> Tietenkään kenenkään ei ole pakko osallistua kaikkiin tapaamisiin.
> Minusta on hyvä, että tapaamisia on tarjolla paljon, sillä en
> välttämättä ehdi juuri siihen kuukauden ainoaan tapaamiseen, joten
> minulle voi tulla useankin kuukauden tauko tapaamisten välille.
> Vaihtoehdot lisäävät valinnanvapautta, ja eivät kai liberaalit kannata
> kilpailun rajoittamista?
> Patrick
> 13.10.2009 Sampo Syreeni <de...@iki.fi> kirjoitti:
>> On 2009-10-13, Jarno Luoma-Nirva wrote:
>> > Mainostetaanpa tätä täälläkin. Jatkossa kandee varmaan harkita
>> > tapaamisten yhdistämistä. Vaikka onhan siinäkin puolensa, että on
>> > monena eri päivänä jotain toimintaa. Saa levittää.
>> Itse asiassa minulle ja monille muille on huomattava ongelma että on
>> niin usein tapaamisia. Tulevat ainakin kalliiksi, kun jatkuvat koko
>> ajan. Siksi kannattaisin yhteistapaamisia yhden aiheen puitteissa, enkä
>> monia. Lisäksi toki isompi joukko auttaa pitämään yllä sitä kriittistä
>> massaa joka tekee tapaamisesta varman kohtaamispaikan, ja sitä kautta
>> tapahtuman johon uskaltaa tulla kun voi olla varma ettei joudu istumaan
>> yksin tai kaksin vaan voi varmasti tavata porukkaakin.
>> Toki sitten jos tapaaminen paisuisi liian isoksi mahtumaan mihinkään
>> järkevään paikkaan, se pitäisi järjen nimessä jakaa kahtia. En
>> kuitenkaan usko että meillä on tällä hetkellä pelkoa moisesta
>> ongelmasta.
>> --
>> Sampo Syreeni, aka decoy - de...@iki.fi, http://decoy.iki.fi/front
>> +358-50-5756111, 025E D175 ABE5 027C 9494 EEB0 E090 8BA9 0509 85C2
> --
> There is no social entity with a good that undergoes some sacrifice
> for its own good. There are only individual people, different
> individual people, with their own individual lives. Using one of these
> people for the benefit of others, uses him and benefits the others.
> Nothing more.
> - Robert Nozick