Päävärit televisiossa
A.M
Tuossa tuli eräässä keskustelussa kysymystä: mihin perustuvat television
päävärit. Tarkkaa tietoa ei löytynyt, arvailut menivät aallonpituuksien
vertailuun ym. juttuihin.
Siis miksi television päävärit ovat erilaiset kuin esim. kirjapainossa.
Ja jos juttu perustuu aallonpituuteen, niin onko sateenkaaren värijärjestys
sama kuin väripalkkien järjestys videomiksereissä.
antti
Jukka Aho
news:ew_76.4789$Q2.7...@uutiset.nic.fi...
> Tuossa tuli eräässä keskustelussa kysymystä: mihin perustuvat
> television päävärit. Tarkkaa tietoa ei löytynyt, arvailut
> menivät aallonpituuksien vertailuun ym. juttuihin.
Television käyttämä värijärjestelmä (RGB, jossa värit on jaettu
punaiseen, vihreään ja siniseen komponenttiinsa) perustuu
ihmisen näköaistin ominaisuuksiin.
Silmän verkkokalvolla esiintyy kolmea eri väriaistinsolutyyppiä.
Yhdet niistä ovat erityisen herkkiä "punaisille" aallonpituuksille
(560 nm - oikeastaan siis keltaisille), toiset vihreille (530 nm)
ja kolmannet sinisille (430 nm).
Solut eivät ole herkkiä _pelkästään_ näille aallonpituuksille,
vaan toimivat paljon laajemmalla alueella, osittain toistensa
"toimialueen" kanssa päällekkäinkin. Herkimmillään niiden
toimintakyky on kuitenkin juuri mainittujen aallonpituuksien
kohdalla.
Kuriositeettina voisi mainita, että esimerkiksi koirilla on vain
kahden tyypisiä väriaistinsoluja, ja kyyhkysten värinäön puolestaan
arvellaan tutkimusten perusteella toimivan jopa viiden "perusvärin"
varassa. Värierottelun tarkkuuden lisäksi eroja on myös siinä,
millä aallonpituuksilla eri eläinten värinäkö toimii. Toiset
eläimet saattavat nähdä laajemman spektrin (pidemmälle infrapunan
ja ultravioletin suuntiin) kuin ihmiset.
Väritelevisio punaisine, vihreine ja sinisine loistepisteineen on
siis tavallaan optimoitu tuottamaan juuri ihmisen värinäköaistille
sopivaa kuvaa - kyyhkynen tai koira saattaisi mielellään suunnitella
television toisin!
Viitteitä:
<http://www-geocad.nstu.nsk.su/eng/Docs/Graphics/HypGraph/
color/coloreff.htm#Retina>
<http://www.ipfw.edu/nf1/abbott/web/120/vision.html>
> Siis miksi television päävärit ovat erilaiset kuin esim.
> kirjapainossa.
Televisiossa värit muodostetaan sekoittamalla toisiinsa tiettyjä
perusaallonpituuksia; ts. tietyn värisiä valoja joille ihmissilmän
värireseptorisolut ovat herkkiä. Esimerkiksi valkoinen "väri"
saadaan aikaan hehkuttamalla television kuvaputken sinisiä,
vihreitä ja punaisia fosforipisteitä yhtä voimakkaasti.
Painotuotteita tehtäessä puolestaan sekoitetaan väripigmenttejä,
ei suoraan valoja. Toisin kuin televisio, painotuote ei itsessään
lähetä valoa, vaan heijastaa ympäristön (ideaalisesti valkoista)
valoa takaisin pinnastaan ihmisen silmään.
Painovärit toimivat tässä prosessissa tavallaan suodattimina,
jotka imevät ympäristön (ideaalisesti valkoisesta) valosta
itseensä tietyt aallonpituudet, ja heijastavat takaisin vain
haluttuja aallonpituuksia. Siispä esimerkiksi punaisen, vihreän
ja sinisen painovärin maalaaminen toistensa kanssa päällekkäin
ei suinkaan tuota valkoista väriä, vaan suodattaa ympäristön
valkoisesta valosta niiden komplementtivärit pois => lopputulos
on lähinnä mustaa tai tummanruskeaa.
Eli yhteenvetona: televisiossa _muodostetaan_ värit lähettämällä
silmään fotoneja niillä kolmella perusaallonpituudella, joille
ihmissilmä on herkkä, kun taas painotuotteissa _suodatetaan_
ympäristön valkoisesta valosta väripigmenteillä aallonpituuksia
pois.
