Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Kosiko valtionkirkkomme trekkereitä loppiaisena?

1 view
Skip to first unread message

Mika Leinonen

unread,
Jan 8, 2006, 12:46:42 PM1/8/06
to
Toki tietysti katsoin hartaudella erikois-Jumalanpalveluksen televisioituna.
Siinä vaiheessa pompsahti korvaan, kun alettiin soittamaan jotain fanfaaria.
Hetken luuli, että nyt sieltä tulee Star Trek The Next Generationin tunnari.
Eipäs tietenkään tullut, mutta, entäpäs, jos tälloin siis aikuisten oikeasti
olisivat soittaneet mahtavan Star Trekin tunnarifanfaarin, tietystikin ilman
alkuspiikkiä, sillä eihän se varmastikaan olis tähänkään Jumalanpalvelukseen
täydellisesti sopinut. Muistaakseni siinä vihittiin uusi piispakin, johonkin
hiippakuntaan siis, kuten tapana on. Olisikohan tällaisella fanfaaritempulla
saanut valtionkirkkomme esimerkiksi uusia jäseniä trek-ihmisten keskuudesta?
Siis valtaosahan on valmiiksi jo kirkossa, mutta ihan ajatusleikinomaisesti,
jos heistä ei yksikään olisi ollut kirkon piirissä, niin paljonkohan voitais
arvata valtionkirkkojen jäsenmäärien kuvatunlaisella tempauksella kasvaneen?
0 new messages