Politiikan puolesta
Jorma Anttila
Suomalaisen kulttuurin nykyinen epäpoliittisuus ja
anti-poliittisuus on tietysti sekä oikeistopopulistien että
toisena suuntauksena simppelin libertaari-ideologian
hyödynnettävissä. Teknokraattista eliittiiä tämä tuskin
kiusaa. Teknokraateilla tarkoitan tässä "asioiden
hoitajia" itsestään selvinä otettujen ja kiistattomina
esitettyjen yhteiskunnallisten päämäärien eteen, joista
tärkeimpänä pidetty on taloudellisen tuotannon
kasvattaminen. Kyllä sielläkin päin usein
nähdään jonkinlaisen aktiivisen kansalaisuuden
merkitys. Teollisuus ja työnantajat TT panostaa jostakin syystä
kampanjoissaan ainakin aina eduskusntavaalien alla nuoria
äänestämään oliko se TT:n Taloudellinen tiedotuskeskuksen
välityksellä.
Epäpoliittisuus ja politiikanvvastaisuus palvelee aina
viime kädessä molempia oikeiston pääsuuntauksia niin
yksilönvapaus-retoriikalla ratsastavaa talousliberalistista kuin
älyllisestä laiskuudesta ja tietämättömyydestä kumpuavvaa
populistis-konservatiivista versiota. Vasemmisto on asioiden
politisoimista. Politisoiminen on taas sen osoittamista, että
kyseenalaistamattomina syötettyjen päämäärien takana on
kiistanalaisia intressejä. Toiseksi vasemmisto on
näennäisesti eritasoisten asioiden yhteyksien
osoittamista. Kolmanneksi vasemmisto on valtarakenteiden
tuottaman sorron, riiston ja hyväksikäytön vastustamista.
Haiderista vähästä asian seuraamisesta huolimatta
käsityksiäni esille tuon. Ensiksi on hyvä, että kansainvälinen
yhteisö regoi Haiderin nousuun. Mutta nyt tämä EU:n väliintulo
voi olla omiaan pahentamaan ongelmia.
EU:n toimet jonakin eurodemarien avustusoperaationa
itävaltalaisille tovereilleen pidän kyllä ihan pelkkänä
oikeisto-populistien keksimänä tarinana.
Suurin ongelma on tietenkin periaatteellinen, että EU asettaa
normit, ketkä saavat sen jäsenmaitten hallituksesssa olla. Tätä
normia ei jätetä käyttämättä "äärivasemmistoa" (tarkoitan
sellaiseksi leimattua) kohtaan.
Jos Haider olisikin vasemmistolainen kiusankappale asia olisi
helppo hoitaa. Pannaan hänet puolueineen hallitusvastuuseen,
ja puolue on neutraloitu puolessa vuodessa. Puolue tappelisi
keskenään lupausten pettämisestä, kannatus hiipuisi, jäseniä
alettaisiin eristää, savustamaan ja potkimaan paloittain pois.
Johtaja kompromettoisi itsesä, menettäisi kasvonsa. Siis tässä
mielessä Haiderkin pitäisi panna ryvettymään. Nykyisen
sinipunakoelition jatkaminen ei tunnu kestävältä.
Mutta ongelma on siinä, että Haiderin politiikka on sopusoinnussa
pääoman omistamiseen nojaavan vallan kanssa. Haiderin
yksityistämisiin ja suoritusperiaatetteeseen tukeutuva
uusliberalistinen puoli ei ilmeisesti häiritse
"markkinavoimien" etuja vaan ilmeisesti on niiden mukainen
(kunhan tökeröimmät konservatis-populistiset piirteet siistitään
edustuskelpoisemmiksi). Tästä Haiderin talouspoliittisesta
ohjelmasta olisi hyvä saada lisää tietoa. Jouko Jokisalo asiaa on
valottanut eilen mm. Kari Tervon haastattelussa. Haiderin päälle
tiedotusvälineissä pantu pelkkä yksinkertainen rasistin tai
fasistin leimamerkki ei ole antanut eväitä tämän vaarallisuuden
arvioimiseksi. Näkisin, että vaara on nimenomaan siinä, että
haiderilainen kova ja härski talouspolitiikka (onko näin?) on
sellainen välistäveto, että sillä saadaan ylikansallinen pääoma
kiinnostumaan Itävallasta sijoituskohteena, ja siten Haiderin ja
konservatiivien liitto tuo hedelmiä maan rikkaille, josta pienen
osansa saa myös keskiluokka. Asetelmaan väistämättä kuuluvat
"luuserit" ja köyhät köyhtuisivät ja hoidettaisiin tarvittaessa
keppikurilla, elleivät omaa syyllisyyttään tilaansa sisäistäsi ja
osaisi hävetä.
Itävallan ja Haiderin suhteen pitää olla tosi tarkkana ja
reagoida asianmukaisesti. EU:n reaktioissa on nyt samaa
epätäsmällisyyden ja paikallisia oloja tarkemmin tuntemattoman
kömpelön sekaantumisen maku kuin siinä, oliko se komission
päätöksessä, että EU vie polttoainetta Serbian Milosevicin
vastaisen opposition hallitsemille kaupungeille. Taisivat olla
kiusaantuneita siellä oppositiossa moisesta avusta. En toisaalta
pidä pahana, että EU ilmoittaa kielteisistä aikeistaan reagoida,
jos Itävallan politiikka on sitten sitä, mitä pelätään.
Oleellisimmin kuitenkin täytyisi regoida kansalaisten,
kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden, puolueiden ja sitä kautta myös
poliittisten johtajien.
Juttu liittyy Suomeen mitä selkeimmin kuten Kansan Uutisten
Itävallan vaaleja arvioivasta jutusta saatiin syksyllä
lukea. KU:n arvio oli tosin hyvin pinnallinen
ja johtopäätöksissään suorastaan ala-arvoinen. Eriarvoistavan
sinipunan mörkö ja "Haider" Suomessa onkin
"nationalistis-populistinen" Seppänen. En tietenkään
tarkoita, etteikö Seppästä voisi arvioida myös kriittisesti
tuolta osin, mutta kovin kapeakatseista on moinen ongelmien
identifiointi. Itävällan tilannetta vastaavan koalition
junnaukseen myös meillä ei huomiota liikaa suunnattu. Sinipunaan
on pantu niin paljon omaa uskottavuutta, että tuolla tavoin
ongelmat ulkoistetaan.
Jos vaihtoehdottomalle eriarvoistamispolitiikalle
on luontevinta hakea vastauksia äärioikealta niin silloin ollaan
pahoissa vaikeuksissa. Tähän ollaan Itävallassa
päädytty. Toivottavasti ei päädytä Suomessa. Tästä
syystä vasemmiston eri muodoissan olisi aika nostaa päätään.
Jorma Anttila