Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

ifin profiili pielessä ?!?

1 view
Skip to first unread message

Juhani Vanhala

unread,
Sep 24, 2001, 4:38:12 PM9/24/01
to
Onko kellään kokemuksia ifin digikuvista viime viikolta? Minä tilasin
reilu viikko sitten satsin kuvia, jotka olin tavalliseen tyyliin
valmistellut Photoshopissa (profiilit konvertoitu Ifin profiliin ja
kuvat talletettu max kokoiseksi Jpegiksi)

Yllätys oli suuri, kun lähes kaikki kuvat, joissa oli jokseenkin
voimakkaita värejä, olivat värien puolestä enemmän tai vähemmän
poskellaan. Näytti siltä, kuin kaikki värit olisivat olleet aivan liian
saturoituneita, ja Gammakin oli jotenkin pielessä (varjokohdat liian
tummia).

Tämä oli minun neljäs kerta, kun tilasin Ifin profiiliin mutettuja
kuvia, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun sain aivan jotain muuta mitä
odotin. Aikaisemmin värit ovat olleet todella hyvin kohdallaan. Nyt minä
tarkistin monitorin kalibroinnitkin Agobe Gammalla, ja kyllä asetukset
näyttäisivät olevan varsin lähellä oikeaa.

Onkohan Ifillä jäänyt viime viikon kalibroinnit tekemättä, vai onkohan
minun systeemeissä nyt jokin vialla??

- Juhani

Kimmo Virtanen

unread,
Sep 24, 2001, 6:01:23 PM9/24/01
to
Kyllä valitettavasti täytyy olla jotain lähettävän päädyssä,

Laitteistojen profiileista huolehtii varmuuden vuoksi Pre Press Studio ja
densitometri/prosessitestit ajetaan laadunvalvontamme toimesta kahden tunnin
välein,
sekä jokaisessa paperinvaihdossa.
Itseasiassa laitteistot eivät edes suostu prosessoimaan työjonoa,
mikäli arvot eivät ole tiukassa profiilin edellyttämässä toleranssissa.
Tämänkin on todettu olevan hätävarjelun liioittelua, koska prosessi on ollut
vuosia
erittäin stabiili.
Voisit lähettää tilausnumeron ja yhden tiedostoistasi sähköpostiini, niin
tarkistetaan tilanne.
Tilauksenhan saa maksutta nopeasti uusiksi, mikäli huomauttamista löytyy.
Kylmiltään oireet lukiessani väittäisin kuviin ajetun profiilin kahteen tai
kolmeen kertaan.
Tämähän tapahtuu vahingossakin, mikäli "embeddaat" profiilin kuvaan, jolloin
seuraavan
kerran avatessasi tallenetun kuvan näet sen ns. "virheellisennä" ja saatat
lisätä profiilin uudelleen.
Tätä tapahtuu myös itselleni aika ajoin :o)
Vilkaise täälläkin kirjoittelevan Timo Autiokarin aim-dtp.net -sivuilta
löytyvä
loistava käytännön ohje profiilimme optimaaliseen käyttöön
http://www.aim-dtp.net/aim/evaluation/ifi/index.htm
( pitää kohta ostaa sivu Autiokarilta :o)

Terveisin,

-Kimmo

==============================================================

K i m m o V i r t a n e n
Digital Product Manager
Research & Development
IFI OY - Fotolabo cl
PL 1
04260 Kerava - FIN
Tel +358-9-348 40 386
Cell +358-40-742 32 21
Fax +358-9-348 40 399
kimmo.v...@ifipro.com

===============================================================

"Juhani Vanhala" <juhani....@mail.suomi.net> wrote in message
news:3BAF99B4...@mail.suomi.net...

Simo Salanne

unread,
Sep 24, 2001, 6:16:59 PM9/24/01
to

Kimmo Virtanen wrote:


> Vilkaise täälläkin kirjoittelevan Timo Autiokarin aim-dtp.net -sivuilta
> löytyvä
> loistava käytännön ohje profiilimme optimaaliseen käyttöön
> http://www.aim-dtp.net/aim/evaluation/ifi/index.htm
> ( pitää kohta ostaa sivu Autiokarilta :o)
>


Se olisi vähintäänkin kohtuullista.

Simo S.

Markku Kutvonen

unread,
Sep 24, 2001, 6:26:09 PM9/24/01
to
Moi,

asiaan sen kummemmin puuttumatta enkä tiedä oliko vahinko vai ei, niin jotenkin
tuntui ihan hyvältä nähdä nimellä varustettu asiakaspalvelun palaute julkisessa
ryhmässä.

Liian usein vastataan nimellä 'asiakas...@ifi.com' ja vähätellään ongelmaa.

IMO ihan hyvä juttu, vaikka yritetäänkin panna asiakkaan syyksi ;), ja vielä
selvästi asiakkaan ongelmaa selvittäen. Pankaa vielä ratkaisukin tähän ryhmään,
kiinnostaa itseänikin, en ole vielä Ifin profiileja kokeillut.

- Markku

Kimmo Virtanen

unread,
Sep 24, 2001, 6:41:05 PM9/24/01
to
>asiaan sen kummemmin puuttumatta enkä tiedä oliko vahinko vai ei, niin
jotenkin
>tuntui ihan hyvältä nähdä nimellä varustettu asiakaspalvelun palaute
julkisessa
>ryhmässä.Liian usein vastataan nimellä 'asiakas...@ifi.com' ja

vähätellään ongelmaa.
> IMO ihan hyvä juttu, vaikka yritetäänkin panna asiakkaan syyksi ;), ja
vielä
> selvästi asiakkaan ongelmaa selvittäen. Pankaa vielä ratkaisukin tähän
ryhmään,
> kiinnostaa itseänikin, en ole vielä Ifin profiileja kokeillut.
> - Markku

Yritän tästä lähtien aktiivisemmin seurata ryhmää ja kommentoida omalta
osaltani
probleemia sekä kysymyksiä. Täältähän ne parhaimmat palvelumme kehitysideat
ovat löytyneet jo pidemmän aikaa ;)
Asiakaspalvelumme todellakin joutuu valitettavasti usein "raapaisemaan"
asioita
yleismaailmallisemmin, jotuen yli 2000 päivittäisestä
asiakaspalvelutapahtumasta.
Noh, seliseli... Aina pitää pyrkiä parempaan ja yksilöllisempään palveluun.

Karri Hartonen

unread,
Sep 25, 2001, 1:44:58 AM9/25/01
to

"Juhani Vanhala" <juhani....@mail.suomi.net> wrote in message news:3BAF99B4...@mail.suomi.net...
> Onko kellään kokemuksia ifin digikuvista viime viikolta? Minä tilasin
> reilu viikko sitten satsin kuvia, jotka olin tavalliseen tyyliin
> valmistellut Photoshopissa (profiilit konvertoitu Ifin profiliin ja
> kuvat talletettu max kokoiseksi Jpegiksi)
[snip...]

> Onkohan Ifillä jäänyt viime viikon kalibroinnit tekemättä, vai onkohan
> minun systeemeissä nyt jokin vialla??

Hei

Minä lähetin kuvia viime viikon maanantaina ja ne olivat ok. Tähän mennessä
olen lähettänyt keväästä lähtien kolme kertaa kuvia, yhteensä muutamia
kymmeniä ja ainoastaan yksi kuva on ollut mystisesti pielessä (siihen oli
ilmestynyt eräänlainen ruudukko voimakkaasti saturoituneeseen tummansiniseen).

Karri

Timo Autiokari

unread,
Sep 25, 2001, 4:17:57 AM9/25/01
to
"Kimmo Virtanen" <kimmo.v...@ifipro.com> wrote

> ( pitää kohta ostaa sivu Autiokarilta :o)

He he, kiitoksia, sieltä kyllä saa kopioda ynnä julkaista ihan ilmaiseksi
mitä vaan jos haluaa, niinkuin copyright sivulla yritän kertoa.

Olisin aika lailla varma että kuvatunlainen raju virhe ei ole mitenkään
mahdollinen minkään suuren kuvavalmistamon prosessissa saati sitten
sellaisen joka tukee ICC värinhallintaa. 8h päivässä valokuvia käsittelevä
ammattilainen näkee jo otsaluullaan kynttilän valossa virheen jota
tavallinen kuvankuluttaja ei näe päivänvalossakaan. Tuplasaturaatio ja liian
tumma.... saattaapa olla kyseessä Photoshop 5.x ja muunnos on mennut väärin
päin (from/to).

Minua edelleen kiinnostaisi se todellinen pixelikoko (kuvakoko kohtaisesti)
jolla laitteisto ei _lainkaan_ skaalaa kuvia, mikroskoopilla tarkastelleen
on hieman vaikea uskoa että se olisi 254dpi.n mukainen. Tästä tiedosta olisi
mielestäni se hyöty että voisi viimeistellä kuvat suoraan ko pixelikokoon
ja mäjäyttää sitten lopuksi kelpo annos USM:ää siihen ja se tarkennus sitten
menee hyvin tulosteeseen asti. Jos tulostin skaalaa niin sitten tuo USM
efekti pehmenee.

Tähän liittyen kiinnostaisi tietää tekeekö tulostin sisäistä tarkenusta ja
etenkin voiko sitä säätää. Mikroskoopilla tarkastellen näyttäsi että on ja
että se on aika suurella. Kun tarkennuksen radius on 0,5 (Photoshopin
yksiköissä) tai se on säädettu käyttämään 3x3 kerneliä niin silloin efekti
vaikuttaa vain reunojen kahteen pixeliin, siis esim jos on vaalean alueen ja
tumman alueen reuna niin 1 pixeli reunan vaalealta puolelta menee
vaaleammaksi ja 1 pixeli reunan tummalta puolelta menee tummemmaksi. Jos
tarkennus on suurempi kuin 0,5 tai käyttää 5x5 tai suurempaa kerneliä niin
sitten tarkennus vaikuttaa suurempaan määrään pikseleitä reunan kummaltakin
puolelta, joka ei ole ollenkaan toivottavaa. Tarkennus vaikuttaa reunojen
lisäksi nk finedetaljiin ja efektiivisesti käy niin että suuri radius
heikentää kaikkein pienintä finedetaljia ja vahvistaa vain sellaisia
suurempia detaljeja jotka ovat vähintään radius*2 kokoluokkaa. Tokikaan
1px*1px ei ole mikään erityinen detalji sinäänsä... mutta noita pixeleitä
toisaalta ei ole kovin paljoa käytettävissä. Minun mielestäni tulos
(tarkennus efekti) on paljon parempi kun pitää radius 0,5:ssä (tai 3x3
kernelissä) ja käyttää sille sopivaa, ehkä vähän suurempaa Amounttia.
Suurempi radius ei enää tuota puhtaasti tarkenusta vaan on enemmänkin
eräänlainen eh... taiteellinen efekti.

Timo Autiokari


Kimmo Virtanen

unread,
Sep 26, 2001, 9:20:31 AM9/26/01
to
> Minua edelleen kiinnostaisi se todellinen pixelikoko (kuvakoko
kohtaisesti)
> jolla laitteisto ei _lainkaan_ skaalaa kuvia, mikroskoopilla tarkastelleen
> on hieman vaikea uskoa että se olisi 254dpi.n mukainen. Tästä tiedosta
olisi
> mielestäni se hyöty että voisi viimeistellä kuvat suoraan ko pixelikokoon
> ja mäjäyttää sitten lopuksi kelpo annos USM:ää siihen ja se tarkennus
sitten
> menee hyvin tulosteeseen asti. Jos tulostin skaalaa niin sitten tuo USM
> efekti pehmenee.

Kyllä se tuo 254 ( continuous tone ) on. Mikäli dpi ei "istu" valitulle
paperikoolle,
softamme resamplaa kuvan sopivaksi automaattisesti. Massaprosessissa olemme
tehneet
tietyn resoluution alittaville kuville myös automaattisesti pieniä
"kasvojenkohotuksia".

> Tähän liittyen kiinnostaisi tietää tekeekö tulostin sisäistä tarkenusta ja
> etenkin voiko sitä säätää. Mikroskoopilla tarkastellen näyttäsi että on ja
> että se on aika suurella.

Tarkennus ( pre/post) on säädetään automaattisesti mutta tuotekohtaisesti.
Valitettavasti en osaa nyt sanoa esim. julistekoon tarkennusta photoshopin
asteikolle
sovitettuna, mutta voin ottaa sen selville. Mikäli haluat testata kuvillasi,
lähetä
sähköpostia niin saat ftp-testipalvelimen osoitteen ja tunnukset.
Tarvitsemme
aina asiantuntevia testaajia ja testaajathan vedostavat
kuvansa veloituksetta :o) Testikuvien värienhallinnasta en tosin voi mennä
aivan takuuseen,
koska testit ajetaan käyttämättömillä laitteistoilla mattapaperille.
Profiilit laitteistoille
ja matalle on tehty, mutta tulevat uuden ammattiosaston käyttöön vasta parin
kuukauden kuluttua. Muutkin testauksesta kiinnostuneet voisivat laittaa
postia tulemaan.

Kimmo

ps. Perjantaista alkaen IFIOnlinessa jyrähtää! 35x50 kuvat 39,-/kpl ja
50x75 julisteet 59;-/kpl !!!!

--
==============================================================

K i m m o V i r t a n e n
Digital Product Manager
Research & Development
IFI OY - Fotolabo

Karri Hartonen

unread,
Sep 27, 2001, 1:53:23 AM9/27/01
to
"Kimmo Virtanen" <kimmo.v...@ifipro.com> wrote in message news:zCks7.172$Po2....@read2.inet.fi...
[snip...]

> > Tähän liittyen kiinnostaisi tietää tekeekö tulostin sisäistä tarkenusta ja
> > etenkin voiko sitä säätää. Mikroskoopilla tarkastellen näyttäsi että on ja
> > että se on aika suurella.
>
> Tarkennus ( pre/post) on säädetään automaattisesti mutta tuotekohtaisesti.

Ollapa optio jolla saisi tarkennuksen pois, niin ei tarvitsisi arvailla minkälainen
kombinaatio tulee omista ja Ifin tarkennuksista.

Karri

Kimmo Virtanen

unread,
Sep 27, 2001, 2:02:22 AM9/27/01
to
> Ollapa optio jolla saisi tarkennuksen pois, niin ei tarvitsisi arvailla
minkälainen
> kombinaatio tulee omista ja Ifin tarkennuksista.

Näin tulee tapahtumaan, aikataulua en ala arvailemaan, koska uusi
"järkevämpi" siirtosofta
on vasta piirrustuspöydällä.

-Kimmo IFI oy


Aarre Rinne

unread,
Sep 27, 2001, 6:35:44 AM9/27/01
to
>
>
> ps. Perjantaista alkaen IFIOnlinessa jyrähtää! 35x50 kuvat 39,-/kpl ja
> 50x75 julisteet 59;-/kpl !!!!
>

Ovatko nämä pysyvät hinnat (joksikin aikaa) vai hetkellinen erikoistarjous?

T. Aarre

Soile Sydänmäki

unread,
Oct 5, 2001, 3:20:44 PM10/5/01
to
Eikö tuo Ifi-profiili toimi Photoshop 5.0:ssa tai win 98:ssa?
Olen tallentanut profiilin oikeaan kansioon c:\windows\system\color ja
klikannut sitä eikä vaan Photoshop tunnista. Konekin on käynnistetty
profiilin lataamisen jälkeen kymmeniä kertoja.

Lisäksi ärsyttää näillä
http://www.aim-dtp.net/aim/evaluation/ifi/index.htm -sivuilla käytetty
insinööri-kieli fingelska. Asiat olisivat luettavampia selkeällä suomen
kielellä: saturaation leikkautuminen, gamutin leikkautuminen, embeddoitu
profiili, gamut hierontaa, duplikaatti ym. Olisi luettavampaa ja
ymmärrettävämpää jos lause olisi alusta loppuun suomen kielellä ja
erikseen viittaukset englannin kielisen ohjelman toimintoihin.

Soile

Timo Autiokari

unread,
Oct 6, 2001, 1:34:25 AM10/6/01
to
Soile Sydänmäki <soile.s...@kolumbus.fi> wrote:

>Eikö tuo Ifi-profiili toimi Photoshop
>5.0:ssa tai win 98:ssa?

Minulla ei enää ole tuota 5.0 versiota mutta ainakin 5.5 tunnistaa sen
hyvin Sekä Win95 että Win98:ssa. Ai niin, jollakulla olikin aivan sama
ongelma ja tuo pulma hävisi kun käytti toista ohjelmaa, vai olikohan se
vain uudempi versio samasta ohjelmasta, profiilin... eh alaslataamiseen.

>Lisäksi ärsyttää näillä
>http://www.aim-dtp.net/aim/evaluation/ifi/index.htm
>-sivuilla käytetty insinööri-kieli fingelska. Asiat
>olisivat luettavampia selkeällä suomen kielellä:
>saturaation leikkautuminen, gamutin leikkautuminen,
>embeddoitu profiili, gamut hierontaa, duplikaatti ym.
>Olisi luettavampaa ja ymmärrettävämpää jos lause
>olisi alusta loppuun suomen kielellä ja erikseen
>viittaukset englannin kielisen ohjelman toimintoihin.

No, se on jonkin verran kankeaa suomentaa noita termejä... ainakin
insinöörille. Mutta korjaan kyllä heti kun vaan järjellisiä suomennoksia
löytyy.

Saturaatio = värikylläisyys? Mutta jos saturaatio littyy väriin (color)
niin mikä on hue? Eli värisävykylläisyys?

Gamut= väriavaruus? Mutta kun se on hue-avaruus, mitä sitten hue onkaan
suomeksi. Siis värisävyavaruus?

Embeddoitu = sisääntallennettu?

Profiili = mitatun ominaistoiminnallisuuden luonnehdintatiedosto?

Timo Autiokari

I

unread,
Oct 6, 2001, 5:58:01 AM10/6/01
to
In article <ds4trtktpee16o090...@4ax.com>,
timo.au...@aim-dtp.net wrote:

>insinöörille. Mutta korjaan kyllä heti kun vaan järjellisiä suomennoksia
>löytyy.

Jos jostain saat käsiisi Photoshopin suomenkielisen version, niin siitähän
niitä löytyy.

>Saturaatio = värikylläisyys? Mutta jos saturaatio littyy väriin (color)
>niin mikä on hue? Eli värisävykylläisyys?

Saturation = kylläisyys
Hue = Sävykulma (0-360)

>Gamut= väriavaruus? Mutta kun se on hue-avaruus, mitä sitten hue onkaan
>suomeksi. Siis värisävyavaruus?

Tuo ei photaristakaan käynyt heti ilmi, siellä käytettiin vain termiä
väriavaruus gamutista puhuttaessa.

>Embeddoitu = sisääntallennettu?

Sisällytetty.

>Profiili = mitatun ominaistoiminnallisuuden luonnehdintatiedosto?

Profiili se on suomenkielisessäkin PS:ssä. Ja duplikaatti on
kaksoiskappale, mutta duplikointi on monistamista.

.lauri

Reijo Lehtovaara

unread,
Oct 6, 2001, 5:57:50 AM10/6/01
to

Timo Autiokari wrote:
>
> Soile Sydänmäki <soile.s...@kolumbus.fi> wrote:
>
> >Eikö tuo Ifi-profiili toimi Photoshop
> >5.0:ssa tai win 98:ssa?
>
> Minulla ei enää ole tuota 5.0 versiota mutta ainakin 5.5 tunnistaa sen
> hyvin Sekä Win95 että Win98:ssa. Ai niin, jollakulla olikin aivan sama
> ongelma ja tuo pulma hävisi kun käytti toista ohjelmaa, vai olikohan se
> vain uudempi versio samasta ohjelmasta, profiilin... eh alaslataamiseen.

Luulisin että ongelma on Netscapen selaimessa.

Netscapen selain siirtää profiilin väärin, pitäisi käyttää "jotakin
muuta" selainta, millä siirtää profiilin IFI:n sivulta.

reijo

Hannu Männynoksa

unread,
Oct 6, 2001, 6:11:17 AM10/6/01
to

Reijo Lehtovaara wrote:

>
> Luulisin että ongelma on Netscapen selaimessa.
>
> Netscapen selain siirtää profiilin väärin, pitäisi käyttää "jotakin
> muuta" selainta, millä siirtää profiilin IFI:n sivulta.
>
> reijo

Kyllä Netscape (4.7) siirsi sen minulla aivan oikein.
HM

Timo Autiokari

unread,
Oct 7, 2001, 6:25:58 AM10/7/01
to
"Kimmo Virtanen" <kimmo.v...@ifipro.com> wrote:

>Kyllä se tuo 254 ( continuous tone ) on.

Tervehdys,

ok, oletan sitten että testirasterin joka koostuu 1px vaalea viiva / 1px
tumma viiva (tai vastaava shakkilautakuvio) pitäisi erottua 254DPI:llä
luodusta testikartasta (tulostettu koossa 15cm x 10cm, eli kartan
pixelikoko on 1500 x 1000), onkohan tämä oletus oikea?

300DPI:n Tektronix dyesub tekee näin kun tulostetaan 300DPI:llä luotu
testikartta (siinä muuten on samanlainen ilmiö kuin monitoreissa on, tiheä
1px/1px pystyviivarasteri näyttää tummemmalta kuin 1px/1px
vaakaviivarasteri).

Lähetin juuri muutamia resoluutotestikarttoja,
http://www.aim-dtp.net/aim/evaluation/ifi/resoluutio.htm
(en muuten olleenkaan ole tällä messulla vonkaamassa ilmaisia tulosteita
vaan vain hyvää siis suurta resoluutiota!)

Timo Autiokari

Pekka Lylykorpi

unread,
Oct 9, 2001, 4:15:59 AM10/9/01
to
"Hannu Männynoksa" <ha...@mannynoksa.com> wrote in message
news:3BBED8C5...@mannynoksa.com...

Olemme (siis työssäni) törmänneet Netscapen bugiin, jossa NS rikkoo
downloudauksessa ainakin monet käyttiksen tuntemat binääriformaatit
eli tiedostot ovat korruptoituneita. Olemme myös joutuneet suosittelemaan
muuta välinettä kuin NS:ää.

Jos NS on toiminut sinulla ja toisella ihmisellä taas ei voi se merkitä
sitä, että sinulla .icc ei ole tunnistettu tiedostotyyppi ja toisella on tai
sitten yksinkertaisesti vain taivaankappeleiden asennosta.

Mutta NS:ssä on kyllä oikeasti bugi joka rikkoo imuroituja tiedostoja.

Pekka


Matti Vuori

unread,
Oct 9, 2001, 5:21:20 AM10/9/01
to
Pekka Lylykorpi wrote:
> Olemme (siis työssäni) törmänneet Netscapen bugiin, jossa NS rikkoo
> downloudauksessa ainakin monet käyttiksen tuntemat binääriformaatit
> eli tiedostot ovat korruptoituneita. Olemme myös joutuneet suosittelemaan
> muuta välinettä kuin NS:ää.
> (...)

> Mutta NS:ssä on kyllä oikeasti bugi joka rikkoo imuroituja tiedostoja.

Sillä, mitä käyttis tuntee ei ole mitään väliä, sillä NS ei ole sidottu
kiinni käyttöjärjestelmään ja yleensä uskoo, mitä WWW-palvelin kertoo.
Jos palvelin kivenkovaan väittää, että tiedosto on tekstiä, niin NS
uskoo, ja rikkihän se tiedosto menee. IE taas tutkii tiedoston sisältöä
ja tekee omat päätelmänsä, minkä vuoksi se voi omatoimisesti korjata
palvelimen väärinkonfiguroinnista aiheutuvan ongelman. IE:n logiikasta
taas voi tulla muita ongelmia...

Ongelman ydin on siinä, että useimmat käyttävät IE:tä, ja sivustojen
tekijät testaavat usein sivustonsa vain IE:tä. Tämän jälkeen kaikki
poikkeustilanteet kuulostavat "selaimen bugilta" ja reaktio on "vaihda
selain", vaikka vika on aivan muualla.

--
Matti Vuori, <http://sivut.koti.soon.fi/mvuori>
Vapaana työmarkkinoilla!
<http://sivut.koti.soon.fi/mvuori/ammattilainen/vapaana.htm>
Kuvataide-uutta: Kuvia valokuvauksesta
<http://sivut.koti.soon.fi/mvuori/grafiikka/valokuvaus/>

0 new messages