Täydennysterveisiä hallituksen riveistä Suomen Aikidoliiton jäsenistölle

30 views
Skip to first unread message

Jenny Tervakari

unread,
Oct 26, 2015, 4:37:39 PM10/26/15
to finland...@googlegroups.com
Täydennysterveisiä hallituksen riveistä Suomen Aikidoliiton jäsenistölle 24.10.2015 lähetettyyn avoimeen kirjeeseen. Tämä on kirjoitettu 26.10.2015.

Koska hallituksen jäsenet ovat luonnollisia henkilöitä, niin osallistumalla keskusteluun omalla nimellä on kyse hallituksen jäsenen kannanotosta. Tähän asti olemme ajatelleet hallituksen jäseninä pysyä sivussa puheenjohtajaehdokkaiden julkisesta kannattamisesta tai kannattamatta jättämisestä. Nähtyämme kyseisen avoimen kirjeen, jota emme siis itse ole allekirjoittaneet, tunnemme kuitenkin velvollisuudeksemme tuoda julki omat kantamme asioihin ja omat kokemuksemme hallitustyöskentelystä kuluvan vuoden aikana.

On tärkeää huomioida, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat lähtevät samalta viivalta. Puheenjohtaja Aunon Mäkisen kausi oli tämä yksi vuosi ja nyt on jälleen uuden puheenjohtajavaalin aika. Valinta tehdään Liittokokouksessa. Me emme ole kuulleet missään yhteydessä, edes huhupuheena, että Auno Mäkisen agenda olisi katkaista liiton suhde Hombu Dojoon. Hallituksen kesken olemme käyneet keskusteluita miten yhteyttä Hombu Dojoon pidetään ja asiasta on ollut eri mielipiteitä. On myös sovittu yhteisymmärryksessä asiaan liittyvistä toimenpiteistä, mutta hallituksen sisällä onkin toimittu vastoin sovittua suunnitelmaa. Tämä on luonut epäluottamusta hallituksen sisällä.

Lisäksi tiedonkulku tärkeiden asioiden hoitamisessa ei ole aina toiminut yleisten käytäntöjen mukaisesti. Liittoon on esimerkiksi palkattu työvoimaa ilman, että koko hallitus olisi ollut tietoinen asiasta ennen, kuin vasta hallituksen kokoukseen saavuttuaan, jolloin paikalla on ollut esittäytymässä uusi työntekijä. Muun muassa tällainen toiminta saa aikaan sen, että istuva puhenjohtaja ei enää nauti hallituksen jäsenten enemmistön luottamusta. Pyydämme huomioimaan, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä itse työntekijän kanssa.

Se, että liiton tulee kohdella jäseniään yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti Suomen lakien mukaan on itsestäänselvää. Myös se on itsestään selvää, että liiton tulee uudistua. Tähän uudistumiseen on jokainen hallitus vuorollaan pyrkinut, myös nykyinen. Toimintaan liittyvää tiedotusta ei ole toistaiseksi lisätty sen enempää kuin aikaisempinakaan vuosina. Tähän olisikin syytä panostaa tulevan hallituksen toimesta, jotta epäselvyydet jäsenseurojen ja liiton toimielinten välillä vähenenisivät ja hallituksen toiminta saataisiin avoimemmaksi muutenkin kuin hallitusten päätösten ja Liittokokousten muodossa.

