Re: IMF ja IPCC
Veikko Pitkänen
Haluan tähän esitellä niitä laskentakriteereitä joiden mukaan maailman
uraanivarantojen riittävyys uudiskyvyttömänä varantona hahmottuu. Keskittyen
niihin mekanismeihin, joista kokonaisuus koostuu. Perustana on miten mm. GTK
ja STUK kertoo uraaninkaivuun energian kannattavuuskaivurajan olevan 0,1%.
( STUK Säteily ja turvallisuus.)
Tässä suoraan GTK:n virallista (Retkeilijän kiviopas 2004). Julkaisu eri
malmien kannattavan kaivuun rajoista.
(Ppm on miljoonasosa g/ t.)
Kullan rajana pidetään 2-8ppm hyvä on >8ppm
hopean 100ppm >500
Kupari 0,5-2% >2%
Sinkki 2-6% >6%
---------------------------------------------------------
Nikkeli 0,3-1% >1%
Molybdeeni 0,2-0,5% >0,5%
Koboltti 0,1-0,4% >0,4%
Wolframi 0,15-0,5% >0,5%
Vanadiini 0,2-0,6% >0,6%
Tina 0,2-0,5% >0,5%
========================================================
Kultakaivospitoisuus esim. 5ppm.
Minua tässä kiinnostaa kumman tasainen päättyminen miltei (erikois)malmista
riippumatta keskimäärin arvoon 0,4%! Muistaako kukaan mistä tämä 0,4 % on
meille tuttu? Aivan oikein luku mainittiin mm. TVO:n malmivastaavan Mikkolan
kertomana. 2007 maailman uraanimalmien keskiarvo jää pysyvästi alle sen
energianegatiivisen arvon, jonka mm. USA:n MIT osasi ennakoida jo tapahtuvan
vuona 1988. Ja yhä vaan luku on sama. On huomattava, ettei nämä prosentit
käytännön kokemustasolta ole juuri edes hinnoista riippuvaisia
vuosikymmenestä toiseen! Uraanin kohdalla 0,4% kertoo kyseessä olevan raja,
jonka tasossa aiempi teollinen 90%"täsmäprosessointisaanto" putoaa
vääjäämättä avoaumauksen 15% saantoon. Kun samasta malmista saa irti vain
kuudesosan (0,06%) on selvää, että tämä samainen kynnys on globaalisti
metallien käsittelyssä todennettu fakta! Uraanin kohdalla tämä kynnys
muuttaa prosessin sellaiseksi, että 1kWh syytäminen malmin murskaamiseen
tuottaa siitä energiana takaisin vain 0,6kWh ja peli on jo sillä selvä
hinnasta piittaamatta!
Mistä sitten johtuu, että juuri tuo kriittinen raja pakottaa avoaumauksiin,
jos se on noin selkeästi huonompi? Otetaan esimerkiksi vaikka uraani. Kun
meillä on kyseessä nyt Suomen todetut n. 0,1% uraanimalmiot synnyttäen
ainokaisen 1000MW ydinvoimalan maailmalla käytetyn perusvuoden aikana
huikaisevan 14,2miljardin kilon kraakkujätekiven kasan! Ylittäen fyysisellä
koollaan, massallaan niin valtaisan ainekoosteen, ettei määrää voi kuvitella
kuljetettavan kilometrien päässä olevaan prosessilaitokseen, saati
fyysisesti altaisiin, myöhemmin poistettavaksi. Energiaa menee hukkaan jo
näihin niin paljon, ettei kiveä yksinkertaisesti kannata kuljettaa
kaivoksesta pois! Miksi sitten kulta ja hopea kyetään hyödyntämään miltei
atomi kerrallaan? Kyse on niiden suunnattoman lähtöhinnan lisäksi
erityiskyvyssä olla "jaloja" nimensä mukaan ja oksidoimattomia jopa
irtoatomina. Tämä antaa niille erityisvapauden olla kannattavasti esim.
sähköenergialla eroteltavia ioneja platinametallien lailla. Epäjalommissa
syntyy haittaavaa reagointia jne. ja tämä ei onnistu esim.
uraanimetalleissa.
Entä vaikka biojalostuksien mahdollisuudet jatkossa? Uraanin erityisongelma
on sen myrkyllisyys elämälle raskasmatalina, yhdisteinä ja säteilijänä.
Maailmassa ei 4,5-miljardin vuoden aikana ole mikään tunnettu organismi
koskaan kyennyt sietämään ja kasaamaan uraania. Aine ei ole esim. raudan ja
vastaavien tavoin biofaktiivinen. Kun puhutaan graniitista ei prosessi
onnistu edes teoriassa, koska jo murskaus pulveriksi vie ylipääsemättömästi
energiaa enemmän tuottoaan.
-------------