Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Kauas pilvet karkaavat

20 views
Skip to first unread message

Miemo N Penttinen

unread,
Jan 27, 1996, 3:00:00 AM1/27/96
to

Kauas pilvet karkaavat

Sputnik, Suomi, 1996
Ohjaus, käsikirjoitus & leikkaus: Aki Kaurismäki
Kuvaus: Timo Salminen
Ääni: Jouko Lumme
Osissa mm: Kati Outinen, Kari Väänänen, Elina Salo,
Sakari Kuosmanen, Pietari-koira


"Kauas pilvet karkaavat" kertoo suomalaisesta työttömyydestä. Ei, älä
lopeta lukemista vielä - Aki Kaurismäen uusin elokuva ei ole ahdistava,
synkkä tai pessimistinen. "Kauas pilvet karkaavat" on kauniin melankolinen,
jopa hauska elokuva ja siinä on onnellinen loppu.

Elokuvan alussa on kullankeltaisen kaunis alkusyksy, ja päähenkilöiden elämä
sujuu niin mukavasti kuin arki vaan voi. Ilona (Kati Outinen) on hovimestari
siistissä ruokaravintola Dubrovnikissä, aviomies Lauri (Kari Väänänen) taas
ajaa ratikkaa. Kotiin on hankittu osamaksulla TV (12 kanavaa, kaukosäädin ja
vielä väritkin), sohva ja kirjahylly. Tulevaisuus näyttää valoisalta, parin
vuoden päästä on varaa ostaa jo kirjojakin. Sitten tulee kolea loppusyksy,
harmaalta taivaalta putoilee laiskasti lunta. Ravintola Dubrovnikin
vanhentunut kanta-asiakaskunta ei jaksa enää juoda entiseen malliin, ja
velkainen ravintola siirtyy ison ketjun omistukseen. Koko henkilökunta saa
potkut. Ilona liittyy puolen miljoonan suomalaisen joukkoon
työttömyyskortistoon. Pian myös Lauri vetää pakasta väärän kortin ja joutuu
saneeratuksi HKL:ltä kun "ihmiset ajavat nykyisin autolla, ja lopuilla ei
ole varaa edes kävellä." Työttömyys iskee eri ihmisiin eri tavalla.
Dubrovnikin entinen kokki rupeaa kittaamaan viinaa, Lauri masentuu kotona
TV:n ääressä, Ilona yrittää etsiä töitä. Työttömän työnhakijan vastassa on
kuitenkin kaikenlaista byrokraattia, välistävetäjää ja hyväksikäyttäjää.
Entinen hovimestari ei saa muuta kuin tiskaajaan työtä räkälässä, ja sitäkin
pimeästi huonolla palkkalla maksettuaan ensin työnvälittäjälle monta sataa.
"Kauas pilvet karkaavat"-elokuvan henkilöt ovat kuitenkin selviytyjiä,
erityisesti Ilona ei anna periksi, eikä anna muidenkaan heittää hanskoja
naulaan. Elokuvan lopussa koittaa kevät, pilvet väistyvät taivaalta ja
aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta päähenkilöiden elämään. Ja tällä kertaa
onnea ei tarvitse lähteä etsimään aavan meren tuolta puolen, vaan se löytyy
ottamalla elämä omiin käsiin.

"Kauas pilvet karkaavat" on visuaalisesti erittäin tyylikäs elokuva.
Värejä on käytetty hämmästyttävän runsaasti verratuna aikaisempiin
Aki Kaurismäen elokuviin. Elokuvassa vilisee kauniita vihreän, sinisen ja
punaisen sävyjä. Kuvasommitelmat ovat vähäeleisen kauniita, kuten Akin
elokuvissa aina. Tuttua ovat myös musiikkivalinnat: suomalaista iskelmää,
Tsaikovskia ja bluesia. Dialogi on nasevaa, paikoin jopa Calamari Unionin
tokaisujen tasolle pelkistettyä - ja yhtä hauskaa. Muutamat repliikit
ovat kertakaikkiaan loistavia, elokuvahistoriaan jääviä lentäviä lauseita.
Kati Outisella on ollut tietyssä mielessä aika kiusallinen tehtävä olla
ikäänkuin Pellonpään korvike elokuvan pääroolissa, mutta Outinen tekee
itsensä näköisen roolin omilla ehdoillaan ja tulos on loistava. Myös muut
näyttelijät aina sekarotuista Pietari-koiraa myöten näyttelevät taidokkaasti
ja elokuvan tyylille uskollisesti sopivan hienovaraisesti, mutta silti
erittäin ilmaisevasti. Esimerkiksi Elina Salon alahuulen värähdys kertoo
paljon enemmän kuin ylidramaattinen naamanvääntely tai huitominen.

"Kauas pilvet karkaavat" on tragikomedia, jonka katsomisen jälkeen jää
pitkäksi aikaa hyvä olo. Elokuvan mukaan ihmisellä, jopa työttömällä on
toivoa. "Kauas pilvet karkaavat" ei varmasti puolita työttömyyttä, mutta se
on tärkeä puheenvuoro Suomea vaivaavaan ongelmaan ja yksityisellä tasolla se
saattaa jopa poistaa jonkun työttömyyden antamalla rohkeutta yrittää.
Mutta ennenkaikkea "Kauas pilvet karkaavat" on hyvä elokuva.


"tähdet, tähdet": * * * * ½

--
Miemo Penttinen
mnpe...@kruuna.helsinki.fi "Look where all this talking got us"
http://www.helsinki.fi/~mnpentti/ +Live+

Martti-Tapio Kuuskoski

unread,
Jan 27, 1996, 3:00:00 AM1/27/96
to
Eikös se yksi one lineri mennyt jotenkin näin: "Puolet ajaa autolla ja
puolet metrolla, eikä lopuilla ole edes varaa kävellä."

Martti-Tapio Kuuskoski


Miemo N Penttinen

unread,
Jan 28, 1996, 3:00:00 AM1/28/96
to
Sun, 28 Jan 1996 11:44:40 GMT Juha Tretjakov (Juha.Tr...@hut.fi) wrote:
: "Arvosteluteksteissä" spoilerit tajuaa selviten yleensä katsottuaan
: ensin elokuvan. En ole nähnyt elokuvaa ja nyt minusta tuntuu että luin
: juuri elokuvan tapahtumat pääpiirteittäin. Haista sinä Miemo vittu,
: jos näin oli.

Kyllä, tekstissäni oli kerrottu elokuvan tapahtumat pääpiirteittäin
suurinpiirtein samalla tarkkuudella kuin Hesarin tai Katson
arvosteluissa. Olen pahoillani jos se pilasi jonkun katselunautinnon, mutta
kuvittelisin Kaurismäki-elokuvien katsomisen nautinnon tulevan jostain
ihan muusta kuin juonen yllättävistä käänteistä.
Eli en todellakaan kuvitellut tuolla tekstillä mitään katselun pilaavaa
tietoa paljastavani, joten spoiler-varoitusta ei tullut edes harkittua.
Ehkä se sitten olisi ollut "varmuuden vuoksi" tarpeen... toisaalta
kaikki tässä ryhmässä kirjoitettu teksti voi olla jonkun mielestä
spoilaavaa, joten eikö sitä vastuuta voisi vähän sysätä lukijankin
niskoille? Kaikkea ei toki tarvitse lukea ainakaan loppuun saakka.

Juha Tretjakov

unread,
Jan 28, 1996, 3:00:00 AM1/28/96
to
mnpe...@cc.Helsinki.FI (Miemo N Penttinen) wrote:
> Kauas pilvet karkaavat

"Arvosteluteksteissä" spoilerit tajuaa selviten yleensä katsottuaan
ensin elokuvan. En ole nähnyt elokuvaa ja nyt minusta tuntuu että luin
juuri elokuvan tapahtumat pääpiirteittäin. Haista sinä Miemo vittu,
jos näin oli.


--
Juha.Tr...@hut.fi "Ihminen, jolla ei ole muuta sisäistä elämää,
voi aina pitää lapamatoa."


Sami J Sorjonen

unread,
Jun 20, 1996, 3:00:00 AM6/20/96
to

Juha Tretjakov (Juha.Tr...@hut.fi) wrote:


Tässä tekstissä viehättää erityisesti tuo vittu-sana. Saatana! On se
niin helvetillistä, kun, vittu, joku kertoo, saatana, leffan juonen
etukäteen. No voi, voi! Älä lue näitä palstoja, jos niin kauhealta
tuntuu.

"Ihminen, jolla ei ole lapamatoja,
ei omaa sisäistä elämää!"

0 new messages