Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Syö vähemmän, liho enemmän?

1 view
Skip to first unread message

Ahma

unread,
Oct 29, 2001, 12:13:10 PM10/29/01
to
Minua ihmetyttää se, että olen nyt jo monta kuukautta pitänyt
järkevää ruokavaliota (siis suht terveellistä, mutta ei mitään
deprivaatiodieettiä) ja uinut tunnin päivässä arkisin. Painon
tippuminen on ollut melko tasaista, n. kaksi-kolme kiloa kuussa. Siis
tähän saakka.

Viime viikkona kuitenkin painoa tuli takaisin. Minusta se on outoa,
sillä viime viikolla söin selvästi vähemmän, erityisesti päivällä
(johtuen siitä, etten päässyt ilmaisten lihapatojen ääreen). Uin
kuitenkin aivan saman verran, tosin iltapäivän sijaan kävin uimassa
aamulla. Mistä ihmeestä tällainen voi johtua?


Ovatko muuten totta vai tarua sellaiset väitteet, että mitä lähemmäs
sitä mystistä ihannepainoa pääsee, sitä vaikeampaa ja hitaampaa
painon pudotus on, ja mitä matalampaan painoon on päässyt, sitä
herkemmin kilot tulevat takaisin. Toisaalta olen kuullut väitteitä,
että olisi jokin mystinen paino, jonka saavuttamisen jälkeen on
pikemminkin vaikea lihoa kuin laihtua. Siispä: pötyä vai patluria?


--
Tuskastunut ahma

Jarno Hellstrom

unread,
Oct 29, 2001, 2:17:02 PM10/29/01
to
In article <9149CFE25...@195.197.108.6>, aarn...@angelfire.com
(Ahma) wrote:

> Minua ihmetyttää se, että olen nyt jo monta kuukautta pitänyt
> järkevää ruokavaliota (siis suht terveellistä, mutta ei mitään
> deprivaatiodieettiä) ja uinut tunnin päivässä arkisin. Painon
> tippuminen on ollut melko tasaista, n. kaksi-kolme kiloa kuussa. Siis
> tähän saakka.
>
> Viime viikkona kuitenkin painoa tuli takaisin. Minusta se on outoa,
> sillä viime viikolla söin selvästi vähemmän, erityisesti päivällä
> (johtuen siitä, etten päässyt ilmaisten lihapatojen ääreen). Uin
> kuitenkin aivan saman verran, tosin iltapäivän sijaan kävin uimassa
> aamulla. Mistä ihmeestä tällainen voi johtua?

Ihmisruumiin salaisuuksia. Tuskinpa sulla mitään syytä paniikkiin on ja
paino jatkanee putoamista.



> Ovatko muuten totta vai tarua sellaiset väitteet, että mitä lähemmäs
> sitä mystistä ihannepainoa pääsee, sitä vaikeampaa ja hitaampaa
> painon pudotus on, ja mitä matalampaan painoon on päässyt, sitä
> herkemmin kilot tulevat takaisin.

Lienee itsestään selvää että juuri näin käy. Sitä paitsi ihannepainosi ei
välttämättä seuraa tilastoja, se voi olla ns. ihannepainoasi suurempi tai
pienempi.

JiiHoo

Mari-Anne

unread,
Oct 29, 2001, 12:31:12 PM10/29/01
to
>
>
> Ovatko muuten totta vai tarua sellaiset väitteet, että mitä lähemmäs
> sitä mystistä ihannepainoa pääsee, sitä vaikeampaa ja hitaampaa
> painon pudotus on, ja mitä matalampaan painoon on päässyt, sitä
> herkemmin kilot tulevat takaisin. Toisaalta olen kuullut väitteitä,
> että olisi jokin mystinen paino, jonka saavuttamisen jälkeen on
> pikemminkin vaikea lihoa kuin laihtua. Siispä: pötyä vai patluria?
>
>
> --
moikka ahma!

tietääkseni totta on, että mitä lähemmäs ihannepainoa pääsee sitä vaikeampi
on laihduttaa. Ota huomioon seuraavat seikat:

- muutaman kilon painonnousu voi johtua nesteen kerääntymisestä elimistöön
(suolainen ruoka, kuukautiset tulossa). Ja kun laihduttamisen aloittaa niin
ensimmäiset pari kiloa mitkä lähtee on yleensä nestettä.
- jos olet laihduttanut suurempia määriä niin perusenergiankulutuksesi on
pienentynyt. jos syöt edelleen yhtä paljon kuin esim 10 kiloa painavampana,
niin et enää laihdu.
- dieettisi on liian tiukka ja elimistö on mennyt ns. säästöliekille -
kokeile vaikkapa yhtenä päivänä syödä enemmän kuin tavallisesti. tämä
vippaskonsti on auttanut monia vaikkei uskoisi!
- runsas liikunta kerää myöskin nestettä. lisäksi lihas painaa enemmän kuin
läski, joten voi olla että olet laihtunut, vaikka paino on noussut. Seuraa
vaa'an lisäksi mittojasi: vyötäro, lantio, reidet.

Kannattaa myöskin seurata omaa ruokailutapoja ruokapäiväkirjan avulla
(vaikka muutaman päivän). Kokemuksesta sanon, että kun on jonkin aikaa jo
laihduttanut niin alkaa hiljalleen "huijaamaan" itseään: kuvittelee annokset
pienemmäksi kuin on, lupaa itselleen "pieniä" herkkuja yms yms.

Paljon sulta on jo lähtenyt kiloja? Tsemppiä sulle!


-mari-anne-


0 new messages