Taantumaa ilmassa? Lama mielessä? Höpsistä!!!
Ei anneta markkinapellejen sekoilujen ahdistaa meitä.
Ei myöskään anneta teennäisesti huonojen uutisten
vaikuttaa mielialaamme alentavasti.
Kulutuksen väheneminen on hyvä asia eikä huono asia,
vaikka ahneet siat yrittävät väittää muuta. Nuo
siat ovat niitä ahnureita, jotka arvottavat koko
elämämme ja edistyksemme bruttokansantuotteella
ja muilla naurettavilla "talouselämän mittareilla".
Heistä silloin menee hyvin kun kaikki kuluttavat
hulluna, säntäilevät päättömästi paikasta toiseen
ja ovat kuuliaisia kuin lampaat. Miksi rahan liikkeiden
pitäisi vaikuttaa meidän mieliimme? Emmekö tosiaan
kykene näkemään mitään muita merkkejä edistyksestä
tai sivistyksestä kuin pankkitilin suuruuden? Tai
uudenkiiltävän auton? Ison talon ja pihan?
Meistä yritetään tehdä koneiston aivottomia
osia, jotka eivät osaa ajatella itsenäisesti!!
Ei tehdä pienistä ongelmista suurta numeroa, mutta
nyt kun taloustilanne on huonompi ja yleisesti ajat
hieman epävarmempia, on hyvä ryhtyä kaikenlaisiin
järkeviin säästötoimiin.
Mistä siis on kyse?
Suosittelen lämpimästi, että vähennämme aivan kaikkea
materiaalista kulutusta. Se on järkevää ja se on ekologista.
Se rankaisee ahneita markkina- ja pankkisikoja.
Vaikka poliitikot ja markkinapellet yrittävät
syöttää meille jatkuvasti uusia tarpeita ja
"innovaatioita", meidän tulee kysyä itseltämme
mitä todella tarvitsemme.
Ympärillimme on paljon tyhjää salahelinää.
BRÄNDÄYS! LISÄARVO! KUSTANNUSTEN KOHDENTAMINEN!
SUORIUTUMISARVIOINTI! "MENESTYKSEN MITTARIT"!
Kyllä, meitä kidutetaan kaikenlaisilla naurettavilla
turhuuksilla.Onko meidän todella järkevää ostaa uusi auto vaikka
vanha toimisi aivan hyvin vielä vaikka pari vuosikymmentä?
Onko meidän aina uskottava "muotiguruja" ja ostettava
joka kesä, kevät, syksy ja talvi uusia "trendikkäitä"
vaatteita ja asusteita? Onko sellaisessa mitään järkeä?
Vanhat pois ja uutta tilalle? Mietihän asiaa!
Onko meidän saatava uusi nopeampi tietokone vaikka emme
osaa vielä käyttää sitä vanhaakaan kunnolla?
Entä onko meidän ehdottomasti hankittava uusi,
ohuempi, siistimpi, coolimpi kännykkä, jossa
on taas entistä enemmän turhia ominaisuuksia, joita
emme todellisuudessa koskaan tarvitse?
Mitä mieltä olet? Eikö sillä vanhallakin
kännykällä saisi hoidettua kaikki asiansa aivan hyvin?
Entä viihde? Elokuvat, musiikki, kirjat? Lainaa niitä
kavereiltasi, kopioi itsellesi, lainaa niitä kavereillesi,
anna heidän kopioida! Osta käytettyjä divareista ja
antikvariaateista! Käytä nettihuutokauppoja!
Käytä internetin vertaisverkkoja!
Emme saa alistua markkinapellejen laulujen laulajiksi,
vaan meidän pitää itsenäistyä ja alkaa ajatella
omilla aivoillamme. Voimme rankaista ahneita
osakkeidenhaalijoita muuttamalla kulutustottumuksiamme.
Aletaan yhdessä pohtia mitä todella tarvitsemme
ja mitä emme tarvitse!! Sinä ja minä, me pystymme
muuttamaan paljonkin asioita keskittymällä oikeisiin
kohteisiin. Käydään mielessämme läpi mitä omistamme
ja mitä todella tarvitsemme! Turhuuksia ei hankita.
Nyt jos koskaan on myös oikea aika erota kirkosta.
Kyllä, juuri tänään on oivallinen hetki tehdä se
päätös, jota olet jo pitkään miettinyt, mutta aina
vain lykännyt seuraavaan päivään. Pitäisi tehdä
sitä. Pitäisi tehdä tätä. Pitäisi erota kirkosta, mutta
kun ei ehdi. Mutta kun sitä ja tätä. Lopeta
tekosyiden esittäminen ja tartu rohkeasti toimeen.
Kirkosta eroaminen on tänä päivänä tehty
helpommaksi kuin koskaan. Netti palvelee meitä.Me emme usko ahneiden
kirkkojen ja organisoitujen
uskontojen takaavan meille mitään taivaspaikkaa.
Emme myöskään usko niiden voimaan tuomita
meitä ikuiseen kidutukseen "helvetissä". Ei, sillä
me olemme nykyaikaisia, kriittisiä ajattelijoita.
Soitamme rokkia ja pörräämme kovaa. Sanomme:
Ehdoton Ei Uskonnoille, hyvä ystäväni.
Me emme usko itsekkäiden kansojen jakajien valheisiin
pelastetuista ja hylätyistä, vaan me uskomme kaikkien
kansojen yhtenäiseen liikkeeseen, joka on vapaa
taikauskosta ja kaikesta siitä typeryydestä, jota
uskonnot päällemme sylkevät. Mooseksen Kirjat? Nooan
Arkki? Ristiinnaulitseminen? Verellä mässäily?
Ei, ei ja ei.
Me uskomme suureen globaaliin liikkeeseen, joka perustuu
lojaalisuuteen, inhimillisiin perusarvoihin ja ystävyyteen.
Organisoitu uskonto on ihmiskuntaa jakava, tuhoisa voima,
joka myrkyttää ihmisten mielen lapsista aina vanhuksiin
saakka. Se saa heidät korskumaan sisäistä ylpeyttä oman
uskontonsa ahdasmielisistä näkökannoista ja erottelee
kaikki kansat valittuihin ja pohjasakkaan, jota
yritetään käännyttää "oikealle tielle". Se tuhoaa
alkuperäiskansojen luonnonuskonnot ja aivopesee heitä
saastallaan.
Kriittisinä ajattelijoina me emme voi muuta kuin
nauraa kirkoille ja muille organisaatioille, jotka
valheellisesti levittävät likaista, kirottua sanomaansa
jopa lapsiemme mieleen. Me emme halua sietää sellaista
yhtään kauempaa.
He vastustavat ehkäisyä, rakkaudellisia parisuhteita
ja kaikkea mikä on heidän ahtaan katsantokantansa
ulkopuolella.
Muistathan, että puhuin aiemmin siitä, että meidän
on tarpeellista omaksua ekologinen, säästäväinenMarkkinakoneiston
aivopesu saa meidät haluamaan
yhä suurempia grillejä, autoja, kesämökkejä, asuntoja,
veneitä. Kaiken pitäisi olla uutta ja entistä kalliimpaa.
Tämä sama ahneuteen perustuva kusetus on pesiytynyt
myös organisoituun uskontoon. Ne vaativat
kannattajiltaan aikaa, rahaa ja lahjoja. Evankelisluterilainen
kirkko riistää meitä ja ystäviämme verotukselle. Se imee
itseensä kyltymättömästi meidän työmme hienoja hedelmiä, jotta
pastorit voisivat levittää ympärilleen sairasta Raamatullista
propagandaansa.
Kirkko lypsää kovalla työllä ansaitsemiamme rahoja ja
tekee sijoituksia asuntoihin, osakkeisiin, taiteeseen,
käytännössä aivan kaikkeen siihen mihin ahneet pankkiirit ja
osakesijoittajatkin rahojaan syytävät! HYI!
Minä ja sinä emme saa sallia tämän hyväksikäytön
jatkumista. Siksi vaadittu ratkaisu
on omilla aivoillaan ajatteleminen. Meidän on
hylättävä Raamatun alkeellinen, sairas, väkivaltainen
ja taikauskoinen maailmankuva. Meidän on ymmärrettävä,
että kirkko ja organisoidut uskonnot ovat silkkaa
huijausta. Silloin me olemme astuneet suuren henkisen
askeleen eteenpäin. Ajattelumme on noussut seuraavalle
tasolle emmekä enää usko opettajien ja pastorien
aivopesuun. Paskanjauhanta näyttää meistä siltä
mitä se on: PASKANJAUHANTAA.
Mutta pelkkä ajatuksen tasolla tehty muutos ei ole
vielä riittävä. Aivan kuin kulutuksenkin suhteen
ei ole riittävää, että vain AJATTELEMME säästämisen
olevan hyvä asia. Ekologisten ja säästeliäiden
ajatusten on heijastuttava meidän käytännön elämässämme
TEOISSAMME. Voimme valita vähemmän luontoa kuormittavia
vaihtoehtoja. Voimme tavaroiden rikkoutuessa valita
korjaamisen uuden tavaran ostamisen sijaan. Pieniä
mutta tarpeellisia askelia. Ja kun moni ystävämmekin
alkaa toimia näin, olemme muodostaneet kansanliikkeen!
ERITTÄIN POSITIIVISTA!!Sama pätee uskonnonkin kohdalla. Kun
ymmärrämme, että
meitä ja ystäviämme kusetetaan, me haluamme tehdä
siitä lopun. Siksi oikea ja suoraselkäinen ratkaisu
on erota kirkosta ja muista organisoitua uskontoa
edistävistä laitoksista. Meidän tehtävämme ei ole
tukea taikauskoa ja ahdasmielisyyttä, vaan perustaa
uusia liikkeitä, jotka perustuvat positiivisiin
arvoihin eivätkä muinaisiin taruihin ja kansalaisten
alistamiseen.
Muista säästövinkkini ja yritä muuttaa ajatteluasi,
vaikka vain pienin askelin kerralla. Sitä myötä myös
kulutustottumuksesi muuttuvat ja säästäväisyys näkyy
kohta monissa päivittäisissä elämänvalinnoissasi.
Älä kuitenkaan liioittele toimiasi. Ei ole syytä
potea huonoa omaatuntoa ostettuasi itsellesi tai ystävillesi
joskus jotain kivaa.
Kirkosta eroaminen onnistuu sinulta kätevästi netin
kautta osoitteesta:
Hyvää keväänjatkoa kaikille!
T: Rehellinen Ystäväsi
kulutusstrategia. Emme saa langeta markkinapellejen
houkutuksiin ja kusetuksiin. Mainostajat ja ahnehtijat
yrittävät luoda trendejä ja teennäisiä tarpeita meille
"kuluttajille", jotta me ostaisimme yhä lisää ja lisää
tuotteita, joita emme todellisuudessa tarvitse.
Peté
<jjjj.s...@googlemail.com> wrote in message
news:f12bd2d7-2424-4f16...@v15g2000yqn.googlegroups.com...
: Taantumaa ilmassa? Lama mielessä? Höpsistä!!!
- Pahempi ongelma on negatiivinen saldo.
+ Jos on positiivinen saldo, sekin on ongelma, koska raha pitäisi antaa
pois, tai ostaa itselleen jotakin.
* Suurin ongelma on se että ollako itsekäs vai haluaako toisen menestyvän
kustannuksellaan.
/ Kosto kohtaa niitä, jotka aina haluavat olla vain itsekkäitä <siinä
merkityksessä> Ja se kosto kohtasi jopa USAA, tosin aiemmin jo suomalaisia
pankkeja, mutta opimmeko siitä mitään?
> * Suurin ongelma on se että ollako itsekäs vai haluaako toisen menestyvän
> kustannuksellaan.
Iloisia uutisia: Jumalaa ei ole olemassa. Ei taivasta, ei helvettiä.
Elämän
jälkeistä elämää ei ole. Itsekkyys, eli oman edun tavoittelu on
eettistä,
käytännöllistä ja moraalista. Esittämääsi dikotomiaa tai dilemmaa,
eli uhratako joku toinen oman edun takia vai uhratako itsensä toisen
edun vuoksi ei ole olemassa.
> Iloisia uutisia: Jumalaa ei ole olemassa. Ei taivasta, ei
> helvettiä. Elämän jälkeistä elämää ei ole.
en usko :oÞ :oÞ :')
--
aua
"Minä tiedän kaiken ja valtaosan lopustakin."
>aki.su...@gmail.com used his keyboard to write :
>
>> Iloisia uutisia: Jumalaa ei ole olemassa. Ei taivasta, ei
>> helvettiä. Elämän jälkeistä elämää ei ole.
>
>en usko :oÞ :oÞ :')
No onko joulupukki olemassa?
höh... tietysti on :oÞ
Näyttäisi, että tarpeellisen tiedät?
- Paskapuhetta, ei voi muuta sanoa.
-- The meaning of my life is to solve --
how can I get everlasting life
- Jos ei ole Luojaa ei ole ihmistäkään, ja olemme selvästi edes jotenkuten
olemassa, koko lausumasi oli idioottimainen.
+ Kaikesta olemme vastuussa, kaikista teoistamme, muu on vaarallista
harhaa...
-- Aki Karppinen
> - Jos ei ole Luojaa ei ole ihmistäkään
Lakkaa hölisemästä, ei sinua ole.
: > - Jos ei ole Luojaa ei ole ihmist�k��n
: Lakkaa h�lisem�st�, ei sinua ole.
- Merkitysopillisesti valhe...
--
: >aki.su...@gmail.com used his keyboard to write :
: >
: >> Iloisia uutisia: Jumalaa ei ole olemassa. Ei taivasta, ei
: >> helvetti�. El�m�n j�lkeist� el�m�� ei ole.
: >
: >en usko :o� :o� :')
: No onko joulupukki olemassa?
- Tietysti on, seh�n kloonaa itse��n ihan tolkuttomasti!
+ Ranskalainen tosin alunperin - v�itt�v�t!
- Vain usko pelastaa! Kun mietit tuota merkityst�, tied�t sen olevan
totta! Jos et edes usko pelastuvasi, et todella edes halua sit�.
+ Uskoo ja KASTETAAN - se pelastuu?! Toki on hy�ty� oppij�rjestelmist�, ne
tuovat sis�lt�� el�m��n, mutta jos ne tuomitsevat vain sinut, ei
toisaankaan kannata! Eiv�tk� lopultakaan voi muuten tuomitakaan, kuin oman
yhteis�ns� ulkopuolelle! Mill� niist� on suurimmat sotavoimat?
"Vartiotorni" kuulostaa aika PELOTTALTA! Mutta shakkipelins� kullakin...
* Pentecostal churchiin eli h?lluihin kuulun, ja vaikken kyll� sielt� ole
kavereita saanut, joten on nekin mua tuomineet - ihan riitt�v�sti...
/ Jos tupakin tuomitsevat, pit�isi lukea mit� sanottiin
Jeesuksesta:"Kastaa pyh�ll� hengell� ja TULELLA!" Toiset - kuten m� -
ottaa kirjaimellisesti... Vaikka saavatkin vain savua huokosiinsa...
: He vastustavat ehk?isy?, rakkaudellisia parisuhteita
: ja kaikkea mik? on heid?n ahtaan katsantokantansa
: ulkopuolella.
- "Petollisten himojensa takia tuhon oma" - sanoo baibl.
Tietysti. Entä se että Luojaa ei ole?
:-)
--
aua
"Minᅵ tiedᅵn kaiken ja valtaosan lopustakin."
: Tietysti. Ent� se ett� Luojaa ei ole?
- Kiven kannalta olet nyt v��rill� teill�, mutta tuli tykk�� tuollaisista
v�itteist�, kyll� sill� sytk�rikin toimii! Toiseen suuntaan saa vet��,
mutta menee vain naru poikki tai sitten p��stet��n heti narusta irti...
Siihen en mene, ett� mahdollisesti suuremmalla voimalla toinen saisi vet��
kumoon, niin on k�ynyt mutta ei en��... Se ei kyll� mahdollista kunnon
kisaa... Mutta se joka uskoo lakinsa paremmin, sill� on suurempi voimakin!
+ Mutta ilmaahan on v�itteet, jotka kielt�v�t kovan materian, joka on
j�rjest�nyt kaiken uskontonsa mukaan...
- Mutta vesi? Se pulisee aina ihan mit� sattuu, ei sill� ole rakennetta,
josta saisi otetta, paitsi jos kylmenee...
> - Mutta vesi? Se pulisee aina ihan mitä sattuu, ei sillä ole rakennetta,
> josta saisi otetta, paitsi jos kylmenee...
Niinnii. Siinähän se on kuin tuo outo ilmiö aineessa, jota uskovatkin
kutsuu elämäksi ja josta myös saattaa hetkeksi jäädä jälki. Vaan sen jo
uskovakin tietää: Todistettavasti elämää on vain ennen kuolemaa.
: > - Mutta vesi? Se pulisee aina ihan mit� sattuu, ei sill� ole rakennetta,
: > josta saisi otetta, paitsi jos kylmenee...
: Niinnii. Siin�h�n se on kuin tuo outo ilmi� aineessa, jota uskovatkin
: kutsuu el�m�ksi ja josta my�s saattaa hetkeksi j��d� j�lki. Vaan sen jo
: uskovakin tiet��: Todistettavasti el�m�� on vain ennen kuolemaa.
- Seuraa kuolema, eli meno alasp�in, tai entist�kin suurempi el�m�...
+ Ei ruumin vaihto sin�ns� ole mitenk��n ihmeellist�, kyll�h�n
tietokoneenkin(kovon) voi vaihtaa, jotta saman ohjelmiston(softan) saisi
py�rim��n...
* Ja ohjelmansa saa kopioitua antamalla sanansa sellaiselle, joka ne
s�ilytt��, ja opettaa lapsilleen... Move-operaatio on brutaalinpi kuin
Copy!
/ Jeesuksella on maailman ihmisist� eniten j�lkel�isi�, jos katsoo sit�,
kenen sanoja eniten siteerataan... H�nen "softansa" py�rii jokaisella
kristityll�, ja n�in Kristus itse on l�sn�!
= Tai tietysti, ne ensimm�iset kantais�mme, joiden sanoja ja lauseita
eniten lainaamme, ovat eniten kuolleet, ja eniten saaneet el�m��
aikaiseksi kuolevaisessa ruumissamme.
- Yksi t�rke� palikka j�i aadamilta ja eevalta saamatta syntiinlankeemuksessa,
ja so. Sanan mukaan el�minen... Sen Jumala antaa jokaiselle UUDESTISYNTYNEELLE
ihmiselle. Ja antaa samalla puntarin sille, kenen sanoja kannattaa noudattaa...
Tolkutonta!
"Adamin j�lkeen",_ On tullut monta el�m�� nussimalla
: "Adamin j?lkeen",_ On tullut monta el?m?? nussimalla
- Onko "Aadami" pilkkoutunut itse palasiksi, vai onko syntynyt toisistaan
riippumattomia yksik�it�, joista jokainen saavutti sen, mit� Aadam
oli/on?!
+ Olen kuullut juttua isist�, jotka "seitsem�n poikaa" synnytetty��n ovat
parahtaneet heikoiksi hengilt��n itse... Saavat aikaiseksi tuskin kuultava
ajatusta, joka ei ensin aktivoituisi kuitenkin jossakin pojassaan?!
-- Aki Karppinen