Uusia erikoispuuistutuksia

32 views
Skip to first unread message

Pogostan Sauvo

unread,
May 25, 2012, 3:25:32 AM5/25/12
to Arb_...@googlegroups.com
Keskiviikkona 23.5. illalla talkoiltiin Viinijärveltä tuotujen 3-4 m korkeiden erikoiskoivujen kanssa.
Lisättiin sellaisia vartettuja puita kuin
riippakoivu (Betula pendula f. tristis)
Tätä puuta on sanottu Suomen kansallispuuksi. Puun kantapuu on Joensuun Vapaudenpuistosta. Kansanomainen nimitys on myös ritvakoivu
(Lisään jossain vaiheessa kuvan tähän alkuperäisestä). Jossain yhteydessä riippakoivunimitystä näkyy käytettävän rauduksen  synonyyminä, mutta nimitys pitäsi selvyyden vuoksi rajoittaa tähän kasvumuotoon.
keltakirjokoivu (Betula pendula ´Keltakirjokoivu´)
Tällä puulla ei ole olemassa virallista nimeä. Kasvattaja on käyttänyt nimitystä kirjokoivu. Erotuksena valkokirjavasta (Löytyy Puruveden rannalta Kerimäeltä) ehdotan käytettäväksi  otsikossa mainittua. Alkuperäinen puu kasvaa Miehikkälän Järvelän kylällä.
Metla kuvaa myös kultasuonikoivun, jollainen on löydetty Rymättylän Röylästä täytemaalta. Se ominaisuus ei kuitenkaan periydy ainakaan F1 -polvessa Jaakko Uschanoffin mukaan. Suurin jalonnettu kymenlaaksolaisen keltakirjokoivun jälkeläinen kasvaa Vakkataimen arboretumissa Pyhärannan Polttilassa.
repalekoivu (Betula pendula ´Repalekoivu`)
Tämän koivun lehdet ovat epämuotoiset kuin saksilla hutiloiden leikatut. Kantapuu kasvaa Kiteen Niinikummussa (E3093).
riepukoivu (Betula pendula x pubescens f. hibernifolia´)
Tämähän on aiemmin jo kuvattu tällä palstalla; alkuperä siis Ilomantsin Kartitsansuon läheltä. Onko se hies- vai rauduskoivun muoto, on tällä hetkellä vielä selvityksen alainen. Kasvitieteilijä Tauno Ulvinen kuvasi sen hioeskoivun muodoksi. Koivun lisääjä Jaakko näkee kantapuussa rauduksen piirteitä.

Muita tulevia istutuksia ovat mm. helmi- ja riippapihlaja nimikkopuina,

Istutuspäivän iltana löytyi myös arboretumista uusi sotatulokas:kevätlehtoleinikki. Sen kasvupaikkoja tunnetaan nyt todetun lisäksi vain neljällä kasviatlaksen peninkulmaruudulla P-Karjalasta; niistä siis kolme on sotatulokkaita Möhkön ympäristössä. Aiemmat löytöpaikat ovat Jokivaara, ent kaupan lähellä ja Kolmiriihisessä.
Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages