Kevät on tullut ja teeri pulputtaa. Möhkö herää. Eilen oli yhdistyksen
vuosikokous ja kolmen miehen partio teki pikakäynnin alueella.
Mitattiin tekolampeen tulevan puistosillan asema.Silta valmistetaan
Karjalan Rakentajien hallilla elementtinä ja työn kustantavat
Ilomantsin Rotaryt.
Lumet alkavat olla vähissä. Jäsenille ja muillekin tiedoksi, että
myymme joitakin taimia kevätistutukseen.
Saatavana on visakoivua, jonka alkuperä on Kiltsin kartanosta Keski-
Virosta. Kyseessä on voimakkaasti pensastava koristevisa, jonka
siemenkeräys on tehty syksyllä 2007. Erikoisesti valittujen taimien
hinta on 9 €/kpl.
Jonkun verran on myynnissä vartekurssin aikana jalonnettuja
omenapuita.
Samoin muutamia vaahteralajeja.
Paavon kautta voi kysyä muitakin kasvatuksia.
Kesän talkoot pidetään keskiviikkoisin klo 18 alueella.
Kesän ainoa opintomatka tehdään Möhkön museon kanssa yhdessä 3-4.6.
Etelä-Suomen historiallisin maisemapuistoihin. Pari paikkaa vapaana,
kiinnostuneet ottakaa yhteyttä minuun.
Ja käyttäkää tätä sivustoa ajankohtaisten tai muuten kiinnostavien
asioiden esittelyyn kuten myös mielipiteiden vaihtoon. Sihteeri voisi
lähettää kutsun myös niille yhdistyksen jäsenille, jotka eivät vielä
ole ryhmässä.
Mukavaa aurinkoita kevättä
Sauvol
--
Sait tämän viestin, koska olet tilannut seuraavan Google-ryhmän: Möhkön Arboretumin Ystävät.
Voit lähettää viestejä tähän ryhmään käyttämällä sähköpostiosoitetta
Arb_...@googlegroups.com.
Jos haluat peruuttaa tämän ryhmän tilauksen, lähetä sähköpostia osoitteeseen
Arb_mohko+...@googlegroups.com.
Lisätoimintoja on ryhmän sivustossa osoitteessa
http://groups.google.com/group/Arb_mohko?hl=fi.