HSL:n liikenteessä poikkeuksia loppuvuoden juhlapyhinä – jouluaattona liikenne kulkee yöhön asti

5 views
Skip to first unread message

Raimo Mäkelä

unread,
Dec 10, 2018, 6:17:47 AM12/10/18
to Herttoniemen-postituslista
Helsingin seudun liikenteen lähijunat, metro, bussit, raitiovaunut ja Suomenlinnan lautta palvelevat myös loppuvuoden jokaisena päivänä. Uutuutena aiempiin vuosiin verrattuna liikenne kulkee nyt myös jouluaattona läpi päivän normaalien sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Joulu

Jouluaattona, maanantaina 24.12., liikenne kulkee sunnuntain aikataulujen mukaan.
Kirkkonummen, Keravan ja Sipoon suunnan bussiliikenne päättyy kuitenkin noin klo 16.
Riihimäen ja Lahden suunnan lähijunaliikenne (R- ja Z-junat) harvenee klo 17 alkaen.
U-linjojen bussit ajavat lauantaiaikataulujen mukaan klo 13 asti, minkä jälkeen liikennöidään rajoitetusti.
Hautausmaille on lisäliikennettä: 24X Hietaniemeen, 722 Honkanummelle.

Joulupäivänä, tiistaina 25.12., liikenne käynnistyy noin kello 11 ja kulkee sen jälkeen sunnuntain aikataulujen mukaan.
Bussiliikenteessä ajetaan sunnuntain lähdöt kello 10.30 alkaen.
Kirkkonummen ja Sipoon suunnan bussilinjoja ei kuitenkaan liikennöidä. Keravan suunnalla sekä U-bussilinjoilla liikennöidään vain rajoitetusti.
Raitioliikenne alkaa noin klo 11, ja satamalinjoilla 5 ja 7 liikenne alkaa jo aikaisemmin laivojen aikataulujen mukaan.
Metroliikenne alkaa noin kello 10.30 idän ja lännen pääteasemilta.
Lähijunat ajavat joulupäivän aamuna normaalia sunnuntaita harvemmin aikatauluin noin kello 11:een asti, minkä jälkeen junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan.
Lähijunilla on jouluyönä myös poikkeuksia Helsingin ja Pasilan välillä tehtävien ratatöiden vuoksi.

Tapaninpäivänä, keskiviikkona 26.12., liikenne kulkee sunnuntain aikataulujen mukaan.

Uusivuosi

Uudenvuodenaattona, maanantaina 31.12., liikenne kulkee perjantain aikataulujen mukaan.
Busseilla, lähijunilla ja metrolla on lisäliikennettä. Metro ja kehäradan lähijunat liikennöivät noin kello 2.30 asti.

Uudenvuodenpäivänä, tiistaina 1.1., liikenne kulkee sunnuntain aikataulujen mukaan.


https://www.hsl.fi/uutiset/2018/hsln-liikenteessa-poikkeuksia-loppuvuoden-juhlapyhina-jouluaattona-liikenne-kulkee

Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages