Väitätkö tosissaan, että näillä mainitsemillasi pikaruokaa syövillä
köyhillä ei ole mahdollisuutta terveelliseen ruokavalioon?
IT> Ainiin ja myöskin minun mielestäni 10 vuotiaan tytön ei pidä
IT> _missään_nimessä_ laihduttaa ellei ylipaino ole sairaalloista. Siinä
IT> iässä pituuskasvu ja painokäyrät heittelehtivät hyvinkin paljon ja
IT> vuoden kuluttua tyttö voi olla jo taas normaalipainoinen.
Voi olla. Mutta kannattaa kuitenkin ole jossain määrin valppaana,
ettei tilanne pääse täysin revähtämään käsiin.
IT> Vielä jokunen vuosisata sitten ylipainoa kunnioitettiin, nykyään arvot
IT> ovat täysin toisinpäin. Mikä sitten on oikeaa ja mikä väärää..sitä ei
IT> tiedä. Mutta musta tärkeintä on olla sinut oman itsensä kanssa, sillon
IT> sitä pystyy kuuntelemaan kroppaansakin enemmän ja tekemään sit sen
IT> mukaan mikä tuntuu oikealta.
Ylipaino aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia eikä sitä tule mielestäni
missään nimessä pitää suotavana.
"kanna kilosi ylpeänä" on mielestäni vastenmielistä soopaa ja on
vähän samanlaista juttua kuin että "hymyile ruskeilla ja
mädäntyneillä hampaillasi ja ole onnellinen" tms. Toki, jos toimii
kunnolla ja silti on hiukan ylipainoa, ei kannattane hirveää
stressiä asiasta nostaa jos kerran tilanne ei ole parannettavissa.
Sinällään tuo kilojenylpeänäkantamisjuttu siis olisi ok, mutta
toisaalta sen näkevät myös ihmiset, jotka voisivat aivan hyvin
ruokavalionmuutoksilla saada näkyvää muutosta aikaan. Itse asiassa
suurin osa lihavista ihmisistä taitaa olla tällaisia, jotka
saisivat hieman elämäntapaa muokkaamalla ylipainonsa pois.
Itse olen hieman ylipainoinen, 76 kiloa painan tällä hetkellä ja
olen 171cm pitkä. Painoin tuossa välillä 81kiloakin, joten tässä
viimeisen puolen vuoden aikana olen laihtunut 5 kiloa ja paino
näyttäisi edelleen olevan laskusuunnassa. Päätin tehdä asialle
jotain, kun huomasin painon nousevan jatkuvasti. Olin vielä
syksyllä 99 noin 66 kiloa painava, mutta siis syksyllä 01 olin
81. Lopetin voileipien syönnin ja aloin syödä rasvatonta
jogurttia silloin kun on nälkä. Kyllä edelleen toki silloin
tällöin voileipiä syön, mutta esim. tänään ei ole ainuttakaan
tainnut mennä.
Tässä on painopäiväkirjani:
Laurin painopäiväkirja:
paino mitattu noin kello 18. suuresti poikkeava kellonaika mainittu
suluissa.
Kesäkuu
4 5 6 7 8 9(14) 10
80,4 80,0 80,0 81,0 80,0 80,2 80,0
11(22) 12 13 14 15(22) 16 17(22)
79,8 80,8 80,8 81,6 80,0 79,4 80,2
18 19 20 21(20) 22(23) 23 24
- 79,6 80,2 79,6 79,6 80,0 79,8
25 26(12) 27 28 29 30
80,0 79,6 79,8 79,6 79,6 79,0
Heinäkuu
1
79,0
2 3 4 5 6 7 8
79,0 79,2 80,0 79,0 79,2 79,6 78,6
9 10 11 12 13(22) 14 15
78,6 79,2 79,0 79,2 79,0 79,4 80,2
16 17 18 19 20 21 22
80,2 80,2 80,8 80,6 80,2 80,8 81,0
23 24 25 26 27 28 29
81,0 80,6 80,6 80,2 80,2 80,4 80,6
30 31(23)
80,4 78,8
Elokuu
1(21) 2 3 4 5
79,8 80,0 80,4 80,6 79,6
6(22) 7 8(23) 9 10 11 12
79,2 80,4 80,4 80,0 80,2 79,8 80,2
13 14 15 16 17 18 19
80,0 80,4 81,4 81,4 81,0 81,0 80,4
20 21 22 23 24(12) 25 26(20)
80,2 80,6 81,0 81,4 81,0 79,8 80,4
27 28 29 30 31
- 80,8 80,8 80,8 80,0
Syyskuu
1
79,8
7(21) 8 9(15)
79,2 79,8 79,8
15 16
79,2 78,4
21 22 23
78,6 78,4 78,2
28(21) 29 30
78,4 78,0 77,8
Lokakuu
1 5 6 7
79,2 78,0 77,4 78,0
12 13 14(13)
77,8 78,2 78,0
19 20 21
78,4 77,8 78,0
26 27 28
78,2 78,0 78,0
29 30(22) 31
77,8 78,0 77,6
Marraskuu
1 2 3(15)
78,0 78,4 79,0
9 10
78,0 78,0
16(20) 17
77,6 78,2
22 23(22) 24
78,0 77,8 78,6
30(22)
78,0
Joulukuu
1(20)
78,2
5 7 8
78,0 77,0 77,6
14 15 16(15)
77,0 77,4 77,2
20 21 22 23
77,2 77,0 77,0 76,4
24(23) 25(22) 28(22) 29(20) 30(12)
77,0 77,0 77,4 77,2 77,2
2002
====
Tammikuu
4 5
76,4 77,2
11 12 13(17)
77,0 76,8 77,0
18 19
77,4 77,4
25 26
75,8 76,4
Helmikuu
1 2 3(12)
77,0 76,8 76,8
8 9 10
77,0 76,4 77,2
15 16 17
76,6 76,6 77,4
18 19(16) 20 22 23 24
77,6 77,8 77,6 76,8 77,8 77,8
25(15)
78,2
Maaliskuu
1(20) 2 3
76,6 77,0 76,6
4 5(12) 7(21) 8(20) 9 10
76,6 76,6 76,6 76,8 77,0 77,0
15 16 17
75,8 76,0 77,4
22 23
76,6 76,4
28 29 30 31
76,6 76,4 76,0 76,6
Huhtikuu
1 2 3
76,4 76,8 76,2
En väitä, vaan näin on todettu monissa tutkimuksissa. Tietenkin pitää ottaa
huomioon erilainen kulttuuri, ja elämänarvot.
Jenkkien elämäntapaa ei (onneksi) voi verrata suomalaiseen elämäntapaan.
Terveellisiä elämäntapoja ja ruokavaliota siellä näytetään selkeästi
korostettavan paremmissa sosiaaliluokissa, kun taas köyhemmillä ihmisillä ei
ole aikaa eikä halua paneutua siihen. Toki jokainen voi ottaa porkkanan
käteen jos haluaa, mutta ei voida olettaa että amerikkalainen sitä
porkkaanaa ottaisi yhtä helposti ja mielellään käteensä ihan vaan sen takia
että meillä tehtäisiin niin. Erilainen kulttuuri, mainonta ja monet muut
seikat tosiaan vaikuttaa siihen.
---Lainaus---
Voi olla. Mutta kannattaa kuitenkin ole jossain määrin valppaana,
ettei tilanne pääse täysin revähtämään käsiin.
---
Eikös tästä pidä kouluterveydenhoitaja huolen? Ainakin itse muistan
yläasteelta jokaikisen tarkastuksen missä omia käyriäni verrattiin joihinkin
keskivertokäyriin?
---Lainaus
Ylipaino aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia eikä sitä tule mielestäni
missään nimessä pitää suotavana.
jne...
---
Kuulostat siltä että pitäisit ylipainoa vähintäänkin kirouksena ja
vähintäänkin rangaistavana asiana/ongelmana.
En tiedä mistä olet asenteesi löytänyt mutta omani "elä ja anna toisten
elää" toimii erittäin hyvin.
Mun mielestä maailmassa on paljon, paljon pahempia vitsauksia ja ongelmia
kun ylipaino, ylipaino on vaan nyky-yhteiskunnan tuote siitä ettei ihminen
ole kehityksen kuluessa oppinut kontrolloimaan syömistään, joka jossain
vaiheessa tullaan joka tapauksessa jotenkin ratkaisemaan.
Nykyään korostettavat terveelliset ruokailutottumukset ja kuntoilukin on
juuri tällä hetkellä niin "pop". Kuten aikaisemmin viittasin, esim. naiset
ovat olleet kuuluisien maalareiden maalauksissa hyvinkin pyöreitä. Ihanteet
muuttuvat, ja tällä hetkellä ne on mitä on..ja sitten 10-vuotiaat lapset
ottavat niistä opikseen ja käyvät oksentelemassa vessassa.
No mutta minusta jokainen kantaa omat kilonsa ja vastuunsa niistä. Se ettei
joku toinen voi sietää toisen ylipainoisuutta - ei ole sen lihavan vika eikä
hänen ongelmansakaan. Niin kauan kun voi rakastaa itseään omana itsenään -
ihminen on parhaimmillaan:) Minäkin, 30 kiloa vuoden aikana hoikistuneena:)
Voihan sitä toki vaikka Jerry Springerille hurraavia ja ohjelmassa
paskaa puhuvia jenkkejä puolustella ties millä, mutta se on vain
tosiasioiden välttelyä. Tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä.
IT> ---Lainaus---
IT> Voi olla. Mutta kannattaa kuitenkin ole jossain määrin valppaana,
IT> ettei tilanne pääse täysin revähtämään käsiin.
IT> -!-
IT> Eikös tästä pidä kouluterveydenhoitaja huolen? Ainakin itse muistan
IT> yläasteelta jokaikisen tarkastuksen missä omia käyriäni verrattiin
IT> joihinkin keskivertokäyriin?
Ja mua käskettiin lenkkeilemään kai jo ala-asteella, vaikka
ylipainoa ei ollut. Yläasteellakaan ei pahemmin ollut, silti
käskettiin menemään kävelylle. Varmaan siksi, koska sanoin,
etten liikuntaa harrasta.
Enkä ole vakavasti koskaan edes harkinnut kävelylenkkejä
tai hölkkäämistä. Harrastan sellaisia liikuntamuotoja, joista
pidän, kuten jalkapalloa. Voimailu nyt ei ole hirveän
miellyttävää, mutta palkitsevaa se kyllä on.
IT> Kuulostat siltä että pitäisit ylipainoa vähintäänkin kirouksena ja
IT> vähintäänkin rangaistavana asiana/ongelmana.
IT> En tiedä mistä olet asenteesi löytänyt mutta omani "elä ja anna
IT> toisten elää" toimii erittäin hyvin.
Keskustelunaiheena oli ylipaino ja olen sitä mieltä, että
ylipainoisten ei tule olla tyytyväisiä tilaansa vaan heidän
tulee pyrkiä pääsemään kiloistaan eroon.
Eikä ylipaino ole vain heidän asiansa, sillä kyllähän nämä
läskit tulevat myös muille paljon maksamaan. Jenkeillä on
ehkä parempi oikeus olla tankkeja kuin suomalaisilla, koska
heidän sairautensa ei tule niin suuressa määrin kansan
maksettavaksi.
IT> Mun mielestä maailmassa on paljon, paljon pahempia vitsauksia ja
Entä sitten? Siksikö ylipaino on ok?
Saako lapsesi lyödä nyrkillä naapurin poikaa, koska Imatralla
tapettiin koulutyttö?
IT> hyvinkin pyöreitä. Ihanteet muuttuvat, ja tällä hetkellä ne on mitä
IT> on..ja sitten 10-vuotiaat lapset ottavat niistä opikseen ja käyvät
IT> oksentelemassa vessassa.
Tämä on ilmeisesti todellinen epidemia. Tai ehkei sittenkään.
IT> No mutta minusta jokainen kantaa omat kilonsa ja vastuunsa niistä. Se
IT> ettei joku toinen voi sietää toisen ylipainoisuutta - ei ole sen
IT> lihavan vika eikä hänen ongelmansakaan. Niin kauan kun voi rakastaa
Puutaheinää. En minä hauku läskejä heidän ulkonäkönsä vuoksi,
vaan siksi, että heillä ei ole mielenlujuutta laihduttamiseen.
Pahin asia ovat nämä "kanna kilosi ylpeytenä", koska ne juuri
pyrkivät passiivistamaan nämä ylipainoiset, joista suurimmalla
osalla on täydet mahdollisuudet laihduttaa. (enkä minä
oikeastaan hauku lihavia, vaan pikemminkin kritisoin. ja tässä
threadissa tärkein pointti oli asenteet)
IT> itseään omana itsenään - ihminen on parhaimmillaan:) Minäkin, 30 kiloa
IT> vuoden aikana hoikistuneena:)
Aistin sädekehäsi pääsi päällä, laupeutesi ja suvaitsevaisuutesi.
Kaikkea ei pidä suvaita.
> IT> Kuulostat siltä että pitäisit ylipainoa vähintäänkin kirouksena ja
> IT> vähintäänkin rangaistavana asiana/ongelmana.
> IT> En tiedä mistä olet asenteesi löytänyt mutta omani "elä ja anna
> IT> toisten elää" toimii erittäin hyvin.
> Keskustelunaiheena oli ylipaino ja olen sitä mieltä, että
> ylipainoisten ei tule olla tyytyväisiä tilaansa vaan heidän
> tulee pyrkiä pääsemään kiloistaan eroon.
> Eikä ylipaino ole vain heidän asiansa, sillä kyllähän nämä
> läskit tulevat myös muille paljon maksamaan. Jenkeillä on
> ehkä parempi oikeus olla tankkeja kuin suomalaisilla, koska
> heidän sairautensa ei tule niin suuressa määrin kansan
> maksettavaksi.
Nimenomaan. Niin kauan kuin Suomessa on kymmeniä miljardeja
veromarkkoja vuodessa nielevä julkinen terveydenhuolto eikä
painoindeksi vaikuta veroprosenttiin, läskiys ei ole täysin
kenenkään yksityisasia.
- mj
--
"Lihasmassa on naisia ja lapsia varten!" - Tuomo Salo
http://www.cs.tut.fi/~msj/