Tiloja remontoidaan Herttoniemen seurakunnalle Hitsaajankatu 4:ssa

5 views
Skip to first unread message

Herttoniemen-postituslista

unread,
May 13, 2019, 1:06:28 AM5/13/19
to Herttoniemen-postituslista

Herttoniemen seurakunnalle on vuokrattu vuoden 2020 marraskuun loppuun saakka n. 340 neliömetrin toimistotilat osoitteesta Hitsaajankatu 4 A. Helsingin seurakuntayhtymä allekirjoitti vuokrasopimuksen Nordea Henkivakuutuksen kanssa 7.5. Pintaremontti oli jo loppusuoralla, kun osa työntekijöistä kävi tutustumassa tiloihin.


-Tavoitteena on, että seurakuntatoimisto pääsee muuttamaan tiloihin touko-kesäkuun vaihteessa. Lisäksi diakoniatyöntekijöille tulee vastaanottohuoneita. Yksi isompi kokoushuone ja avara ”sali” tarjoavat jonkin verran mahdollisuuksia järjestää pieniä tilaisuuksia, kokouksia tai pienryhmätoimintaa, kertoo kirkkoherra Markku Rautiainen.


Lähiviikkoina Hitsaajankadun tiloja viimeistellään käyttökuntoon. Ulkopuolinen asiantuntijayritys huolehtii Herttoniemen kirkolta siirrettävän irtaimiston puhdistuksesta.


-Tarkoituksena on järjestää alkukesästä Hitsaajankadulle avajaiset, jolloin seurakuntalaiset pääsevät tutustumaan uusiin tiloihin.


Herttoniemen kirkon sisäilmatutkimusten odotetaan valmistuvan kuun vaihteessa. Toistaiseksi kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia kirkon tulevaisuuden suhteen.


Lue lisää: https://www.helsinginseurakunnat.fi/herttoniemenseurakunta/uutiset/tilojaremontoidaanherttoniemenseurakunnallehitsaajankatu4ssa

Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages