and the board will investigate them further. Members are also welcome to continue proposing new ideas.
- Should all club training be concentrated in a single venue? Having one permanent home do jang would be ideal but would likely require greater flexibility regarding training times. Since 57% of respondents considered training times their highest priority, this remains a challenging balance. One possible long-term solution would be a dedicated do jang owned or shared by several martial arts clubs. The board will continue monitoring opportunities should a suitable facility become available, although realistically a venue that is spacious, affordable, centrally located and available during prime evening hours is unlikely to become available in the near future.
Special Training Schedule in Late July
Urhea switches to its autumn timetable starting 27 July, with longer opening hours. Some changing rooms will also change locations, meaning the men's and women's changing rooms may swap places. The individual unisex changing rooms (Rooms 1 & 2) remain available as before. Users of these rooms should access the tatami area via the corridor between changing rooms 5 and 6. Training during the final week of July will therefore differ slightly from the normal summer schedule:
- Monday 27th July: Training begins at 17:00 on the tatami and continues in the general training area until 18:30. If another group is still using the tatami, please enter through the door connecting from the general training area once the previous session has finished.
- Thursday 30th July: Training will take place 17:30–19:00 entirely on the tatami.
Taekwon-Do Protocol Reminder
Now that the club has moved into its new training hall, and with the quieter summer period providing a good opportunity for reflection, it's a good time to review some basic Taekwon-Do etiquette and protocol.
- Arrive on time. The larger and more formal the event, the earlier you should arrive. For regular club training, being ready between a few minutes and 15 minutes before the session starts is appropriate. For national seminars and camps, aim to be ready 15–30 minutes beforehand. For major international seminars and camps, arriving 30–60 minutes early is recommended.
- Wear shoes or socks when walking between the changing room and the training area, removing them only at the entrance to the do jang.
- Remove jewellery and body piercings before training whenever possible. If removal is not possible, they should be securely taped for safety.
- In addition to normal personal hygiene, remember that Taekwon-Do is a close-contact martial art. Avoid wearing makeup that could stain your training partner's dobok or the mats. Keep both fingernails and toenails trimmed short, and ensure your feet are clean before stepping onto the tatami.
- The Taekwon-Do uniform (dobok) carries its own traditions and etiquette. It should generally only be worn while training or drinking water during training. For example, during longer camps with multiple sessions, meals should not be eaten while wearing the dobok. During short breaks, covering the uniform with a tracksuit jacket or hoodie while eating a quick snack such as a banana is acceptable. For proper meals, changing into civilian clothing is recommended. Alcohol, tobacco, snus or other intoxicating substances must never be used while wearing the dobok, nor should anyone wear the dobok while under their influence.
- Show courtesy and respect both during training and at all Taekwon-Do events. Our club includes married couples, partners, parents and children, colleagues and lifelong friends. While friendly teasing between close friends may be perfectly acceptable in private, it can appear inappropriate to others and should be avoided during Taekwon-Do events. Likewise, conversations involving alcohol-related stories or intimate topics are best kept outside Taekwon-Do events.
- Follow the core principles of Taekwon-Do outside the do jang as well. Clean up after yourself, hold doors open for others, and treat service staff and everyone you encounter with courtesy and respect.
Upcoming Events
- 24th–26th July Elite Competition Training Camp A high-performance training camp in Tampere for athletes aiming to compete internationally. Open to practitioners from blue belt (4th gup) upwards. Green belts may participate by invitation. More information: https://itftkd.sport/event/2nd-black-eagle-elite-camp/
- 28th September – 4th October ITF Taekwon-Do World Cup This year's largest ITF competition will be held in Benidorm, Spain. HYTKD is expected to attend with the largest team in the club's history. If you hold at least 4th gup (blue belt) and are interested in participating, please contact Vesa as soon as possible, as registration closes in August.
Best wishes for a wonderful summer!
Vesa Lind