Olen hiukan ylipainoinen nuori nainen. 163 cm/71kg. Aloitin
painonvartijoissa lokakuussa 2000 ja toukokuussa 2001 pääsin
tavoitepainoon, jolloin painoa oli tippunut 12 kg. Olo oli erittäin
hyvä jaksoi paljon enemmän ja vaatteitakin oli kiva sovitella. Mutta
tossa viime syksynä ja talvena sitä painoa rupesi sitten taas
kertymään ja nyt ollaan taas paria kiloa vaille lähtötilanteessa.
Nyt olen ajatellut taas alkaa noudattaan points ohjelmaa, mutta
muutama asia vaivaa minua...
Points ohjelma oli hyvä ja tehokas,mutta jotenkin se 18 pistettä
tuntui olevan aivan liian vähän. Sain todella miettiä ruokia ja
ponnistella että pysyin pisteissä. Pientäkään herkkupalaa ei auttanut
syödä kun muuten olisi loppunut pisteet kesken.Liikun paljon varsinkin
näin kesäisin, kun pyöräilen töihin ja matkaa kertyy yhteensuuntaan 14
km eli päivässä yhteensä 28 km. Talvisin käyn body pump tunneilla ja
kävelen mahdollisuuksien mukaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Mikä avuksi? Pisteitten kirjaaminen tuntuu musta edelleen mahdottoman
työläältä ja yleensäkin oikeiden pistemäärien laskeminen...Lisäks en
kehtaa työpaikalla noita vihkosia levitellä...
Ajattelin ottaa nyt kun kesäloma alkaa sellaisen kolmen viikon
tehostartin, niin että pääsen laihdutuksen alkuun ja saan painoa
tippuun jotta sitten töissä ollessakin olisi motivaatiota
painonpudotukseen. Onko teillä hyviä neuvoja tehostartista?
Entä kokemuksia vlcd menetelmästä esim. nutrilett????
> tossa viime syksynä ja talvena sitä painoa rupesi sitten taas
> kertymään ja nyt ollaan taas paria kiloa vaille lähtötilanteessa.
Suosittelen verkkoklinikan laihdutuskeskusteluun tutustumista, ja
ehkä myös Painonvartijoiden chattia.
http://www.verkkoklinikka.fi/ (keskustelut->laihdutus)
http://www.painonvartijat.fi/ (sieltä Viestikeskus)
VLCD- tai LCD-dieetit (Nutrifast, Nutrilett, Modifast jne.)
saattaisivat sopia, mutta painoindeksi tulee olla yli 25,
jotta niitä olisi ohjeiden mukaan turvallista käyttää.
71 kg painavalle 163 cm pitkälle ihmiselle painoindeksi BMI = 26,72
joten eipä Sinulla tuota ylipainoa kyllä kovin paljoa ole ainakaan
terveydelliseltä kannalta katsottuna, kun normaalipainon
ylärajaksi on määritelty BMI = 25.
Itse olen vaikeasti ylipainoinen mies, tosin viime vuoden (2001)
maaliskuusta olen nyt laihtunut noin 22 kiloa. Pääasiassa olen
käyttänyt Painonvartijoiden Points-ohjeita, tosin hyvin laiskahkosti.
VLCD-dieetillä en ole kertaakaan jaksanut toistaiseksi vielä viittä
vuorokautta pitempään kerralla, mutta uskon, että joillekin sekin keino
kyllä sopii.
Tässä myös laihdutukseen liittyviä kirjoja ja linkkejä:
Olen koonnut tähän mielestäni parhaat suomenkieliset kirjat
laihduttamisen tueksi, joihin olen tähän mennessä törmännyt.
Olen postittanut osan tästä aiemminkin.
(Toim.) Fogelholm, Mikael, Mustajoki, Pertti, Rissanen, Aila,
Uusitupa, Matti, Lihavuus - Ongelma ja hoito,
2. uudistettu painos, Duodecim, 1998.
Tämä on lihavuuden hoidon oppikirja ammattilaisille, mutta
mielestäni paljon hyödyllistä informaatiota antava myös maallikoille.
Yleistä ravitsemustietoutta: Fogelholm, Mikael, Syö ja liiku
mielelläsi, WSOY, 1999
Laihdutus- ja painonhallintaopas: Mustajoki, Pertti,
Yksilöllinen painonhallinta, WSOY, 1999
Kalorienlaskentaa:
Sydäntautiliiton ruoka-ainetaulukko, 2. uudistettu painos, 1998
Ruokien ravintoainesisältö, Kansaneläkelaitos, 1997
Edellisessä energiat ovat tyypillisiä annoksia kohti ja
jälkimmäisessä aina 100 grammaa kohti.
Muut materiaalit:
Painonvartijoiden Points-ohjelma on mielestäni hyvä ja selkeä.
Sen voi saada mm. ryhmiin liittymällä ja siellä käymällä tai
tilaamalla kirjekurssina. Points-ohjelma on saatavissa nykyisin
myös CD-ROM-versiona.
Muita mielenkiintoisia linkkejä:
http://www.ktl.fi/fineli/ - Elintarvikkeiden koostumustietopankki
http://www.suomenlihavuustutkijat.fi/
http://www.suomenlihavuustutkijat.fi/linkit.htm
http://www.kela.fi/tutkimus/ajankoht/nutrica.html
KELA:ssa kehitetty Ravinnonsaannin laskentaohjelma, suppea esittely
http://www.eu.gw.com/laihis/index.html - Verkkoklinikan laihduttajien
sivu, itse verkkoklinikkahan löytyy:
http://www.verkkoklinikka.fi/
http://www.kolumbus.fi/oa/ - Nimettömät ongelmasyöjät
--
Jarmo