Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

KEPU jyräsi kokkarit!!!

5 views
Skip to first unread message

Luottamuskeiju

unread,
Apr 29, 2013, 10:00:23 AM4/29/13
to
KEPU jyr�si kokkarit!!!



Julkaistu: 29.4.2013 16:16, p�ivitetty: 29.4.2013 16:46
Keskusta on noussut suosituimmaksi puolueeksi Yle Uutisten
puoluekannatusmittauksessa. Sdp:n kannatus sen sijaan on romahtanut.

Keskustan kannatus oli 19,4 prosenttia.

Toisena oli kokoomus 19,2 prosentin ja kolmantena perussuomalaiset 18,6
prosentin kannatuksella. Ylen kannatusmittauksissa keskusta oli suosituin
puolue edellisen kerran lokakuussa 2007.

Kyselyss� Sdp:n suosio sukelsi l�hes kaksi prosenttiyksikk��. Puolueen
kannatus oli 16,2 prosenttia ja se sijoittui nelj�nneksi.

Vihreiden kannatus oli 9,1 prosenttia, vasemmistoliiton 9,0 prosenttia,
Rkp:n 4,2 prosenttia ja kristillisdemokraattien 3,2 prosenttia.

Tuloksen virhemarginaali on noin 1,4 prosenttiyksikk�� suuntaansa.

Mittauksen toteutti Taloustutkimus t�ss� kuussa. Siihen haastateltiin 3 405
ihmist�, joista puoluekantansa kertoi 2 183 ihmist�.

Haastateltavilta kysyttiin, mink� puolueen tai ryhmittym�n ehdokasta he
��nest�isiv�t, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.



--
Mink� nuorena varastaa sen vanhana omistaa. Kokoomuksen sananlasku

....................../��/)
...................,/�../
................../..../
............/��/'...'/���`.�
........./'/.../..../......./��\
.......('(...�...�.... �~/'...')
........\.................'.../
.........''...\.......... _..�
...........\..............(
.............\.............\....


Sami Ketola

unread,
Apr 29, 2013, 11:47:17 AM4/29/13
to
Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
> KEPU jyrᅵsi kokkarit!!!

Nᅵyttᅵᅵ kyllᅵ enemmᅵn siltᅵ ettᅵ jyrᅵsivᅵt demarit.

Sami

BlackStetson's Soul

unread,
Apr 29, 2013, 12:34:39 PM4/29/13
to

"Sami Ketola" <Sami....@iki.finland.invalid> kirjoitti viestissᅵ
news:59h25a-...@mankeli.homeip.net...
> Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
>> KEPU jyrᅵsi kokkarit!!!
>
> Nᅵyttᅵᅵ kyllᅵ enemmᅵn siltᅵ ettᅵ jyrᅵsivᅵt demarit.

Jos neljᅵntenᅵ ollut menee ohi ykkᅵsenᅵ olevan niin sinusta nᅵyttᅵᅵ ettᅵ
jyrᅵsi toisen ja kolmannen?


Junnu Kangas

unread,
Apr 29, 2013, 1:47:30 PM4/29/13
to
On Mon, 29 Apr 2013 15:47:17 -0000, Sami Ketola
<Sami....@iki.finland.invalid> wrote:

>Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
>> KEPU jyr�si kokkarit!!!
>
>N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.

Hallituspuolueet ovat kyll� ihan itse jyr�nneet itsens�:
osinkoverop��t�s-, euromaide tuki-, sote- ja kuntauudistussekoilut ja
kasa ministereiden henkil�kohtaista sekoilua tyyliin Hautalan pime�t
palkat ja Kataisen Himashommat.

Harvassa maassa oppositiolle tarjotaan noin herkullinen
toimintaymp�rist�. Ehk�p� sen ansiosta Soinin suunsoittajat ja
Kehittyvien Maakuntien Suomen mannekiinitkin saavat ker�tty�
jonkinlaisen kannatuksen.

kaj.st...@helsinki.fi.invalid

unread,
Apr 29, 2013, 2:36:42 PM4/29/13
to
BlackStetson's Soul <b?d?ki...@halai.fi> wrote:

> "Sami Ketola" <Sami....@iki.finland.invalid> kirjoitti viestiss�
> news:59h25a-...@mankeli.homeip.net...
> > Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
> >> KEPU jyr�si kokkarit!!!
> >
> > N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.

> Jos nelj�nten� ollut menee ohi ykk�sen� olevan niin sinusta n�ytt�� ett�
> jyr�si toisen ja kolmannen?

Noin ihaan periaatteellisesti ajatellen niin jos menee nelosesta
ykk�seksi niin on kyll� voittanut enemm�n suhteessa (vanhaan) nro 2 ja 3
kuin nro ykk�seen verrattuna.
Tietenkin on mahdollista ett� "jyr�si" ykk�senk_kin_.

Rautalankaesimerkki, vaikkapa pituushypyst�:
Nelj� kilpailijaa, tulokset ennen viimeist� hyppykierrosta:
A: 8.45
B: 8.05
C: 7.99
D: 7.85
Viimeisell� kierroksella kukaan ei paranna paitsi D, joka hypp�� 8.46.
Voittaa, jyr�si B:n ja C:n. Mutta "jyr�sik�" A:n vaikka voittikin?

--
Kaj

BlackStetson's Soul

unread,
Apr 29, 2013, 3:18:25 PM4/29/13
to

<kaj.st...@helsinki.fi.invalid> kirjoitti viestiss�
news:klmejq$eco$2...@oravannahka.helsinki.fi...
Otetaanpa toinen rautalankaesimerkki.
Kumpi on enemm�n jyr��mist�? Nousta sija vaiko kolme sijaa?
Ja esimerkkiisi viel�.
Jos tavoitat A:n 60 cm:n etumatkan tai C:n 14 cm etumatkan niin kumpi on
jyr��mist�?


Opaskoira

unread,
Apr 29, 2013, 4:36:54 PM4/29/13
to
Junnu Kangas wrote:
> On Mon, 29 Apr 2013 15:47:17 -0000, Sami Ketola
> >Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:

> > > KEPU jyr�si kokkarit!!!
> >
> > N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.
>
> Hallituspuolueet ovat kyll� ihan itse jyr�nneet itsens�:
> osinkoverop��t�s-, euromaide tuki-, sote- ja kuntauudistussekoilut ja
> kasa ministereiden henkil�kohtaista sekoilua tyyliin Hautalan pime�t
> palkat ja Kataisen Himashommat.
>
> Harvassa maassa oppositiolle tarjotaan noin herkullinen
> toimintaymp�rist�. Ehk�p� sen ansiosta Soinin suunsoittajat ja
> Kehittyvien Maakuntien Suomen mannekiinitkin saavat ker�tty�
> jonkinlaisen kannatuksen.

Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))

--
"Vittuilin yhdelle rotevalle raksamiehelle.
Se l�i heti turpaan. En vittuile sille en��."

