Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Savolaisen herjaussivusto

8 views
Skip to first unread message

jorepuusa

unread,
Jan 7, 2004, 1:12:07 PM1/7/04
to
Pasi Savolainen on koonnut minusta sivuston, joka on osin koottu
kirjoituksistani ja osin Savolaisen mielipiteistä.
Sivuston linkki on levinnyt kaikkialle Suomeen ja saan jatkuvasti törkeää
mailia kaikkialta.
Lapsiani on kiusattu koulussa asian johdosta koska ao sivu on korkealla
googlen hierarkiassa ja eilen menetin
ensimmäisen ison työn Savolaisen sivun aikaansaaman epäillyksen takia.
Olen pyytänyt Savolaista poistamaan sivu --mutta hän ei suostu.
Tilanne on niin vakava, että vetäydyn kokonaan näistä ryhmistä pois.
En olisi ikinä uskonut, että haluni parantaa valokuvan tilaa maassamme
johtaa tällaiseen hyökkäykseen.
Puusa


Rainy Gary

unread,
Jan 7, 2004, 1:33:39 PM1/7/04
to

"jorepuusa" <jore....@kolumbus.fi> wrote in message
news:bthi56$p6t$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

Harmi, mielestäni sinulla oli rakentavaa ja välillä vähän kärkevääkin
kommenttia positiivisessa mielessä. Itse en ole kyseisiä sivuja nähnyt joten
siihen en voi mitään kommentoida.


Petteri Hintsanen

unread,
Jan 7, 2004, 3:13:47 PM1/7/04
to
Valitettavasti Internetissä on vain varauduttava
kaikenlaiseen palautteeseen ja "palautteeseen".

Tuletpa takaisin tai et, pitäisin menestyksenä sitä, että
sait aikaan täällä edes tämän verran keskustelua kuvista ja
valo_kuvaamisesta_.

Reilut kaksi vuotta siihen menikin (se aika, jonka olen
ryhmiä löyhästi seurannut).

Petteri.

jeheikki

unread,
Jan 8, 2004, 6:59:31 AM1/8/04
to
Ota yhteyttä poliisiin tai tämän savolaisen operaattoriin asiasta.

"jorepuusa" <jore....@kolumbus.fi> wrote in message
news:bthi56$p6t$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

Herra X

unread,
Jan 8, 2004, 9:48:20 AM1/8/04
to

Niinpä. Näiden häiriintyneiden yksilöiden vuoksi suuri osa ihmisistä
keskustelee ja kommentoi nimimerkin takaa.


Olli Orkoneva

unread,
Jan 8, 2004, 10:20:26 AM1/8/04
to
"Jukka Juvankoski" <ju...@juvankoski.com> wrote

> Erittäin ikävää ja mielestäni "Pasilta" ajattelematonta toimintaa. Tai
> sanotaanko, että todella pistää ajattelemaan.... Eikä
> tässä vielä kaikki, että koko typeryys kohdistuisi ainoastaan kirjoituksen
> kohteeseen vaan isoin juttu tässä "keississä" on se että lähimmäiset ja
> kaikista pahin, että lapset saa kärsiä! Lasten ja nuorten mailma on
todella
> "raaka" ja tuollaisilla asioilla voidaan saada todella pahaa aikaseksi
> parempi että en edes mieti mitä kaikkea tuosta voisi seurata.

Muutama huomio. Ylösrakennukseksi.

Näitä vuoden parin välein toistuvia tapauksia katsellessa taas kiinnittää
yleensä huomiota siihen, että keskustelijat eivät useinkaan ole niitä, jotka
ovat koko tapahtumahistorian nähneet. heille kysymykset siitä, kuka kärsii
ja mikä on tapahtumien syy, on huomattavasti monisäikeisempi, jos tällainen
understatement sallitaan.

Kuten valokuvausryhmän puolelle kirjoittamassa viestissä totean, minulle ei
ole yhden kertomuksen perusteella lainkaan selvää, mitä todellisuudessa on
tapahtunut. Taustana on se, että vastaavista jyrkkäsanaisista kertomuksista
en ole useaan otteeseen aiemminkaan tunnistanut
a) itseäni
b) muutamaa muuta keskustelijaa
c) keskustelua, jonka jokaisen vaiheen olen itse nähnyt.

Jos lapset ovat kärsineet, se on ilman muuta tuomittavaa. Vastuun asiasta
kantaa toki osaltaan se, joka kertoo, mitä on tehty. Pääosan vastuusta
kantaa kuitenkin aina se, joka tekee. Tämä on syytä pitää mielessä. Siksi
syytä on myös käydä katsomassa ne referoidut kohdat, jotta ei tarvitse olla
toisen käden tietojen varassa.

> Mitä tulee Joreen, niin itse ainakin olen sitä mieltä, että hänellä on
> erittäin viksuja mietelmiä valokuvauksesta ja erittäin paljon annettavaa,
> erittäin harmi että me joudumme kärsimään tästä ja emme saa
tulevaisuudessa
> hänen mielipiteitään täällä.

On syytä korostaa sitä, että hänen tietojensa arvoa ei ole kukaan kiistänyt.
Kritiikki on kohdistunut aivan muihin seikkoihin, jotka liittyvät lähinnä
siihen, että näitä tietoja vastaan on ulosmitattu aika paljon ja niiden
varjolla on tehty paljon sellaista, jolla ei ole mitään tekemistä niiden
kanssa.

Olen itse ollut hyvin tyytyväinen siitä, että tämä finet-ryhmä lähti
käyntiin kuten lähti. Se tarjosi Puusalle ja monelle muulle areenan, jota
tiedostoliitekielto ei rasittanut, ja se löysi yleisönsä. Se oli kaikkien
ryhmien keskustelun kannalta hyvä asia, sillä kitkan ja ennakkoluulojen
värittämä keskustelu on ollut joskus takkuista - vaikkakin viime aikoina
paranemaan päin, kaikkien osapuolien taholta.

On harmi, että ryhmän toiminta kärsii, mutta halpaankaan ei saa mennä. Joka
käy nuo yllä mainitsemani referoidut kohdat läpi, näkee punaisen langan:
vika on aina jossain muualla, oma toiminta aina virheetöntä. Luovutaan nyt
jo tästä.

> Kun katsoo, että tästä "Pasin" tempauksesta on kärsinyt yksi meistä
> "kirjoittajista" ja myös hänen leipätyönsä on kärsinyt tästä + että
omaiset
> ja ennekaikkea lapset on kärsinyt, niin ainakin minä en katso tälläistä
> toimintaa hyvällä.

Kun optisista asioistakin puhutaan, niin perpektiiviä kannattaa nyt miettiä
kunnolla. En hyväksy sitä, että julkisen toiminnan referoimista pidetään
"tempauksena" tms. tempaus on tempaus, tempauksesta kertominen tempauksesta
kertomista. Pidetään nämä asiat erillään.

Kuka tekee julkista leipätyötä ja osallistuu julkiseen keskusteluun, hän
tekee aivan tietoisia valintoja. Pullasta ei voi poimia rusinoita. Sen
tietää jokainen, joka on yrittänyt.

Ei voi rusikoida muita keskustelijoita ja vaaatia samalla itselleen
kunnioitusta - suomalainen luonne nyt kun on sellainen, että asema ei pyhitä
käytöstä. Ei voi teilata muiden kirjoituksia ja syyttää muita fasismista,
jos muut tekevät samoin. Myöskään ei voi vaatia muita vaikenemaan siksi,
että oma yritystoiminta kärsii totuuden kertomisesta.

> Kaikkea hyvää sinulle Jore ja toivottavasti tulet joskus takaisin.

Omasta puolestani toivotan Jorelle myös kaikkea hyvää. Samoin tämän ryhmän
muille keskustelijoille. Jotta aiheesta keskustelemiselle olisi olemassa
todellisuuteen perustuva pohja, toivon että nuo Savolaisen referoimat linkit
katsotaan ajatuksella läpi. Ne ovat linkkejä, siis todella tapahtunutta
asiaa, eivät mustamaalausta tai keksaistuja syytöksiä.

Olli


T. Koivula

unread,
Jan 8, 2004, 11:25:51 AM1/8/04
to
In news:btjgn5$n1q$1...@phys-news1.kolumbus.fi,
jeheikki <janispa...@luukku.com> typed:

> Ota yhteyttä poliisiin tai tämän savolaisen operaattoriin asiasta.


Jos nyt kumminkin lukisit sen sivun läpi ennenkuin rupeat tälläistä
puutaheinää suoltamaan... Yhtä hyvin voisit syyttää googlen arkistoa Puusan
vainoamisesta. ;)

--
T. Koivula

Jukka Juvankoski

unread,
Jan 8, 2004, 1:22:52 PM1/8/04
to

"Herra X" <her...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:U4eLb.206$z72...@read3.inet.fi...

Olen nyt itse myös vahvasti harkitsemassa sitä.


--
-Jukka Juvankoski-
http://www.juvankoski.com
--------------------------------------------------------------------
"Nykyiset lentokoneet on tarkoitettu sellaiseksi, että
ohjaamossa istuu lentäjä ja koira. Lentäjän työ on
ruokkia koiraa ja koiran työ purra lentäjää, jos tämä
koskee johonkin" -Arien Rens Lockheed koelentäjä-
---------------------------------------------------------------------


Olli Orkoneva

unread,
Jan 8, 2004, 2:12:59 PM1/8/04
to
"Jukka Juvankoski" <ju...@juvankoski.com> wrote

> Kyllä mielestäni nuo Pasin sivut ovat tehty melkeen "noitavaino" hengessä
ja
> en todellakaan ymmärrä, miksi tuollaiseen ajojahtiin on lähdetty, jossa
> yritetään kartottaa "JP:n" persoonaa jonkun suppean esimerkkien voimin,
> mitkä on ilkeämielisesti valittu. Jos todella Pasi olisi halunut tehdä
> kertomuksen persoona Puusasta, olisi se pitänyt kartoittaa aivan toisella
> laajuudella ja ammattitaidolla ja ennen kaikkea taustalla mikä kaukana
tästä
> internet mailmasta.

JP on kartoittanut minun persoonaani mm. väittämällä, että syön hänen
lastensa ruokapöydässä ja ilmoittanut, että olen moraaliton ihminen, kun
toimin samoin kuin muutkin toimittajat, eli valokuvaan juttumatkalla.
Hänellä tuskin on toimittajan ammattitaitoa, ja muuta taustaa hänkään ei ole
leimaamiselleen tarvinnut kuin internetmaailman.

Ei JP:n internetissä toiminnan arviointiin tarvita muuta kuin se
internet-maailma. Muutahan siellä ei ole arvioitukaan. Mitä ammatitaitoon
tulee, sitä ei toisen ihmisen käytöksen arviointiin tarvita, aivan normaalia
suhteellisuudentajua vain.

> Miksi tämä ilkeämielinen täysin suppea esitelmä on tehty ja kaikenlisäksi
> tyyliin "minä kerron totuuden ketä JP on"? Onko Pasi edes koskaan tavannut
> Jorea? Kuinka joku voi olla noin ilkeä ja tehdä tälläistä?

Esitelmä on toki suppea verrattuna materiaaliin. Lisää samanlaista olisi
löytynyt grafiikkaryhmän puolelta - aivan toisten henkilöiden parista. Jos
koet jonkun käytöksen loukkaavaksi, niin tuskin korostat ensimmäiseksi hänen
joviaaleja puoliaan.

Miksi sivuja nyt ylipäänsä tehdään ja miksi joitakin asioita korostetaan...
jos altruistista syytä hakee, niin ehkä siihen kysymykseen voisi parhaiten
vastata se vasta-alkaja, joka kysyi makrokuvausohjeita ja sai itselleen
täysin käsittämättömällä logiikalla silmilleen syvän halveksunnan, jos
neuvojen haun syynä oli sellaisten asioiden tekeminen, jotka
ammattikuvaajakin olisi voinut tehdä.

> > kunnolla. En hyväksy sitä, että julkisen toiminnan referoimista
pidetään
> > "tempauksena" tms. tempaus on tempaus, tempauksesta kertominen
> tempauksesta
> > kertomista. Pidetään nämä asiat erillään.
>

> Mielestäni tämä on juuri "tempaus" ja ilkeämielinen ajojahti ja kaukana
> mistään totuudesta. Mitään muuta tarkoitusta tuosta Pasin saitista en näe
> kuin toisen ihmisen vahingoittaminen ja vieläpä tietoisesti juuri tätä on
> tämän tekemisessä pidetty "ohjenuorana".

