Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Beettasoihtu ydinjätteissämme.

0 views
Skip to first unread message

: . .@dnainternet.net LED

unread,
Jul 26, 2007, 1:38:26 PM7/26/07
to
Posiva niinikään suunnittelee sijoittavansa valtaisat määrät spontaanisti
neutronoivaa ydinjätettä jälkikontrolitta Olkuiluotoon. Tämän
loppusäilytyksen tietää jopa Posiva olevan täysin toimimaton jo sinänsä.
Mutta nyt myös jopa työntekijöiden turvallisuus on osoitettu olevan joa
alusta asti veitsen terällä! Systeemin äärellä luolaa täyttelevä
henkilökunta pysynee sentään vaivoin hengissä valtavan massiivisin
tauottomien luolastoissa mellastavien kovia ihmettelyjä nostaneen
pyörremyrskytuulettimien voimalla. Tekniikka on elintärkeä mekanismi jolla
taataan(?) se, etteivät loppusäiliöstä tauotta tihkuvat sponttaanin
hajoamisen neutronipommit muuta ilmaa 16 min sisällä kaivosonkaloissa
ionisoivaksi ja ennenkaikkea tappajiksi.

Ihmiseltä tuhoutuisi mm. keuhkot miltei välittömästi tässä vapautuvassa
ilmaionisaatioivan betasoihtuilmiön myötä. Beta kuten tiedämme tunkeutuu 2mm
alumiinin läpi jo varsin agressiivisena säteilijänä. On todella kummallista,
ettei asiaa kerrota lainkaan sen enempää vaaralle altistuville
työntekijöille, eikä kuten tiedämme ydinalan edes johtoportaan korkemmalle
oppitasolle!

Mutta kun tuuletuslaitteet täytön jälkeen pysäytetään alkaa koko saaren
huokosista tunkemaan jälkisäteilystä tauotta neutronvuota maaperärakenteista
pinnoistaan mm. säteilypaineen yms. kuplinnan ylös pusertamana! Kuten
tiedämme jopa hidastuneet mittareihin enää näkymättömät neutronit ehtivät
elinaikanaan jopa 1000km päähän 3 600km/h vauhdeillaan. Tilanteen
vaarallisuutta elämälle neutronien hajoamistilanteen koittaessa ei voi
kyllin korostaa. Näinkö piittaamattomasti ongelman massiivisuus m y ö s
tältä osin jätetään julkisesta keskustelusta vain kylmästi pois? Onko asiaa
vaivauduttu edes tutkimaan, vai annetaanko seutukunnan säteilysairastua ja
kuolla tästä neutroniemassojen maanousemista huokuvaan beetaterssiin kuin
tyhjää?

Kun puhutaan tunnetusti moraalittoman ydinteollisuuden tavoista jo
vuosikymmenet surutta piilotella näitä esille ottamiani s e l k e ä s t i
kuorimallien mukaan konkrertisoituvista erilaisista jälkisäteilyn
varastoitumisfaktoista niin täytyy ihmetellä, kuka ja ennenkaikkea millä
oikeudella näille maapalloamme terrorisoiville ydinherraskaisille on ollut
antavinaan oikeuden tehdä näitä kansanmurhiaan tuosta vaan? Ennenkaikkea
mikä oikeus jollain päärikollisorganisaation tittelin omineella mm. IAEA:lla
on patsastella ja vaatia 80% ydinfysiikan perustietoa jopa kouluista
maailmalla poistettavaksi? On enemmän kuin sairasta hahmottaa miten läpeensä
rikollisesti k a i k k e a ydinalaan kuuluvaa faktaa voidaan maailmalla
vuosikymmenistä toiseen peitellä!

No nyt viimein alkaa salailun verhot heilumaan nimimerkki LED:n
sompaillessa uhkaukaasimerien seuratessa netissämme. Olisi enemmän kuin
toivottavaa, että viimein alkaisi nämä esitetyt faktat tuottamaan
kiihtyvästi päänvaivaa ja tuskan hikeä ydinliliuksillemme!

LED


0 new messages