Don`t be stubid, Russia has the plain devil in their minds, not "guts"
Seppo Lehto
Russian`s luck of human rights is not even compared in the same day,
what happens in Israel in year.
Tsetsenia independent nation is treated alike rats, not alike human
people.
I wonder what the those people, who defend any way filthy and criminal
Russian occupation & intervention, can even any way defend arabs and
their doing in Palestina, when they are silent Tsetsenian Holocaust
and disaster in all levels in those Tsetsenia, Dagestan, Ingushia etc.
territories.
We do have same kind of bloody situation in our occupation situation,
since 1944 when England and USA ceded eastern block under to Sovjet
Holocaust administration, including Finland. Since those days 15 % of
our territories haven been occupated by Moscow criminals.
Seppo Lehto
Suur-Suomi r.y:n pj / Great Finland accociation Chief member
http://www.prokarelia.net and http://www.mil.fi more about finnish
history
FenrisulfR <b...@spray.se> wrote in message news:<Xns940AE4B9ABC2Abo...@130.133.1.4>...
> "Russia has called on Israel to stop the construction of its apartheid
> wall in Palestinian territory and halt the expansion of Jewish
> settlements in the West Bank"
>
> http://english.aljazeera.net/NR/exeres/C129C4F7-AD6A-4827-BB0D-
> 6605CEF858FB.htm
Lauri Tischler
> Don`t be stupid, Russia has pure devil in their minds, not "guts"
>
> Russian`s luck of human rights is not even compared in the same day,
> what happens in Israel in year.
Eikös tän veijarin pitänyt olla jossain kopissa, onkos pehmeeseen
selliin nykyään Tampereen Yliopiston nettiyhteydet ?
FenrisulfR
news:6ed5f57b.0310...@posting.google.com:
> Don`t be stupid, Russia has pure devil in their minds, not "guts"
You're right but Russia does protest against the criminal Israel.
--
FenrisulfR ®
Det är inte människornas medvetande som bestämmer
deras vara utan tvärtom deras samhälleliga vara
som bestämmer deras medvetande
Suur-Suomi r.y.
vitsi?
... vai oletko vain epäonnistunut koomikko? ... sillä solvauksillasi
ja niiden yritelmillä ei saane KGB:n vuosittaista apurahaa?
Tässä sinullekin asiaa, jos se menee paremmin "kaaliisi" kuin huumori?
.........................................................................
Lähetin oheisen äsken Agoran keskustelupalstalle - Vastineena Johan
Bäckmanin ruikutuksille Leningradin saarrosta
Epäilen, ettei julkaista, joten lähetän tämän tännekin arvioitavaksi.
.................................
Johan Bäckmanin probagandistiset väitteet kuin KGB:n apinaorkesterin
hoilotusta
Jokaisella maalla on oikeus vapautua miehityksestään, niin oli ja on
edelleen Suomellakin, vaikkakin nykyään virallisena nimenä kuuluisi
olla silvottu tynkä-Suomi, sillä sinnehän suuri osa suomalaisista
joutui vetäytymään välirauhanehtojen mukaan, ei suinkaan miehittäjän
sotasaavutuksin.
Nevanlinnan ( suomalaisten luille rakennetun Pietarin ) silloisen
Leningradin saarto ja nälänhädästä ei ole kiittäminen kuin vain ja
ainoastaan Stalinia.
Huolto toimi ko. politrugeille ja vastaaville kyllä Laatokan ja
itäisen reitin kautta, joten on suoranaista histriallisen tiedon
vääristelyä puheet ja kirjoituksen siitä, että ystävämme Saksa ja
silloinen selkärankaisempi Suomi olisi vastuussa ns. neuvostoihmisinä
lanseerattujen nälästä ja saarrosta.
Seppo Lehto
Isänmaan Asialla r.y.
Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y.
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
Lauri Tischler <lauri.t...@iki.fi> wrote in message news:<3F7FF562...@iki.fi>...
Seppo Lehto
disinfotarkoituksessa?
Epäilevälle väitteelleni ohessa perustelut:) Martti Valkosen
kirjoituksissa
LUKU 3:
ALUSSA OLI SANA, JA ON VIELÄKIN
Ranskalainen päätoimittaja professori Ignacio Ramonet tarkastelee
sananvapauden ja - käytön muuttumista uusien viestintäteknologioiden
otteessa. Aiemmat käsitykset viestinnästä ja elämää rikastuttavasta
kommunikaatiosta on ollut professorin mukaan pakko haudata ja niiden
tilalle on syntymässä uuden kielen maailma, jossa yleisön manipulointi
ja monenlainen yritysten harjoittama sensuuri pääsevät valtaan.
(Median tyrannia, suom. Jouni Kuurne. WSOY. Vantaa 2001.)
Ranskalainen näkemys syleilee maailmoja ja ratsastaa suurista
kansainvälisistä uutistapahtumista toisiin. Niiden vaikutukset
työntyvät tietenkin elektronisen tiedonvälityksen nopeudella Suomen
median samalla hetkellä kuin ne syntyvät Ranskassa, Saksassa,
Yhdysvalloissa tai Kiinassa. Mielipiteiden manipulointi on yhteinen
nimittäjä. Totuuden ja tapahtuneen muokkaaminen kertojan omiin
tarkoituksiin. Se tapahtuu kansainvälisissä ja kansallisissa
ympyröissä samaan tapaan.
Sananvapauden vallitessa moniarvoinen länsimainen journalismi antaa
mahdollisuudet kaikille aatesuunnille kuvata itseään ja maailmaa. Se
antaa myös tilaisuuksia käydä kampanjoita, vaieta valikoivasti ja
tavoitella valtaa ja rahaa. Sananvapaus edellyttää toteutuakseen myös
kohtalaisen valpasta ja valistunutta yleisöä, joka ei pysähdy
ihastelemaan pelkkää uutta teknologiaa.
Suomen ja suomalaisten manipulointi ja niin yhteisöllinen kuin
yrityskohtainenkin "sensuuri" liittyy ennen kaikkea omaan
kotikutoiseen traumaan, suomalaisten suhteeseen Neuvostoliitoon ja
Venäjään, kukistuneeseen kommunistiseen puolueeseen ja imperiumin
uudistamiseen pyrkiviin venäläisiin.
Traumaattiset kokemukset eivät kulu vaikenemalla. Puhua taas ei ole
uskallettu. Siispä puhetta sensuroidaan ja yleisöä manipuloidaan. Se
jatkuu yhä vaikka Neuvostoliitto kuoli ja kuopattiin jo vuosikymmen
sitten.
Suomalaisessa mediassa laaja ja vahva tietoa salaava ryhmäkunta,
toveriverkko, on osannut hyödyntää journalismin sallivuutta.
Toveriverkosto saa töitään julkisuuteen eniten Ylen kanavilla ja
sanomalehdistä hyvin usein ja paljon Helsingin Sanomissa. Molemmissa
medioissa ne verhotaan mielellään kulttuurin kaapuun. Se on
yksioikoinen tapa manipuloida hyväntahtoista yleisöä.
Suora esimerkki ideologisesta journalismista on ollut Radio Suomen
kulttuurikahvila sunnuntaisin. Se tekee toistuvasti määrätietoisen
yksisilmäisiä ohjelmia, joissa nollateemoja esitetään ns. tärkeinä
asioina.
Puhe radioaalloilla tulee ja menee. Siihen on hankala tarttua ja avata
keskustelua, koska se vaatisi aina teknisiä apuvälineitä. Radio ja
televisio ovat propagandistien käsissä oivia välineitä. Ne auttavat
luomaan mielikuvia mutta niiden virheellisestä käytöstä ei jää kiinni.
[Siirry sivun yläreunaan]
HYVÄT JA PAHAT
Painettu sana tarjoaa pysyviä esimerkkejä journalismin venyvyydestä
toveriverkon käsissä. Käypä esimerkki on lahden takaa lainattu
kampanja, jossa Suomen opetushallitus valmisteli Ruotsin mallin mukaan
opetusaineistoa natsi-Saksan juutalaisvainoista. Kirja Kertokaa siitä
lapsillenne ilmestyi myyntiin 2001.
Ruotsalaisen oppikirjan kääntämistä Suomenkin kouluihin ajoivat
runsaan vuoden päivät erityisen innokkaasti Helsingin Sanomien
kulttuuriosasto ja sen verkostoituneet henkilöt. Kirjaa tuotiin
toistuvasti esille muillakin osastoilla. (Esim. HS, 25.6.99). Perin
harvojen kirjojen puolesta on käyty yhtä innostunutta
tekstimainoskampanjaa.
Hesarin innokas kulttuuriosasto ei ole vaatinut opetusaineistoa
stalinismista vaan ainoastaan natsismista. Opetushallitus ei ole
hankkinut kouluille opetusaineistoa Neuvostoliiton kansanmurhista eikä
neuvostojärjestelmän rikoksista, vaikka kauhukammion toinen peto
stalinismi tappoi sekä liitossa natsien kanssa että natsien
vihollisena kymmeniä miljoonia ihmisiä, paljon enemmän kuin natsit
konsanaan kuten esimerkiksi vihdoinkin suomennettu Kommunismin musta
kirja kertoo.
Suomi pienenä rajamaana on ollut yksi keskeisiä Neuvostoliiton uhreja,
joten asian pitäisi kuulua Suomen medialle ja koululaitoksellekin.
Kyse on edelleenkin suomettumisen tabuista, joita etenkin taistolaiset
yhä elättävät. Se kävi ilmi myös Kommunismin mustan kirjan kohdalla.
Suomessa kustantaja WSOY lähetti sen kirjakauppoihin sammutetuin
lyhdyin ilman näyttävää julkistamista, kun esimerkiksi Virossa
järjestettiin vironnoksen julkistaminen näyttävästi ja tasavallan
johtajat olivat mukana puhumassa asioiden selvittämisen tärkeydestä.
Ostaessani opetushallituksen kirjakaupasta Helsingissä
juutalaisvainoista kertovaa kirjaa kysyin opetusmateriaalia Gulagista
eli Neuvostoliiton vankileirien saaristosta. "Mistä Gulagista? Mikä se
on?", kysyi myyjä. Hän ei ollut kuullutkaan Gulagista eikä tiennyt
stalinismin uhreista tai sitten oli unohtanut kaiken.
Opetushallituksella ei ollut tarjolla neuvostomaan murhenäytelmistä
minkäänlaista aineistoa eikä sellaista luvattukaan.
Median toveriverkko vaikenee reaalisosialismin pahoista töistä niin
säännönmukaisesti, että se on tulkittavissa tarkoitukselliseksi
manipuloinniksi. Samaan aikaan nykypäivän Saksaa tuomitaan jatkuvasti
natsiajan murhatekojen perusteella. Merkillisintä on, että näistä
toveriverkon jäsenistä hyvin monet luonnehtivat itseään älymystön
jäseniksi.
[Siirry sivun yläreunaan]
VIHAN KYLVÖÄ
Tuo ruotsalainen kirja natsismin kauhuista ilmestyi myös venäjäksi
kesällä 2000. Käännöskirjaa esitteli Helsingin Sanomissa
Toimittajaliiton jäsen, jonka mukaan kirja on erityisen tarpeen
venäläisille, koska Venäjällä vasta nyt aletaan herätä huomaamaan
"holokausti", juutalaisten kansanmurha. (HS, 5.8.00).
Lähes sivun kulttuuriosastosta täyttänyt juttu ohitti silmää
räpäyttämättä ne vähintään kaksikymmentä miljoonaa ihmistä, jotka
Stalin tapatti omasta väestöstään, juutalaiset mukaan luettuina.
Heidän kohtaloissaan on muistamista, tutkimista, opettamista ja
kirjoittamista, mutta kirjoittaja ei edes maininnut heitä, eikä
antanut ymmärtää, että neuvostohistoriassa saattaisi olla jotakin
paljastamista.
Venäjän kouluissa luetaan ruotsalaista kirjaa natsien juutalaisiin
kohdistamista tuhotöistä, kun itse Neuvostoliitossa monta kertaa
enemmän ihmisuhreja vaatineista kansanmurhista ei lueta eikä tehdä
koulukirjoja. Venäjän oppikirjoissa venäläisiä kuvataan mielellään
suureksi kulttuurikansaksi, joka on muita etevämpi. Suuri
kulttuurikansa ei tietenkään tee pahoja tekoja.
On helppo kuvitella, millaisen elämänkatsomuksen venäläiset lapset
saavat, kun he voivat oppia vihaamaan Saksaa ja saksalaisia ja unohtaa
omien perheittensä ja naapuriensa, koko oman kansansa edellisten
sukupolvien suunnattomat kärsimykset. Tälle ongelmalle suomalainen
stalinisti ei omistanut ajatustakaan, vaikka juuri siihen journalistin
pitäisi kohdistaa huomiota.
Sen sijaan kirjoittaja esitteli lämpimin sanoin sekä Moskovaan
nousseen sotamuistomerkkialueen että presidentti Vladimir Putinin
"suvaitsevuusohjelman". Hänen mielestään ne kertovat venäläisen
kulttuurin inhimillisyydestä.
Tosiasiassa Moskovan uusi sotamuistomerkkialue ei ole kunnianosoitus
kaatuneille eikä anteeksipyyntö paljosta pahasta. Koko suunnaton monen
kymmenen hehtaarin laajuinen aseita ja paviljonkeja täynnä oleva alue
on pystytetty "maailmanhistorian suurimman sotavoiton kunniaksi" ja
"puna-armeijan ikuisen kunnian" osoitukseksi. Siellä ei muistella
kaatuneita eikä uhreja vaan siellä ylistetään johtajien kunniaa, ennen
kaikkea nykyisin elävien johtajien.
Samalla tavalla Putinin "suvaitsevaisuusohjelma" hänen aloittamansa
toisen Tshetshenian sodan riehuessa edelleen jo neljättä vuotta voi
olla "suvaitsevuutta" vain vannoutuneen stalinistin tai natsin
mielestä. Kaikille muille se on pelottava muistutus vallan
taipumuksesta sokaista ihmiset.
Journalistisesti ajatellen pitkän kirjoituksen laatinut käyttää
karkeasti hyväkseen moniarvoista läntistä journalismia. Ongelma on
lähinnä toimituksen, joka toistuvasti julkaisee entisten
vakaumuksellisten taistolaisten kirjoittamia Neuvostoliiton
mahtiaikoja kaipaavia ja Saksan nykysukupolvia mustaavia katsauksia.
Journalistit ottavat siinä käsiinsä oikeuden päättää lukijoiden
puolesta siitä, millaisista aineksista maailmankuvaa rakennetaan.
Julkaistujen juttujen kirjo ei heijasta tämän hetken maailman
todellisuutta, vaan antaa tarkoituksenmukaisesti vääristellyn
kokonaiskuvan. Kyse on erityisestä suomalaisesta yleisön
manipuloinnista. Siinä rikotaan toimittajan eettisiä sääntöjä ja
länsimaisen journalismin perusperiaatteita.
[Siirry sivun yläreunaan]
VAIETTU SELVIYTYMISKERTOMUS
Käytännön esimerkin toimittajien kyvystä toimia uutisvirran
portinvartijoina tarjoaa tapa, jolla on julkaistu tietoja
Kadettikunnan valmistamasta historian oppimateriaalista peruskouluja
varten. Se on nimeltään Suomen selviytymiskertomus. Se kertoo oman
maan lähihistoriasta 1900-luvulta. Opetushallitus on jakanut rompun
kouluihin.
Media on ottanut sen vastaan varsin eri tavoin. Maaseutu- ja
veteraanilehdistö ovat selostaneet kadettikunnan laajana ryhmätyönä
valmistamaa opetusaineistoa kuvin ja kirjoituksin. Helsingin Sanomat
julkaisi ennakkotiedon asiasta. (HS, 10.6.00) Sen sijaan se ei ole
selostanut valmistunutta työtä, vuosisadan mittaista Suomen historiaa,
joka esitetään internetiin integroidulla cd-romilla.
Tässäkin kohdassa Hesarin journalismi on erittäin valikoivaa. Jos
lukijat tietäisivät manipuloimisen määrän, he voisivat pitää lehteä
epäluotettavana. Lukijoita saattaisi alkaa kiusata ajatus siitä, että
ison lehden toimitus on ottanut puolueellisen portinvartijan roolin,
eikä salli lukijoiden itsensä päättää vaihtoehdoista.
Kadettikunnan tapaan Karjalan Liitto on laatinut peruskouluja varten
opetusaineiston pakkoluovutetusta Karjalasta samaan aikaan, kun
kouluviranomaiset ovat askarrelleet ulkomaisten asioiden parissa oman
kansakunnan kiinnostavien ja tärkeiden vaiheiden opettamisen sijaan.
Karjalan Liiton laajaa työtä oman maan historian opettamiseksi on
selostettu maakuntien lehdissä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
[Siirry sivun yläreunaan]
STASI JA KGB
TV1:n MOT-toimitus esitti toukokuussa 2000 dokumenttiohjelman
Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin aikaansaannoksista ja agenteista
Suomessa. Huhtikuussa 2002 Supo kertoi julkisuuteen, että kymmenkunta
suomalaista oli arkistojen mukaan antautunut Stasin tiedottajiksi,
palvelijoiksi ja agenteiksi. He tekivät työtä omaa maataan vastaan
Itä- Saksan ja Neuvostoliiton hyväksi.
MOT toi julkisuuteen Stasi-ilmiantajaksi paljastuneen,
kansanedustajaksi edenneen Pentti Tiusasen. Sanomalehdet kirjoittivat
Tiusasesta ja TV1 teki jatko-ohjelmia aivan tyydyttävällä tavalla
ilman, että toveriverkko olisi päässyt estämään niitä. Moniarvoinen
journalismi teki työtään aivan tyydyttävästi.
Tiusanen oli kolmas Stasin agentiksi virallisesti paljastunut
suomalainen. Hänen jälkeensä oululainen tutkija Jouko Jokisalo
ilmoittautui itse ja kertoi olleensa opiskeluaikanaan yhteistyössä
Stasin kanssa. Hän arveli asioiden kuitenkin tulevan julkisuuteen ja
luopui salailusta. Stasi ja KGB, Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi,
tekivät yhteistyötä, jossa Suomi kuului KGB:n kenttään. Stasi värväsi
Itä-Saksassa ja KGB Neuvostoliitossa opiskelleita ja työskennelleitä
suomalaisia.
Neuvostoliitossa ja Venäjällä sanomalehden kirjeenvaihtajana
viettämieni kahdeksan vuoden aikana olen havainnut suomalaisia
toimittajia, jotka ovat harjoittaneet asiamiehen, ilmiantajan tai
agentin toiminnaksi kuvailtavia harrasteluja tai sen suuntaista
puuhailua.
Kun 90-luvun alussa uudistumaan pyrkinyt Venäjä avasi hetkiseksi
puolueen salaisia arkistoja ja oli raottavinaan myös KGB:n holveja,
huomasin eräiden suomalaisten toimittajien pelästyvän. He odottivat
sydän syrjällään omien kansioittensa avautumista ja keskustelujensa
paljastumista. He pelkäävät sitä edelleen, vaikka he ovatkin voineet
rauhoittua Venäjän suljettua taas arkistonsa ja palattua
virallisestikin salailun tielle.
Suomalaisissa mediayhtiöissä on edelleen työssä henkilöitä, joilla on
läheiset yhteydet aiemman KGB:n seuraajaan FSB:hen. Suoran lausunnon
asiasta antoi toimittaja Reijo Nikkilä kertoessaan, että hänen
työhuoneestaan Pasilassa katosi Petroskoissa ja Itä- Karjalassa
tallennettua aineistoa pian sen jälkeen, kun aineiston olemassaolosta
oli kerrottu julkisuudessa. Nikkilän tietokonekin varastettiin
Pietarissa. Edes avulias Venäjän poliisi ei ole löytänyt konetta ja
nauhatkin ovat yhä kateissa. (Julkaisu-uutiset 4/02. Editan
asiakaslehti.)
Pasila tarkoittaa Ylen suurta toimituskompleksia. Siellä on siis
varkaita, jotka vievät toimitusten työhuoneista Neuvostoliittoa ja
Venäjää kompromettoivaa aineistoa. Nikkilä kertoi siinä omaan työhönsä
liittyvän tapauksen, joka sekin on oikeastaan Supon eikä normaalin
rikospoliisin asioita. Media ei kuitenkaan ole ollut kyllin
kiinnostunut kirjoittaakseen siitä.
Myös Stasi-ohjelman paljastusten käsittely on yhä kesken. Se on saanut
lisäjännitteitä, kun aiempi Supon päällikkö Seppo Tiitinen tuli uuden
tuoreen Stasi-jutun yhteydessä paljastaneeksi, että hän oli esitellyt
presidentti Mauno Koivistolle jo 90-luvun alussa ulkomailta saadun
nimiluettelon Stasin agenteiksi tai yhteistyöhenkilöiksi väitetyistä
suomalaisista. Tiitisen listasta on kehittynyt nykymedian
saippuaooppera.
[Siirry sivun yläreunaan]
SUOMENSYÖJIEN PUHTAAKSIPESU
Agenttien rinnalla Neuvostoliiton vanhat vaikutuskanavat suomalaisiin
toimittajiin pätevät yhä, vaikka neuvostovaltio on hävinnyt kartalta.
Havainnollisia esimerkkejä suomettamisen vaikutuskanavista median
piirissä on Suomen Kuvalehdessä ilmestynyt Moskovasta tehty juttu,
jossa pestiin puhtaaksi Nkp:n kaksi suomensyöjää, isä ja poika
Fjodorov. (Suomen Kuvalehti, 29/91) Vilkaisu tuohon yhteen ainoaan
juttuun Suomen Kuvalehdessä avaa näkökulman suomettumisen aikakauteen.
Tuo juttu kelpaa journalistikoulutukseen ja oppikirjoihin esimerkiksi
neuvostosyntyisestä taitavasta disinformaatiosta, jolla
Neuvostoliittoa pestiin puhtaaksi. Jutun kirjoittaja on ollut
jokseenkin koko ikänsä toveriverkon jäsen ja mukana
Toimittajaliitossa. Toveriverkko on vienyt häntä eteenpäin.