Ihmisen kirjoitusten referoiminen ei ole hänen vahingoittamistaan. Julkisen
kirjoittelun on kestettävä sekä referointi että kritiikki.

> Noh nyt mentiin mielestäni hieman metsään, eli JP:hän _EI_ ole missään
> julkisessa ammatissa, vai onko sinun mielestäsi kaikki opettajat julkista
> riistaa niin kuin esimerkiksi ministerit?

Opettajat eivät ole julkista riistaa, mutta heidän tekemistensä on
kestettävä kritiikki. Lisäksi JP ei ole vain opettaja, vaan on useaan
otteeseen käytännössä vaatinut itselleen auktoriteetin asemaa. Hän on tullut
mediaan eli internetiin niin julkisesti kuin ihminen tulla voi, ja
muistaakseni myös nimenomaan sanonut nauttivansa julkisuudesta. Joka
julkisuuteen tulee, joka julkisuudessa keskustelee, sitä julkisuudessa
käsitellään - tämähän on myös valokuvan julkisuudesta tuttu periaate.

> over and out..... mielestäni olen kaiken sanottavani sanonut ja en voi
kuin
> pyöritellä päätäni ja ihmetellä Suomalaista suvaitsemattomuutta.

Niin. Sanomisia voidaan siteerata, se riski on aina olemassa. Siksi on ihan
tervettä ajattelua kirjoittaa niin, että ei tarvitse myöhemmin hävetä.

Olli


otto

unread,
Jan 8, 2004, 3:32:46 PM1/8/04
to
> >
> > Niinpä. Näiden häiriintyneiden yksilöiden vuoksi suuri osa ihmisistä
> > keskustelee ja kommentoi nimimerkin takaa.
>
> Olen nyt itse myös vahvasti harkitsemassa sitä.
>
Uskonpa että sinut tunnistaisi nimimerkinkin takaa:) Viimeistään liitteestä.


jeheikki

unread,
Jan 9, 2004, 7:24:21 AM1/9/04
to
Luin kyllä ne sivut. Jos henkilö kokee kunniaansa loukatun tms. niin on
olemassa parmpiakin tahoja mille purnata asiasta kuin news ryhmät. ;)

"T. Koivula" <pli...@hotmail.com> wrote in message
news:btk0ah$o48$1...@oravannahka.helsinki.fi...

T. Koivula

unread,
Jan 9, 2004, 11:00:04 AM1/9/04
to
In news:btm6hp$7t1$1...@phys-news1.kolumbus.fi,
jeheikki <janispa...@luukku.com> typed:

> Luin kyllä ne sivut. Jos henkilö kokee kunniaansa loukatun tms. niin
> on olemassa parmpiakin tahoja mille purnata asiasta kuin news ryhmät.

Toi on tietty totta, luin liikaa sanoihisi. Oma kommenttini viittasi siihen
ettei noissa sivuissa ole mitään mikä poliisia kiinnostaisi. No, ehkä siitä
Kuva2002 osuudesta voisi saada jotain irti.

--
T. Koivula

Pekha

unread,
Mar 5, 2004, 2:29:45 AM3/5/04
to
On Wed, 07 Jan 2004 18:33:39 GMT, "Rainy Gary"
<tamapoi...@surfeu.fi> wrote:

>Harmi, mielestäni sinulla oli rakentavaa ja välillä vähän kärkevääkin
>kommenttia positiivisessa mielessä. Itse en ole kyseisiä sivuja nähnyt joten
>siihen en voi mitään kommentoida.

Minäkään en noita sivuja ole nähnyt, mutta samalla tavalla jään
kaipaamaan Joren kommentteja "Variksia tolpan nokassa"-kuvista.
(Mistä tulikin mieleeni:
http://www.wakkanet.fi/~alpo/pixd7/Misc/slides/PICT2428.html).
Tämän fooruminkin löysin vasta nyt, joten harmi, että se on kuolemassa
pois.

0 new messages