--
mukavan tiukkaa
Niin no, 17 maata jäi semifinaaleihin, joten ei tuo nyt mikään
totaalinen penkinallesuoritus sinänsä ollut. En kyllä itse ihmettele
jumbosijoitusta tuollaiselle täysin yhdentekevälle ysärijumputukselle.
Moniko Waldoa etukäteen hehkuttanut olisi ollut samaa mieltä kappaleen
ja esityksen hyvyydestä, jos Waldo's People olisi ollut tuon biisinsä
kanssa vaikkapa romanialainen ennestään tuntematon viisuedustusryhmä?
No, oli finaalissa huonompiakin esityksiä, joten ei tuossa nyt ihan
oikeus tapahtunut.
Norjan voitosta en osaa olla mitenkään hirveän pahoillani, vaikkei se
omaan makuun ihan sovikaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään
laskelmoitu voittoyritys esim. Venäjän parin viime vuoden tapaan, ja
biisissä on puolensa. Azerbaidžanin turhanaikaisen renkutuksen korkeaa
sijaa paheksun syvästi, mutta olihan siinä se nätti tyttö. Sakis sai
jotakuinkin nenilleen, mikä oli sille ihan oikein. Iso-Britannia sai
aika korkean sijoituksen, mikä on sinänsä hyvä, kun maassa tuntuu
olevan nykyisin sellainen 'me ei katota enää Euroviisuja, kun Terry
Wogankin lopetti ja meit ei enää kiinnosta' -itkuparkumentaliteetti.
Ruotsin menestymättömyys hieman ihmetytti, koska olihan kappaleessa
paljon komeaakin kuultavaa. Ihan oikein sille
plagiaatinvääntäjäsäveltäjälle tosin. Kisojen paras biisi Rändajad
selvisi kiitettävän korkealle, saaden tasaisesti pisteitä sieltä
täältä, mutta olisihan se nyt saanut saatana voittaa.
Ei toi mikᅵᅵn oikea jumbosija ollut, kun semifinaaliin jᅵi monta maata.
Olisin kyllᅵ kuvitellut, ettᅵ se olisi pᅵᅵssyt jonnekin puolenvᅵlin
tietᅵmille finaalissa.
Mutta on se vaan kumma juttu miten yksi maa onnistuu saamaan suunnilleen
kaikilta maksimipisteet. Ei olisi ensimmᅵinen kerta kun voittajan voisi
julistaa jo sen jᅵlkeen kun viisi maata on ᅵᅵnestᅵnyt.
--
#######################################
Kᅵᅵk! Oletko nᅵhnyt kamalampaa sigua?
#######################################
Suomalaisten mielest�h�n pit�isi tietysti p�rj�t� rehellisell�
laulamisella, laulukilpailusta kun on kyse. Mutta kyll� se vaan nyky��n
on niin, ett� ei tuollaisella l�pilaulamisella ja seisoskelulla en��
p�rj��.
Ei mit��n koreografiaa, kaikilla muilla oli edes yrityst�. Naiset
seisoivat varmaan ekaa kertaa korkkareissa, polvet notkolla ja selk�
k�yryss�. Jokainen oli varmaan meikannut itse. Waldo ilmeisesti ajatteli
olevansa cool eleett�m�n� ja ilmeett�m�na. Suomalainen koleus ei vaan
ole muissa maissa kovin coolia.
Eik� laulutaitokaan finaalissa lopulta h�tk�ytt�nyt, taisi j�nnitys
tehd� tepposet.
Mutta mit�p� n�ist�. P��asia, ett� Suomessa taputellaan selk��n:
"parhaanne teitte, eih�n sit� enemp�� voi odottaa". Suomalaisten
eristynei... eikun yhteis�llisyys kohentuu taas kohisten.
- k
ernz
Waldo ei ole ollut koskaan mikᅵᅵn hyvᅵ esiintyjᅵ. Ei voi odottaa, ettᅵ
20-vuoden uran jᅵlkeen se yhtᅵkkiᅵ saisi jonkun inspiraation
Euroviisujen finaaliin.
> Ei mitᅵᅵn koreografiaa, kaikilla muilla oli edes yritystᅵ. Naiset
> seisoivat varmaan ekaa kertaa korkkareissa, polvet notkolla ja selkᅵ
> kᅵyryssᅵ. Jokainen oli varmaan meikannut itse. Waldo ilmeisesti ajatteli
> olevansa cool eleettᅵmᅵnᅵ ja ilmeettᅵmᅵna. Suomalainen koleus ei vaan
> ole muissa maissa kovin coolia.
Tuosta esiintymisesttᅵ minun pitikin sanoa, ettᅵ Patricia Kaas nᅵytti
miten homma hoidetaan kotiin yksin isolla lavalla pelkᅵllᅵ karismalla ja
itseluottamuksella.
Se nᅵkyi pisteissᅵkin, jollain muulla esittᅵjᅵllᅵ oltaisiin varmaan oltu
viimeisten joukossa.
Toki. Onkos noita maita muuten tullut lisᅵᅵ sitten Lordin, kun
muistaakseni sekin sai suunnilleen kaikilta maksimit, mutta nyt Norja
silti ihan ylivoimaisen piste-ennᅵtyksen?
Kuitenkin kaikkia Euroopan maita ajatellen, Suomi taisi lopulta sijoittua
aika lailla samoille vaiheille kuin l�tk�joukkue MM-kisoissa. USA-matsin
j�lkeen en tosin edes seurannut kisoja niin ett� tiet�isin monenneksiko
Suomi lopulta j�i.
Waldon etuna ole ettei ollut Jarkko Ruutua vaivoinaan, se viel� siell�
taklaamassa sivustalla kameramiehi� niin tuttu t�yskatastrofi olisi ollut
valmis.
Waldon lavalla kaveerannut tytt�yst�v� on kyll� tosi hyv�nn�k�inen. Mutta
monella muulla maalla oli v�hint��n yht� hyv�nn�k�isi� ja pienemmiss�
bikineiss�, joten t�st�k��n ei saatu tasoitusta.
L�hesk��n kaikkea laulamista ei nytk��n jaksanut katsoa, samalla meni
vanhoja Boneseja ja Metsien miehi� nauhoilta.
Omaan silm��n norjajaisesitt�j� t�ysopeteltuine k�den asettelun maneereineen
oli etup��ss� vain �rsytt�v�.
Mutta ihan kunniakas kev�tshow kaiken kaikkiaan, niin veli ven�l�isilt�
j�rjest�jin� kuin meilt� kotoisilta tsuhniltakin pikku laulelminemme. -aa-
Ei minusta yht��n. Globaali teema.
Outo juttu, kerrankin ei vituta tappio yht��n.
"Waldoille" kudosit, musta LC oli toiseks paras biisi;
sill� tuo norskien on kyll� hyv�.
Mut jessus mit� paskaa oli Ven�j�n ja jonku turkin, tai
Saksan biisit. Flunssasenakin oli pakko l�htee r��kille.
Siis niin gauheeta kattoo...
Vinkkin�: toista kertaa per�kk�in se _ei_ toimi, siis
tuo "irkku"/my baby left me -meininki.
(itse tykk�sin, kun just viikolla kuuntelin Notting Hillbillies'i�
ja Django Reinhardt'ia [vaik olikin kitaristi]).
<http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/05/norjalle_murskavoitto_euroviisuissa_741740.html>
Norja oli etukᅵteen jopa niin varma voitosta, ettᅵ alkoi valmistella
ensi vuoden kisoja ennen tᅵmᅵn vuoden finaalia. YLE Uutisten saamien
tietojen mukaan norjalaiset ovat jo varanneet ison areenan ensi vuoden
toukokuulle viisuja varten.
Finaalin jᅵlkeen julkistettiin myᅵs semifinaalien tulokset. Niiden
mukaan Suomi pᅵᅵsi loppukilpailuun tuomariᅵᅵnillᅵ.
Jep. Suomi oli ekan semifinaalin 12. Toisesta semifinaalista meni
tuomaripelill� jatkoon Kroatia, joka oli siin� 13.
t. AV
> On 17 touko, 01:09, "Turo Juurakko" <t...@valid.invalid> wrote:
>> Suomi sai sit yhden JUMBOSIJAN lisää.
>
> Niin no, 17 maata jäi semifinaaleihin, joten ei tuo nyt mikään
> totaalinen penkinallesuoritus sinänsä ollut. En kyllä itse ihmettele
> jumbosijoitusta tuollaiselle täysin yhdentekevälle ysärijumputukselle.
> Moniko Waldoa etukäteen hehkuttanut olisi ollut samaa mieltä kappaleen
> ja esityksen hyvyydestä, jos Waldo's People olisi ollut tuon biisinsä
> kanssa vaikkapa romanialainen ennestään tuntematon viisuedustusryhmä?
> No, oli finaalissa huonompiakin esityksiä, joten ei tuossa nyt ihan
> oikeus tapahtunut.
>
> Norjan voitosta en osaa olla mitenkään hirveän pahoillani, vaikkei se
> omaan makuun ihan sovikaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään
> laskelmoitu voittoyritys esim. Venäjän parin viime vuoden tapaan, ja
> biisissä on puolensa. Azerbaidžanin turhanaikaisen renkutuksen korkeaa
> sijaa paheksun syvästi, mutta olihan siinä se nätti tyttö. Sakis sai
> jotakuinkin nenilleen, mikä oli sille ihan oikein. Iso-Britannia sai
> aika korkean sijoituksen, mikä on sinänsä hyvä, kun maassa tuntuu olevan
> nykyisin sellainen 'me ei katota enää Euroviisuja, kun Terry Wogankin
> lopetti ja meit ei enää kiinnosta' -itkuparkumentaliteetti. Ruotsin
> menestymättömyys hieman ihmetytti, koska olihan kappaleessa paljon
> komeaakin kuultavaa.
Oli oli, mutta oopperalaulajat ovat usein käsittämättömän surkeita
esittäessään "tavallista" laulua. Mieleen tulee tuon Ruotsin edustajan
ohella esim. Johanna Rusanen, joka Pentti Hietasen kanssa lauletun
sketsin. Johannan "ei-oopperalaulu" oli mielestäni heikompaa kuin
useimpien Idols-kokelaiden! :0
> Suomi sai sit yhden JUMBOSIJAN lisää.
Olikos Viro peräti kakkosena maista, joiden esitys
tapahtui laulajan edustaman kansakunnan pääkielellä, heti
Yhdistyneiden Kansakuntain jälkeen??
Jos Viron laulu olisi ollut suomenkielinen, sijoitus
olisi mahdollisesti tippunut useita pykäliä...
Ei saanut. Suomi sai mm. nollat Armenialta, Monacolta ja Albanialta,
jotka muuten taisivat olla samat maat, joissa kansan��nestyksen
sijaan k�ytettiin asiantuntijaraatia. T�m� kannattaa muistaa niiden,
jotka hehkuttelevat asiantuntijaraatien paluun hienoutta.
Jos t�ydelliset pistelaskutaulukot kiinnostavat, niin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Eurovision_Song_Contest_2006#Final_2
http://www.eurovision.tv/event/scoreboard?event=1482
- Henrik
--
Good signatures never die, they just fade away
Olisi muuten mielenkiintoista nᅵhdᅵ asiantuntijoiden ja kansan pisteet
erikseen. Nᅵin umpipᅵhkᅵisenᅵ arviona veikkaisin, ettᅵ jos tekisi kunnon
taideplᅵjᅵyksen, niin asiantuntijapisteet olisivat varmaankin varmat.
Sellaista ei tosin nᅵissᅵ viisuissa ollut, ehkᅵ tosin Webberin
sᅵvellyksessᅵ oli jotain koukkuja joita asiantuntijat arvostavat, vaikka
itsesstᅵ tuntui ettei paljon laskelmoivampaa piisiᅵ tiettyyn
tarkoitukseen voi tehdᅵ.
Suomihan oli mm-kisojen viides (edell� Ven�j�, Kanada, Ruotsi, USA), ja
euroopan maista kolmas... Eli taakse j�i 11 euroopan maata, kun niit�
oli mukana yhteens� 14 (Suomi mukaan lukien).
Ja jos mukaan lasketaan mm-kisojen alemmat sarjatasot, euroopan maista
lienee j��kiekossakin mukana l�hes kaikki...
Hᅵh? Ei sinne pᅵinkᅵᅵn. En vᅵitᅵ olevani kovinkaan musikaalinen, mutta
kyllᅵ mᅵ sentᅵᅵn samankaltaiset kipaleet tunnistan, jos niissᅵ on joku
melodia.
Jotkut rᅵpit nyt tuntuvat kaikki samanlaisilta.
Tᅵssᅵ on joku uudempi versio, mutta ihan sama sᅵvel siinᅵhᅵn on.
http://www.youtube.com/watch?v=CdGqMPlXNSk
Ja Viron piisi.
http://www.youtube.com/watch?v=NF24kGXudpk
Jos joku kuulee tuosta suoran kopion, niin korvat ovat pahasti vaikussa.
Saa olla aika lahjakas, jos lᅵytᅵᅵ edes vaikutteita Reach outista ja
sehᅵn on ihan sallittua. Ei kukaan tyhjiᅵssᅵ elᅵ.
Tarkoitit varmaan "Yhdistyneiden Kuningaskuntain"?
Yhdistyneet Kansakunnat = YK
Pilkuviilausta, mutta...
P.V.
Kai min� sitten olen "aika lahjakas", kun illalla tuota Viron biisi�
kuunnellessani mietin, ett� mist�h�n tuon ekan s�keen melodiankulku on niin
kovin tuttu. No selv�t vaikutteethan sielt� l�ytyy Four Topsin biisin
riffist�: sama s�velkulku hieman eri painotuksin.. Mutta mit�s tuosta, onhan
rock sitaattitaidetta ja ilmeisesti kai Euroviisujollotuksetkin.
Kokonaisuudessahan biisi on aivan toisenlainen eli plagiointisyytteet on
kyll� aikamoisia ylily�ntej�.
Juha Lehtinen
Samalla kannattaa muistaa myös muiden, että Suomi oli tänä vuonna
finaalissa vain asiantuntijaraatien ansiosta.
Miten niin vain? Eik� asiantuntijaraadit otettu taas mukaan sen takia,
ett� esityksi� arvioitaisiin my�s musiikillisista l�ht�kohdista *)
yleis�n ��nest�ess� l�hinn� kavereitaan tai s�p�j� nappisilmi�.
*) tarkoitukseni ei ollut kehua Waldon dance-renkutusta. Parempiakin
kaveri on saanut aikaiseksi.
--
Pasi Pikkupeura
pasi.pikkupeura @ jippii.if.invalid
Ensi vuonnahan YLE ilmeisesti j�rjest�� Euroviisukarsinnat my�s avoimena
kilpailuna pelk�n kutsukilpailun sijaan. Ehk� silloin mukaan saataisiin
artisteja, joilla on ihan omal�ht�inen halu ja hinku p��st� esiintym��n
Euroviisuissa.
No daa, ei ehkä sitten 'vain', mutta muotoillaan asia sitten siten,
ettei Suomea olisi tänä vuonna finaaleissa ilman raatia nähty.
"Suomen viisuedustaja Waldo's People pääsi lauantain viisufinaaliin
asiantuntijaraadin pisteiden turvin. Puhelin- ja tekstiviestiäänillä
Suomi oli vasta lohkonsa 12:s. Suomea suosituimpia olivat Makedonia ja
Montenegro, jotka olivat sijoilla 10 ja 11."
> On 17 touko, 01:09, "Turo Juurakko" <t...@valid.invalid> wrote:
> > Suomi sai sit yhden JUMBOSIJAN lisää.
>
> Niin no, 17 maata jäi semifinaaleihin, joten ei tuo nyt mikään
> totaalinen penkinallesuoritus sinänsä ollut. En kyllä itse ihmettele
Toisaalta ilman tuomaripeli� Suomi ei olisi p��ssyt l�pi edes siit�
semifinaalivaiheesta, sill� Suomi oli se kymmenes tuomari��nill�
jatkoon p��ssyt. Katsoja��nien perusteella Suomi olisi ollut tuossa
omassa semifinaalissaan vasta 12.
> jumbosijoitusta tuollaiselle täysin yhdentekevälle ysärijumputukselle.
> Moniko Waldoa etukäteen hehkuttanut olisi ollut samaa mieltä kappaleen
> ja esityksen hyvyydestä, jos Waldo's People olisi ollut tuon biisinsä
Ja kun ainakin Semifinaalissa ne viel� lauloi nuotin vierest�.
> plagiaatinvääntäjäsäveltäjälle tosin. Kisojen paras biisi Rändajad
> selvisi kiitettävän korkealle, saaden tasaisesti pisteitä sieltä
> täältä, mutta olisihan se nyt saanut saatana voittaa.
Kas, muillakin on sama maku kuin mulla.
--
Arzka oh3mqu+...@hyper.fi - En halua follareita mailina
1. Valitse sopiva paikka, ei ihmisten tai rakennusten lahella, jossa
paukku voi aiheuttaa hairiota. - Iso-Kiinalaisen kayttoohje
> > Finaalin j�lkeen julkistettiin my�s semifinaalien tulokset. Niiden mukaan
> > Suomi p��si loppukilpailuun tuomari��nill�.
Mit� tuolla s��lipaikalla saavutetaan? Jos biisi� ei ��nestetty
semifinaaleissa, niin ei sit� ��nestet� finaaleissakaan, joten miksi
joku noin mukaan?
T�n� vuonna olisi saattanut olla kova sana Johanna Kurkela ja "Uneni
kaunein" :-)
"Jos", ja "olisi saattanut olla" ja "olisi voinut"... Turhaa, aivan turhaa.
J
En mᅵ tarkoittanut, ettᅵ Waldo ei muka yrittᅵnyt, vaan lᅵhinnᅵ sitᅵ,
ettᅵ tuollainen Waldon esiintyminen on aina ollut.
Yllᅵttᅵvᅵn hyvin menestynyt, jos ottaa huomioon ettei kaverilla ole
esiintymiskykyᅵ ja haastatteluissa se on ᅵᅵrimmᅵisen tylsᅵ
Selkeᅵsti olet mua lahjakkaampi, mulla menee riffit ja muut
musiikkitermit ihan yli hilseen.
Lᅵhinnᅵ sitᅵ miettii, ettᅵ kuulostaako samalta ja kun joku nyt vᅵittᅵᅵ
kopioksi, niin pystyykᅵ muka tuon pᅵᅵlle laulamaan Reach Outia. En osaa
laulaakaan, mutta eipᅵ tuon Viron piisin pᅵᅵlle mun mielestᅵ kovin hyvin
pysty Reach Outia vetelemᅵᅵn.
Ukrainan piisistᅵ kyllᅵ kuulin todella helposti sen Gondorin alussa.
No, ei tietenkᅵᅵn kannata jᅵᅵdᅵ pois. Ja mieluummin tietenkin sellainen
kipale, jolla ollaan komeasti viimeisenᅵ tai ensimmᅵisenᅵ. Ei mitᅵᅵn
laskelmointia, vaan tᅵysillᅵ yritetᅵᅵn tehdᅵ jotain kunnolla.
No en tied�... kyll� minua jo alkaa kyll�stytt�m��n nuo jumbosijat. Vaikka
eih�n Lordin voitosta nyt niin kovin kauaa viel� ole.
J
Varmasti kaveri tosissaan oli.
Tarkoitin sitᅵ, ettᅵ kun kilpailu on avoin, niin ehkᅵ mukaan
tulee hakijoita, joilla on omakohtainen halu ja unelma pᅵᅵstᅵ
juuri isoille estradeille kuten Euroviisuihin.
Kuten itsekin sanoit, niin Waldo ei tuollaisessa tilaisuudessa
ollut ihan omimmillaan, ja hiukan epᅵilen olisiko ilman kutsua
Suomen karsintoihin edes osallistunut.
Waldo vaikuttaa kaverilta, joka julkaisee mieluummin sinkkuja
radiosoittoon ja on omimmillaan pienillᅵ klubeilla kuin
stadioneilla.
Jos mukaan saadaan hakijoita, jotka nauttivat kameroista ja
hinkuvat pᅵᅵstᅵ esiintymᅵᅵn miljoonille katsojille, niin ehkᅵ
se heijastuu itse esitykseenkin (ja Suomen saamiin pisteisiin).
> Viron kappale olisi pit�nyt diskata, sen verran suoraa kopiota Four
> Topsin US-ykk�shitist� "Reach out, I'll be there" vuodelta 1966.
Ei toi nyt l�hesk��n yht� paha kopio ole kuin se Waldon biisi, joka
taas on selv�sti kopsattu Nik Kershawn biisist� Wouldn't It Be Good.
> Jouko Heikkala <jouko.h...@oulu.fi> kirjoitti...
>> Mutta selvää on, että ensi vuonna on eri kujeet, joten mielestäni
>> Suomen joko kannattaisi jäädä pois koko kisoista
>
> No, ei tietenkään kannata jäädä pois. Ja mieluummin tietenkin sellainen
> kipale, jolla ollaan komeasti viimeisenä tai ensimmäisenä. Ei mitään
> laskelmointia, vaan täysillä yritetään tehdä jotain kunnolla.
Ainakin joskus kai viisujen yhteydessä mainittiin Euroopan eri
kulttuurien musiikkiperinteen esilletuonti tms. Suomen pitäisi tehdä
tämän mukainen pitkän linjan suunnitelma, joka vuosi jotain omaperäistä
kotimaista - sijoituksista viis:
- Mieskuoro huutajat
- Eläkeläiset
- Purpuripelimannit tai joku muu hiton tanhuryhmä
- Joku sahansoittaja Savosta säestämään jotain Pohjoiskarjalalaista
itkuvirren vääntäjää
- M.A. Numminen
- Mattilan sisarukset
- Kyseisen vuoden tangokuninkaalliset
- Trio Töykeät (voisivat antaa yleisön valita biisin ja tyylin)
- Vaihteeksi joku metallibändi (mutta suomeksi)
- Speedy ja Saku
- Näitähän riittää keksikää itse lisää
Parin vuoden jälkeen saattaisivat muutkin huomata linjan ja suurin
vedonlyönnin ja spekulaation aihe maailmalla olisi siitä lähtien että,
mitä ne finskit taas keksii.
Että silleen,
Esa(R)
--
I was having dinner with my boss and his wife and she said to me, "How
many potatoes would you like Tim?". I said "Ooh, I'll just have one
please". She said "It's OK, you don?t have to be polite" "Alright" I
said "I'll just have one then, you stupid cow"
- Matti ja Teppo
- Eppu Normaali
- Yö
- Esa-Pekka Salonen johtamaan jousikvartettoa tms. ja vaikka Tuomari
Nurmio laulamaan
Tapani Kansaa ei varmaan lavalle kannata päästää, eihän se kolmessa
minuutissa pääse edes biisin alkuun.
-- Kari
Toisaalta se voisi kyllä ihan hyvin toimia semmoisena "John Cage"-
tyyppisenä musikaalisena performanssina.
Sanoinkin, ett� laulun alkumelodia menee koko lailla Reach outin riffin
mukaan, ei koko biisi.
Juha
Jotain tuttua min�kin biisist� l�yd�n, muttei se ole minun korviini tuo
mainitsemasi "Reach Out". Hemmetti kun kuuntelee sit� a-osan ensimm�ist�
laulettua kahdeksaa tahtia, niin tuntuu mieless� olevan heti jatko sille.
Mutta ei vaan saa p��h�ns� mist� se on...
> Sanoinkin, ett� [Viron euroviisukappaleen] alkumelodia menee koko
> lailla Reach outin riffin mukaan, ei koko biisi.
Muita ehdokkaita plagioinnin kohteeksi (n�ist� n�in mainintoja Viron
viisubiisin yhteydess� jo ennen viisuja):
Nightwish: "Sleepwalker" (kohdasta 0:25 eteenp�in):
<http://www.youtube.com/watch?v=fKJMKrX0Vlg>
Marc Anthony / Tina Arena / James Horner:
"I Want To Spend My Lifetime Loving You"
elokuvasta "The Mask of Zorro":
<http://www.youtube.com/watch?v=-T8hLdiO8Ro>
(T�st� l�hinn� kai kertos�e, joka alkaa minuutin paikkeilla.)
--
znark
On se vaan tᅵᅵ musiikki kummallista. Radiossa ja hittilistoilla soi
pᅵivᅵstᅵ toiseen piisejᅵ, jotka kuulostavat aivan samoilta kuin muutkin
samantapaiset tusinapiisit eikᅵ kukaan edes viitsi pohtia plagiointia.
Viron piisin ekaa kertaa kuullessani ajattelin, ettᅵ onpa pitkᅵstᅵ aikaa
omaperᅵinen ja pirun hyvᅵ piisi. Enpᅵ muista koskaan kuulleeni mitᅵᅵn
aivan samanlaista.
Siksi tuntuu oudolta, ettᅵ "kaikki" ovat vᅵittᅵmᅵssᅵ sitᅵ plagiaatiksi.
Menipᅵhᅵn ainakin euroviisuseulan lᅵvitse ja epᅵilen vahvasti, ettᅵ ei
tule myᅵhemminkᅵᅵn mitᅵᅵn tuomiota asiasta.