Antti Tolamo

unread,
Apr 29, 2013, 5:30:24 PM4/29/13
to
29.4.2013 23:36, Opaskoira kirjoitti:
> Junnu Kangas wrote:
>> On Mon, 29 Apr 2013 15:47:17 -0000, Sami Ketola
>>> Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
>
>>>> KEPU jyr�si kokkarit!!!
>>>
>>> N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.
>>
>> Hallituspuolueet ovat kyll� ihan itse jyr�nneet itsens�:
>> osinkoverop��t�s-, euromaide tuki-, sote- ja kuntauudistussekoilut ja
>> kasa ministereiden henkil�kohtaista sekoilua tyyliin Hautalan pime�t
>> palkat ja Kataisen Himashommat.
>>
>> Harvassa maassa oppositiolle tarjotaan noin herkullinen
>> toimintaymp�rist�. Ehk�p� sen ansiosta Soinin suunsoittajat ja
>> Kehittyvien Maakuntien Suomen mannekiinitkin saavat ker�tty�
>> jonkinlaisen kannatuksen.
>
> Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
> hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>

Min� en n�e mitenk� voisivat olla huonompia. Jo Suomen Kuvalehtikin
luonnehtii kokoomuksen profiilia ylimieliseksi ja linjaa sekavaksi kun
kommentoivat kokoomuksen kannatuksen muuttoa. Povasivat Jyrkille matkaa
EU:n.

Ihan satunnaisella katu gallupilla mik� on tullut vastaan puhuessani
erilaisten ihmisten kanssa niin l�hes kaikki ovat kyll�styneet
kuuntelemaan Kataista sek� Juttaa.

Siin� on varmaan kaksi ep�suosituinta p��ministeri� ja
valtiovarainministeri� kautta aikojen. Johtamisessa on sellainen
kultainen s��nt� ett� joko johtaa tai pit�� tulla pois tielt� antaen
muille tilaa. T�st� hallituksesta ja sen avainhenkil�ist� j�� sellainen
maku monelle ett� ovat se este.

Selityksi� ja yrityst� on mutta aika v�h�n luottamusta heihin sek�
tekoja jotka vakuuttaisivat. Paljon sen sijaan ep�ilyst� niin
suorituskyvyst�(vero, sote, kunta sekoilut) kuten
moraalistakin(Himaset+Hautalat).

Ep�ilem�tt� t�t� ei sielt� kokoomuksen norsunluutornista n�hd�. Mutta
gallupeissa se jo n�kyy ja pamahtaa seuraavissa vaaleissa silmille ihan
varmasti.

T�m� hallitus ei vaan vakuuta ja sen voi lukea monesta lehdest� sek�
kuulla monelta ihmiselt�.

T:
Antti


Opaskoira

unread,
Apr 29, 2013, 11:19:26 PM4/29/13
to
Antti Tolamo wrote:

> 29.4.2013 23:36, Opaskoira kirjoitti:
> > Junnu Kangas wrote:
> > > On Mon, 29 Apr 2013 15:47:17 -0000, Sami Ketola
> >>>Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
> >
> > > > > KEPU jyr�si kokkarit!!!
> > > >
> > > > N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.
> > >
> > > Hallituspuolueet ovat kyll� ihan itse jyr�nneet itsens�:
> > > osinkoverop��t�s-, euromaide tuki-, sote- ja
> > > kuntauudistussekoilut ja kasa ministereiden henkil�kohtaista
> > > sekoilua tyyliin Hautalan pime�t palkat ja Kataisen Himashommat.
> > >
> > > Harvassa maassa oppositiolle tarjotaan noin herkullinen
> > > toimintaymp�rist�. Ehk�p� sen ansiosta Soinin suunsoittajat ja
> > > Kehittyvien Maakuntien Suomen mannekiinitkin saavat ker�tty�
> > > jonkinlaisen kannatuksen.
> >
> > Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
> > hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>
> Min� en n�e mitenk� voisivat olla huonompia. Jo Suomen Kuvalehtikin
> luonnehtii kokoomuksen profiilia ylimieliseksi ja linjaa sekavaksi
> kun kommentoivat kokoomuksen kannatuksen muuttoa. Povasivat Jyrkille
> matkaa EU:n.
>
> Ihan satunnaisella katu gallupilla

Lappeenko Rannassa teit, juupa ja juu.

> mik� on tullut vastaan puhuessani
> erilaisten ihmisten kanssa niin l�hes kaikki ovat kyll�styneet
> kuuntelemaan Kataista sek� Juttaa.
>
> Siin� on varmaan kaksi ep�suosituinta p��ministeri� ja
> valtiovarainministeri� kautta aikojen.

Varmaan joo... ihan varmaan:-)))))

Antti Tolamo

unread,
Apr 30, 2013, 2:15:16 AM4/30/13
to
30.4.2013 6.19, Opaskoira kirjoitti:
> Antti Tolamo wrote:
>
>> 29.4.2013 23:36, Opaskoira kirjoitti:
>>> Junnu Kangas wrote:
>>>> On Mon, 29 Apr 2013 15:47:17 -0000, Sami Ketola
>>>>> Luottamuskeiju <mulkk...@gmail.com> wrote:
>>>
>>>>>> KEPU jyr�si kokkarit!!!
>>>>>
>>>>> N�ytt�� kyll� enemm�n silt� ett� jyr�siv�t demarit.
>>>>
>>>> Hallituspuolueet ovat kyll� ihan itse jyr�nneet itsens�:
>>>> osinkoverop��t�s-, euromaide tuki-, sote- ja
>>>> kuntauudistussekoilut ja kasa ministereiden henkil�kohtaista
>>>> sekoilua tyyliin Hautalan pime�t palkat ja Kataisen Himashommat.
>>>>
>>>> Harvassa maassa oppositiolle tarjotaan noin herkullinen
>>>> toimintaymp�rist�. Ehk�p� sen ansiosta Soinin suunsoittajat ja
>>>> Kehittyvien Maakuntien Suomen mannekiinitkin saavat ker�tty�
>>>> jonkinlaisen kannatuksen.
>>>
>>> Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
>>> hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>>
>> Min� en n�e mitenk� voisivat olla huonompia. Jo Suomen Kuvalehtikin
>> luonnehtii kokoomuksen profiilia ylimieliseksi ja linjaa sekavaksi
>> kun kommentoivat kokoomuksen kannatuksen muuttoa. Povasivat Jyrkille
>> matkaa EU:n.
>>
>> Ihan satunnaisella katu gallupilla
>
> Lappeenko Rannassa teit, juupa ja juu.

Valitettavastai tapaan aika paljon ihmisi� eri aloilta. Veikkaan ett�
enemm�n kuin sin�.

>> mik� on tullut vastaan puhuessani
>> erilaisten ihmisten kanssa niin l�hes kaikki ovat kyll�styneet
>> kuuntelemaan Kataista sek� Juttaa.
>>
>> Siin� on varmaan kaksi ep�suosituinta p��ministeri� ja
>> valtiovarainministeri� kautta aikojen.
>
> Varmaan joo... ihan varmaan:-)))))

Kuuntele vaikka t�m�np�iv�n radiota. Jopa Katainen jo tunnusti ett�
pit�� ottaa merkit vakavasti kun kannatus on notkahtanut
hyvintoimeentulevien sek� yritt�jienkin kohdalla. Ei Suomessa koskaan
ole tapahtunut mit��n yll�tt�vi� 'jytkyj�'. Jotkut ihmiset, erityisesti
kokoomuslaiset, el�v�t vaan kuplassa eiv�tk� tunne yhteiskuntaa jossa
el�v�t.

Suomessa suurin syy ristiriitoihin sek� ty�paikoilla ett� politiikasssa
on haluttomuus n�hd� ett� on ongelmia. Seuraava hallitus taitaa olla
kepu/perussuomalaiset t�t� menoa. Sek� sdp ett� kokoomus vieraannttuvat
jopa omat kannatajansa t�ss� hallituksessa kovaa vauhtia.

Minusta ensimm�inen virhe oli se typer� p��t�s ett� on pakko tukea
Kreikkaa. Jos sit� ei olisi tehty tilanne voisi olla ihan toinen ja
hallituskin olisi erilainen. Nyt Katainen lihotti oppositiota ja
jatkuvat tuet ovat heikent�neet uskottavuutta. Tuettavien maitten lista
vaan kasvaa. Ja sen p��lle riitaisia hallitus sek� jatkuvia skandaaleja
joista ei seuraa mit��n.

Siin� sitten kansalaiset ihmettelev�t kun Kreikan tuen piti est�� muut
tuet mutta tuetaan Espanian pankkeja jo sek� ratkotaan Kyproksen
ongemlmia. Ja verop��t�sten piti olla valmiita mutta ei ne olekaan.
Sitten riidell��n ja vedet��n kotiinp�in niin ett� kaikki n�kev�t.

Ehk� t�llainen on ihan normaalia kokoomusjohtoisissa yrityksiss� ja
organisaatioissa. Meid�n muiden mielest� t�m� on ihan perseest� kun
kukaan ei vastaa mist��n eik� mit��n saavuteta.



T:
Antti

Luottamuskeiju

unread,
Apr 30, 2013, 2:46:12 AM4/30/13
to
"Opaskoira" <so...@eiole.com> kirjoitti viestiss�
>
> Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
> hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>

No, senh�n n�emme seuraavien vaalien j�lkeen PISTE





Opaskoira

unread,
Apr 30, 2013, 4:26:27 AM4/30/13
to
Luottamuskeiju wrote:
> "Opaskoira" <so...@eiole.com> kirjoitti viestissᅵ

> > Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
> > hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>
> No, senhᅵn nᅵemme seuraavien vaalien jᅵlkeen PISTE

Pisteestᅵ en niinkᅵᅵn tiedᅵ... mutta tuskin nᅵhdᅵᅵn, juu:-)))

--
"Vittuilin yhdelle rotevalle raksamiehelle.
Se lᅵi heti turpaan. En vittuile sille enᅵᅵ."

kaj.st...@helsinki.fi.invalid

unread,
Apr 30, 2013, 4:32:18 AM4/30/13
to
Taidamme ymm�rt�� verbi� "jyr�t�" eri tavalla. Koska en liiku
�idinkielell�ni voin ajatella ett� olen se joka on v��r�ss�.
Kantaani en toki muuta 8-)

--
Kaj

hau-hau

unread,
Apr 30, 2013, 5:12:16 AM4/30/13
to
Katainen tunnusti aamu-tv:ss�, ettei erityisemmin suunnittele
tulevaisuuttaan, tarkoittaen luultavasti omaa el�m��ns�, mutta lausahdus
sopisi hyvin hallituksenkin toimintaan. Elet��n hetkess�.

> Suomessa suurin syy ristiriitoihin sek� ty�paikoilla ett� politiikasssa
> on haluttomuus n�hd� ett� on ongelmia. Seuraava hallitus taitaa olla
> kepu/perussuomalaiset t�t� menoa. Sek� sdp ett� kokoomus vieraannttuvat
> jopa omat kannatajansa t�ss� hallituksessa kovaa vauhtia.
>
Sateenkaaressa on sixpackill� hyv� olla. Don't worry, be happy, lauloi
Bobby McFerrin.

Laajapohjainen hallitus voi olla yht� mielt� vain katastrofin uhatessa.
Siksi kriisej� on v�hint��n synnytett�v�. Tavallisissa oloissa on
tyydytt�v� lehm�nkauppoihin.

> Minusta ensimm�inen virhe oli se typer� p��t�s ett� on pakko tukea
> Kreikkaa. Jos sit� ei olisi tehty tilanne voisi olla ihan toinen ja
> hallituskin olisi erilainen. Nyt Katainen lihotti oppositiota ja
> jatkuvat tuet ovat heikent�neet uskottavuutta. Tuettavien maitten lista
> vaan kasvaa. Ja sen p��lle riitaisia hallitus sek� jatkuvia skandaaleja
> joista ei seuraa mit��n.
>
N�in vappuna voi sanoa, ett� "Mik� on olutta, se on menytt�".

Nyt pit�isi tunnustaa tosiasiat ja laittaa putki poikki. Ei lopettaa
pankkien pelastaminen.

Antti Tolamo

unread,
Apr 30, 2013, 6:09:07 PM4/30/13
to
Kyll� mutta silti yritet��n vet�� ties kuinka montaa isoa uudistusta
l�pi samaan aikaan. Suomi on ihme maa kun t��ll� saadaan enemm�n tehty�
radikaaleka muutoksia nelj�ss� vuodessa kuin keskiverto maa saa 20:ssa.

Tai siis n�in meid�n p��tt�j�t tuntuvat uskovan. Todenn�k�isesti
huhkivat turhaan. Luulen ett� k�y n�in

1) ensin tulee isoja ongelmia saada toimimaan
2) sitten kun keksit��n miten saataisiin niin kustannukset ovat nousseet
valtavasti
3) t�ss� kohtaa sitten onkin jo mennyt muutama vuosi ja tilanteet
muuttuneet sen verran ett� alkuer�iset ideat eiv�t ole en�� relevantteja
4) muutokset haudataan kun ihmisetkin ovat vaihtuneet jotka niit�
alunperin ajoivat
5) aloitetaan taas uusi radikaalia idea, ole hyv� ja palaa kohtaan 1.

T�m� on se normaali ison radikaalin muutoksen kaava. Sit� ne teki
jatkuvasti Neuvostoliitossa, Kiinassa ja tapahtuu isoissa firmoissa
t�n�kin p�iv�n�.



>
>> Suomessa suurin syy ristiriitoihin sek� ty�paikoilla ett� politiikasssa
>> on haluttomuus n�hd� ett� on ongelmia. Seuraava hallitus taitaa olla
>> kepu/perussuomalaiset t�t� menoa. Sek� sdp ett� kokoomus vieraannttuvat
>> jopa omat kannatajansa t�ss� hallituksessa kovaa vauhtia.
>>
> Sateenkaaressa on sixpackill� hyv� olla. Don't worry, be happy, lauloi
> Bobby McFerrin.

Eik�s tuo ole enemm�nkin Alfred E. Neumannin: What, me worry?

> Laajapohjainen hallitus voi olla yht� mielt� vain katastrofin uhatessa.
> Siksi kriisej� on v�hint��n synnytett�v�. Tavallisissa oloissa on
> tyydytt�v� lehm�nkauppoihin.

Eip� tunnu kovin hyvin toimivan. Kriisitietoutta ei varmaan lis�� se
tapa mill� apurahoja jaettiin, Hautalan toilailut, veronalennukset jotka
v�hent�v�t verotululoja ja sellaiset ideat ettei kannattamonta
liiketoimintaa kannata tukea.

Viitaten j�lkimm�iseen ei kai meill� olisi mit��n talousongelmia jos
kaikki firmat kannattaisivat tosi hyvin? Mist� p��st��n ihmetettelem��n
sit� ett� jos ei ole j�rkev�� tukea kannattamattmia yrityksi� niin miksi
me tuemme verotuksella, tai muutenkaan, kannattavia yrityksi�?

Min� en ymm�rr� meid�n tukipolitiikkaa tai yleens�k��n
talouspolitiikkaa. Miksi me yksityist�mme asioita ja sitten p��dymme
tukeman kannattavaa yritystoimintaa kasvavassa m��rin? Hyv� muistaa ett�
suoriten tukien m��r� on kasvanut 50% vuosikymmeness�. Eik� tuossa ole
mukana ep�suor�t tuet joita niit�kin on iso kasa.

Jos taas sitten emme toimi noin niin miksi STX:n telakka olisi huonompi
kannattamton/talousvaikeuksissa oleva liiketoiminta kuin joku muu mit�
tukea? Voisiko joku selitt�� onko t�ss� mit��n oikeaa logiikka vai onko
se p�rst�kerroin/hyv� kaveri suhde mik� p��tt�� ket� tuetaan sek� miten?

Joku syyh�n niitten tukien lis��ntymiseen on pakko olla jos ne eiv�t
kerta mene kannattamattomaan liiketoimintaan.

Mik�k�h�n se hyv� syy olisi?

>
>> Minusta ensimm�inen virhe oli se typer� p��t�s ett� on pakko tukea
>> Kreikkaa. Jos sit� ei olisi tehty tilanne voisi olla ihan toinen ja
>> hallituskin olisi erilainen. Nyt Katainen lihotti oppositiota ja
>> jatkuvat tuet ovat heikent�neet uskottavuutta. Tuettavien maitten lista
>> vaan kasvaa. Ja sen p��lle riitaisia hallitus sek� jatkuvia skandaaleja
>> joista ei seuraa mit��n.
>>
> N�in vappuna voi sanoa, ett� "Mik� on olutta, se on menytt�".
>
> Nyt pit�isi tunnustaa tosiasiat ja laittaa putki poikki. Ei lopettaa
> pankkien pelastaminen.

Ei lopettaa vai eli lopettaa?

Meinaan et kai argumentoi ett� pankkitukia pit�isi lis�t�/jatkaa?


T:
Antti

Antti Tolamo

unread,
Apr 30, 2013, 6:21:12 PM4/30/13
to
30.4.2013 11.26, Opaskoira kirjoitti:
> Luottamuskeiju wrote:
>> "Opaskoira" <so...@eiole.com> kirjoitti viestissᅵ
>
>>> Joo... ja voisi olla hitsin kiva katsoa kuinka tuo kaksikko
>>> hallitsisi Suomea hallituksessa ja eduskunnassa, juu:-)))
>>
>> No, senhᅵn nᅵemme seuraavien vaalien jᅵlkeen PISTE
>
> Pisteestᅵ en niinkᅵᅵn tiedᅵ... mutta tuskin nᅵhdᅵᅵn, juu:-)))

Ei kannata aliarvioida ihmisten vittuuntumista.

Kun ylemmᅵt toimihenkilᅵt ja yrittᅵjᅵt alkavat mennᅵ oppositioon
suhteessa kokoomukseen se tarkoittaa ettᅵ he pelkᅵᅵvᅵt tyᅵpaikkojensa
puolesta sekᅵ eivᅵt usko kokoomuksen auttavan vaan olevan osa ongelmaa.
Tuossa kohtaa ei enᅵᅵ kyse ole ideologiasta edes vaan ihan elinkeinosta
ja yleensᅵ mielekkyydestᅵ.

Se sama mitᅵ tapahtui SDP:lle eli ettᅵ se ydin kannatusjoukko lᅵhtee
nostelemaan kytkintᅵ tapahtuu nyt kokoomukselle.

Kaikki on seurausta siinᅵ ettᅵ menee todella huonosti ja ihmiset
tuntevat ettei heitᅵ auteta eikᅵ kuunnella. Se tapahtui ensin demareilla
koska duunarit potkitaan ensin pois ja huonnonetaan tilannetat. Nyt se
tapahtuu paremmin koulutetuille ja toimeentuloville koska talousongelmat
ovat pahentuneet.

Kun SDP:tᅵ eikᅵ kokoomusta kiinnosta reaalielᅵmᅵn tyᅵpaikat Suomessa
niin omaa etua ajava entinen demari sekᅵ kokoomuslainen lᅵytyvᅵt
molemmat kohta jostain muusta puolueesta joka lupaa sitᅵ ajatella.


T:
Antti





hau-hau

unread,
May 2, 2013, 5:28:19 AM5/2/13
to
01.05.2013 01:09, Antti Tolamo kirjoitti:
> 30.4.2013 12.12, hau-hau kirjoitti:
>> 30.04.2013 09:15, Antti Tolamo kirjoitti:
>>> 30.4.2013 6.19, Opaskoira kirjoitti:
>>>> Antti Tolamo wrote:
>>>>
>>>>> 29.4.2013 23:36, Opaskoira kirjoitti:

---



>>> Kuuntele vaikka t�m�np�iv�n radiota. Jopa Katainen jo tunnusti ett�
>>> pit�� ottaa merkit vakavasti kun kannatus on notkahtanut
>>> hyvintoimeentulevien sek� yritt�jienkin kohdalla. Ei Suomessa koskaan
>>> ole tapahtunut mit��n yll�tt�vi� 'jytkyj�'. Jotkut ihmiset, erityisesti
>>> kokoomuslaiset, el�v�t vaan kuplassa eiv�tk� tunne yhteiskuntaa jossa
>>> el�v�t.
>>>
>> Katainen tunnusti aamu-tv:ss�, ettei erityisemmin suunnittele
>> tulevaisuuttaan, tarkoittaen luultavasti omaa el�m��ns�, mutta lausahdus
>> sopisi hyvin hallituksenkin toimintaan. Elet��n hetkess�.
>
> Kyll� mutta silti yritet��n vet�� ties kuinka montaa isoa uudistusta
> l�pi samaan aikaan. Suomi on ihme maa kun t��ll� saadaan enemm�n tehty�
> radikaaleka muutoksia nelj�ss� vuodessa kuin keskiverto maa saa 20:ssa.
>
Hallitus istuu puoliv�li�, joten 2v asiat tulevat yhtaikaa. Ja
maailmakin on siin� v�lill� muuttunut. T�rke�mp�� on pit�� hallitus
kasassa kuin saada asioita tehdyksi...

> Tai siis n�in meid�n p��tt�j�t tuntuvat uskovan. Todenn�k�isesti
> huhkivat turhaan. Luulen ett� k�y n�in
>
> 1) ensin tulee isoja ongelmia saada toimimaan
> 2) sitten kun keksit��n miten saataisiin niin kustannukset ovat nousseet
> valtavasti
> 3) t�ss� kohtaa sitten onkin jo mennyt muutama vuosi ja tilanteet
> muuttuneet sen verran ett� alkuer�iset ideat eiv�t ole en�� relevantteja
> 4) muutokset haudataan kun ihmisetkin ovat vaihtuneet jotka niit�
> alunperin ajoivat
> 5) aloitetaan taas uusi radikaalia idea, ole hyv� ja palaa kohtaan 1.
>
> T�m� on se normaali ison radikaalin muutoksen kaava. Sit� ne teki
> jatkuvasti Neuvostoliitossa, Kiinassa ja tapahtuu isoissa firmoissa
> t�n�kin p�iv�n�.
>
Aika hoitaa asiat.

>
>
>
>> Laajapohjainen hallitus voi olla yht� mielt� vain katastrofin uhatessa.
>> Siksi kriisej� on v�hint��n synnytett�v�. Tavallisissa oloissa on
>> tyydytt�v� lehm�nkauppoihin.
>
> Eip� tunnu kovin hyvin toimivan. Kriisitietoutta ei varmaan lis�� se
> tapa mill� apurahoja jaettiin, Hautalan toilailut, veronalennukset jotka
> v�hent�v�t verotululoja ja sellaiset ideat ettei kannattamonta
> liiketoimintaa kannata tukea.
>
> Viitaten j�lkimm�iseen ei kai meill� olisi mit��n talousongelmia jos
> kaikki firmat kannattaisivat tosi hyvin? Mist� p��st��n ihmetettelem��n
> sit� ett� jos ei ole j�rkev�� tukea kannattamattmia yrityksi� niin miksi
> me tuemme verotuksella, tai muutenkaan, kannattavia yrityksi�?
>
Yritys-, maatalous- ym tuet ovat kaksipiippuinen juttu. Vanhan taantuvan
toiminnan tukeminen ei kannata. Poliittisista syist� sit� tehd��n.
Muutoksessa voisi auttaa.

Esim. Katainen mainitsi puunjalostusteollisuuden siirtymisen energian
tuottamiseen ja kemianteollisuuteen p�in, ja kaivannaisteollisuuden
kasvun. On aloja, joissa teollisuus ei itse investoi, vaikkapa
joukkoliikenne, sotateollisuus. Avaruus, ilmailu, puolustus,
kansanterveys ovat valtioiden sponsoroimia.

> Min� en ymm�rr� meid�n tukipolitiikkaa tai yleens�k��n
> talouspolitiikkaa. Miksi me yksityist�mme asioita ja sitten p��dymme
> tukeman kannattavaa yritystoimintaa kasvavassa m��rin? Hyv� muistaa ett�
> suoriten tukien m��r� on kasvanut 50% vuosikymmeness�. Eik� tuossa ole
> mukana ep�suor�t tuet joita niit�kin on iso kasa.
>
> Jos taas sitten emme toimi noin niin miksi STX:n telakka olisi huonompi
> kannattamton/talousvaikeuksissa oleva liiketoiminta kuin joku muu mit�
> tukea? Voisiko joku selitt�� onko t�ss� mit��n oikeaa logiikka vai onko
> se p�rst�kerroin/hyv� kaveri suhde mik� p��tt�� ket� tuetaan sek� miten?
>
> Joku syyh�n niitten tukien lis��ntymiseen on pakko olla jos ne eiv�t
> kerta mene kannattamattomaan liiketoimintaan.
>
> Mik�k�h�n se hyv� syy olisi?
>
Varustamotoiminnan verot veiv�t kauppalaivaston ja merimiehet
ulkomaille. Laivanrakennus ei ole en�� ydintoimintaa. Huoltovarmuuden
saanee ulkomailta - rauhan aikana. H�t�tilanteessa laivoja voinee ostaa.

STX kilpailutti omia tyt�ryhti�it��n maksimoidakseen kansallisen tuen.
Laivanrakennus muutoinkin perustuu suuriin tukiin. Ei ihme, ett�
telakkayrityksill� menee huonosti.

>>
>>> Minusta ensimm�inen virhe oli se typer� p��t�s ett� on pakko tukea
>>> Kreikkaa. Jos sit� ei olisi tehty tilanne voisi olla ihan toinen ja
>>> hallituskin olisi erilainen. Nyt Katainen lihotti oppositiota ja
>>> jatkuvat tuet ovat heikent�neet uskottavuutta. Tuettavien maitten lista
>>> vaan kasvaa. Ja sen p��lle riitaisia hallitus sek� jatkuvia skandaaleja
>>> joista ei seuraa mit��n.
>>>
>> N�in vappuna voi sanoa, ett� "Mik� on olutta, se on menytt�".
>>
>> Nyt pit�isi tunnustaa tosiasiat ja laittaa putki poikki. Ei lopettaa
>> pankkien pelastaminen.
>
> Ei lopettaa vai eli lopettaa?
>
> Meinaan et kai argumentoi ett� pankkitukia pit�isi lis�t�/jatkaa?
>
Lopettaa tietysti. Sormet tottelevat huonosti.

Nyt on merkkej�, ett� Saksassa alkaa hermo kiristy�. Ovathan siell� jo
ker�nneet Euroopan euroja talteen pankkeihinsa.



Antti Tolamo

unread,
May 2, 2013, 6:22:40 PM5/2/13
to
2.5.2013 12.28, hau-hau kirjoitti:
> 01.05.2013 01:09, Antti Tolamo kirjoitti:
>> 30.4.2013
>>
>> Viitaten j�lkimm�iseen ei kai meill� olisi mit��n talousongelmia jos
>> kaikki firmat kannattaisivat tosi hyvin? Mist� p��st��n ihmetettelem��n
>> sit� ett� jos ei ole j�rkev�� tukea kannattamattmia yrityksi� niin miksi
>> me tuemme verotuksella, tai muutenkaan, kannattavia yrityksi�?
>>
> Yritys-, maatalous- ym tuet ovat kaksipiippuinen juttu. Vanhan taantuvan
> toiminnan tukeminen ei kannata. Poliittisista syist� sit� tehd��n.
> Muutoksessa voisi auttaa.
>
> Esim. Katainen mainitsi puunjalostusteollisuuden siirtymisen energian
> tuottamiseen ja kemianteollisuuteen p�in, ja kaivannaisteollisuuden
> kasvun. On aloja, joissa teollisuus ei itse investoi, vaikkapa
> joukkoliikenne, sotateollisuus. Avaruus, ilmailu, puolustus,
> kansanterveys ovat valtioiden sponsoroimia.

Mutta t�ss� on se ongelma kun ei kukaan ole p��tt�nyt mit� pit�isi tukea
ja miksi.

Oikeasti se menee n�in nyt koska 'virallisesti' tukeminen on kielletty

1) Yhten� pekkana vannotaan ett� tukia pit�� v�hent�� tai jopa poistaa
2) firmat ja sit� kautta paikkakunnat joutuvat ongelmiin kun omistajat
eiv�t ole investoineet tai Suomen rahoitusmarkkinoilta ei saada rahaa
3) liikemiehet ja kunnanis�t juoksevat toistens� syliin sek� valtion
polvelle pyyt�m��n rahaa
4) ja hupsista syntyy rakenteellista korruptiota kun reaaliel�m�n
tarpeet menev�t ohitse periaatteista(tarvitaan julkista rahaa)
5) koska tukia ei saisi olla ei ole periaatteita mill� jakaa niit�
ollenkaan: jotenka voimaan tulee sulle mulle periaate jossa rapsutetaan
selki� vastavuoroisesti. Kuka juoksee nopeiten, lahjooa parhaiten tai
pit�� kovinta ��nt� saa tuet.

Kaiken yll�olevan voisi v�ltt�� sill� ett� tunnustet��n ett� tukia
tarvitaan ja kerrotaan miksi niit� tarvitaan sek� minne. Sitten tuetaan
vain niit� mainituista syist� jotka ovat kaikille samat syyt eik� ket��n
muuta.

Kun t�t� ei tehd� niin tuet, joita ei pit�is olla olemassakaan, vaan
kasvavat ja r�nsyilev�t sinne t�nne koska me suomalaiset valehtelemme
itsellemme ettei niit� tukia tarvita vaikka niit� l�hes kaikki haluavat
sek� saavat.

Kansallinen itsekuri on se mit� tarvitaan. Meid�n pit�� my�s
tukiasioissa on j�rki, kohtuus eik� antaa enemm�n kuin voimme maksaa.

>
>> Min� en ymm�rr� meid�n tukipolitiikkaa tai yleens�k��n
>> talouspolitiikkaa. Miksi me yksityist�mme asioita ja sitten p��dymme
>> tukeman kannattavaa yritystoimintaa kasvavassa m��rin? Hyv� muistaa ett�
>> suoriten tukien m��r� on kasvanut 50% vuosikymmeness�. Eik� tuossa ole
>> mukana ep�suor�t tuet joita niit�kin on iso kasa.
>>
>> Jos taas sitten emme toimi noin niin miksi STX:n telakka olisi huonompi
>> kannattamton/talousvaikeuksissa oleva liiketoiminta kuin joku muu mit�
>> tukea? Voisiko joku selitt�� onko t�ss� mit��n oikeaa logiikka vai onko
>> se p�rst�kerroin/hyv� kaveri suhde mik� p��tt�� ket� tuetaan sek� miten?
>>
>> Joku syyh�n niitten tukien lis��ntymiseen on pakko olla jos ne eiv�t
>> kerta mene kannattamattomaan liiketoimintaan.
>>
>> Mik�k�h�n se hyv� syy olisi?
>>
> Varustamotoiminnan verot veiv�t kauppalaivaston ja merimiehet
> ulkomaille. Laivanrakennus ei ole en�� ydintoimintaa. Huoltovarmuuden
> saanee ulkomailta - rauhan aikana. H�t�tilanteessa laivoja voinee ostaa.
>
> STX kilpailutti omia tyt�ryhti�it��n maksimoidakseen kansallisen tuen.
> Laivanrakennus muutoinkin perustuu suuriin tukiin. Ei ihme, ett�
> telakkayrityksill� menee huonosti.

Korelaiset laivanvarustamothan meinasivat menn� nurin jo kai 90-luvun
lopulla. Silloin veikattiin ett� olisi mennyt monta muutakin nurin
siell� johtuen aika isoista rakennelmista miss� isot firmat
omistivatsiell� toisiaan ristiin.

Korealaiset jotenkin t�m�n v�lttiv�t ja saivat kaiken uuteen nousuun.
Tuli Samsungeja ja muutakin. Mutta ne perusongelmat tiettyjen alojen
kannattavuuden kanssa ei todennk�isesti ratkaistu vaan rahaa siirrettiin
isojen konsernien yksist� taskuista toisiin sek� hyv�t ajat peittiv�t
ongelmia.

Isot teollisuussuvut omistavat n�it� firmoja jotenka kyse ei heid�n
kohdallaan todenn�k�isesti ole pelk�st��n rahasta vaan ehk� jopa
identiteetist� koska takana on viel� alkuper�isi� perustajia.

Korealaiset, tietyt, laivanvarustajat varmaan olivat ihan yht�
persuaukisia kun Masa Yardsit sek� viel� samaan aikaankin. Niill� oli
vaan enemm�n rahaa tukea kannatamatonta toimintaa niin ostivat
suomalaisen telakan.

N�in min� sen j�rkeilisin perustuen siihen hajatietoon mit� itse tied�n.

>>>
>>>> Minusta ensimm�inen virhe oli se typer� p��t�s ett� on pakko tukea
>>>> Kreikkaa. Jos sit� ei olisi tehty tilanne voisi olla ihan toinen ja
>>>> hallituskin olisi erilainen. Nyt Katainen lihotti oppositiota ja
>>>> jatkuvat tuet ovat heikent�neet uskottavuutta. Tuettavien maitten lista
>>>> vaan kasvaa. Ja sen p��lle riitaisia hallitus sek� jatkuvia skandaaleja
>>>> joista ei seuraa mit��n.
>>>>
>>> N�in vappuna voi sanoa, ett� "Mik� on olutta, se on menytt�".
>>>
>>> Nyt pit�isi tunnustaa tosiasiat ja laittaa putki poikki. Ei lopettaa
>>> pankkien pelastaminen.
>>
>> Ei lopettaa vai eli lopettaa?
>>
>> Meinaan et kai argumentoi ett� pankkitukia pit�isi lis�t�/jatkaa?
>>
> Lopettaa tietysti. Sormet tottelevat huonosti.
>
> Nyt on merkkej�, ett� Saksassa alkaa hermo kiristy�. Ovathan siell� jo
> ker�nneet Euroopan euroja talteen pankkeihinsa.

Niin ja kielt�m�ss� EKP:n viimeakaisia toimia pit�en niit� laittomina.
Luulen ett� saksalaiset tajuavat ett� Kiinaankin vienti hyytyy jotenka
ymm�rt�v�t euron kriisi pit�� ratkaista nopeasti niin ett� heid�n
kaikkea vienti� ei tapeta. Nykyisest toimet eiv�t toimi jotenka menn��n
vastakkaiseen suuntaan ett� saadaan jotain p��t�kseen.

Todenn�k�isesti k��nt�v�t juuri kelkkaansa yll�olevasta syyst�. Kyydist�
tosin tippuu silloin niin Jutat kuin Kataisetkin Euroopan laajuisesti.
Siin� tulee ensimm�inen oppitunti reaalipoliitikasta nykyisille
poliiitikoille. Isot maat tekev�t mit� haluavat eiv�tk� mene muiden
mukana meren pohjaan. Vastuu on t�ysin niill� jotka kelkk��n tietyss�
vaiheessa hypp��v�t.

Jos ei ymm�rret� riskej� lennett��n isossa kaaressa kurvissa ulos. Ja se
maahan osuminen vasta sattuukin. Mutta paljoa ei nuo voi protestoida
koska Saksa taitaa olla se viimeinen maksumies.

Joten bend over vaan ja hymy� huuleen.

T:
Antti


hau-hau

unread,
May 3, 2013, 3:59:18 AM5/3/13
to
03.05.2013 01:22, Antti Tolamo kirjoitti:
> 2.5.2013 12.28, hau-hau kirjoitti:
>> 01.05.2013 01:09, Antti Tolamo kirjoitti:
>>> 30.4.2013
>>>
>>> Viitaten j�lkimm�iseen ei kai meill� olisi mit��n talousongelmia jos
>>> kaikki firmat kannattaisivat tosi hyvin? Mist� p��st��n ihmetettelem��n
>>> sit� ett� jos ei ole j�rkev�� tukea kannattamattmia yrityksi� niin miksi
>>> me tuemme verotuksella, tai muutenkaan, kannattavia yrityksi�?
>>>
>> Yritys-, maatalous- ym tuet ovat kaksipiippuinen juttu. Vanhan taantuvan
>> toiminnan tukeminen ei kannata. Poliittisista syist� sit� tehd��n.
>> Muutoksessa voisi auttaa.
>>
>> Esim. Katainen mainitsi puunjalostusteollisuuden siirtymisen energian
>> tuottamiseen ja kemianteollisuuteen p�in, ja kaivannaisteollisuuden
>> kasvun. On aloja, joissa teollisuus ei itse investoi, vaikkapa
>> joukkoliikenne, sotateollisuus. Avaruus, ilmailu, puolustus,
>> kansanterveys ovat valtioiden sponsoroimia.
>
> Mutta t�ss� on se ongelma kun ei kukaan ole p��tt�nyt mit� pit�isi tukea
> ja miksi.
>
Koska laajapohjaisella hallituksella ei ole ideologiaa, ei ole
tavoitteita my�sk��n. Paitsi hoitaa p��lle k�yv�t asiat kuten
virkamieshallitus tekee.