Hänen työuransa on esimerkki siitä, mitä toveriverkko merkitsee ja
miten sen levittäytyminen suomalaiseen yhteiskuntaan kantaa edelleen
hedelmää sen jäsenille, joista monet yhä edelleen kokevat palvelevansa
Neuvostoliiton kommunistipuoluetta.
Jos juttu olisi ollut journalismia eikä disinformaatiota, siinä olisi
voitu lähestyä Fjodorovien ongelmaa ja heidän Suomi-suhteitaan samaan
tapaan kuin esimerkiksi Jelena Bonner lähestyi koko
neuvostojärjestelmää.
Bonner, ihmisoikeuksien puolustaja ja akateemikko Andrei Saharovin
leski, kuvasi nykyisen Venäjän henkistä tilaa sanoilla
"totalitarismista jäi ylhäältä leviävä valhe". (Aamulehti, 6.12.00).
Avoimen puheen sijaan Kuvalehden juttu jatkoi Fjodorovien valhetta.
Siellä se on yhä luettavissa Suomen Kuvalehden arkistosta.
[Siirry sivun yläreunaan]
TAISTOLAISTEN TEHOVALKAISU
Keskustelu suomettumisesta on houkutellut hyvin harvoja. Sen yrittäjät
ovat saaneet eri puolueiden suomettuneilta niskaansa toistuvasti
annoksen kiukkua.
Toinen tapa estää aito keskustelu on ohjata sen suuntaa. Esimerkkinä
keskustelun ohjaamisesta on perin paksu kirja, joka ylistää
suomettumisen ihanuutta. (Entäs kun tulee se yhdestoista? Toim. Johan
Bäckman. WSOY 2001, 700 s.). Kirjaa mainostettiin tutkimuksena, mutta
se ei ole tutkimus vaan oikea kouluesimerkki disinformaatiosta. Kirjaa
arvioineet sanomalehdet eivät yleensä havainneet tai ymmärtäneet tätä.
Kirjan toimittaja oli pyytänyt paljon useammilta henkilöiltä tekstejä,
mutta hän kelpuutti kirjaansa vain ne, jotka vastasivat hänen
tavoitteitaan. Hän poisti teksteistä ne seikat, jotka eivät sopineet
hänen tarkoituksiinsa tai muutatti niitä kirjoittajilla. Psykiatri
Martti Siirala oli hänen pyynnöstään kirjoittanut katsauksensa
suomettumiseen, mutta kun Siirala ei suostunut jättämään pois osia
kirjoituksestaan, eikä muuttamaan sen sisältöä, ei se ilmestynytkään
kirjassa.
Neuvostoliitto levitti disinformaatiota yhdistämällä totta ja tarua.
Disinformaatio onnistuu parhaiten silloin, kun suuri osa työstä on
totta ja pätevää. Sellaisen tekstin siivellä mukaan voi uittaa
tarkoituksenmukaista vääristelyä, jota useimmat lukijat eivät enää
huomaakaan. Se on KGB:n antama oppi.
Sama pätee paksuun suomettumiskirjaan, jossa muutama ansiokas
artikkeli peittää sen tosiasian, että kirjan varsinainen päätavoite on
itsevalkaisu. Sitä harjoitti kirjaa Aamulehdessä esitellyt
tiedotusopin emeritusprofessori Pertti Hemįnus, joka pitkässä
selittelyssään kvasitieteilijän tapaan sekoitti termit,
yhteiskuntajärjestelmät sekä häpeän ja ylpeilyn aiheet puuroksi, jonka
tavoitteena oli kiittää stalinistisia suomettujia viisaiksi ja
kaukonäköisiksi. (Aamulehti, 17.7.01).
Hemįnuksen keskeisiä perusteluja suomettumisen ihanuudelle on
seuraava: "Se, että Hitler hyökkäsi johtavien länsivaltojen kimppuun,
ei tee tyhjäksi sitä, että hänen järjestelmänsä edusti kapitalismin
irvokkainta muotoa."
Väite on tolkuttomia kirjoituksia vähän väliä julkaisevalle
Hemįnuksellekin aivan merkillinen, sillä Hitlerin kansallissosialismi
oli kansanvallan vastaisena diktatuurina muiden reaalisosialismien
veljesaate, vaikka se käyttikin yksityisten teollisuusmiesten
omaisuutta ja yhteistyötä. Jos ismeillä halutaan saivarrella,
neuvostososialismi on itse asiassa ollut valtiokapitalismia tai
valtion ja puolueen harjoittamaa riistokapitalismia, joka käytti
orjatyövoimaa.
Olisihan Hemįnus voinut vaikkapa kirjoittaa, että kansallissosialismi
edusti sosialismin irvokkainta muotoa. Hän ei esitellyt käsityksiään
neuvosto- eikä reaalisosialismista, mutta hänen monien muiden
kirjoitustensa perusteella on tehtävissä johtopäätös, että hän varsin
usein on antanut selvästi mielellään vaikutelman, että ne ovat hänen
mielestään ainakin toistaiseksi sosialismin etevimmät muodot.
Kyse on vain siitä, että taistolaisverkko pyrkii harhauttamaan
suomettumiskeskustelun ja pesemään itsensä puhtaaksi. Paksussa
kirjassa on rituaalipuhdistusta tekevien taistolaisten rinnalla muiden
poliittisten suuntien edustajia. Heidät tarvittiin kulisseiksi ja
jälleen kerran he olivat siihen valmiita perinteisten hyväntahtoisten
hölmöjen tapaan.
[Siirry sivun yläreunaan]
VIITTOJA JA TIKAREITA
Journalistisesti katsottuna taistolaisten yhteiskunnalle tarjoama
ongelma on pyrkimys salata oma minänsä. Median tehtäviä on osoittaa
salaseurojen kuten toveriverkon ulottuvuudet eikä suinkaan piilotella
niitä. Taistolaisilla on oikeus olla niin poliittisia ja vaikkapa
yksisilmäisen stalinistisia kuin suinkin haluavat, eikä se aiheuta
journalistista kritiikkiä. Journalistisen arvostelun paikka on vain
salailu samaan tapaan kuin vaikkapa Suomessa toimivilla
vapaamuurareiden veljeskunnilla. Toimittajien olisi syytä kertoa
julkisuudessa myös vapaamuurariloosien jäsenyytensä.
Avoimiakin tiedonkulun hetkiä taistolaisten elämässä on ja yksi
ilmeisen avoin tilaisuus oli huhtikuussa 2001 Tampereella Vanhalla
kirjastotalolla järjestetty taistolaiskäräjät. Osa puhujista edelleen
kehui hurahtamistaan stalinismiin ja toinen osa eritteli tapahtunutta
analyyttisesti. Jotkut ilmoittivat katuvansa tyhmyyttään, jotkut taas
herkkäuskoisuuttaan; muutamat eivät katuneet mitään. (Aamulehti,
18.4.01). Tiedon kulun kannalta tärkeä asia oli julkisuus.
Poliittisia intohimoja aikoinaan herättänyt esimerkki taistolaisten
halusta ja kyvystä piilotella tietoa oli Maon Kiinan tiedotustoiminnan
jarruttaminen ja jopa estäminen Suomessa. Maolaisuus kilpaili jossakin
vaiheessa stalinismin kanssa ja kumpikin leiri oli tosikkomaisesti
oikeassa. Taistolaiset voittivat ottelun Suomessa ja sen yhtenä
seurauksena maassa oli mahdotonta saada tilatuksi julkisiin
kirjastoihin Kiinan mainoslehteä Peking Review´ta.
Jälkeenpäin ajatellen asia on iso vahinko ja tekee suomalaiset
naurettaviksi. Sillä oli kovia seurauksia. Väitöstilaisuudessaan
maolaisuudesta Suomessa Pirkko-Liisa Kastari kertoi, ettei Suomen
kirjastoissa ole yhtään kappaletta lehteä kulttuurivallankumouksen
ajoilta, vaikka se ilmestyi viidellä kielellä ja vaikka Kiinan
suurlähetystö jakoi sitä ilmaiseksi. (Aamulehti, 29.5.01).
Taistolainen toveriverkko jarrutti tiedon leviämistä myös paljon
mitättömämmistä ja vaarattomammista asioista kuin Kiinasta. Sama
taistolainen toveriverkko jatkaa parhaan kykynsä mukaan salailuaan
suomalaisessa mediassa. Mitään ei ole opittu.
Ehkäpä tutkimuksena pidettävää tietoa noista kysymyksistä saadaan
lähivuosina. Helsingin yliopisto antoi talvella 2000 vuotuisen Matti
Klinge -tutkimusapurahansa taistolaisuuden tutkija Jukka Relanderille.
Hän tutkii taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriaa 60-luvun
vapaasta radikalismista aina 70-luvun poliittiseen leninismiin.
On perin kiinnostavaa nähdä, suostuvatko toveriverkkolaiset
esiintymään omilla nimillään ja kuuluuko tutkijan metodiin
haastateltujen esitteleminen nimellä. Jos tutkimus onnistuu
tunkeutumaan asioiden ytimeen, taitaa yksi keskeinen
valtakunnansalaisuus alkaa purkautua.
[Siirry sivun yläreunaan]
TOVERIVERKON UHRI
Tähän asti vain aniharvat ovat uskaltautuneet puolustautua
toveriverkkoa vastaan. Vielä harvemmat ovat päässeet näyttävästi
julkisuuteen ja saaneet median tuekseen tai edes selostamaan
puolustautumistaan toveriverkkoa vastaan. Media on vuodesta toiseen
käyttäytynyt kuin se olisi omaksunut roolin taistolaisten esittämien
hyökkäysten tukijana. Median suuren osan käytös on tulkittavissa
siten, että tuo osa mediaa arvioi taistolaisten olleen ja edelleen
olevan oikeassa.
Epätasaista taistelua median kulttuuriosastojen toveriverkkoa vastaan
kuvaa kirjailija Inkeri Kilpisen Toisinajattelija (Kirjayhtymä. 1997).
Se on suorasukainen ja äärimmäinen kertomus toveriverkon röyhkeydestä,
vääristelykyvystä ja vallanhalusta.
Kilpinen oli joutunut Helsingin Sanomien kulttuuriosaston
stalinistimafian hampaisiin, ja hän osaa purkaa kokemuksensa
kaunokirjallisesti. Hänen kirjansa on samalla jännittävä kuin
salapoliisikertomus. Kirjan lopussa hän julkaisi satoja nimiä
käsittävän toveriverkon yhden kokoonpanon nimiluettelon. Se on sivu
Tiedonantajasta vuodelta 1983. Siinä suurehko joukko valon nähneitä
toveriverkon jäseniä julisti intohimoisen kiihkeää vaaliohjelmaa ja
näki vaaroja kaikkialla.
Kirjan lisäarvo ulkopuolisille on juuri nimiluettelo, jossa varsin
monet nyt suojatyöpaikkoihin linnoittautuneet toverit ilmoittautuivat
stalinisteiksi. Se avaa silmiä, koska se lisää tietoa. Tietohan on
valtaa. Sen takia toveriverkko pyrkii pimittämään tiedon itselleen.
Kilpisen kirja on hyödyllinen journalismin opiskelijoille
yliopistoissa ja toimittajakouluissa. Se kertoo hyvin luettavassa
kaunokirjallisessa muodossa sellaisesta parin vuosikymmenen pituiseksi
ajojahdiksi muuttuneesta kulttuurijournalismista, jollaiseen
suvaitsevan ja terävän moniarvoisen länsimaisen journalismin ei
koskaan pidä vajota eikä alentua.
Asiaan tietenkin kuuluu, ettei sananvapauden vartijana esiintyvän
Helsingin Sanomien kulttuuriosasto koskaan julkaissut Kilpisen uuden
romaanin esittelyä tai kritiikkiä. Sellaista ei ole ainakaan lehden
arkistossa. [Siirry sivun yläreunaan]
1. luvun alkuun
2. luvun alkuun
3. luvun alkuun
4. luvun alkuun
+ Select language + Suomi Svenska English
Copyright 2002 © Journalismi.Info/Martti Valkonen Email
Lauri Tischler <lauri.t...@iki.fi> wrote in message news:<3F7FF562...@iki.fi>...
KIITOS MARTTI VALKOSELLE VUOSIKYMMENIÄ KESTÄNEESTÄ TYÖSTÄÄN
KGB-DISINFORMAATIKKOJEN PALJASTAMISEKSI.
LISÄÄ AIHEESTA HTTP://WWW.PROKARELIA.NET
Aluepalauttaja Seppo Lehto - PS:) Ole sinäkin?
Poliisi
kera.
Kimmo T. Kallio
Seppo Lehto wrote:
> Don`t be stupid, Russia has pure devil in their minds, not "guts"
Don't be "stubid", learn to spell.
Jukka Pakkanen
"Kimmo T. Kallio" <k.t.k...@suomi24.fi> kirjoitti viestissä
news:3F806518...@suomi24.fi...
>
>
> Seppo Lehto wrote:
> > Don`t be stupid, Russia has pure devil in their minds, not "guts"
>
> Don't be "stubid", learn to spell.
LOL, *that* was stupido...
Kimmo T. Kallio
Sanos muuta.