Katso
<http://art.sdsu.edu/courses/art240/lessons/color/theory.htm>
> Ja jos juttu perustuu aallonpituuteen, niin onko sateenkaaren
> värijärjestys sama kuin väripalkkien järjestys videomiksereissä.
Videomikserin väripalkin värijärjestys voi toki periaatteessa
olla mikä hyvänsä, mutta edellä mainitun linkin takaa löytyvän
sivun loppuosassa on kuva ihmissilmän havaitsemasta spektristä,
jossa värit on järjestelty aallonpituuden mukaan, ja jossa
järjestyksessä ne myös sateenkaaresta ovat havaittavissa.
Vielä muutama kuriositeettimaininta:
- "Valkoinen" valo on aika suhteellinen ja subjektiivinen käsite.
Periaatteessa "valkoinen" valo on säteilyä, joka sisältää
kaikkia aallonpituuksia samassa suhteessa.
Kuitenkaan ihminen ei ole yhtä herkkä kaikille näkemilleen
aallonpituuksille, ja myöskin pyrkii sopeuttamaan värien
havainnointinsa kulloinkin vallitsevaan "valkoiseen" valoon
- esimerkiksi siten, että tyhjä A4-arkki näyttää päivänvalossa,
hehkulampun valossa ja loisteputken valossa yhtä "valkoiselta",
vaikka rinnakkain vertailtaessa värisävyissä olisi selvät erot.
Koska esimerkiksi videokamera ei luonnostaan tällä tavoin sopeudu
ympäristöönsä, pitää siinä olla erillinen valkotasapainon säätö
(joko manuaalisena tai automatiikalla toteutettuna), jossa värit
kalibroidaan ympäristön kulloiseenkin "valkoiseen". Jollei
valkotasapainoa ole kunnolla säädetty ympäristön mukaan,
näyttää kameralla kuvattu materiaali yleensä joko liian
sinertävältä tai liian kellertävältä.
- Vaikka aistinsoluja on kolmea eri tyyppiä, aivoihin "kuvasignaali"
välittyykin yllättäen eri muodossa kuin punaisena, vihreänä ja
sinisenä komponenttina. Silmien aistinsoluilta saatavaa vastetta
käsitellään matkan varrella siten, että aivoihin kulkeutuu tieto
erikseen värin kirkkaudesta ja erikseen sen sävystä kahtena eri
komponenttina (sininen-keltainen-akseli ja punainen-vihreä-akseli).
Tästä johtuu, että ajatus "vihertävänpunaisesta" tai
"sinertävänkeltaisesta" värisävystä on ihmisen aisteille
ja käsityskyvylle mahdoton.
- Värisokeuksissa on yleensä fysiologisesti kyse siitä, että
jonkun perusvärikomponentin näkökyky on normaalia heikompi,
tai sen herkkyyspiikki on hieman sivussa normaalista (ts.
esim. vihreää ja punaista havaitsevien aisntinsolujen
herkimmät havaintoalueet ovat aallonpituuksissa mitattuna
lähempänä toisiaan ja enemmän päällekkäin kuin normaalinäköisellä.)
Useimmiten "värisokeus" on väärä ja harhaanjohtava nimitys, koska
siitä tulee normaalinäköiselle mielikuva ihmisestä, joka näkee
maailman mustavalkoisena, kuin mustavalkoista televisiota
katsottaessa. Näin ehdoton värisokeus on äärimmäisen harvinaista.
Yleensä värisokeuksissa on kyse vain eriasteisista värinäön
heikkouksista - hyvin harvoin täydellisestä "sokeudesta" tai
kyvyttömyydestä erottaa kirkkaita perusvärejä toisistaan.
Esimerkiksi puna-viher-sokeat (yleisin heikentyneen värinäön
tyyppi) yleensä näkevät vallan mainiosti ja selkeästi ruohon
vihreänä ja tomaatit punaisina. No problem. Ongelmia värinäön
suhteen tulee vastaan lähinnä harvinaisissa ja erikoislaatuisissa
(yleensä jo luonteenomaisesti hyvin keinotekoisissa ja
arkipäivälle vieraissa) testitilanteissa.
Tyypillisesti puna-viher-värinäön heikkoutta testataan testikorteilla,
joissa hailakan vaaleanpunaisten pisteiden joukosta pitäisi löytää
hailakan vaaleanvihreillä pisteillä tehtyjä kuvioita (tai päinvastoin).
"Värisokeakin" testattava pystyy monesti erottamaan testikortin
yksittäiset punaiset ja vihreät pisteet toisistaan, jos saa tutkia
korttia tarkemmin ja ajan kanssa. Mahdollisesti hän pystyy jopa
sormellaan seuraamaan kuvion ääriviivoja, tai merkitsemään kynän
avulla kortista vihreät pisteet erilleen punaisista. Tietyn
sävyiset hailanvihertävät ja -punertavat väripisteet eivät
kuitenkaan erotu toisistaan riittävän selvästi jotta jotta kuvio
hahmottuisi yhdellä silmäyksellä, kuten normaalinäköiselle
testattavalle.
Käytännön elämässä ei juurikaan tule vastaan tilanteita, joissa
punaviher-värinäön heikkous olisi merkittävä haitta. Esimerkiksi
monivärisen johtonipun eri väriset johdot tai liikennevalot
erottuvat normaalisti punaviher-"sokealle" (kaikkia käytännöllisiä
tarkoituksia ajatellen) yhtä selvästi ja vaivattomasti kuin
normaalinäköisellekin.
Geneettisistä syistä johtuen puna-viher-tyyppinen
värinäön heikkous on miehillä yleisempää kuin naisilla.
Värinäön heikkoutta voi puna-viher-akselin lisäksi olla
myös sini-kelta-akselilla, mutta tämä on harvinaisempaa.
Joidenkin ihmisten väriä aistivista soluista saattaa puuttua
yksi pääväripigmentti kokonaan.
Lisäksi on harvinainen, vain naissukupuolella esiintyvä mutaatio,
jossa värikomponentteja aistivia soluja onkin neljää (!) eri tyyppiä
(nk. tetrakromaatit.) Tällainen henkilö pystyy aistimaan paljon
hienompia värisävyjen vivahteita kuin normaalinäköinen ihminen,
ja hänen kannaltaan katsottuna kaikki normaalinäköiset ihmiset
ovat mitä suurimmassa määrin värisokeita.
-- znark
Jan-Erik Finnberg
>Siis miksi television päävärit ovat erilaiset kuin esim. kirjapainossa.
Seuraavassa omaa/keksittyä sanastoa.
Television kuvapisteiden punainen, vihreä ja sininen ovat "additiivisia"
värejä, eli aina kun pisteiden värikylläisyys lisääntyy, lähestytään
valkoista. Kirjapainossa käytetyt värit (keltainen, syaani, magenta)
ovat vähentäviä (subtractive) värejä, eli kun pisteen värikylläisyys
lisääntyy, lähestytään mustaa.
Mielenkiintoista on se, että kun rgb-värejä sekoitetaan, syntyy
punaisesta ja vihreästä keltaista, sinisestä ja vihreästä syaania ja
sinisestä ja punaisesta magentaa.
Samalla tavalla cmy-värejä sekoitaessa syaania ja magentaa sekoittamalla
saat sinistä, syaania ja keltaista sekoittamalla saat vihreää ja
magentaa ja keltaista sekoittamalla saat punaista.
--
Jan-Erik Finnberg whe...@saunalahti.fi ICQ:49316651
Visit http://www.saunalahti.fi/~wheany/FFVII/
for Final fantasy 7 midis and not much more!!
A.M
t. antti
Markus Kaarlonen
sitä oli mielenkiintoista lukea!
--
Markus "Captain" Kaarlonen
Lead Web Developer - www.madonion.com
cap...@madonion.com
Mika Iisakkila
> Videomikserin väripalkin värijärjestys voi toki periaatteessa
> olla mikä hyvänsä, mutta edellä mainitun linkin takaa löytyvän
> sivun loppuosassa on kuva ihmissilmän havaitsemasta spektristä,
No löysinhän minä tarkkaan lukien jotain mihin voisin jotain lisätä
:-) Nimittäin se testikuvan väripalkisto on sellaisessa järjestyksessä
kuin on sen vuoksi, että niitä vastaavat harmaasävyt muodostavat
porraskuvion, ts. niiden luminanssi kasvaa mustasta valkoiseen.
Kokeile kääntämällä televisiosta värit pois.
> Koska esimerkiksi videokamera ei luonnostaan tällä tavoin sopeudu
> ympäristöönsä, pitää siinä olla erillinen valkotasapainon säätö
> (joko manuaalisena tai automatiikalla toteutettuna), jossa värit
> kalibroidaan ympäristön kulloiseenkin "valkoiseen". Jollei
> valkotasapainoa ole kunnolla säädetty ympäristön mukaan,
> näyttää kameralla kuvattu materiaali yleensä joko liian
> sinertävältä tai liian kellertävältä.
Ja tämä on vielä paljon työtä teettävä vaihe: yhden kameran hieman
pielessä olevaan valkotasapainoon silmä tottuu nopeasti jos yleensä
huomaa mitään, kun referenssiä ei ole. Sen sijaan monikameratuotannossa
on osa projektia säätää ne eri kamerat toistensa kanssa saman
sävyisiksi. Olivat kamerat miten kalliita tai moderneja hyvänsä, eivät
ne tehdasasetuksilla tai testikortista balansoimalla ikinä täydellisen
samansävyisiksi tule. Mm. tämän tekee yleisön keskuudessa huonosti
tunnettu tehtävänimike "kuvatarkkailija" (vision/camera control), eikä
suinkaan (pelkästään) tapita silmä kovana josko kuvaa on tai ei...
Usein yhteistyössä tv-kuvaajan kanssa, joka ei myöskään (välttämättä)
seiso yhdenkään kameran spaakeissa.
> Esimerkiksi puna-viher-sokeat (yleisin heikentyneen värinäön
> tyyppi) yleensä näkevät vallan mainiosti ja selkeästi ruohon
> vihreänä ja tomaatit punaisina. No problem. Ongelmia värinäön
> suhteen tulee vastaan lähinnä harvinaisissa ja erikoislaatuisissa
> (yleensä jo luonteenomaisesti hyvin keinotekoisissa ja
> arkipäivälle vieraissa) testitilanteissa.
Kaveri on puna-vihersokea, ja muistan yhden syksyn kun ajeltiin
jonnekin ja mainitsin tienposkea katsellessani että "onpas helvetisti
pihlajanmarjoja", johon tämä että "häh?"...
> Lisäksi on harvinainen, vain naissukupuolella esiintyvä mutaatio,
> jossa värikomponentteja aistivia soluja onkin neljää (!) eri tyyppiä
> (nk. tetrakromaatit.) Tällainen henkilö pystyy aistimaan paljon
> hienompia värisävyjen vivahteita kuin normaalinäköinen ihminen,
> ja hänen kannaltaan katsottuna kaikki normaalinäköiset ihmiset
> ovat mitä suurimmassa määrin värisokeita.
Tuollaisia pitäisi saada kuvatarkkailijoiksi! :-)
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
Toke Lahti
> On Sat, 13 Jan 2001 17:25:27 +0200, "A.M" <zubi...@hotmail.com> wrote:
> >Siis miksi television päävärit ovat erilaiset kuin esim. kirjapainossa.
> Seuraavassa omaa/keksittyä sanastoa.
> Television kuvapisteiden punainen, vihreä ja sininen ovat "additiivisia"
> värejä, eli aina kun pisteiden värikylläisyys lisääntyy, lähestytään
> valkoista. Kirjapainossa käytetyt värit (keltainen, syaani, magenta)
> ovat vähentäviä (subtractive) värejä, eli kun pisteen värikylläisyys
> lisääntyy, lähestytään mustaa.
> Mielenkiintoista on se, että kun rgb-värejä sekoitetaan, syntyy
> punaisesta ja vihreästä keltaista, sinisestä ja vihreästä syaania ja
> sinisestä ja punaisesta magentaa.
> Samalla tavalla cmy-värejä sekoitaessa syaania ja magentaa sekoittamalla
> saat sinistä, syaania ja keltaista sekoittamalla saat vihreää ja
> magentaa ja keltaista sekoittamalla saat punaista.
>
laitimmaista sekoittamalla saada keskimmäistä. Visuaalisesti helppo muistaa!
Muistaakseni ammattipiireissä valoa lähettävää värijärjestelmää kutsutaan
tosiaankin additiiviseksi ja heijastavaa substraktiiviseksi.
+OK<
--
___ / ` . Selkämerenkatu 18 A 11
_ _/______ | ` ` . ten.e FIN-00180 Helsinki Finl
toke | |\__(__O-----\---D--)------->---pacste +358-(0)41-5222009 a
@iki------|-| __ _ | | . . ´ n@ekot +358-(0)9-6856258 n
.fi |_|/ |__/ \___/ \ . ´ +358-(0)50-5458386 d