Nuorissa ikäpolvissa on paljon innokkaita sukututkijoita, joiden
tutkimuksen aluetta Antrea sivuaa - ja mahdollisesti heillä on
valokuvia vanhemmilta ajoilta, kuvia joilla saattaisi olla
yleisempääkin kiinnostavutta. Kohtuutonta mielestäni kuitenkin olisi,
että kuvien luovuttajien pitäisi maksaa jäsenmaksuja.
Minulla itselläni on 2.2.1914 syntyneen äitini rippikoulu
luokkalaisten kuva. Tästä kuvasta saattaisi jopa sata - kaksisataa
antrealaisen jälkeläistä löytää mammansa, mummonsa taikka
isomummonsa.
Kuvassa on 73 tyttöä ja kaksi pappia. Kuvan tausta pahviin on osa
nimistä kirjoitettu, mutta aika on kosmos- tai lyijykynäjäljet liki
kaiken hävittänyt. Vielä ikävämmäksi asian tekee se, että kirkonkirjat
Antrean rippilapsista ovat kadoksissa.
ja kiitos viestistä. Kyllä alunperin galleria osuus on juuri
tarkoitettu jäsenistölle, ja mikä hämmästyttävää nuoriakin jäseniä on
huomattava määrä seuran jäsenmäärästä. Ideana oli aktivoida nuoria
selaamaan isovanhempiensa valokuvia ja olla mukana kyselemässä mitä
kuvista löytyy ja laittaa noita tietoje verkkoon.
...ja innokkaille Antreasta kiinnostuneille ja tietojen omaajille
voimme tietenkin raoittaa galleriaan pääsyä. Onhan tuossa sitten
lisäkuvia ja tietoja niin jäsenille kuin muille tiedon haluisille.
Eli ei kuin rekisteröitymään kuvagalleriaan ja pian kuvia pääsee
lisäämäänkin...
Antrea Seura