> Oikeasti se menee n�in nyt koska 'virallisesti' tukeminen on kielletty
>
> 1) Yhten� pekkana vannotaan ett� tukia pit�� v�hent�� tai jopa poistaa
> 2) firmat ja sit� kautta paikkakunnat joutuvat ongelmiin kun omistajat
> eiv�t ole investoineet tai Suomen rahoitusmarkkinoilta ei saada rahaa

Rahaa on maailma pullollaan, hyviin investointeihin. Korko vain vaihtelee.

> 3) liikemiehet ja kunnanis�t juoksevat toistens� syliin sek� valtion
> polvelle pyyt�m��n rahaa
> 4) ja hupsista syntyy rakenteellista korruptiota kun reaaliel�m�n
> tarpeet menev�t ohitse periaatteista(tarvitaan julkista rahaa)

Politiikan ja talousel�m�n �p�r� on nimelt��n Korruptio.

> 5) koska tukia ei saisi olla ei ole periaatteita mill� jakaa niit�
> ollenkaan: jotenka voimaan tulee sulle mulle periaate jossa rapsutetaan
> selki� vastavuoroisesti. Kuka juoksee nopeiten, lahjooa parhaiten tai
> pit�� kovinta ��nt� saa tuet.
>
> Kaiken yll�olevan voisi v�ltt�� sill� ett� tunnustet��n ett� tukia
> tarvitaan ja kerrotaan miksi niit� tarvitaan sek� minne. Sitten tuetaan
> vain niit� mainituista syist� jotka ovat kaikille samat syyt eik� ket��n
> muuta.
>
Ongelmaksi muodostuu tukiporkkana. Maataloudesta l�ytyy esimerkkej�.
Kaikki haluavat viljell�, valmistaa, palvella samalla tavalla, koska
ilmaista rahaa on jaossa. Syntyy ylituotanto ja ala jaksaa entist�
huonommin.

> Kun t�t� ei tehd� niin tuet, joita ei pit�is olla olemassakaan, vaan
> kasvavat ja r�nsyilev�t sinne t�nne koska me suomalaiset valehtelemme
> itsellemme ettei niit� tukia tarvita vaikka niit� l�hes kaikki haluavat
> sek� saavat.
>
> Kansallinen itsekuri on se mit� tarvitaan. Meid�n pit�� my�s
> tukiasioissa on j�rki, kohtuus eik� antaa enemm�n kuin voimme maksaa.
>
Uuden tuottamiseen tarvitaan yritt�jyytt�. Sit� pit�isi rohkaista esim.
muuttamalla konkurssilains��d�nt��, ettei konkurssin tehneen tarvitse
loppuel�m��ns� olla velkavankeudessa. T�t� ajaa mm. Soini, l�hes
kokonaan vaiettu ajatus julkisuudessa.

>>

----

>>
>> Nyt on merkkej�, ett� Saksassa alkaa hermo kiristy�. Ovathan siell� jo
>> ker�nneet Euroopan euroja talteen pankkeihinsa.
>
> Niin ja kielt�m�ss� EKP:n viimeakaisia toimia pit�en niit� laittomina.
> Luulen ett� saksalaiset tajuavat ett� Kiinaankin vienti hyytyy jotenka
> ymm�rt�v�t euron kriisi pit�� ratkaista nopeasti niin ett� heid�n
> kaikkea vienti� ei tapeta. Nykyisest toimet eiv�t toimi jotenka menn��n
> vastakkaiseen suuntaan ett� saadaan jotain p��t�kseen.
>
> Todenn�k�isesti k��nt�v�t juuri kelkkaansa yll�olevasta syyst�. Kyydist�
> tosin tippuu silloin niin Jutat kuin Kataisetkin Euroopan laajuisesti.
> Siin� tulee ensimm�inen oppitunti reaalipoliitikasta nykyisille
> poliiitikoille. Isot maat tekev�t mit� haluavat eiv�tk� mene muiden
> mukana meren pohjaan. Vastuu on t�ysin niill� jotka kelkk��n tietyss�
> vaiheessa hypp��v�t.
>
> Jos ei ymm�rret� riskej� lennett��n isossa kaaressa kurvissa ulos. Ja se
> maahan osuminen vasta sattuukin. Mutta paljoa ei nuo voi protestoida
> koska Saksa taitaa olla se viimeinen maksumies.
>
Saksalla menee hyvin toistaiseksi. Olettaisin, ett� Ven�j�lle menee
tavaraa, joka maksetaan energialla. Siksi ne It�meren putketkin
tuplataan. Saksassa py�rii ty�llisyys ja Ven�j� kehitt�� infraansa.







Antti Tolamo

unread,
May 4, 2013, 6:23:51 AM5/4/13
to
3.5.2013 10.59, hau-hau kirjoitti:
> 03.05.2013 01:22, Antti Tolamo kirjoitti:
>> 2.5.2013 12.28, hau-hau kirjoitti:
>>> 01.05.2013 01:09, Antti Tolamo kirjoitti:
>
>> Kun t�t� ei tehd� niin tuet, joita ei pit�is olla olemassakaan, vaan
>> kasvavat ja r�nsyilev�t sinne t�nne koska me suomalaiset valehtelemme
>> itsellemme ettei niit� tukia tarvita vaikka niit� l�hes kaikki haluavat
>> sek� saavat.
>>
>> Kansallinen itsekuri on se mit� tarvitaan. Meid�n pit�� my�s
>> tukiasioissa on j�rki, kohtuus eik� antaa enemm�n kuin voimme maksaa.
>>
> Uuden tuottamiseen tarvitaan yritt�jyytt�. Sit� pit�isi rohkaista esim.
> muuttamalla konkurssilains��d�nt��, ettei konkurssin tehneen tarvitse
> loppuel�m��ns� olla velkavankeudessa. T�t� ajaa mm. Soini, l�hes
> kokonaan vaiettu ajatus julkisuudessa.

En itseasiassa tiennyt tuota mutta vahvistaa vain sit� minun n�kemyst�ni
ett� perussuomalaisilla on ainoa j�rjev� sek� realistinen n�kemys
talouspolitiikasta.

Nyt varmaan hypp�� housuistaan joku kokoomuksen kannattajat mutta ihan
j�rkevi� sek� pragmaattisen oloisia nuo perussuomalaisten talousideat
ovat. Jos kokoomuksen ideoita kuuntelee ne kaikki menev�t tietyn tason
yl�puolelle v�h�n isompien firmojen 'ongelmien' ratkaisemiseen.

Ongelma vaan on se ett� nuo yritykset eiv�t ole investoineet eiv�tk�
minusta aiokaan investoida. Niill� menee ihan kivasti edelleen kunhan
vaan haluavat p��st� viel�kin helpommalla. Ne positiiviset kannustimet
pit�� suunnata alemmas ja t�ss� kohtaa perussuomalaiset osuvat paremmin
kohteeseen kuin muut puolueet.

Kyll� halutaan potkia siivoojia Rovion perustajiksi mutta se ei ole
kovinkaan realistista. Paremmin ansaitsevat ja koulutetut ihmiset
menev�t Suomessa ty�markkinoille koska se on helpompaa ja riski� ei ole.
V�h�n huonommin koulutettuja taas pelottaa riskit ja oman pienen
varallisuuden sitominen yritystoimintaan.

Se ett� ihmiset saisivat yritt�� uudestaan ja uudestaan ilman ett�
ensimm�inen ep�onnistuminen aiheuttaisi se ett� ei saa en�� yritt��
ikin� olisi hirve�n t�rke�. Se muuttaisi n�kemyst� yritt�misen riskeist�
mitk� nyt ovat kohtuuttomat erityisesti kun taustalla kummittelee
90-luvun laman pitk�aikaisvelkaisten kohtalo. Kukaan ei l�hde yritt�m��n
huonoinakaan aikoina jos tiet�� nuo tarinat.

Ihmisi� ei pit�isi rangaista siit� ett� pankki realisoi omaisuuden ja on
globaali lama. Yritt�jienkin pit�isi vastata vain siit� mik� on heid�n
vallassaan. Meid�n konkurssi l�ins��d�nt� ja velkalains��d�nt� tuntuu
vaan olevan sit� mielt� ett� se on aina velallisen oman huolimattomuuden
syyt� jos velat menev�t sellaisiksi ettei niit� voi hoitaa.

Ihan kuin maailmassa ei olisi rajuja rakennemuutoksia,
suhdannevaihteluita tai muutakaan vastaavaa joille ei vaan voi mit��n.

T:
Antti

Opaskoira

unread,
May 4, 2013, 11:53:51 AM5/4/13
to
Antti Tolamo wrote:

> perussuomalaisilla on ainoa j�rjev� sek� realistinen
> n�kemys talouspolitiikasta.

:-))))))))))))))))

hau-hau

unread,
May 5, 2013, 3:35:25 AM5/5/13
to
04.05.2013 18:53, Opaskoira kirjoitti:
> Antti Tolamo wrote:
>
>> perussuomalaisilla on ainoa j�rjev� sek� realistinen
>> n�kemys talouspolitiikasta.
>
> :-))))))))))))))))
>
Voi siin� alaleuka tipahtaa, jos miettii kuka kannattaa teollisuuden
parempia toimintaedellytyksi�, kuka maksaa ulkomaisten veropakolaisten
r�stej� tai kehitysapulaisten tukea velkarahalla, takaa kasinopankkien
toimintaa. J�rki sanoo, ett� aneet pit�� maksaa ylij��m�st��n, ei ottaa
niihin velkaa.

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/05/05/uskoo-ken-tahtoo-virallisesti-suomi-hyotyy-kriisista/20136377/170




Opaskoira

unread,
May 5, 2013, 6:17:42 AM5/5/13
to
Noh... jos suomalaiset haluavat niin noudatetaan
sitten PerSu-politiikkaa... tai kokeillaan
edes... niin loppuu sekin rutina... ehk�, juu:-)))

Antti Tolamo

unread,
May 5, 2013, 8:30:08 PM5/5/13
to
5.5.2013 13.17, Opaskoira kirjoitti:
> hau-hau wrote:
>> 04.05.2013 18:53, Opaskoira kirjoitti:
>>> Antti Tolamo wrote:
>>>
>>>> perussuomalaisilla on ainoa j�rjev� sek� realistinen
>>>> n�kemys talouspolitiikasta.
>>>
>>> :-))))))))))))))))
>>>
>> Voi siin� alaleuka tipahtaa, jos miettii kuka kannattaa teollisuuden
>> parempia toimintaedellytyksi�, kuka maksaa ulkomaisten
>> veropakolaisten r�stej� tai kehitysapulaisten tukea velkarahalla,
>> takaa kasinopankkien toimintaa. J�rki sanoo, ett� aneet pit�� maksaa
>> ylij��m�st��n, ei ottaa niihin velkaa.
>>
>>
> http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/05/05/uskoo-ken-tahtoo-virallisesti-suomi-hyotyy-kriisista/20136377/170
>
> Noh... jos suomalaiset haluavat niin noudatetaan
> sitten PerSu-politiikkaa... tai kokeillaan
> edes... niin loppuu sekin rutina... ehk�, juu:-)))

Min� en n�e mik� tuossa olisi niin erikoista.

Ottaen nyt huomioon ett� Kreikan tuet olivat turhia, valtion budjetti ei
pysy kasassa ja osinkoverop��t�s on kauhea sotku. Pahasti kesken on
sote- ja kuntauudistus. Niist�kin voi ep�ill� ett� joko niist� ei tule
mit��n tai tulee fiasko. Liian isoja yhdella hallituskaudella, vaikeita
vet�� kiireess� yksist��nkin eik� valmistelukaan tunnu toimivan.

Minusta hallitus olisi voinut j�tt�� tuon kaiken tekem�tt� ja keskitty�
vain kilpailukykyyn. Kataisen hallituksesta on vaarassa tulla hallitus
joka ei saanut mit��n aikaiseksi mutta yritti kaikkea maan ja taivaan
v�lill�.

Huomaa ett� kokoomuksessa ei ole paljoa suorittavan ty�n tekij�it�. Me
jotka olemma tied�mme n�m� kaksi kultaista s��nt��

1)�l� yrit� liian vaikeaa ja isoa. N�yt�t vaan ep�onnistujalta jos noin
teet ja lis��t stressi� turhaan
2)parempi onnistua aina edes yhdess� asiassa hyvin kun ep�onnistua
kaikissa asioissa samaan aikaan

Kaikkein varmin tapa ep�onnistua pahasti ja saada potkut/joutua
sivuraiteille on juuri toimia p�invastoin. Silloin alkaa kaikki
sidosryhm�t huutamaan suoraa kurkkua koska alkaa n�ytt�m��n silt� ett�
homma ei ole hallinnassa kun tulosta ei n�y ja kaikki on kesken.

Jos nyt ei eht� osinkiverp��t�st� pystyt� selvitt�m��n niin ihmettelen
kuinka sitten homma toimisi paremmin isommissa asioissa? Mik� tahansa
puolue joka keskittyisi vaikka vain yhteen asiaan ja tekisi sen kunnolla
olisi varmaan parempi kuin mit� nyt n�hd��n.

Ei se rima korkealla ole. Siit� pit�isi p��st� vaivattomasti yli.
Vaikeaa vaan tuntuu olevan. Hirve�n ihmeellisi� vaihtoehtoja ei edes
siis haeta tai tarvita.

Riitt�isi kun jotain saataisiin aikaan. Se on se speksi seuraavalle
hallitukselle. Kuka tahansa joka uskottavasti argumentoi miksi olisi se
joka pystyy varmaan on kilpailussa mukana.

T:
Antti

Lume Laipio

unread,
May 15, 2013, 11:05:18 AM5/15/13
to


"Antti Tolamo" kirjoitti viestiss�:osadnd6m6L0...@giganews.com...
_________________________________________________________

Mit� on mielest�si on ministerien suorittava ty�?
Nyth�n kokoomuslainen p��ministeri joukkoineen suorittaa sit�
parast�aikaa.

Persuilta ei ole tullut esim. sote-uudistukseen mink��n-
laista varjoehdotusta, vaikkei niill� edes ole mit��n
vastuuta siit�. Helppo olisi esitys siis tehd� -mutta kovin
moraalitonta j�tt�� lupauksistaan huolimatta tekem�tt�...
J�lkiviisaiden �nkyr�iden temmellyspuolue, muistuttaa
kovin sfnet:in yliviisaita parranp�ristelij�it�.

0 new messages