Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

V: Jetram 1Gt DDR400 3-3-3 yhteensopivampaan

0 views
Skip to first unread message

Seppo

unread,
Nov 12, 2008, 3:59:28 PM11/12/08
to
Taitaisiko olla jo kolmatta viikoa putkeen , kun jatkuvat yöpakkaset
koettelevat ydinaavikoituvaa Suomeamme jo ilman loppua? Joka tapauksessa
jälleen kerran oli kovat pakkasjaksot ja huurakuuraa maat valkoisenaan. Ei
kuulu tiedotusmonopoleissamme paljon lauluja siitä, että minne katosi ne CO2
kuumentamat päivät? Etteikö peräti olisi ydinaavikoituminen syönyt samaa
hyömyä kuin ennätyskuivuus biotooppejamme tärviölle?

Katselin eilen, miten YLE 2 esitteli alueuutisissaan, että ennätysmnäiset
kuivuusjaksot jälleen kerran uhkaavat niin meillä kuin maailmalla hiipuvaa
elintarvikehuoltoamme -50% kastelulisätarpeineen. Jopa niin pahoin, että FAO
julisti ydinaavikoitumisen vesipulan ja ruuan katastrofin maailman
keskeiseksi haasteeksi tälle vuosisadalle! Pari päivää mm. ultrasalatun
sammakko ja matelijaekokatastrofin painikkeeksi.

Vaan mitä tekee maamme laajimmin vedättävä ydinala? Aivan oikein ostattaa
rahalla Ilmatieteenlaitokselta,. Ympäristöministeriöltä ja ties miltä
TKK:lta niin sairaansyvältä peilikuvalliset disinfot, ettei niitä voi edes
vitsinä pitää!Onko tosiaan niin, että ydinaavikoitumisen tappaessa meremme,
ilmastomme, sadantamme ja pian kaikki eläimet ympäriltämme ainoa vastaus
tähän luonnon ydinkritikkiin on vain ja ainoastaan silmitön valehtelu?
Luuleeko ydinalamme, että luonnon "Gaija" lukee näitä disinfomaksettuja
lehtiä ja lopettaa vääjäämättömäsi kumuloituvat ydintuhokasvut? Jos
ydinherramme luulevat NÄIN pääsevänsä pälkähästä ja vastuistaan niin
vesiperä! .. .Öö.. .nin tai tässä ydinaavikoitumisfaktassa toki
ydinaavikoitumispölyperä!((

Teemu Jung

unread,
May 5, 2009, 10:43:07 PM5/5/09
to
Nettimaailma on siit� lystik�s kiulu, ett� jostain kumman syyst� sinne
kirjoitelleille muodostuu illuusio siit�,ett� ik��nkuin identtiteetti olisi
t��ll� jollain mystisell� tasvalla suojassa. V��r� luulo. Linjojen
pit�jill�/SUPO:lla kun on lakim��re tunnistaa KAIKKI kirjoittajanimet, koska
netti rinnastetaan juridiesti lehtikirjoituksiin. Yht� kaikki tuli tuosta
nimimerkki kampamaneeti alias Ilkka Karailan, eli tutummin IK:n
kirjoituksista mieleeni esitell� ihan vaan lyst�n� pintaraapaisuna joitain
t��ll� kirjoittavia aavistuksen syvemm�lt�. Huomaa en t�ss� nyt keskity
tyhj�np�iv�isiin elektroniikkanettinsin��rist�n mit� lie "FK" tyyppisiin
ket��n kiinnostamattomiin. Vaan ihan lihaa ja verta oleviin inehmoihin.
Aivan siis hiillostavan hempe� pintaraapaisu toki.

Nimimerkki Nano ihmetteli, ett� miksi netti oli muuttunut
rekrytointi-ilmoitussetiksi h�nen poissa ollessaan? Oikein hyv� kysymys,
mutta tutkaillan ine. Esimerkiksi tosiaan t�m� kampamaneetti = IK.=Ilkka
Karaila oli siis t�iss� firmassa, joka alkoi selke�sti miten sanoisin
"ekologistaa" toimenkuvaansa. Mik� oli tietysti ydinvetoiselle
vihamieliselle kaverille paikka lent�yty� ulos etsim��n el�m�lleen uutta
paukkumustempaa suuntaa. No selv� se tietysti, ett� ydinkiimainen kolo j�i
vaivaamaan loppuel�m�kseen, oi ja voi. Sitten esim. mielenkiintoinen tapaus
Untamo. Kaveri oli intomielell� hakenut t�ihin oliko se nyt STUK:n ydinalaan
liittyviin hommeleihin. Ihan kivasti aukesi jobit. Ja sai riemukseen jopa
koeaikaa valtiomonopolisessa firmassa. Vaan ah ja voi mokasi ja tiputus
tuli. No sen per��n kun t�llaiset kavertit lukee kaltaisistani ydint�ihin
"p��sseist�" ja siel� vuosikymmenet pyyteett� ahkeroineitten aitoja tuntoja
ja faktoja. .. Ja ennenkaikkea murskaavista ydinilluusioiden
totaaliromahteluista, niin menee se toki Untamaloilla& kump. ydinmaselle,
menee. Katkeruus on kova pala illuusioromahteluissaan, kun heit� viisaammat
osaa.

Toki voisin keskustella t�h�n taustoiksi vaikka tapaus mm. Anssi H.
katkeroituneen, petetyn ydinalainsun nettiruppanan maksetuista
myyr�nt�ist��n TVO:n toimenkuvana t��ll�, mutta (haukotus), ket� oikeesti
kiinostaa tuollaiset paskan vertaa?) .. No sitten vaikka klassikko
Uudenkaupungin Matti Lehtiniemi. El�kkeelle lahoamaan j�tetty (OL-3
projekteista poislemppauksista) katkeroitunut kaveri joka on koko sakista
muuten ainoa joka on saanut ihan OIKEASTI my�s n�ytt�vyytt� aikaan! Siit�
h�nelle rehti lippisnosto toki. Sai SUPO:n listoillaan suorastaan hyppim��n
seinille, kun kaatoi nimiss�ni puolet nettiverkostoa. Komennettiin
hermolepoon Battajalle ja toivottiin ettei ihan heti palaisi sikailemaan.
Vaan n�ytt�� se taas h�n t��ll� nimenvaihdoin skrivaavaan kiivaasti.

Jottei menisi ihan pelkk��n m�mm�ilyyn niin sitten valtavasta arkistostani
viel� er�s esimerkki. Pauli Kein�nen. Otan h�net t�h�n lopuksi enempi
verrokisksi kaikille yll�mainitsemiini. Eli Pauli on t�iss� VTT:n
tuulihuulihommissa. K�y milloin Tanskassa ja vastaavilla alansa
komennuksillaan. Tiet�isi siel� rakentuvista jopa 10MW ja 80-90%
tuulipysyvyyslaitteista paljon. Mutta koska Suomen ydinala sensuroi, ja
sabotoi tuulialaa kylm�sti kaveri ei uskalla kertoa sanan sanaa n�ist� yli
300m korkeista n�kemist��n energiatulevaisuuden komistuksista. Ja toki se
katkeroittaa my�s nettin�r��n, ettei uskalla puhua el�m�nty�st��n mit��n
nyky-ydinterron alla. En ihmettele yht��n. No t�ss� n�it� ja lis�� tietysti
tykitt�� jahka "HALUATTE" tiet�� lis��.)

0 new messages