Juhlaleirille ennakkohintaan rekisteröitymällä viimeistään lauantaina!

10 views
Skip to first unread message

Jenny Tervakari

unread,
Aug 11, 2015, 4:59:43 PM8/11/15
to Finland Aikikai - Suomen Aikidoliitto ry

Suomen Aikidoliiton 45-vuotisjuhlaleiri lähestyy!

Syyskuun 25.-27. päivä on juhlavuotemme tärkein tapahtuma, kun juhlaleirimme ohjaajaksi saapuu nykyinen wakasensei Mitsuteru Ueshiba Hombu Dojon Dojo-cho. Tämä on hänen ensimmäinen vierailunsa Suomessa. Aikaisemmin Ueshiban suvusta on vieraillut Suomessa ainoastaan wakasensein isä, doshu Moriteru Ueshiba. Kaksi ensimmäistä kertaa Moriteru Ueshiba vieraili vuosina 1990 ja 1997 ollessaan vielä wakasensei ja viimeksi 2005 doshuna.

Ueshiba wakasensein seurueeseen kuuluu hänen itsensä lisäksi nuoremman sukupolven opettaja Oyama sensei Hombu Dojolta sekä meille suomalaisille tutumpi Igarashi sensei.

Leirin merkittävyyden vuoksi tatamilla tullaan näkemän paljon kansainvälistä taisabakiliikehdintää. Ilmoittautujia on nyt jo mm. Argenttiinasta, Usa:sta, Japanista, Venäjältä, Espanjasta ja Ruotsista.

Odotamme leirille myös paljon kotimaista aikidokansaa ja haluammekin muistuttaa, että rekisteröitymällä 15.8. mennessä saa osallistumisen alennushintaan 120€. Jos olet opiskelija, eläkeläinen tai matkustat leirille ulkomailta saat leirin vieläkin edullisemmin, 110€!

Rekisteröidy nyt ennakkohintaan tästä: Koko leiri 120€
Rekisteröidy nyt ennakkoon alennushintaan tästä: Koko leiri 110€



Iltajuhla lauantaina 26.9. klo 19

Iltajuhla vietetään ravintola Hima&Salin uniikissa juhlatilassa Kaapelitehtaan vanhassa tehdassalissa meren läheisyydessä. Toivomme runsasta osallistujamäärää tähän tyylikkääseen juhlatilaisuuteen nauttimaan skandinaavisesta buffetmenusta, livemusiikista ja tietenkin seurustelusta koko leiriväen ja kutsuvieraiden kanssa. Pukukoodi illan juhlaan on "Smart Casual".  Iltajuhlan 50€ illalliskortin saa ainoastaan ennakkoilmoittautumalla 5.9. mennessä.

Ennakkoilmoittaudu iltajuhlaan tästä: Illalliskortti 50€



Lisätietoa

Leiri-info ja uutiset:

Lisätietoja ja avustusta:



Kaikille lämpimästi tervetuloa kaikkiin juhlaleirin tapahtumiin!

Jenny Tervakari
Juhlaleiri 2015 -vastaava, Suomen Aikidoliitto ry
#finlandaikikai2015


Reply all
Reply to author
Forward
This conversation is locked
You cannot reply and perform actions on locked conversations.
0 new messages