Liitto on tehnyt kaksi edellistä vuotta voittoa kasvattaen pääomaa ja hyvä niin. Joka vuosi menot kuitenkin kasvavat ja tulot pysyvät suunnilleen samalla tasolla, joten on ymmärrettävää harkita liiton toiminnassa priorisoitavia asioita. Hallituksen päätöstä, koskien ulkomaisten opettajien kutsumatta jättämistä vuonna 2016, on hallituksessa asiaa puoltaneiden henkilöiden toimesta perusteltu taloudellisen tilanteen lisäksi sillä, että Igarashi senseitä ei haluta kutsua Liiton toimesta Suomeen. Aikaisemmin hallituksen kesken on vallinnut konsensus siitä, että Igarashi sensein ja Aikidoliiton välinen yhteistyö saatettaisiin kunnialla loppuun, mutta nyt asia haluttiin äänestää päättyneeksi heti. Hallituksen kesken oli keskusteluja ja ideointeja siitä, miten mahdolliset taloudelliset tappiot eivät koituisi Liiton maksettavaksi ja ratkaisukin löytyi, mutta osa hallituksen jäsenistä eivät siltikään halunneet kutsuta Igarashi senseitä Suomeen Liiton nimissä. Asiaa on perusteltu sillä, että se ei ole tasapuolista toimintaa. Tasapuolisuus on ymmärrettävää, mutta ymmärrettävää pitäisi olla myös se, että tällaiset pitkäaikaiset suhteet tulisi hoitaa korrektisti päätökseen. Tällainen lähestymistapa ei ole vaikuttanut kiinnostavan kaikkia hallituksen jäseniä. Kyse ei siis ole pelkästään taloudellisesta tilanteesta.

Opettajien kutsuminen Hombu Dojolta on ollut hyvin vähäisessä ja epävirallisessa keskustelussa. Hallituksen jäsen Teemu Kurki on aikanaan tuonut esiin idean vaihtuvista Hombu Dojon opettajien vierailuista, mutta se ei viime keväänä saanut innostusta osakseen. Se, että nyt olisi jotenkin selvä asia, että Liitto tulee edelleen kutsumaan Hombu Dojon opettajia Suomeen, on meille neljälle hallituslaiselle täysin uusi asia ja olemmekin hyvin iloisia nähtyämme tämän uutisen.

Se, ettemme kutsu ohjaajiksi meillä perinteisesti opettaneita opettajia, ei mielestämme liity mitenkään Aikidoliiton ja Hombu Dojon suhteisiin. Se puolestaan, ettemme kutsu Hombu Dojon meille tarjoamaa opettajaa Suomeen, saattaa muuttaa lämpimät välit muodollisiksi ja sen vuoksi pitääkin olla tarkkana miten Hombun kanssa asiaa hoidetaan.

Oyama sensei saapui ensimmäistä kertaa Suomeen yhdessä Ueshiba sensein kanssa liiton juhlaleirille. Vaikka leirin aikana oli useaan otteeseen vierailevien senseiden toimesta puhetta Oyama sensein tulemisesta Suomeen opettamaan, ei missään vaiheessa kukaan puhunut hänestä Suomen “vastaavana opettajana" tai “pääopettajana" tai muutenkaan sellaisin termein, jotka antaisivat kuvan hänestä jonkilaisena tulevana johtohahmona suomalaisessa aikidomaailmassa. Siitä, miksi juuri Oyama sensei saapui Ueshiba sensein mukana esittäytymään ja miksi häntä tarjotaan ensivuonna Suomeen opettamaan, meillä ei ole tietoa.

Liiton puheenjohtaja on myös Liiton edustaja. Hän on se henkilö, joka vie suomalaisen aikidon ilosanomaa maailmalle ja toimii ensisijaisena yhteyshenkilönä muiden maiden liittoihin ja Hombu Dojolle. On tärkeää, että sosiaalisuuden lisäksi puheenjohtajalla on myös sosiaalista älykkyyttä ja tilannetajua, sekä kansallisesti, että kansainvälisesti. Lisäksi on hyvä muistaa, että säännöissämme liiton edustus on listattu hallituksen tehtäväksi.

Uusia tuulia hallitukseen toivottaa,

Teemu Kurki, hallituksen jäsen, Suomen Aikidoliitto
Jaakko Luoma, hallituksen jäsen, Suomen Aikidoliitto
Kaisa Mikkola, hallituksen jäsen, Suomen Aikidoliitto
Jenny Tervakari, hallituksen jäsen, Suomen Aikidoliitto
Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages