Parapsykologiaa Tiede-lehdessä
JP Lassila
parapsykologian rintamalla ja etenkin skeptikkoliikkeen rantautuminen
maahamme on heijastunut myös suomalaiseen tiedemaailmaan.
Tiede (2000) -lehdessä kirjoitettiin vielä 1983 seuraavaa:
Society for Psychical Research -seuran "perustajissa oli viktoriaanisen
Englannin kermaa. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Henry Sidwick, Trinity
Collegen moraalifilosofian professori. Hänen vaimonsa Eleanor,
myöhemmän pääministeri Belfourin sisar, oli seuran kantavia voimia
aina 1930-luvulle saakka. Hän tuntuu olleen juuri sitä rotua, josta
ranskalaiset käyttävät sanaa "formidable": uuttera, tehokas,
älykäs ja läpikotaisin rationaalinen henki, joka ei voinut
käsittää, että ihmiset toimivat muuten kuin Puhtaan Järjen
periaatteiden mukaisesti".
Edelleen, parapsykologian oppihistorian ja joidenkin
mielenkiintoisimpien tulosten tarkastelun kautta artikkelissa
päädytään kritisoimaan äärimmäisten skeptikkojen mielipiteitä,
että "jos paranormaaleja ilmiöitä ei voi todeta eikä toistaa
laboratoriossa, niitä ei yksinkertaisesti ole ja niihin uskominen on
taikauskoa, joka voidaan selittää psykologisesti. En allekirjoittaisi
tätä väitettä: meillä ei yksinkertaisesti ole mitään aihetta
vaatia, että maailmankaikkeuden pitäisi olla kaikilta puoliltaan
laboratoriossa tutkittavissa. Mm. englantilainen kirjailija Andrew
McKenzie on osoittanut, että vanhoista kummitusjutuistakin saa jotakin
irti silloin kun tehdään huolellista tutkimusta. Tällainen tutkimus
ei ole kuitenkaan luonnontieteellistä vaan historiallista."
18 vuotta myöhemmin lehdessä on jälleen artikkeli parapsykologiasta,
jossa aiheeseen suhtaudutaan jo huomattavasti pessimistisemmin. Heti
kärkeen väitetään, että "kummitteluja, kehostapoistumisia ja
mielen valtaa aineeseen on tutkittu yli sata vuotta, mutta yhdenkään
oudon ilmiön olemassaolosta ei ole saatu päteviä todisteita."
Tämän jälkeen artikkeliin otetaan valikoitu otos parapsykologian
oppihistoriasta täydennettynä harhaanjohtavilla ja jopa
virheellisillä väitteillä, jotka ovat omiaan eivät vain
vahvistamaan ingressissä esitettyä väitettä vaan näyttämään sen
melkeinpä itsestäänselvyytenä, jonka pienikin kyseenalaistaminen
olisi muka kerrassaan naurettavaa. Jotta artikkelin henki kävisi
selväksi, lopussa todetaan Blackmorea mukaillen että
parapsykologialla on tulevaisuus vain, " jos hylätään
hedelmättömäksi osoittautunut käsitys psi:stä. Hän ei kiellä
psi:n olemassaolon mahdollisuutta, hän on vain ehdottanut oletuksen
hylkäämistä, kunnes eteen tulee jokin selkeä ja toistettava ilmiö,
jonka selittämiseksi psi:tä tarvitaan." -Ikäänkuin psi sisältyisi
parapsykologiaan jo jonkinlaisena lähtöoletuksena ja ikäänkuin
parapsykologinen tutkimus, jossa psi:n olemassaoloa pidetään
mahdollisena, olisi osoittautunut täysin hedelmättömäksi. Aivan
lopuksi parapsykologian nähdään vieläpä perustuvan ajatuksille
"aineettomasta sielusta, materiaa hallitsevasta hengestä ja sielun
kuolemattomuudesta", jonka etsiminen "jatkuu tavalla tai toisella,
kunnes nämä käsitykset on osoitettu tieteellisesti oikeiksi - tai
viimeinenkin yrittäjä on uupunut."
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=220&vl=2001
Ellei tietäisi, kuinka kritiikittömän sinisilmäisesti skeptisiin
käsityksiin ja kirjallisuuteen suhtaudutaan uskomattoman monilla
tahoilla, voisi hämmästyä hyvinkin paljon, että näinkin
alkeellisia virheisiin syyllistyvän ja muutenkin käsittämättömän
harhaanjohtava artikkeli on ylipäätään hyväksytty Tiede-nimeä
kantavaan populaariin sarjajulkaisuun. Samansuuntaista kritiikkiä
esittää myöskin Olavi Kiviniemi skeptikkojen omalla
keskustelupalstalla:
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=47514
Jälkimmäisen artikkelin kirjoittaja on Risto Selin ja se pohjautuu
alaviitteen mukaan hänen kirjaansa Ihmeellinen maailma. Kovan linjan
skeptikkona hän turvautuu tässä uusimmassakin teoksessaan
oleellisilta osin skeptiseen kirjallisuuteen, vaikka näistä on
löydetty useita puutteita ja jopa virheellisyyksiä suhteessa ensi
käden tietoihin, mitä parapsykologian tiimoilta on saatavissa. Itse
esimerkiksi välitin vuonna 1998 toisten skeptikkojen kautta hänelle
aineistoa tämän tietosanakirjan tekemistä silmälläpitäen, mutta
sitä hän ei nähtävästi onnistunut sitä juuri hyödyntämään.
Välitin hänelle ilmaiseksi jopa yhden kappaleen silloin tuoretta
kirjaani, jota tekstistä päätellen oli ainakin yhden termin
määrittelyyn taidettu hyödyntääkin, mutta lähdeluetteloon asti
sekään ei ollut päässyt. Selin on aiemmin ollut mukana
toimittamassa myöskin teosta Paholaisen asianajajan paluu.
Ensimmäisen artikkelin kirjoittaja on puolestaan S. Albert Kivinen,
jonka vankkumaton asiantuntemus parapsykologiasta jättää varjoonsa
käytännössä kaikki muut suomalaiset skeptikot. Eikä hän ole mikä
tahansa heppu vaan arvostettu filosofi ja Skepsiksen ensimmäinen
puheenjohtaja, taisipa hän toimia yhdistyksen tieteellisen
neuvottelukunnankin johdossa aikoinaan. Hän ei ole tyytynyt vain
kritisoimaan parapsykologiaa nojatuolistaan käsin ja opiskelemaan
ulkoa skeptistä liturgiaa vaan hän on hankkinut laajalti ensi käden
tietoja parapsykologisesta kirjallisuudesta sekä alan tapaamisista ja
ottanut henkilökohtaisesti osaa parapsykologian tutkimukseen sekä sen
edistämiseen jo 70-luvulta lähtien, jolloin hän mm. julkaisi jonkin
aikaa rajatieteisiin keskittyvää tieteellistä sarjajulkaisua, josta
löytyy jopa yksi vanha Kari Enqvistin kirjoitus - ajalta jolloin hän
vaikutti vielä nykyistä avoimemmalta parapsykologian suhteen. Häntä
ei voi siis ohittaa sillä perusteella, että hän olisi jotenkin
senilisoitunut tai menettänyt järkensä ja jotain hänen saamastaan
arvostuksesta kertoo sekin, ettei hänen huomioitaan meedio D.D Humeen
liittyvistä tutkimuksista pyritty täysin ohittamaan Ihmeellisessä
maailmassa, vaikka ne puhuvatkin aika vahvasti aidon paranormaalin
kyvyn puolesta.
Joka tapauksessa, kannattaa ihan vertailun vuoksi lukea nuo kummatkin
parapsykologiaa koskevat artikkelit jonkinlaisen käsityksen
muodostamiseksi siitä, miten parapsykologiaan liittyvät asenteet ovat
jyrkentyneet viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana. Syihin en ota sen
enempää kantaa kuin, että tällä saattaa olla tekemistä New Age
-liikkeen ja tähän kytkeytyvien pseudotieteiden nousun aiheuttaman
turhautumisen kanssa, josta asiallinen parapsykologiakin saa
valitettavasti osansa. Tässä valossa on aika ymmärrettävää,
joskaan ei hyväksyttävää, että asenteet saattavat lipsua helposti
neutraalin tarkastelun puolelta omien ennakkoluulojen julkituomiseksi.
Jani Lassila
JP Lassila
kirjoitusvirheen henkilönnimessä oikoluettuani sen Googlesta.
Korjasin tämän virheen ja postaan nyt samalla tuon koko artikkelin
luettavaksi, toivotaan että siellä ei muita kirjoitusvirheitä ole
(paitsi mahdollisesti tekijän omia). Oheinen artikkeli on siis
julkaistu Tiede 2000 -lehden numerossa 3/1983 (s. 45-50) ja sen
kirjoittaja on filosofi S. Albert Kivinen.
YKS' HAAMU OLI MARJAANAN OVELLA
...Rajatieteiden, erityisesti parapsykologian ongelmista
"It is the mystics who usually have been proved to be right about the
facts, while the scientifics had the better of it in respect to the
theories" -Willian James
"Minä en usko aaveisiin enkä enteisiin enkä tunnustähtiin enkä
sokerin hinnan huojentumiseen" -Tiituksen pakinahahmo herra Kenonen
Tieteen eturintamassa on aina ilmiöitä ja teorioita, joista
kiistellään. Onko gravitaatiosäteilyä tai mustia aukkoja havaittu,
ovat asioita, joista maallikon on viisainta olla sanomatta mitään.
Tulevina vuosina näissä kysymyksissä ehkä vakiintuu "tieteisopin
kanta", johon on järkevä uskoa, kunnes toisin ilmoitetaan.
"Rajatieteellä" voidaan siis tarkoittaa tieteellisen tutkimuksen
eturintamaa, mutta tämä merkitys ei ehkä ole kovin tavallinen.
Paljon useammin sanalla rajatiede tarkoitetaan toimintaa, joka ei
tapahdu tieteen eturintamassa eikä edes sen jälkijoukoissa, vaan
aivan muilla poluilla. Sen harjoittajat pitävät sitä tieteenä,
mutta ulkopuolisen silmissä kyseessä ei ole tieteellinen tutkimus.
Monet tällaisten toimintojen harjoittajat kuvittelevat kuuluvansa
tutkimuksen eturintamaan ja olevansa Galilein kaltaisia uranuurtajia,
joita aikalaiset eivät ymmärrä mutta joille jälkimaailma antaa
tunnustusta. Voimme antaa näille puuhille nimen "kvasitiede".
Tähdistä ennustamisesta mesmerismiin
Tyypillisiä kvasitieteitä ovat astrologia, numerologia,
pyramidologia (Bertrand Russell totesi aikoinaan, että Suuri Pyramidi
ennustaa aina oivallisesti menneisyyden, mutta tulevaisuuden
ennustaminen on sille yhtä vaikeaa kuin meille muillekin), frenologia
(luonteen ennustaminen pään muodosta), homeopatia ja eräät muut
puoskaroinnin muodot (meidän aikanamme, jolloin laipiota ei enää saa
sanoa laipioksi, on puoskaroinnillakin uusi hieno nimi: vaihtoehtoinen
lääketiede), antroposofinen hengen"tiede", kreationismi sekä
dialektisen menetelmän mainiot sovellukset Lysenkon biologia ja Marrin
kielitiede.
Kvasitieteissä on usein kysymys pohjimmiltaan kultista.
Monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa ihmiset etsivät
turvallisuutta ja yksinkertaisia vastauksia, ja niiden antajaksi
kelpuutetaan ensimmäinen vastaantuleva guru, oli hän sitten
lahkolaissaarnaaja tai lääninlääkäri.
On syytä painottaa, että raja tieteen ja kvasitieteen välillä ei
ole jyrkkä. Saattaa käydä myös niin - ja on usein käynytkin -
että pelkäksi taikauskoksi leimatut ilmiöt tulevat tieteellisesti
hyväksytyksi. Kannattaa pitää mielessä mottona oleva William
Jamesin huomautus, että mystikot (voisi myös sanoa okkultistit,
salatieteilijät) ovat joskus olleet joidenkin ilmiöiden suhteen
oikeassa, vaikka heidän niille antamansa selitykset ovat olleet varsin
milikuvituksellisia. Tiedemiehet ovat ensiksi kieltäneet ilmiön ja
sitten itse keksineet sille selityksen.
James mainitsee hypnoosin, jota virallinen lääketiede pitkään
vastusti. Nyt se on virallisesti tunnustettu, joskaan itävaltalaisen
Franz Anton Mesmerin oppia "magneettisesta virrasta" ei hyväksytä.
Meidän aikamme esimerkki on akupunktuuri. Sekin ilmeisesti toimii, ja
sen toimintamekanismeista tiedetään jotakin. Se torjuttiin pitkään
ja lopulta hyväksyttiin. Toisaalta sen itämaista selitystä -
kiinalaisen luonnonfilosofian spekulaatiota - ei tarvitse hyväksyä.
Asiallinen rajatiede
Rajatiede-sanalla on kuitenkin vielä yksi merkitys, johon
suosittaisin sen rajattavan, koska muille merkityksille on omat
nimityksensä: tieteen eturintama ja kvasitiede. Tarkoitan tutkimusta,
joka periaatteessa on tieteellistä, mutta käsittelee vaikeasti
todennettavia ja vaikeasti ymmärrettäviä oletettuja ilmiöitä,
joiden olemassaolostakaan ei ole yksimielisyyttä. Käsittelen
seuraavassa lähinnä parapsykologiaa.
Jos tieteen ja kvasitieteen raja on epämääräinen, vielä
epämääräisempi on raja kvasi- ja rajatieteen välillä. On
järkevää ja kriittistä ufotutkimusta, on hössötystä, joka vielä
yrittää pitää jalat maassa, ja on selviä kultteja. Samoin on
järkevää parapsykologian tutkimusta, jonka ulkopuolella valuu
okkultismin musta liejuvirta.
Se keskustelu, jota meillä on viime aikoina käyty, liittyy
luultavasti enemmän pelastususkonnon kaipuuseen kuin älylliseen
uteliaisuuteen. Monet henkilöt, jotka arvostelevat parapsykologiaksi
sanomaansa ilmiötä, arvostelevat aivan oikeaa asiaa. He vain
käyttävät siitä väärää nimeä. Humpuuki, sensaationtavoittelu,
ihmisten hädällä keinotteleminen ja räikeä kaupallisuus kuuluvat
parapsykologian nimellä esiintyvään kvasitieteeseen, jota sietää
arvostella. (Keskustelussa syntyy toisinaan hupaisia ryhmittymiä:
kristityt ja vapaa-ajattelijat yhdessä okkultisteja vastaan).
Okkultistisen humpuukin ja sensaationtavoittelun ohella on kuitenkin
kuivan asiallista, toisinaan hyvinkin korkeat vaatimukset täyttävää
tutkimusta, jolla on erinäisiä tieteen tunnusmerkkejä. Tämä on
sitä parapsykologiaa, jota voi edellä esitetyssä mielessä pitää
rajatieteenä.
Parapsykologian äiti
Tieteellisen parapsykologian merkkivuotena voidaan pitää vuotta
1882, jolloin Englannissa perustettiin Psyykkinen tutkimusseura SPR
(Society of Psychical Research). Se ei ollut lajissaan ensimmäinen,
mutta alusta pitäen se on osoittautunut varsin vahvaksi alansa
edustajaksi. Jo aikaisemmin oli Cambridgessä perustettu Kummitusseura
(Ghost Club), jonka yhtenä perustajana oli sittemmin arkkipiispaksi
nimetty E. W. Benson. Oxfordissa toimi Phantasmological Society ja
Lontoossa Dialectical Society.
Vuosisadan puolessavälissä oli Amerikasta tullut Eurooppaan ns.
spiritistinen liike. Meedioiden kabinetissa kerrottiin tapahtuvan
kummia: huonekalut liikkuivat, ruumiillistuneet henget juttelivat
asiakkaiden kanssa, meediot liikkuivat ilmassa (ilmiö tunnetaan
levitaationa), ja näköjään suljettuihin huoneisiin ilmestyi
esineitä: keitettyjä hummereita, hedelmiä ja kukkia (aportti). Oli
myös kummitustaloja, joista Englanti on kuuluisa vieläkin, oli
"animaaliseen magnetismiin" liittyviä merkillisiä ilmiöitä.
Kunnianarvoisat tieteenharjoittajat eivät halunneet olla mokomien
ilmiöiden kanssa missään tekemisissä. Herkkauskoisten mielestä
taas ovet henkimaailmaan olivat nyt selkosen selällään. Uskovaisten
mielestä ilmiöt kyllä saattoivat olla aitoja, mutta siinä
tapauksessa ne olivat itsensä Vanhan Vihtahousun järjestämiä.
Sadassa vuodessa maailma on muuttunut kovin vähän. Meillä on
edelleen nuo kaikki kolme ryhmää. Samoin on neljäs, ihmiset, joiden
tapaisista aikoinaan muodostui SPR:n kantajoukko: ne, jotka haluavat
selvittää, mistä noissa kohistuissa ilmiöissä oikeastaan on
kysymys.
Kunnianarvoisat perustajat
SPR:n perustajissa oli viktoriaanisen Englannin kermaa. Ensimmäinen
puheenjohtaja oli Henry Sidgwick, Trinity Collegen moraalifilosofian
professori. Hänen vaimonsa Eleanor, myöhemmän pääministeri
Balfourin sisar, oli seuran kantavia voimia aina 1930-luvulle saakka.
Hän tuntuu olleen juuri sitä rotua, josta ranskalaiset käyttävät
sanaa "formidable": uuttera, tehokas, älykäs ja läpikotaisin
rationaalinen henki, joka ei voinut käsittää, että ihmiset toimivat
muuten kuin Puhtaan Järjen periaatteiden mukaisesti. (Mahtoi hänellä
olla kestämistä teosofian perustajassa Madame Blavatskyssa, joka
poltti kuin korsteeni ja kiroili kuin turkkilainen tai Eusapia
Palladinossa, vuosisadan vaihteen kuuluisassa meediossa, joka huijasi
kroketissa ja tilasi kenkiä Myersin laskuun.)
SPR:n alkuaikojen aktiivisimpia jäseniä oli Frederick W. H. Myers,
joka toimi seuran puheenjohtajana vuonna 1900. Puheenjohtajien lista
oli muutenkin vakuuttava. Erityisesti siinä pistää silmään
filosofien suuri määrä. William James, Henri Bergson, Hans Driesch,
C. D. Broad, H. H. Price, F. C. S. Schiller, C. W. K. Mundle ja John
Beloff.
SPR:n jäsenet olivat yleensä ylemmän keskiluokan jäseniä, joilla
oli mahdollisuus uhrata aikaa ja varoja seuran hyväksi. Tulokset myös
näkyivät. Seuran julkaisusarjan Proceedings of the SPR ensimmäiset
numerot ovat paksuja, ja niitä ilmestyi varsin tiheään.
Seuran jäsenet tutkivat mm. apparatioita, meedioita ja telepatiaa.
1900-luvun alussa seuran yleinen mielipide oli ehkä suunnilleen
seuraava. Telepatiaa pidettiin todistettuna ilmiönä. Samoin
hyväksyttiin ilmiöt, jotka katsottiin voitavan selvittää sen
avulla. Esimerkiksi apparatioita pidettiin usein telepaattisesti
syntyneinä hallusinaatioina.
Kriittistä ja arvokasta työtä
Meedioihin, joiden oletettiin saavan aikaan fysikaalisia ilmiöitä,
ja fysikaalisiin ilmiöihin suhtauduttiin usein liiankin skeptisesti.
Elokuussa 1982 pidetyssä SPR:n satavuotiskokouksessa seuran
ensimmäisiä jäseniä arvosteltiin siitä, että he olivat
heittäneet lapsen pesuveden mukana: saatuaan jonkun meedion kiinni
huijauksesta he lakkasivat tutkimasta häntä. Eihän kukkokaan
käskien laula, huomautettiin. Saattoihan silloin tällöin huijaavilla
meedioilla olla aitojakin kykyjä...
SPR:n perustajat tekivät kunnioitettavan työn yksittäistapausten
keräämisessä, luokittelemisessa ja analysoinnissa. Kokeellisessa
tutkimuksessa he olivat vähemmän onnekkaita. Kokeet järjestettiin
usein oloissa, joissa erilainen merkkien anto ja kaikenlainen huijaus
oli mahdollista. Eräät koehenkilöt tunnustivatkin myöhemmin
petkuttaneensa.
SPR:n esimerkin innoituksesta perustettiin moniin muihinkin maihin
parapsykologisia tutkimusseuroja. Helsingissä aloitti 1907 toimintansa
Sällskapet för Psykisk Forskning, joka tätä nykyä lienee maailman
kuudenneksi vanhin parapsykologinen seura. Seuran perustajajäseniä
oli filosofian professori Arvi Grotenfelt.
Kuuluisat korttikokeet
Yhdysvaltalaisen Joseph Rhinen nimi liittyy oleellisesti kokeelliseen
parapsykologiaan. Parapsykologiasta kiinnostunut psykologi William
McDougall järjesti nuorelle kasvifysiologian tohtorille ja hänen
vaimolleen Luisalle 1927 työpaikat Duken yliopiston psykologian
laitokseen. Rhine työskenteli Dukessa sinne 1935 perustetun
parapsykologian laboratorion johtajana aina 1960-luvulle saakka,
jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Tällöin laboratorion yhteydet
yliopistoon katkesivat ja siitä tuli itsenäinen tutkimuslaitos, jota
rahoittaa Foundation for Research into the Nature of Man -niminen
järjestö. Rhine toimi instituutin johtajana kuolemaansa saakka
(1980).
Rhine ryhtyi käyttämään tilastotieteen menetelmiä yliaistillisten
(ESP) ilmiöiden mahdollisen olemassaolon selvittämiseen. Tavallisin
menetelmä olivat erilaiset korttikokeet. Kokeissa käytettiin ns.
Zener-korttipakkaa, jossa on kaksikymmentäviisi korttia. Kortissa ovat
risti, tähti, ympyrä, neliö tai aaltoviiva, ja kutakin korttia on
viisi. Tilastollisin menetelmin on helppo arvioida, onko koehenkilö
saanut kortinarvaamiskokeessa tuloksen, joka poikkeaa
sattumanvaraisesta.
Rhine selostu ensimmäisten kokeittensa tuloksia 1934 ilmestyneessä
teoksessaan Extra Sensory Perception. Teos herätti myrskyn, jonka
mainingit eivät vieläkään ole tauonneet. Tilastollisesti Rhinen
menetelmät olivat ilmeisesti moitteettomat, mutta kokeiden
suoritustapaa on arvosteltu. Varsin monet kokeet suoritettiin oloissa,
jossa koehenkilö saattoi tavalla tai toisella saada tietoonsa kortin
kuvion. Rhine otti kritiikin huomioon ja tiukensi koejärjestelyjä.
Vuonna 1940 Rhine ja hänen työtoverinsa julkaisivat teoksen Extra
Sensory Perception after Sixty Years. Siinä pyrittiin tarkastelemaan
kaikkia vuodesta 1882 lähtien tehtyjä parapsykologisia kokeita.
Tekijät esittivät kaikki keksimänsä vastaoletukset, joilla ESP
voitaisiin sulkea pois. Näitä oletuksia oli kaikkiaan 35. Vain kuusi
tarkastelluista 145 kokeesta jäi jäljelle. Niistä mikään
vastaoletus ei pystynyt poistamaan yliaistillisen ilmiön
mahdollisuutta.
Kritiikki puree
Syntyisi kokonainen kirja, jos yrittäisi selostaa Rhinen kokeista
käytyä keskustelua. Englantilainen psykologi, ehkä aktiivisin
parapsykologian kriitikko, C. E. M Hansel uhraa kolmisenkymmentä sivua
Rhinen kahden ehkä kuuluisimman kokeen (Pearcen ja Prattin ja Prattin
ja Woodruffin kokeet) arvostelemiseen. Ensi lukemalta tuntuu, ettei
kokeista jää kiveä kiven päälle vai pitäisikö sanoa korttia
kortin päälle. Toisaalta myös Hanselia on arvosteltu paikkaansa
pitämättömistä väitteistä.
Rhinen 1930-luvun kokeista mielipiteet menevät edelleen ristiin,
mutta hänen aikalaisensa, englantilaisen ESP-tutkijan ja SPR:n
jäsenen S.G. Soalin tutkimuksesta tuntuu vallitsevan yksimielisyys: on
vahvaa näyttöä siitä, että Soal väärensi 40-luvun alussa
tekemiensä, aikoinaan hyvin kuuluisien ja laajalti mainostettujen
kokeittensa tuloksia. Soalin kokeita kritisoitiin tuolloin useaan
otteeseen - tietysti Hanselkin sanoi sanansa - ja SPR:n
silmäätekevät asettuivat aina puolustamaan Soalia.
Vuonna 1978, kolme vuotta Soalin kuoleman jälkeen, hänen
maanmiehensä Betty Markwick julkaisi artikkelin, jossa
tietokoneanalyysin perusteella päätteli, että Soal oli - tietoisesti
tai tiedostamattaan - muuttanut kokeissa käyttämiään
satunnaisnumeroita sellaisiksi, että ne vastasivat koetuloksia.
Tämän jälkeen Soalille ei ole löytynyt puolestapuhujia. Niin katoaa
mainen kunnia...
Parapsykologian arviointia ei kuitenkaan voi rakentaa pelkästään
Rhinen ja Soalin kokeiden varaan. Sitten 40-luvun on tapahtunut paljon.
Viime vuosikymmenen eräänlainen tähtihahmo kokeellisessa
parapsykologiassa on ollut entisen liittokansleri Helmut Schmidtin
kaima, jonka tuloksia eräät skeptikot pitävät kaikkein
haastavimpina.
Uusimmat virtaukset
Elokuussa 1982 oli Cambridgessä SPR:n satavuotisjuhlan merkeissä
viikon kestävä kokous, jossa käsiteltiin niin historiallisia aiheita
kuin uusimpia kokeellisen tutkimuksen tuloksia. Kokouksen seuraaja
pystyi saamaan yleiskuvan parapsykologian viimeaikaisista virtauksista.
ESP-kokeissa harrastetaan ns. ganzfeld-tekniikkaa. Siinä koehenkilön
aistivaikutelmat pyritään eliminoimaan mahdollisimman tarkkaan, jotta
keskittyminen itse kokeeseen olisi mahdollisimman täydellistä.
Psykokineettisten (PK) ilmiöiden tutkimus on kokenut uuden nousun.
Monien mieletä ns. poltergeistit eli räyhähenget kuuluvat parhaiten
dokumentoituihin ilmiöihin; aiheesta on mm. laaja William Rollin
kirjoittama monografia. Uri Gellerin myötä heräsi mielenkiinto
metallin taivuttamiseen. Gelleristä itsestään mielipiteet käyvät
ristiin. Toiset pitävät häntä pelkästään etevänä taikurina,
toisten mielestä on joitakin tapauksia, joita ehkä voidaan pitää
PK-ilmiöinä. Asia on kiinnostanut tieteellisiäkin piirejä varsin
vahvasti. Esimerkiksi arvovaltaisissa Nature ja New Scientist
-lehdissä on Gelleristä kirjoiteltu. Hän innosti joka tapauksessa
tutkimaan tieteellisesti "paranormaalia" metallin taivuttamista. Asiaa
on selvitellyt mm. englantilaisen fysiikan professorin Hastedin
työryhmä.
Sekä epäilijöitä että uskovia tarvitaan
Parapsykologia on saavuttanut puolittaisen tieteen aseman. Sitä
tutkitaan ja opetetaan joissakin yliopistoissa. On parapsykologisia
tutkimusseuroja, jotka julkaisevat omia lehtiään. Parapsykologisissa
kokeissa käytetään nykyaikaisia elektronisia laitteita,
tilastotieteen menetelmiä ja muita tavanomaisen tieteellisen
tutkimuksen apuneuvoja.
Parapsykologia eroaa kuitenkin "respektaabeleista" tieteistä
eräiltä tärkeiltä osin:
-Onnistuneetkaan kokeet eivät yleensä ole toistettavissa.
-Parapsykologiassa ei ole mitään teoriaa, joka selittäisi ilmiöt ja
ennustaisi uusia. Oppinut puhe esimerkiksi joistakin "psii-kentistä"
ei vielä sisällä mitään koeteltavaa hypoteesia.
-Huijauksen mahdollisuus on parapsykologiassa akuutimpi kuin
vakiintuneissa tieteissä.
Toisinaan on ehdotettu, että "psii-tekijä" ei yksinkertaisesti
ilmene laboratoriossa vaan jokapäiväisessä elämässä.
Tiedämmehän, että monet ihmiset kertovat tapahtumista, jotka ovat
paljon dramaattisempia kuin mikään laboratoriossa koeteltu ilmiö.
Äärimmäiset skeptikot kuitenkin voivat tietysti sanoa, että tämä
myönnytys sisältää tieteellisen parapsykologian
vararikkojulistuksen: jos paranormaaleja ilmiöitä ei voi todeta
eikä toistaa laboratoriossa, niitä ei yksinkertaisesti ole ja niihin
uskominen on taikauskoa, joka voidaan selittää psykologisesti. En
allekirjoittaisi tätä väitettä: meillä ei yksinkertaisesti ole
mitään aihetta vaatia, että maailmankaikkeuden pitäisi olla
kaikilta puoliltaan laboratoriossa tutkittavissa. Mm. englantilainen
kirjailija Andrew McKenzie on osoittanut, että vanhoista
kummitusjutuistakin saa jotakin irti silloin kun tehdään huolellista
tutkimusta. Tällainen tutkimus ei ole kuitenkaan luonnontieteellistä
vaan historiallista.
Salomon temppelissä oli kaksi pylvästä, Booas ja Jaakin. Samalla
tavoin parapsykologia tarvitsee kahdenlaisia tutkijoita: skeptikkoja ja
henkilöitä, jotka uskovat paranormaaleihin ilmiöihin. Cambridgen
kokouksessa tämän näkökohdan toi oivallisesti esille psykologi,
tohtori Susan Blackmore. Hän on kirjoittanut varsin hyvän teoksen ns.
OBE-ilmiöstä (ruumiistapoistumiskokemus). Blackmore pitää
OBE-ilmiötä psykologisesti mielenkiintoisena muttei usko, että
siinä olisi mitään paranormaalia. Hän painottaa kuitenkin, että
parapsykologien tulisi olla yhteistoiminnassa skeptikoiden kanssa.
AIHEESTA ENEMMÄN
Parapsykologia
Abell, G ja Singer B., Science and the paranormal. Junction books.
London, 1981. 414 s.
Blackmore S., Beyond the Body. Publ. SPR. Heinemann, London 1981.
Braude, S.E., ESP and psychokinesis. A philosophical examination.
Philosophical Monographs. 3rd annual series. Temple University Press,
phipadelphia, 1979. 283 s.
Broad, C. D., Lectures on psychical research. Rouledge & Kegan Paul,
London, 1962. 450 s.
Christopher, M. ESP, SEERs & psychics. Thomas Y. Crowell Company, New
York, 1970.
Enqvist, K., Miksi pöydät eivät levitoi? SRF 2, s. 30-35.
Fahler, J., Parapsykologia. 2. uusittu painos. Tammi, Helsinki, 1969.
189 s.
Gardner, M., Facts and fallacies in the name of science. Dover
publications. New York, 1957. 363 s.
Hall, T. H., New Light on old ghost. Gerald Duckworth & co, London,
1965. 142 s.
Hansel, C. E. M., ESP. A scientific evaluation. MacGibbon & Kee.
London, 1966. 263 s.
Hasted, J. The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul. London, 1981. 279
s.
Haynes, R., The society for psychical research 1882-1982. A history.
MacDonald & Co, London, 1982. 240 s.
Johnson, M., Parapsykologi. Försök till forskning i upplevanders och
kunskapens gränsmarker. Zindermans, Uddevalla, 1980. 203 s.
Kivinen, S. A., Pöytätanssin oudot kuviot. SRF 1, s. 14-36.
Kivinen, S. A., Kari Enqvistin kommenttien johdosta. SRF 1, s 59-70.
Knaut, H., Paluu tulevaisuudesta. Fantastisia kokemuksia salatieteiden
maailmasta. Otava, Helsinki, 1971. 242 s.
Koponen, J. Poltergeistit: henkien pilailua vai alitajunnan tuotetta=
SRF 1, s 69-70.
Lindholm, G., Fehlerguellen der sog. ASW-Versuche (väitöskirja).
Helsinki, 1967. 232 s.
MacKenzie, A., Hauntings and apparations. Publ SPR. Heinemann, London,
1982. 236 s.
Randall, J. Psychokinesis. A study of paranormal forces through the
ages. Souvenir Press, London, 1982. 256 s.
Roll, W. G., The poltergeist. Wyndham publications, London, 1976. 206
s.
Roll, W. G., Tiedon rajamailla. Valitut Palat - Reader's Digest, 1982.
352 s.
Wasenius, B. Psykokinesian tutkimisesta RNG:llä. SRF 2, s. 20-29.
Virtanen, L., Kun kello pysähtyi. WSOY, Porvoo-Helsinki, 1974. 186 s.
Virtanen, L., Telepaattiset kokemukset. WSOY, Porvoo-Helsinki, 1977.
352 s.
Radiestesia
Aaltonen, V. T., Maansäteily tieteen valossa. Pellervo-Seura,
Helsinki, 1952. 208 s.
Hansen, G. P., Dowsing: A rewiev of experimental research. Journal of
society for psychical research. 51 (1982)792, s. 343-367.
Koponen, J., Maansäteily: taikauskoa ja puolitotuuksia. SRF 1, s
37-58.
Koponen J. Lisälehti maansäteilyartikkeliin SRF 2, s. 29.
Ufotutkimus
Kyroläinen, J ja Teerikorpi, P., Ufojen arvoitus. Ursan julkaisuja 14.
Helsinki, 1980. 352 s.
SRF=Studia Rhabdologica Fennica. Transsendentaaliradiestesian Seura
ry:n vuosikirja. 1 (1978) 2 (1981). Päätoimittaja Christoffer
Gefwert.
(Publ SPR, Published on behalf of the SPR Series editor: Brian Inglis)
----------------------------------------------------------------------------
PARAPSYKOLOGIAN PERUSKÄSITTEITÄ
Paranormaali. Ilmiö on paranormaali, kun sitä ei voida selittää
vallitsevan tieteen avulla, kun sitä ei voida selittää tekemättä
vallitsevaan tieteeseen suuria muutoksia ja kun se kumoaa
jokapäiväiset odotuksemme siitä, miten ilmiöön liittyville
kohteille (esineille, ihmisille, ym.) voi tapahtua.
Parapsykologia. Ilmiö on parapsykologinen, jos se on paranormaali ja
jos siinä ilmenee jonkinlaisia tietoisuuden tai persoonallisuuden
merkkejä.
Vahvasti paranormaali. Ilmiö on vahvasti paranormaali, jos ja vain jos
se on periaatteessa selittämätön.
(Edellä esitetyt määritelmät yhdysvaltalaisen filosofian professori
Stephen Brauden mukaan.)
ESP, extra sensory perception, yliaistillinen havaitseminen, aistien
ulkopuolinen havaitseminen, kuten
-telepatia, eli ajatuksen siirto kahden henkilön välillä
-selvänäköisyys eli tapahtuman havaitseminen ilman normaaleja
aisteja. Siihen kuuluvat kryptestesia eli piilossa olevan esineen
havaitseminen, telestesia, remote viewing eli etäällä
näkymättömissä olevan kohteen havaitseminen sekä psykoskopia tai
psykometria eli kyky kertoa esineen ja siihen liittyvien henkilöiden
menneisyydestä.
-Ajallinen ESP kuten prekognitio eli ennalta tietäminen, tulevien
tapahtumien kertominen johtamatta niitä olemassa olevasta tiedosta ja
retrokognitio eli menneisyyttä koskeva paranormaali tieto.
PK, psykokinesia eli taito hallita ainetta mielen voimalla, kuten
-muutokset esineiden muodossa tai rakenteessa, esimerkiksi
"Geller-efekti", metalliesineiden näköjään paranormaali taipuminen
-näköjään paranormaalit liikkeet esimerkiksi levitaatiot eli
ihmisten ja esineiden kohoamiset
-apportit eli esineiden ilmestymiset suljettuihin tiloihin
-äänivaikutukset
-lämpövaikutukset
-optiset vaikutukset
(Edellä oleva on laadittu hieman englantilaista biologia John
Randallia yksinkertaistaen.)
Okematologia (Okhema, kr. kärry, kulkuväline, sittemmin
"astraaliruumis") eli haamutiede, johon luetaan
-OBE, out of the body experience, ruumiistapoistumiskokemus
-apparatiot eli henki-ilmstykset
-aurat eli "eteerisen ruumiin kehät".
PK:n ja ESP:n ja okemaattisten ilmiöiden lisäksi parapsykologiassa
tutkitaan eksoottisiempia oletettuja ilmiöitä, kuten
jälleensyntymistä ja epätavallisia parannusmenetelmiä. On
kiistanalaista, voidaanko ns. Kirlian-valokuvausta lukea
parapsykologiaan.
JP Lassila
> Blackmore pitää OBE-ilmiötä psykologisesti mielenkiintoisena muttei
> usko, että siinä olisi mitään paranormaalia. Hän painottaa kuitenkin,
> että parapsykologien tulisi olla yhteistoiminnassa skeptikoiden kanssa.
Oheista kommenttia sietää oikein korostaa, etenkin kun se tulee
tunnetulta skeptikolta, koska skeptikot ovat tälläkin foorumilla
esiintyneet aiemmin ikäänkuin alan ihmisten (parapsykologien,
ufotutkijoiden...) yhteistyötarjoukset skeptikkojen suuntaan olisivat
jotenkin liian tunkeilevia tai muuten vain asiattomia ja yhteistyötä
itsessään pidetään jotenkin asiana, joka saattaisi huonontaa
skeptikkojen mainetta. Tällaisia yhteistyötarjouksiahan on tehty,
mutta mitään merkittäviä tuloksia ei ole syntynyt. Ottamatta kantaa
imagokysymyksiin (paitsi että tietty nihkeys on varmasti omiaan
antamaan lisäpontta määrätyille väitteille
"nojatuoli-skeptikoista") ja mahdollisen yhteistyön muotoon, ehkäpä
skeptikkojen ja varsinkin Skepsiksen kannattaisi pureskella uudestaan
linjauksiaan. Yhdistyksiä ja muita potentiaalisia
yhteistyökumppaneita Suomessahan riittää rajatieteiden tiimoilta.
Oma-aloitteisuus rakentavien ehdotusten suhteen ei olisi sekään
mitenkään pahitteeksi, skeptikothan tietävät itse parhaiten,
minkälaista yhteistyötä heidän taholtaan voisi olla tarjolla.
JP Lassila
JP Lassila
SÄHKÖINEN FLIPPERI
1960-luvun lopulla keksi saksalaissyntyinen fyysikko Helmut Schmidt
uuden parapsykologisen koemenetelmän. Se perustuu "luonnon omaan
nopanheittotapaan", radioaktiivisten hiukkasten sattumanvaraiseen
hajoamiseen.
Schmidt sijoitti tuskin sanakirjaa suurempaan metallirasiaan pienen
määrän radioaktiivista strontium 90:tä. Siitä vapautuu elektroneja
keskimäärin yksi kymmenessä sekunnissa. Jokainen vapautuva elektroni
pysähtyy jonkin aikaa värähdeltyään jompaankumpaan kahdesta
mahdollisesta asemasta, jonka kone rekisteröi. Schmidt käytti
näistä nimeä +1 ja -1 tai yksinkertaisesti kruuna ja klaava. Ilman
ulkopuolista vaikutusta elektronit pysähtyvät yhtä monta kertaa
kruunan ja klaavan puolelle.
Parapsykologisessa kokeessa koehenkilö yrittää psykokineettisesti,
mielensä voimalla pakottaa koneen rekisteröimään vain joko kruunat
tai klaavat. Useimmilla koehenkilöillä ei ole aavistustakaan, mitä
koelaitteen sisällä tapahtuu, he seuraavat vain laatikon
merkkilamppuja.
Tällä sähköisellä flipperillä saadut tulokset ovat olleet niin
vakuuttavia, että vuonna 1979 Schmudt kutsuttiin esitelmöimään
kokeittensa tuloksista arvovaltaisen American Physical Societyn
kokoukseen. Samassa kokouksessa esitelmöineen psykologi Ray Hymanin
mielestä Schmidtin kokeet ovat parhaiten suunniteltuja ja
haastavimpia, mitä toistaiseksi on tehty parapsykologian historiassa.
Lähteemme mukaan Schmidt on tehnyt myös muita kokeita, jossa
satunnaiset hajoamismallit, joihin koehenkilöt yrittävät vaikuttaa
oli koehenkilöiden tietämättä aiheutettu keinotekoisesti jo
edellisenä päivänä ja tallennettu magneettinauhaan. Schmidt kertoi,
että - omituista kyllä - koehenkilöt näyttivät pystyvän
vaikuttamaan kruuna ja klaava -sarjaan, vaikka se oli tallennettu
nauhaan jo vuorokautta aikaisemmin.
Markus Jansson
> Paljon on tapahtunut kahdessa kymmenessä vuodessa myös
> parapsykologian rintamalla ja etenkin skeptikkoliikkeen rantautuminen
> maahamme on heijastunut myös suomalaiseen tiedemaailmaan.
Olennainen juttu on, että niitä todisteita odotetaan yhä. On se kumma
paranormaali ilmiö kun aina katoaa kun sitä koetetaan tutkia.
Kaikenlainen paranormaali kuulemma elää ja voi hyvin, mutta aina lakkaa
kun sitä koetetaan tutkia. Sattumaako, vaiko kenties vain osoitus siitä,
että paranormaali on huuhaata? Hah.
Mitenkäs paratutkimus etenee, joko olette valmiit noutamaan Randin
lupaaman miljoona dollaria vai saanko arvata: Mitään ei ole löydetty? :D
--
My computer security & privacy related homepage
http://www.markusjansson.net
Use HushTools or GnuPG/PGP to encrypt any email
before sending it to me to protect our privacy.
Heikki Heinonen
että:
>
>Joka tapauksessa, kannattaa ihan vertailun vuoksi lukea nuo kummatkin
>parapsykologiaa koskevat artikkelit jonkinlaisen käsityksen
>muodostamiseksi siitä, miten parapsykologiaan liittyvät asenteet ovat
>jyrkentyneet viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana. Syihin en ota sen
>enempää kantaa kuin, että tällä saattaa olla tekemistä New Age
>-liikkeen ja tähän kytkeytyvien pseudotieteiden nousun aiheuttaman
>turhautumisen kanssa, josta asiallinen parapsykologiakin saa
>valitettavasti osansa. Tässä valossa on aika ymmärrettävää,
>joskaan ei hyväksyttävää, että asenteet saattavat lipsua helposti
>neutraalin tarkastelun puolelta omien ennakkoluulojen julkituomiseksi.
Parapsykologia on uskonto! Samat ihmeet ja näkymättömät oliot, jotka
esittäytyvät vain uskossa oleville ja kätkeytyvät pahoilta tiedemiehiltä.
Pyh paskaa.
Heikki Heinonen
että:
>
>Lähteemme mukaan Schmidt on tehnyt myös muita kokeita, jossa
>satunnaiset hajoamismallit, joihin koehenkilöt yrittävät vaikuttaa
>oli koehenkilöiden tietämättä aiheutettu keinotekoisesti jo
>edellisenä päivänä ja tallennettu magneettinauhaan. Schmidt kertoi,
>että - omituista kyllä - koehenkilöt näyttivät pystyvän
>vaikuttamaan kruuna ja klaava -sarjaan, vaikka se oli tallennettu
>nauhaan jo vuorokautta aikaisemmin.
Nyt kun tuota tutkimusta lähdetään etsimään, sitä ei yllättäen löydykään
mistään? Onko taustalla salaliitto? Vai ovatko tutkimuksetkin oppineet
piiloutumaan skeptikoilta?
Esa Toivonen
> JP Lassila wrote:
> > Paljon on tapahtunut kahdessa kymmenessä vuodessa myös
> > parapsykologian rintamalla ja etenkin skeptikkoliikkeen rantautuminen
> > maahamme on heijastunut myös suomalaiseen tiedemaailmaan.
>
> Olennainen juttu on, että niitä todisteita odotetaan yhä. On se kumma
> paranormaali ilmiö kun aina katoaa kun sitä koetetaan tutkia.
> Kaikenlainen paranormaali kuulemma elää ja voi hyvin, mutta aina lakkaa
> kun sitä koetetaan tutkia. Sattumaako, vaiko kenties vain osoitus siitä,
> että paranormaali on huuhaata? Hah.
>
> Mitenkäs paratutkimus etenee, joko olette valmiit noutamaan Randin
> lupaaman miljoona dollaria vai saanko arvata: Mitään ei ole löydetty? :D
Tuossa on ilmeisesti kaksi perusmahdollisuutta. Joko mahdollisia
parailmiöitä tuottaisivat jotkut siihen kykenevät ihmiset tai
paraolennot (ufo-miehet, keijukaiset, enkelit, gurut, tms...)
tietoisesti tai sitten niitä vain tapahtuisi jollain tavalla itsestään.
En nyt äkkiseltään muista ainuttakaan jälkimmäiseen kategoriaan
liittyvää väitettyä parailmiötä, joten voitaneen keskittyä pääasiassa
tietoisesti tuotettujen ilmiöiden mahdollisuuteen.
Jos tietoisesti aiheutettuja parailmiöitä todella olisi olemassa, mistä
siis voisi johtua niiden tieteellinen varmistamattomuus?
Parailmiöihin tosissaan uskovissa piireissä (esim. teosofit) on olemassa
sellainen käsitys, että todellisiin ja tietoisiin maagisiin kykyihin (ei
siis pelkkiin sattumiin) saa mahdollisuuden päästä käsiksi vain jollakin
erityisellä tavalla puhtaat ihmiset (siis niinkuin moraalisessa
mielessä). Todella tieteelle kelpaavia parailmiöitä eivät siis ehkä
kykene tahdonvaraisesti tuottamaan muut kuin sellaiset ihmiset, joita ei
kiinnosta sen paremmin Randin rahojen kerääminen kuin henkilökohtaisen
maineenkaan hankkiminen, vaan esim. hyvien asioiden aikaan saaminen
maailmassa. Heitä ei siis kiinnostaisi edes tällaisten ilmiöiden
olemassaolon todistaminen maailmalle, ellei siitä olisi olennaista
hyötyä tai haitat olisi jollakin tavalla saatu minimoitua.
Minusta tuollainen asenne kuulostaisi täysin loogiselta, mikäli
jollakulla todella olisi maagisia kykyjä, koska on helposti nähtävissä
mihin sellaisten kykyjen yleistyminen moraalittomien ihmisten
keskuudessa johtaisi: sota maailmanvallasta ja luonnonvarojen
hallinnasta maagisin keinoin kamppailtuna ei kuulostaisi houkuttelevalta
- tai näin asia yleensä mystisessä kirjallisuudessa ainakin esitetään.
Oletuksena lienee, että jotkut moraalisesti kehittyneemmät
henkilöt/olennot kykenevät valvomaan ketkä saavat sisäänpääsyn
tuollaisiin kykyihin tai parailmiöiden maailmaan. Tämähän nyt on
jokatapauksessa tuttua materialistisen tasonkin hierarkioista.
Tuon takia myöskään esittämäsi kysymykset ja niiden todellisten
vastausten puuttuminen eivät oikeastaan riitä osoittamaan yhtään mitään
siitä onko paranormaaleja ilmiöitä olemassa vaiko ei. On vain syytä
olettaa, ettei nykyisen kaltainen tiede ja tiedeyhteisö mitenkään voi
päästä parailmiöihin käsiksi, vaikka niitä olisikin olemassa, tai
ainakin tulokset jäävät yleensä hyvin vähäisiksi ja sattumanvaraisiksi.
Ihan sama uskooko tuollaiseen itse vaiko ei - logiikka riittää.
--
Esa
Anna Krokfors
> Oletuksena lienee, että jotkut moraalisesti kehittyneemmät
> henkilöt/olennot kykenevät valvomaan ketkä saavat sisäänpääsyn
> tuollaisiin kykyihin tai parailmiöiden maailmaan.
Tämä mallihan johtaa väistämättä näkemykseen, jonka mukaan ihmisten on
mahdotonta saada objektiivista tietoa todellisuudesta (koska ainakin
potentiaalisesti kaikkien havaintojen ja todellisuuden välissä ovat nämä
olennot suodattamassa havaintoja). Ihan kiva, mutta.
--
Bugsy
Heikki Heinonen
että:
>
>
>Parailmiöihin tosissaan uskovissa piireissä (esim. teosofit) on olemassa
>sellainen käsitys, että todellisiin ja tietoisiin maagisiin kykyihin (ei
>siis pelkkiin sattumiin) saa mahdollisuuden päästä käsiksi vain jollakin
>erityisellä tavalla puhtaat ihmiset (siis niinkuin moraalisessa
>mielessä). Todella tieteelle kelpaavia parailmiöitä eivät siis ehkä
>kykene tahdonvaraisesti tuottamaan muut kuin sellaiset ihmiset, joita ei
>kiinnosta sen paremmin Randin rahojen kerääminen kuin henkilökohtaisen
>maineenkaan hankkiminen, vaan esim. hyvien asioiden aikaan saaminen
>maailmassa. Heitä ei siis kiinnostaisi edes tällaisten ilmiöiden
>olemassaolon todistaminen maailmalle, ellei siitä olisi olennaista
>hyötyä tai haitat olisi jollakin tavalla saatu minimoitua.
Miten se sitten eroaisi mielikuvituksesta? Jos joku ihme tapahtuu niin että
kukaan muu ei voi sitä havaita, ollaan hyvin lähellä harhojen kokemista.
Esa Toivonen
wrote:
Niin, voiko luottaa omiin kokemuksiin, jos tieteellä ei ole pätevää
tutkimusta juuri sellaisista kokemuksista? Paljonko tarvitaan parailmiön
toistetta, jotta subjektiivista luottamusta alkaa syntyä? Myönnän, että
tämä on ehdottomasti epämääräinen aihepiiri, jonka suhteen kuka hyvänsä
pystyy myös pettämään itseään, mutta varmaankin myös jonkinlainen
kriittinen piste löytyisi kenen hyvänsä kohdalla joko kokemusten laadun
tai määrän suhteen. Sen saavutettuaan (vaikka vain subjektiivisesti),
olisi pakko tehdä jotain hypoteeseja parailmiöiden olemassaolosta.
Mutta muuten, siitä että muutkin *havaitsisivat* jonkun tarkoituksella
tuottamia ilmiöitä, on vielä hyvin pitkä matka siihen, että niitä
ryhdyttäisiin vakavissan ehdottamaan tutkittavaksi tai että niitä
voitaisiin tieteellisesti tutkia, jos niitä ei kuitenkaan voitaisi
systemaattisesti ja ennalta tiedetysti havainnoida.
Itseasiassa tuosta aiemmin esittämästäni perinteisestä mystisiin
ilmiöihin liitetystä hahmotuksesta puuttuukin se välitaso, että vaikkei
suurin osa ihmisistä olisikaan moraalisesti tms. tavalla niin taitavia,
että pystyisi itse tuottamaan tuollaisia ilmiöitä, niin ilmeisestikin
osa ihmisistä voi olla myös sellaisia, että *havaitsevat* ympärillään
tapahtuvan kaikenlaista outoa liian usein tai liian suuressa määrin,
jotta se enää tuntuisi pelkältä sattumalta. Tällöin he voivat kyllä itse
täysin perustellusti uskoa parailmiöiden olemassaoloon, mutteivät
millään tavalla halutessaankaan pystyisi muuttamaan muiden ihmisten tai
ainakaan tieteen käsityksiä näistä asioista, koska ilmiöt olisivat
heillekin viime kädessä sattumanvaraisia. Täysin ulkopuolisille ne
olisivat korkeintaan mielenkiintoisia tarinoita, joissa ei ole mitään
tutkimiskelpoista.
Tuolta kannalta - kun joku nyt varmaan ennen pitkää kysäisee, että mitä
syytä näistä on lainkaan keskustella, kun kerran skeptikot eivät usko ja
ilmiöiden olettajat eivät halua niistä julkisesti puhua - minusta voisi
olla yleisen mielenterveyden kannalta hyvä idea, ettei tuollaisten
ilmiöiden olemassaolon mahdollisuuttakin kategorisesti kiellettäisi
pelkästään sen takia, ettei tiettyjä ennakkoehtoja sisältävä tiede pysty
niiden mahdollisuutta tutkimaan.
Jos esimerkiksi kyselytutkimukset sanovat, että suuri prosentti
ihmisistä kuulee puheääniä päässään (monimutkaisemmista ilmiöistä
puhumattakaan), mutta tieteellä ei ole asialle varsinaista selitystä,
niin mitä näiden ihmisten oikeastaan pitäisi ajatella asiasta?
(Tuollaisesta kyselystä oli juttua joitakin vuosia sitten Aamulehdessä.)
Heikkokin sosiaalinen selitysmalli (esim. jonkinlaista selittämätön
telepatiaa) olisi minusta parempi kuin jättää yksilöt pohtimaan asiaa
yksikseen ja miettimään ovatko sekopäitä tai henkien vallassa tms.
--
Esa
Esa Toivonen
Millä perusteella oletat, että nykyisillä rajauksilla varustetun tieteen
itsestäänselvästi pitäisi saada tietoa koko todellisuudesta? Tiede esim.
haluaa tietojensa olevan luotettavia, mutta parailmiöihin yleensä
liitetään juuri epäluotettava ja sattumanvarainen esiintyminen. Voiko
niitä siis edes olettaa tutkittavan tieteellisesti, vaikkei tämä
rajoitus ilmaisekaan mitään siitä onko niitä silti olemassa vai ei?
Tälle tavallisen ihmisen kannalta sattumanvaraisuudelta näyttävälle
piirteelle yritin aiemmin yllä hahmottaa yhtä sinänsä loogista selitystä
ja vieläpä siltä pohjalta mitä olen mm. tällaisia asioita käsittelevistä
mystikkokirjoista lukenut - en siis keksinyt omasta päästäni.
Niissä kuvataan mystikoille (oli kyse salaseuroista tai vapaamuurareista
tai uskonnollisista yhteisöistä) lähes poikkeuksetta jokin tuollainen
hierarkia, että vertauskuvallisesti ilmaistuna 'firman esimiehet
päättävät mihin alaiset saavat firman hienoimpia laitteita milläkin
työskentelyn alatasolla käyttää.' Kaikilla ei ole pääsyä salaisiin
tiedostoihin tai samanlaisiin laitteisiin kuin ylätasolla.
Tämä vertauskohta joiltakin kohdiltaan suljetusta hierarkkisesta
rakenteesta kuulostaisi minusta sinänsä loogiselta sekä tutulta
muustakin yhteiskunnasta, vaikken tiedäkään ajatuskehikon
uskottavuudesta muuten parailmiöiden yhteydessä. Se vain osoittaa, ettei
todisteiden puute *välttämättä* riitä parailmiöiden leimaamiseen
olemattomiksi. Tiede ei vain tiedä aihepiiristä mitään.
--
Esa
Heikki Heinonen
että:
>
>Millä perusteella oletat, että nykyisillä rajauksilla varustetun tieteen
>itsestäänselvästi pitäisi saada tietoa koko todellisuudesta? Tiede esim.
>haluaa tietojensa olevan luotettavia, mutta parailmiöihin yleensä
>liitetään juuri epäluotettava ja sattumanvarainen esiintyminen. Voiko
>niitä siis edes olettaa tutkittavan tieteellisesti, vaikkei tämä
>rajoitus ilmaisekaan mitään siitä onko niitä silti olemassa vai ei?
No voisitko selittää miksi edes uskovaiset tiedemiehet eivät ole saaneet mitään
havaintoja ihmeistä? Monet tiedemiehethän ovat hartaita kristittyjä tai jonkin
muun uskonnon kannattajia. Monet myös uskovat näihin maallisempiin ihmeisiin,
eli parapsykologiaan ja ufoihin. Silti hekään eivät ole löytäneet mitään
todisteita. Miksi ihmeet piiloutuvat heiltäkin?
Heikki Heinonen
että:
>
>Jos esimerkiksi kyselytutkimukset sanovat, että suuri prosentti
>ihmisistä kuulee puheääniä päässään (monimutkaisemmista ilmiöistä
>puhumattakaan), mutta tieteellä ei ole asialle varsinaista selitystä,
>niin mitä näiden ihmisten oikeastaan pitäisi ajatella asiasta?
>(Tuollaisesta kyselystä oli juttua joitakin vuosia sitten Aamulehdessä.)
>Heikkokin sosiaalinen selitysmalli (esim. jonkinlaista selittämätön
>telepatiaa) olisi minusta parempi kuin jättää yksilöt pohtimaan asiaa
>yksikseen ja miettimään ovatko sekopäitä tai henkien vallassa tms.
Se nimenomaan on harha. On surkeata jos joku luulee että kyseessä on Jumalan
tain jonkin Pirun ääni joka antaa hänelle käskyjä. Mitään yliluonnollista siinä
ei ole, vaan kyseessä on mielenhäiriö.
Aivoilla on kyky tuottaa erilaisia harhoja. Kaikki näkevät esimerkiksi unia. Jos
valvoo pari yötä putkeen, alkaa olla niin väsynyt että uni ja todellisuus
alkavat sekoittua.
Myös huumeet tai vaikka paastoaminen saavat ihmisen näkemään harhoja. Eräskin
tyyppi meni autiomaahan paastoamaan 40 päiväksi, ja näki harhoja leivästä. Ja se
luuli ihan tosissaan että siinä oli jotain yliluonnollista.
Kaikki tällaiset "yliluonnolliset" ilmiöt joita kukaan ulkopuolinen ei voi
havaita, voidaan selittää harhoiksi. Eihän unetkaan ole todellisuutta, miksi
siis jotkut päässä kaikuvat äänet olisi.
Esa Toivonen
wrote:
> Kaikki tällaiset "yliluonnolliset" ilmiöt joita kukaan ulkopuolinen ei voi
> havaita, voidaan selittää harhoiksi. Eihän unetkaan ole todellisuutta, miksi
> siis jotkut päässä kaikuvat äänet olisi.
Entä silloin, jos jotkut tällaiset ilmiöt esim. vastaisivat
todellisuutta sellaisella tavalla, jota ko. henkilö ei vielä niitä
havaitessaan voisi mitenkään tietää, vaan varmistaminen tapahtuisi vasta
myöhemmin. Esimerkiksi, että joku muu ihminen todella osoittautuisi
ajattelevan jostain asiasta sillä tavalla kuin parailmiön havaitsija on
unessa tai telepaattisesti tms. ollut kokevinaan hänen ajattelevan?
Varmaankin yksi tai kaksi kertaa menisi helposti sattuman piikkiin,
mutta kaipa tuollaiset sattumat jatkuvasti toistuessaan riittäisivät
saamaan kenet hyvänsä subjektiivisesti vakuuttuneeksi, että kyse on
jostain tieteelle selittämättömästä.
Huomattakoon, että kyse ei nyt ole siitä, että väittäisin kuulleeni
kenenkään kertoneen juuri tuollaisista kokemuksista, vaan ihan vain
teknisestä pohdiskelusta, että millä tavalla ikäänkuin subjektiivinen
evidenssikynnys VOISI ylittyä sekä määrällisesti että laadullisesti,
vaikkei tieteellisellä tutkimuksella olisikaan mitään hajua asiasta. Ja
silti ko. henkilö ei voisi edes mennä julkistamaan kokemuksiaan hulluksi
leimautumatta, koska hän olisi pelkkä passiivinen havainnoitsija, joka
ei kykenisi etukäteisellä varmuudella aikaansaamaan tällaisia havaintoja
elämässään. Niitä olisi hyvin vaikea tutkia millään tieteellisesti
luotettavalla tavalla.
--
Esa
Esa Toivonen
wrote:
> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) höpisi ttä:
Miksiköhän otit esimerkiksi juuri uskovaisuuden? Mahtaneeko ns. uskoon
tuleminen automaattisesti kohottaa ihmisen tietoista moraalia yhtään
millään tavalla? Monet mystikot - mm. Swedenborg - ovat pitäneet juuri
moraalista tasoa (yksinkertaistetusti "hyvän tekemistä") olennaisena
siinä, että ilmenee yliaistisia kokemuksia (Swedenborg väitti
keskustelevansa enkelten kanssa). Jonkin tietyn uskontokunnan
edustajille yleensä on tärkeintä vetää lisää porukkaa omaan uskoonsa ja
käyttäytyä jotensakin moraalisella tavalla vain lähinnä näitä
oikeauskoisia kohtaan. Ulkopuolisia voi kohdella kuin karjaa. Vai miksi
muuten yhä esiintyisi uskonnollisia sotia ja kahinointeja?
--
Esa
Rauno Viljanen
Ylipäätään, kannattaako tuollaisiin tarinoihin edes reagoida mitenkään?
Tarinoita tehdään ja löylyä heitellään enemmän kuin arvaammekaan.
Terv.RV
Rauno Viljanen
> On Sun, 04 Jun 2006 19:13:09 GMT, esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) höpisi
> että:
>
>>
>> Parailmiöihin tosissaan uskovissa piireissä (esim. teosofit) on olemassa
>> sellainen käsitys, että todellisiin ja tietoisiin maagisiin kykyihin (ei
>> siis pelkkiin sattumiin) saa mahdollisuuden päästä käsiksi vain jollakin
>> erityisellä tavalla puhtaat ihmiset (siis niinkuin moraalisessa
>> mielessä).
Tässä näkyy jo aika selvä tahallinen valhe. Että "erityisen puhtaat
ihmiset" voisivat vain päästä käsiksi "maagisiin" kykyihin.
Jos mikä on tosiasia, niin kyllä se näyttäytyy kaikille samalla tavalla
ja se on myös kenen tahansa tutkittavissa.
..............
Todella tieteelle kelpaavia parailmiöitä eivät siis ehkä
>> kykene tahdonvaraisesti tuottamaan muut kuin sellaiset ihmiset, joita ei
>> kiinnosta sen paremmin Randin rahojen kerääminen kuin henkilökohtaisen
>> maineenkaan hankkiminen, vaan esim. hyvien asioiden aikaan saaminen
>> maailmassa. Heitä ei siis kiinnostaisi edes tällaisten ilmiöiden
>> olemassaolon todistaminen maailmalle, ellei siitä olisi olennaista
>> hyötyä tai haitat olisi jollakin tavalla saatu minimoitua.
>
Vaikka me unohtaisimme Randin tarjoamat palkkiot, yllä oleva tarina on
katsottava tahalliseksi valheeksi. En uskoisi harhoihinkaan, vaikka
harha-aistimukset ovat aina mahdollisia.
Valhe paljastuu selityksistä ja niiden luonteesta.
Täsmälleen tuollaisia selityksiä tarjotaan helluntaiseurakunnissakin
ihmeparantumisia selitellessään. Ihmeparannuksia ei liene edes syytä
tutkia, koska rukousparanemisista vaikuttavat kertovan vain helluntailaiset.
Jos Jumala olisi niiden takana, niin silloin ihmeparanemisia tapahtuisi
kaikkialla muissakin seurakunnissa.... ja erikoisesti suuremmissa
perspektiiveissä. Esimerkkinä vaikka luonnon katastrofit ja suuret
liikenneonnettomuudet. Onhan Jumala "kaikkihyvä".
Paras tietooni tullut "tapaus" oli eräs sydäntahdistinpotilas, joka kävi
helluntaikokouksessa. Kuinka rukousten suuri määrä sai Jumalan
parantamaan tuon potilaan. Potilas parannettiin kokouksessa niin hyvin,
että sydämen tahdistinkin oli turhaksi jääneenä kapistuksena kadonnut.
Kukaan ei kuitenkaan pystynyt kertomaan, minne se sydämen tahdistin
katosi ja mistä sen löytäisi.
Mitään moisesta tapauksesta ei seurakunnan ulkopuolella puhuttu, ei edes
sairaalasta josta tahdistin oli saatu. Tahdistin on sen verran kallis
värkki, että taatusti joku olisi huutanut laitteen perään. Ja, olisihan
tuollainen tapaus jo maailman sensaatio.
Tämäntyypin "tapaukset" eivät voi enää olla harhoja eikä
sattumaparantumisiakaan, koska liossa oli myös hyvin kallis
lääketieteellinen tekninen laite. Ainakin minä katson tuollaiset
esimerkit ikäänkuin "sisäänheittotarinoiksi" joiden avulla yritetään
herättää ihmisten kiinnostus helluntaikokouksiin. Mukana on varmasti
myös yhteinen halu saada "vakuuttavia todistuksia" Jumalan mahtavasta
mahdista, ettei usko pääsisi vaan liikaa horjumaan.
............
> Miten se sitten eroaisi mielikuvituksesta? Jos joku ihme tapahtuu niin että
> kukaan muu ei voi sitä havaita, ollaan hyvin lähellä harhojen kokemista.
Ei harhojen vaan selvän tahallisen valheen esimerkeistä. Näitä
tarinoita kerrotaan, jopa näytellään seurakuntalaisille, jotta porukka
saisi lisää uskoa. Ja näitä kerrotaan ulkopuolisille, jotta porukka
kaduilta menisi kokoukseen katsomaan. Ja ilmapiiri kokouksissa tehdään
sellaiseksi että ihmiset voisivat niissä "kokea" jotakin suurta.
Kaikki kaatuilemiset ovat aivan samanlaisia ilmiöitä kuin pikkutytöt
Beatlesien konserteissa 1960-luvulla. Niissäkin pyörtyili tyttösiä
tuhkatiheään, etenkin, jos joku idoli sattui vielä katsomaan tyttöä
silmiin. No, pakkohan soittajien on katsoa joitakin....
helluntailaisten kaatuilemisissa ei siis ole mitään uutta kun pastorikin
on poikkeuksellisen karismaattinen.
Terv.RV
Anna Krokfors
> Millä perusteella oletat, että nykyisillä rajauksilla varustetun tieteen
> itsestäänselvästi pitäisi saada tietoa koko todellisuudesta?
Ei "pidäkään", mutta lähtökohtaisesti tiede kuitenkin olettaa, että
jotain objektiivista tietoa ympäröivästä todellisuudesta on mahdollista
saada. Jos ei voikaan, niin hommahan muuttuu turhaksi.
> Voiko
> niitä siis edes olettaa tutkittavan tieteellisesti, vaikkei tämä
> rajoitus ilmaisekaan mitään siitä onko niitä silti olemassa vai ei?
Ei kai tiede koskaan ole väittänytkään, että parailmiöitä _ei ole_
olemassa. Millaista epätieteellistä paratutkimusta sitten voitaisiin tehdä?
> Tälle tavallisen ihmisen kannalta sattumanvaraisuudelta näyttävälle
> piirteelle yritin aiemmin yllä hahmottaa yhtä sinänsä loogista selitystä
> ja vieläpä siltä pohjalta mitä olen mm. tällaisia asioita käsittelevistä
> mystikkokirjoista lukenut - en siis keksinyt omasta päästäni.
Ymmärsin pointtisi, mutta huomannet itsekin mallisi ongelmat. Siis että
täytyy olettaa olemassa oleviksi olennot, jotka pystyvät suodattamaan
halutessaan kaikkien ihmisten kaikki aistihavainnot halutunlaisiksi,
jne. Falsifioitavuus, Occam ja silleen.
> Niissä kuvataan mystikoille (oli kyse salaseuroista tai vapaamuurareista
> tai uskonnollisista yhteisöistä) lähes poikkeuksetta jokin tuollainen
> hierarkia, että vertauskuvallisesti ilmaistuna 'firman esimiehet
> päättävät mihin alaiset saavat firman hienoimpia laitteita milläkin
> työskentelyn alatasolla käyttää.' Kaikilla ei ole pääsyä salaisiin
> tiedostoihin tai samanlaisiin laitteisiin kuin ylätasolla.
Paitsi että tässä mystisen todellisuuden firmassa ilmeisesti kukaan ei
tiedä, kuka johdossa on, tai että onko näillä ylemmänkään tason
työntekijöillä hallussaan yhtään oikeata tietoa.
> Tiede ei vain tiedä aihepiiristä mitään.
Juu, ei ole tuloksia, ei ole tietoa. Ei tämän myöntäminen mikään ongelma
ole.
--
Bugsy
Anna Krokfors
> Huomattakoon, että kyse ei nyt ole siitä, että väittäisin kuulleeni
> kenenkään kertoneen juuri tuollaisista kokemuksista, vaan ihan vain
> teknisestä pohdiskelusta, että millä tavalla ikäänkuin subjektiivinen
> evidenssikynnys VOISI ylittyä sekä määrällisesti että laadullisesti,
> vaikkei tieteellisellä tutkimuksella olisikaan mitään hajua asiasta.
Varmasti jokaisen ihmisen kokemusmaailmaan kuuluu paljon asioita, joista
hänellä on vain subjektiivista evidenssiä, eikä siinä ole mitään
ihmeellistä.
Ja
> silti ko. henkilö ei voisi edes mennä julkistamaan kokemuksiaan hulluksi
> leimautumatta, koska hän olisi pelkkä passiivinen havainnoitsija, joka
> ei kykenisi etukäteisellä varmuudella aikaansaamaan tällaisia havaintoja
> elämässään. Niitä olisi hyvin vaikea tutkia millään tieteellisesti
> luotettavalla tavalla.
Uskoisin että monikin ihminen on myös valmis hyväksymään toisilta
ihmisiltä heidän subjektiiviseen kokemukseensa perustuvia "faktoja".
Toleranssi rajailmiöitä kohtaan on luullakseni aika korkealla, kunhan
vain valitsee seuransa oikein. Eli työhaastattelu = huono paikka jakaa
kokemuksiaan, työpaikan kahvipöytä = ok.
--
Bugsy
eki
Maharishi Patańjalin (n. 200 eaa?) pläjäys nimeltä Yoga-suutra
(Yoga-darshana, Yoga-shaastra) lienee yksi tunnetuimpia opuksia, jossa
"neuvvotaan" tekniikoita "paranormaalien" kykyjen kehittämiseksi.
Keskeisin tekniikka lienee meditaatiotekniikka nimeltä "saMayama"
(lausu osapuilleen: 'sańjama' tahikka 'sajjama').
Yoga-suutra koostuu neljästä osasta eli /paada'sta/, joissa on
yhteensä vajaat 200 suutraa. Ne ovat enimmäkseen tuiki lyhyitä
aforismimaisia tokaisuja. Esimerkkinä voidaan mainita suutra
numba kakonen, joka tuntuu määrittelevän mitä jooga on:
yogash citta-vRtti-nirodhaH
Tuon voisi kääntää esim. tälleen: jooga (on) mielen (citta)
aktiviteetin (vRtti) hillitsemistä (nirodha; siten että mieli tulee
lopulta täysin "liikkumattomaksi"?).
Siddhien eli "paranormaalien" kykyjen näkökulmasta olennaisimmat
suutrat ovat toisen /paadan/ lopussa ja kolmannen alussa. Siddhejä
ovat mm. menneisyyden ja tulevaisuuden tietäminen (III 16),
näkymättömyys (III 21), oman mielen siirtäminen toisen henkilön
roppaan (III 38), jne. : 0
Mielestäni olennaisimmat suutrat /saMyaman/ kannalta ovat
nämä (II 46 - III 3):
sthirasukham.h aasanam.h .. 46..
prayatnashaithilyaanantasamaapattibhyaam.h .. 47..
tato dvandvaanabhighaataH .. 48..
tasmin.h sati shvaasaprashvaasayorgativichchhedaH praaNaayaamaH ..
49..
baahyaabhyantarastambhavR^ittiH deshakaalasa.nkhyaabhiH
paridR^ishhTo diirghasuukshmaH .. 50..
baahyaabhyantaravishhayaakshepii chaturthaH .. 51..
tataH kshiiyate prakaashaavaraNam.h .. 52..
dhaaraNaasu cha yogyataa manasaH .. 53..
svasvavishhayaasa.nprayoge chittasya svaruupaanukaara
ivendriyaaNaa.n
pratyaahaaraH .. 54..
tataH paramaa vashyatendriyaaNaam.h .. 55..
iti pataJNjalivirachite yogasuutre dvitiiyaH saadhanapaadaH .
tR^itiiyaH vibhuutipaadaH . (III paada eli vibhuuti-paada)
deshabandhashchittasya dhaaraNaa .. 1..
tatra pratyayaikataanataa dhyaanam.h .. 2..
tad.h evaarthamaatranirbhaasa.n svaruupashuunyam.h iva samaadhiH ..
3..
trayam.h ekatra sa.nyamaH .. 4..
Kuten huomaamme, suutra III 4 määrittelee, mitä Patan akan poika
tarkoittaa tuossa yhteydessä termillä /saMyama/ (tuossa yllä
translitteroituna muotoon /sa.nyamaH/)
Jos jotakuta kiinnostaa noiden suomenkielinen käännös, mielestäni
kohtalaisen hyvä sellainen löytyy esim. opuksesta Idän viisautta.
(toim. Karttunen, Färding ja Nieminen).
Voisimme mainita, että neljäs praaNaayaama (caturthaH praaNaayaamaH)
vaikuttaa olennaiselta sille, että dhaaraNaa eli "keskittyminen"
onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Neljäs praaNayaama näyttäisi
Patan mukaan olevan sellainen tila, jossa hengitys loppuu (lähes?)
kokonaan, koska kehon aktiviteetit käyvät minimaalisiksi seuratessaan
mielen aktiviteetin lakkaamista. No, dhaaraNaa puolestaan on edellytys
dhyaanalle ja samaadhille, jotka taas yhdessä dhaaraNaan kanssa
"muodostavat" saMyaman (trayam ekatra saMyamaH),jonka hallitsemiseen
siis siddhitekniikoiden enemmän tahi vähemmän onnistunut
"suorittaminen" perustuu.
Heikki Heinonen
>
>Siddhien eli "paranormaalien" kykyjen näkökulmasta olennaisimmat
>suutrat ovat toisen /paadan/ lopussa ja kolmannen alussa. Siddhejä
>ovat mm. menneisyyden ja tulevaisuuden tietäminen (III 16),
>näkymättömyys (III 21), oman mielen siirtäminen toisen henkilön
>roppaan (III 38), jne. : 0
Minäkin joskus tunnen olevani näkymätön. Mitään raajojen solmuunvääntämisiä en
siihen tarvitse.
Esa Toivonen
> Esa Toivonen wrote:
> > Millä perusteella oletat, että nykyisillä rajauksilla varustetun tieteen
> > itsestäänselvästi pitäisi saada tietoa koko todellisuudesta?
> Ei "pidäkään", mutta lähtökohtaisesti tiede kuitenkin olettaa, että
> jotain objektiivista tietoa ympäröivästä todellisuudesta on mahdollista
> saada. Jos ei voikaan, niin hommahan muuttuu turhaksi.
Ja parailmiöitä siis voisi tieteen "turhuuden" ohessa olla olemassa?
> > Voiko niitä siis edes olettaa tutkittavan tieteellisesti, vaikkei tämä
> > rajoitus ilmaisekaan mitään siitä onko niitä silti olemassa vai ei?
> Ei kai tiede koskaan ole väittänytkään, että parailmiöitä _ei ole_
> olemassa. Millaista epätieteellistä paratutkimusta sitten voitaisiin tehdä?
En minä tiedä. Eikä kuulu alkuperäisen vastaukseni aihepiiriin.
> > Tälle tavallisen ihmisen kannalta sattumanvaraisuudelta näyttävälle
> > piirteelle yritin aiemmin yllä hahmottaa yhtä sinänsä loogista selitystä
> > ja vieläpä siltä pohjalta mitä olen mm. tällaisia asioita käsittelevistä
> > mystikkokirjoista lukenut - en siis keksinyt omasta päästäni.
> Ymmärsin pointtisi, mutta huomannet itsekin mallisi ongelmat. Siis että
> täytyy olettaa olemassa oleviksi olennot, jotka pystyvät suodattamaan
> halutessaan kaikkien ihmisten kaikki aistihavainnot halutunlaisiksi,
> jne. Falsifioitavuus, Occam ja silleen.
Jotkut mystikot (Steiner, Swedenborg) muistaakseni olettavat erityisen
henkisen havaintokyvyn tai havaintoelimen heräämisen tarpeen, jotta aito
henkinen aistiminen olisi mahdollista. Vaikka tämä olisikin pelkkää
harhauttavaa metaforaa, se saattaisi silti viitata juuri tuollaiseen
ideaan, että jokin osa ihmiselle sinänsä mahdollisesta aistimisesta (tai
aivokapasiteetin hyödyntämisestä) on vasta piilevällä tasolla ja että
sitä on hyvin vaikea "avatakaan" käyttöön ilman sellaisen henkilön apua,
jolla se jo olisi käytössään. En ymmärrä miksi tämä olisi epäloogista,
jos hyväksytään tuo lähtöoletus ylimääräisestä aivokapasiteetista.
Mikäli tuollainen havaitsemisen/aistimisen taso olisi riittävän
erilainen luonteeltaan verrattuna tieteen nyt tuntemiin, miksei se voisi
vaikuttaa myös itse tieteen rakenteeseen ja siihen millaisia rajoituksia
ja periaatteita siihen hyväksytään. Mainitsemasi periaatteet ovat
ikäänkuin tämän "ulkopuolisen" nykytieteemme itsellensä asettamia, mutta
miksi ne pätisivät "sisäpiiristä" käsin tehtävään työskentelyyn, jonka
tietoutta niiden asettajilla ei ole ollut käytössään?
> > Niissä kuvataan mystikoille (oli kyse salaseuroista tai vapaamuurareista
> > tai uskonnollisista yhteisöistä) lähes poikkeuksetta jokin tuollainen
> > hierarkia, että vertauskuvallisesti ilmaistuna 'firman esimiehet
> > päättävät mihin alaiset saavat firman hienoimpia laitteita milläkin
> > työskentelyn alatasolla käyttää.' Kaikilla ei ole pääsyä salaisiin
> > tiedostoihin tai samanlaisiin laitteisiin kuin ylätasolla.
>
> Paitsi että tässä mystisen todellisuuden firmassa ilmeisesti kukaan ei
> tiedä, kuka johdossa on, tai että onko näillä ylemmänkään tason
> työntekijöillä hallussaan yhtään oikeata tietoa.
Ilmeisesti? Mistä tuollaista voisi tietää kuulumatta itse tuohon
oletusten mukaan ulospäin suljettuun firmaan?
> > Tiede ei vain tiedä aihepiiristä mitään.
> Juu, ei ole tuloksia, ei ole tietoa. Ei tämän myöntäminen mikään ongelma
> ole.
Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
hypoteeseja niiden pohjalta.
--
Esa
Esa Toivonen
Sinun oletustasi. Riippuu varmaankin hyvin paljon ilmiön
harvinaisuudesta tai kummallisuudesta ja jutustelun sävystä. Itse
puolestani olettaisin, ettei suurimmasta osasta mahdolliseksi oletettuja
parakokemuksia tulisi juteltua muuta kuin ennakolta varmuudella
samanmielisten kanssa ja silloinkin kenties vain epävarman rivien
välitse ilmaisemisen kautta. Tai sitten keskustelu jättäisi koko ajan
auki oven pelkäksi vitsiksi tulkitsemisen suuntaan (esim. "näinpä sitten
eilen ufon"). Mitä lähemmäs ihmistä itseään ja psyykeä tultaisiin,
luulisin että julkisen keskustelemisen halukkuus vähenisi
kaveripiirissäkään.
--
Esa
Esa Toivonen
> > esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) höpisi että:
> >> Parailmiöihin tosissaan uskovissa piireissä (esim. teosofit) on olemassa
> >> sellainen käsitys, että todellisiin ja tietoisiin maagisiin kykyihin (ei
> >> siis pelkkiin sattumiin) saa mahdollisuuden päästä käsiksi vain jollakin
> >> erityisellä tavalla puhtaat ihmiset (siis niinkuin moraalisessa
> >> mielessä).
>
> Tässä näkyy jo aika selvä tahallinen valhe. Että "erityisen puhtaat
> ihmiset" voisivat vain päästä käsiksi "maagisiin" kykyihin.
> Jos mikä on tosiasia, niin kyllä se näyttäytyy kaikille samalla tavalla
> ja se on myös kenen tahansa tutkittavissa.
Suurin osa ihmisistä ei osaa esim. näytellä tai esiintyä uskottavasti
julkisuudessa saamatta ensiksi koulutusta niiltä, jotka jo osaavat tämän
alueen niksejä tai omaavat yleistä esiintymiskokemusta. Kyky on
ihmisessä piilevänä, mutta puhkeaa keskimäärin esiin vasta kokeneen
harjoittajan tai ohjaajan tai porukan yhteydessä. Ohjaajat voisivat
jostain syistä valita vain jollakin tavalla heille itsellensä "sopivia"
henkilöitä koulutukseensa ja raakata armotta kaikki muut - eikä kyse
olisi välttämättä edes luontaisista lahjoista juuri tuolle alalle, vaan
muista persoonallisuuden piirteistä yms. Mitä ihmeellistä tässa olisi?
> >> Todella tieteelle kelpaavia parailmiöitä eivät siis ehkä
> >> kykene tahdonvaraisesti tuottamaan muut kuin sellaiset ihmiset, joita ei
> >> kiinnosta sen paremmin Randin rahojen kerääminen kuin henkilökohtaisen
> >> maineenkaan hankkiminen, vaan esim. hyvien asioiden aikaan saaminen
> >> maailmassa. Heitä ei siis kiinnostaisi edes tällaisten ilmiöiden
> >> olemassaolon todistaminen maailmalle, ellei siitä olisi olennaista
> >> hyötyä tai haitat olisi jollakin tavalla saatu minimoitua.
> >
> Vaikka me unohtaisimme Randin tarjoamat palkkiot, yllä oleva tarina on
> katsottava tahalliseksi valheeksi. En uskoisi harhoihinkaan, vaikka
> harha-aistimukset ovat aina mahdollisia.
> Valhe paljastuu selityksistä ja niiden luonteesta.
Tuo selitys saattaa olla harhaa, myönnetään. Tarkoitus oli vain
osoittaa, että on periaatteessa mahdollista konstruoida sellainen
selitys, joka tekee ymmärrettäväksi miksi tieteellä ei välttämättä edes
VOI olla mitään käsitystä paranormaaleista ilmiöistä ja silti tämä
asiaintila ei ilmaisisi mitään siitä onko parailmiöitä olemassa vai ei.
> Täsmälleen tuollaisia selityksiä tarjotaan helluntaiseurakunnissakin
> ihmeparantumisia selitellessään. Ihmeparannuksia ei liene edes syytä
> tutkia, koska rukousparanemisista vaikuttavat kertovan vain helluntailaiset.
> Jos Jumala olisi niiden takana, niin silloin ihmeparanemisia tapahtuisi
> kaikkialla muissakin seurakunnissa.... ja erikoisesti suuremmissa
> perspektiiveissä. Esimerkkinä vaikka luonnon katastrofit ja suuret
> liikenneonnettomuudet. Onhan Jumala "kaikkihyvä".
En tiedä miksi näissä yhteyksissä vedetään aina esiin erilaiset
seurakunnat. On selvää, että niille olisi edullista, jos jotain juttua
ihmeistä liikkuisi niiden ympärillä. Tämä olisi todennäköisesti vain
omahyväistä edunvalvontaa eli tekisi asiasta kaksinverroin
epäluotettavaa ja vaikeasti lähestyttävää tutkimusmielessä. Mutta
millaistakohan olisi magia suuryritysten johtoportaissa?
> Ainakin minä katson tuollaiset esimerkit ikäänkuin
> "sisäänheittotarinoiksi" joiden avulla yritetään herättää ihmisten
> kiinnostus helluntaikokouksiin. Mukana on varmasti myös yhteinen halu
> saada "vakuuttavia todistuksia" Jumalan mahtavasta mahdista, ettei usko
> pääsisi vaan liikaa horjumaan.
Pikemminkin ne voisivat olla "ulosheittotarinoita", eli eräänlaista
aktivismia, jolla yritetään erotella "hihhulit" tosiuskovaisista. Näin
olen yrittänyt käsittää mm. jotkin ns. Nokian kokousten ympärillä
sattuneet mediamylläkät: Ihmisille annetaan liekaa ja katsotaan ketkä
menevät liian pitkälle ilman seurakunnan siunausta. Sen jälkeen alkavat
joko sisäiset hoitotoimenpiteet tai kokonaan ulos sulkeminen.
> Kaikki kaatuilemiset ovat aivan samanlaisia ilmiöitä kuin pikkutytöt
> Beatlesien konserteissa 1960-luvulla.
Saattaa päteä nimenomaan kaatuilemisiin, mutta yksittäisistä feikeistä
on mahdotonta yleistää niin päin, että kaikki muutkin parailmiöt ovat
siten pelkkää feikkiä. Muutenhan, vaikka oletettaisiin maailmassa olevan
yksi aito parailmiö, tahalliset erilaisten ilmiöiden feikkaajat
onnistuisivat vakuuttamaan tieteen siitä, että mitään aitoa parailmiötä
ei edes voi olla olemassa, vaikka sellainen siis tässä oletuksessa olisi
olemassa. Olisiko tämä nyt sitten tieteen rajoittuneisuutta vaiko
ihmisen hyväuskoisuuden asettama raja?
--
Esa
Otto J. Makela
Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi todellinen ilmiö.
--
/* * * Otto J. Makela <o...@iki.fi> * * * * * * * * * * * * * * * */
/* Phone: +358 40 765 5772, FAX: +358 42 7655772, ICBM: 60N 25E */
/* Mail: Mechelininkatu 26 B 27, FI-00100 Helsinki, FINLAND */
/* * * Computers Rule 01001111 01001011 * * * * * * * * * * * * */
Anna Krokfors
> Tarkoitus oli vain
> osoittaa, että on periaatteessa mahdollista konstruoida sellainen
> selitys, joka tekee ymmärrettäväksi miksi tieteellä ei välttämättä edes
> VOI olla mitään käsitystä paranormaaleista ilmiöistä ja silti tämä
> asiaintila ei ilmaisisi mitään siitä onko parailmiöitä olemassa vai ei.
Tottakai kaikenlaisia selityksiä on mahdollista konstruoida, mutta
ei-falsifioitavien selitysten laatiminen ei lisää tietoa, vain
spekulaatiota.
> Pikemminkin ne voisivat olla "ulosheittotarinoita", eli eräänlaista
> aktivismia, jolla yritetään erotella "hihhulit" tosiuskovaisista. Näin
> olen yrittänyt käsittää mm. jotkin ns. Nokian kokousten ympärillä
> sattuneet mediamylläkät: Ihmisille annetaan liekaa ja katsotaan ketkä
> menevät liian pitkälle ilman seurakunnan siunausta. Sen jälkeen alkavat
> joko sisäiset hoitotoimenpiteet tai kokonaan ulos sulkeminen.
Jotenkin tämä ei nyt kuulosta oikein uskottavalta. Siis että uskovaiset
heittäisivät "liian uskovaiset" ulos jengistä harhautettuaan heitä ensin
jollain ovelalla lavastuksella?
--
Bugsy
Anna Krokfors
>>Ei "pidäkään", mutta lähtökohtaisesti tiede kuitenkin olettaa, että
>>jotain objektiivista tietoa ympäröivästä todellisuudesta on mahdollista
>>saada. Jos ei voikaan, niin hommahan muuttuu turhaksi.
>
> Ja parailmiöitä siis voisi tieteen "turhuuden" ohessa olla olemassa?
Koko maailmahan olisi tuossa tapauksessa varsin paranormaali.
Todellisuuden käsite muuttuisi nopeasti mielettömäksi, koska se mitä
koemme todellisuutena voisi milloin tahansa ollakin meille syötettyä harhaa.
> Jotkut mystikot (Steiner, Swedenborg) muistaakseni olettavat erityisen
> henkisen havaintokyvyn tai havaintoelimen heräämisen tarpeen, jotta aito
> henkinen aistiminen olisi mahdollista. Vaikka tämä olisikin pelkkää
> harhauttavaa metaforaa, se saattaisi silti viitata juuri tuollaiseen
> ideaan, että jokin osa ihmiselle sinänsä mahdollisesta aistimisesta (tai
> aivokapasiteetin hyödyntämisestä) on vasta piilevällä tasolla ja että
> sitä on hyvin vaikea "avatakaan" käyttöön ilman sellaisen henkilön apua,
> jolla se jo olisi käytössään. En ymmärrä miksi tämä olisi epäloogista,
> jos hyväksytään tuo lähtöoletus ylimääräisestä aivokapasiteetista.
En sanonutkaan että siinä olisi mitään epäloogista. Mallisi on täysin
looginen, mutta sen paikkansapitävyydestä on mahdotonta sanoa mitään,
edes periaatteessa. Siinä sen ongelma, läheistä sukua näkymättömien
yksisarvisten ongelmalle.
> Mikäli tuollainen havaitsemisen/aistimisen taso olisi riittävän
> erilainen luonteeltaan verrattuna tieteen nyt tuntemiin, miksei se voisi
> vaikuttaa myös itse tieteen rakenteeseen ja siihen millaisia rajoituksia
> ja periaatteita siihen hyväksytään.
Uusi havaitsemisen taso ei kai sinänsä aiheuttaisi ongelmia tieteelle.
Sen sijaan havaintojen ilmeisesti enemmän tai vähemmän tietoinen
suodattaminen aiheuttaisi. Vaikka tapa jolla tuo suodatus tapahtuisi
olisi tunnettu, aina voitaisiin epäillä, että tehtyjen havantojen takana
on sittenkin vielä jokin korkeamman tason suodatin, loputtomiin. Ehkäpä
jonkinlaisia uusia malleja maailman luonteesta silti pystyttäisiin
rakentamaan, jos tämä "paramaailma" kuitenkin toimisi edes jollain
sisäisellä logiikalla. Mutta olisiko kuvailemasi kaltainen hierarkia
voinut syntyä ilman jonkin tietoisen olennon vaikutusta? Jos malliin
joudutaan ottamaan mukaan jokin tietoinen ihmisen havaintoja
kontrolloiva olento, niin silloin tieteen täytyy luopua todellisuuden
tutkimisesta havaintojen avulla.
Mainitsemasi periaatteet ovat
> ikäänkuin tämän "ulkopuolisen" nykytieteemme itsellensä asettamia, mutta
> miksi ne pätisivät "sisäpiiristä" käsin tehtävään työskentelyyn, jonka
> tietoutta niiden asettajilla ei ole ollut käytössään?
Esität siis maailmaa, jossa mm. käsitteet falsifioitavuus ja Occamin
partaveitsi eivät olisi mielekkäitä? Tuollainen maailma olisi varmasti
varsin kaoottinen paikka, koska ilmeisesti siellä ei olisi myöskään
käsitteitä tosi ja epätosi - mitkä tahansa spekulaatiot ja oletukset
olisivat lähtökohtaisesti samanarvoisia. Vai enkö nyt vain yhtään ymmärrä?
>>Paitsi että tässä mystisen todellisuuden firmassa ilmeisesti kukaan ei
>>tiedä, kuka johdossa on, tai että onko näillä ylemmänkään tason
>>työntekijöillä hallussaan yhtään oikeata tietoa.
>
> Ilmeisesti? Mistä tuollaista voisi tietää kuulumatta itse tuohon
> oletusten mukaan ulospäin suljettuun firmaan?
Juurihan itse kuvailit miten firma toimii: alemman tason työntekijät
eivät tiedä mitä ylemmillä tasoilla tapahtuu. Mistä siis kukaan voi
tietää, kuka on ylimmällä tasolla, edes se itseään ylimmän tason pomona
pitävä? Hänhän voikin olla vain alemman tason työntekijä jollekin toiselle.
> Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
> laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
> hypoteeseja niiden pohjalta.
Sehän on vain hyvä asia. Ihan helppoa ei kuitenkaan ole luoda mallia,
joka ei olisi ristiriidassa aikaisemmin hyväksyttyjen tosiasioiden
kanssa, mutta joka kuitenkin omaisi myös selitysvoimaa ja tarjoaisi
jotain tutkittavaa / testattavaa.
--
Bugsy
Anna Krokfors
> Sinun oletustasi. Riippuu varmaankin hyvin paljon ilmiön
> harvinaisuudesta tai kummallisuudesta ja jutustelun sävystä. Itse
> puolestani olettaisin, ettei suurimmasta osasta mahdolliseksi oletettuja
> parakokemuksia tulisi juteltua muuta kuin ennakolta varmuudella
> samanmielisten kanssa ja silloinkin kenties vain epävarman rivien
> välitse ilmaisemisen kautta.
Yleensä kai tällaisissa tapauksissa sitten perustetaan jokin yhdistys,
jonka tehtävänä on lisätä ihmisten tietoisuutta kiusalliseksi koetusta
keskustelunaiheesta ja tehdä siitä tutumpi ja helpompi puheenaihe. Tai
jotain :)
--
Bugsy
ProShaman
Jotenkin tuntuu, että asiasta (parapsykologiasta) yritetään tehdä
tiede tai epätiede sen mukaan, kuka asiasta puhuu. Moni aikaisemmin
paranormaaliksi ilmiöksi tulkittu havainto tai aistimus on tänä
päivänä todennettavissa ihan virallisenkin tieteen keinoin ja
selitettävissä aivojen, hermoston, sisäerityksen tuotoksina
sopivissa olosuhteissa. Moni muukin ei-hyväksyttävä ilmiö on
sittemmin osoittautunut julkisen siunauksen saaneeksi totuudeksi (se
pyörii sittenkin!) tieteen ja tutkija-asenteiden kehittymisen myötä.
Siksi liiallinen vähättely ja jonkin asian esittäjän loukkaava
nimittely viestittää tuntemattoman pelosta (joka voi ehkä sittenkin
olla totta?).
On monia asioita (selvänäkeminen, kaukoparantaminen jne), jotka
toimivat mutta joiden tieteellinen todistaminen edes
käyttäytymistieteiden tutkintamenetelmillä (todennäköinen
tapahtuma määriteltävissä olevissa olosuhteissa) ei ole helppoa,
koska koehenkilöllä (tekijällä) on itsellä oltava asenne, joka
mahdollistaa kokeen toteutumisen (hups: ollaan vaarallisen lähellä
uskontotulkintaa) ja kohde (tapahtuma, eliö, ihminen) pitäisi olla
seurattavissa kokeen ajan ja yhteys pitäisi olla todennettavissa.
Moni parapsykologian alaan liittyvä "käytännön sovellus" on hyvin
toimijakeskeinen, henkilöstä riippuva asia ja se on riippumaton
ympäristön hyväksynnästä - se pyörii sittenkin! Onko se
lahjakkuuden laji vai kirous, riippuu tarkastelijasta ja normeista,
joiden mukaan asenteita (siis uskontoa sekin!) ilmaistaan. Jossain
vaiheessa sillä ei ole enää merkitystä - tieto todellisuudesta
riittää. Sitä voi sitten itse kukin kutsua millä nimellä tahansa.
Sehän on normaalia (vai oliko se sittenkin paranormaalia?)
Jukka
ProShaman
todellinen ilmiö." se ei poissulje sitä, että kokemusten takana
voisi olla todellinen (miten määritellään "todellinen") ilmiö.
Jukka
Otto J. Makela
> Otto J. Makela wrote:
> > esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > > Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
> > > laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
> > > hypoteeseja niiden pohjalta.
> >
> > Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi todellinen ilmiö.
>
> Mutta vaikka "Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi
> todellinen ilmiö." se ei poissulje sitä, että kokemusten takana
> voisi olla todellinen (miten määritellään "todellinen") ilmiö.
Ei sulje, mutta tällaisen asian pohtiminen yksinomaan subjektiivisten
kokemusten pohjalta on vähän kuin masturbointi: ihan hauskaa touhua,
muttei siitä kyllä mitään hyödyllisiä tuotoksia synny.
eki
miisu.h...@kolumbus.fi.i.eat.spam.4.breakfast (Heikki Heinonen) a
écrit:
kaayaruupasa.nyamaat.h tadgraahyashaktistambhe
chakshuHprakaashaasa.nprayoge.antardhaanam.h .. 21..
Kun saMyama kohdistetaan muotoon ja keskeytetäään sitä vastaavan
aistin (näön) toiminta, syntyy silmän ja valon yhteyden katketessa
näkymättömyys (antardhaanam).
Yogasuutra III 21 (suomennos kirjasta Idän viisautta, heko heko...)
Esa Toivonen
> "ProShaman" <mall...@gmail.com> wrote:
>
> > Otto J. Makela wrote:
> > > esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > > > Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
> > > > laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
> > > > hypoteeseja niiden pohjalta.
> > >
> > > Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi todellinen ilmiö.
> >
> > Mutta vaikka "Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi
> > todellinen ilmiö." se ei poissulje sitä, että kokemusten takana
> > voisi olla todellinen (miten määritellään "todellinen") ilmiö.
>
> Ei sulje, mutta tällaisen asian pohtiminen yksinomaan subjektiivisten
> kokemusten pohjalta on vähän kuin masturbointi: ihan hauskaa touhua,
> muttei siitä kyllä mitään hyödyllisiä tuotoksia synny.
Oletko yleensäkin lapsentekoon tähtäämätöntä seksuaalista nautintoa
vastaan sen oletetun hyödyttömyyden takia? Miksei nautinto olisi
hyödyllinen tuotos sinänsä, jos joku sellaista haluaa?
Mutta asiaan:
Janssonin väite aiemmin tässä säikeessä oli kallellaan siihen suuntaan,
että olisi jollakin tavalla ratkaisevaa parailmiöiden olemassaolon
suhteen, ettei niistä ole olemassa tieteen systeemin mukaan saatuja
todisteita:
"Olennainen juttu on, että niitä todisteita odotetaan yhä. On se
kumma paranormaali ilmiö kun aina katoaa kun sitä koetetaan
tutkia."
Ja tietysti aina vedetään mukaan myös Randi sekä hänen lupaamansa rahat
todistettavasta parailmiöstä.
Esitin loogisen vaihtoehdon (pohjautuen mystiikan historiaan), että
miksi tuollaisella perustelulla ei kuitenkaan *välttämättä* ole pitävää
filosofista pohjaa: parailmiöitä voisi olla olemassa objektiivisten
todisteiden puuttumisesta huolimatta ja objektiivinen tiede ei
välttämättä edes kykenisi niitä varmentamaan omien rajojensa takia,
vaikka kaikki ihmiset kokisivat niitä jatkuvasti subjektiivisesti.
Lisäksi esitin yhden tentatiivisen syyn miksei tässä(kään) tapauksessa
kannata välttämättä esittää asiaa niin päin, että kaikki mitä tiede ei
ole vahvistanut olevaksi, on sitten ilman muuta olematonta. Pidän jopa
mielenterveydellisesti erittäin hyödyllisenä eräänlaisen yleisen
avoimmuuden kannalta, ettei ihmisiä totuteta ajattelemaan pelkästään
tuolla tavalla ahtaasti maailmankuvansa muodostamisessa - kun nyt
hyötynäkökohdista olit kiinnostunut.
--
Esa
Esa Toivonen
> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > Anna Krokfors <bagu...@hotmail.com> wrote:
> > > Esa Toivonen wrote:
> > > > Tiede ei vain tiedä aihepiiristä mitään.
> > >
> > > Juu, ei ole tuloksia, ei ole tietoa. Ei tämän myöntäminen mikään
> > > ongelma ole.
> > Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
> > laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
> > hypoteeseja niiden pohjalta.
> Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi todellinen ilmiö.
Pystytkö olemaan niin skeptinen, että *teoriassa* yhtään MIKÄÄN määrä
puhtaasti yksikseen havainnoituja parailmiöltä vaikuttavia tapahtumia ei
saisi sinua täysin vakuuttuneeksi niiden esiintymisestä? Vaikkapa
kokisit telepaattisesti toisten ihmisten ajatuksia ja sitten myöhemmin
ilmenisi, että he todella ajattelevatkin juuri siten. Tai näkisit
päivittäin ufoja. :) (Siis ihan teoreettisesti, ottamatta kantaa siihen
onko tuollaista olemassa vai ei.)
Jos itse henkilökohtaisesti periaatteessa vakuuttuisit jollain määrällä
subjektiivisia todisteita (kuten uskoisin useimpien ihmisten
periaatteessa vakuuttuvan), niin mitä väliä sillä enää olisi ovatko nämä
ilmiöt tieteen todellisiksi vahvistamia? Se, että jokin *toimii*
tietyssä määrin, riittää.
Ja mitä ovat "todelliset ilmiöt"? Miksi sellaisia olisivat vain monien
ihmisten kokemat asiat? Vaikka ne sosiaalisessa kehyksessä ovatkin
parempi pohja yhteiselämälle? Mutta se on vain sosiaalisesta
tarkoituksenmukaisuudesta johdettu peruste, joka ei sano mitään itse
todellisuudesta sinänsä. Miten "todellinen ilmiö" pitäisi filosofisesti
määritellä? Voiko sellaista määritelmää edes olla?
Voisi jopa olla sitä mieltä, että vahva JA jatkuva henkilökohtainen
kokeminen on "todellisempaa" kuin yleispätevä tieteellinen asioiden
vahvistaminen niillä alueilla, joilla näiden on mahdollista mennä
päällekkäin, ja etenkin siellä missä tiede ei itse asettamiensa
rajoitusten takia edes voi saada varmaa tietoa suuntaan taikka toiseen.
--
Esa
Otto J. Makela
> Otto J. Makela <o...@iki.fi> wrote:
> > "ProShaman" <mall...@gmail.com> wrote:
> > > Mutta vaikka "Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi
> > > todellinen ilmiö." se ei poissulje sitä, että kokemusten takana
> > > voisi olla todellinen (miten määritellään "todellinen") ilmiö.
> >
> > Ei sulje, mutta tällaisen asian pohtiminen yksinomaan
> > subjektiivisten kokemusten pohjalta on vähän kuin masturbointi:
> > ihan hauskaa touhua, muttei siitä kyllä mitään hyödyllisiä
> > tuotoksia synny.
>
> Oletko yleensäkin lapsentekoon tähtäämätöntä seksuaalista nautintoa
> vastaan sen oletetun hyödyttömyyden takia? Miksei nautinto olisi
> hyödyllinen tuotos sinänsä, jos joku sellaista haluaa?
Sinulla on muuten varsin kummallisia esiasenteita, jos päädyit
lukemaan tuollaisia asioita leikillisen lauseeni merkitykseksi.
Rohkenenkin arvella että haluatkin olla tässä vastahankainen
yksinomaan vastaan sanomisen ilosta, minähän olen "vastustaja".
> [...] Esitin loogisen vaihtoehdon (pohjautuen mystiikan historiaan),
> että miksi tuollaisella perustelulla ei kuitenkaan *välttämättä* ole
> pitävää filosofista pohjaa: parailmiöitä voisi olla olemassa
> objektiivisten todisteiden puuttumisesta huolimatta ja objektiivinen
> tiede ei välttämättä edes kykenisi niitä varmentamaan omien
> rajojensa takia, vaikka kaikki ihmiset kokisivat niitä jatkuvasti
> subjektiivisesti. [...]
Voinet antaa esimerkin jostain muusta ilmiöstä jota ihmiset jatkuvasti
kokevat subjektiivisesti mutta jota "objektiivinen tiede" (onko
muunkinlaista?) ei omien rajojensta takia lainkaan kykene tutkimaan?
Se onko periaatteellista filosofista pohjaa (ja mielestäni vetoaminen
Steinerin ja Swedenborgiin kaltaisiin verbaalimasturboijiin perustana
tälle oli varsin heikko esitys) ei mielestäni vaikuta siihen onko
pragmaattisista syistä mitään järkeä syytää rahaa yrityksiin tutkia
sellaista jota perusolettamuksen mukaan ei objektiivisesti voi tutkia.
Anna Krokfors
> Jotenkin tuntuu, että asiasta (parapsykologiasta) yritetään tehdä
> tiede tai epätiede sen mukaan, kuka asiasta puhuu.
Tietysti. Eri ihmiset, eri intressit.
> Jossain
> vaiheessa sillä ei ole enää merkitystä - tieto todellisuudesta
> riittää. Sitä voi sitten itse kukin kutsua millä nimellä tahansa.
Hienoa, siinä vaiheessahan siitä ei sitten enää tarvitse tehdä tiedettä.
--
Bugsy
Otto J. Makela
> Otto J. Makela <o...@iki.fi> wrote:
> > esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > > Mutta subjektiivisia kokemuksia voi silti olla määrällisesti tai
> > > laadullisesti niin paljon, että yksilöt pohtivat kaikenlaisia
> > > hypoteeseja niiden pohjalta.
>
> > Ei se silti tarkoita että kokemusten takana olisi todellinen ilmiö.
>
> Pystytkö olemaan niin skeptinen, että *teoriassa* yhtään MIKÄÄN
> määrä puhtaasti yksikseen havainnoituja parailmiöltä vaikuttavia
> tapahtumia ei saisi sinua täysin vakuuttuneeksi niiden
> esiintymisestä? Vaikkapa kokisit telepaattisesti toisten ihmisten
> ajatuksia ja sitten myöhemmin ilmenisi, että he todella
> ajattelevatkin juuri siten. Tai näkisit päivittäin ufoja. :) (Siis
> ihan teoreettisesti, ottamatta kantaa siihen onko tuollaista
> olemassa vai ei.)
Sotket tässä varsin tehokkaasti "yksikseen havainnoinnin" vs.
"subjektiivisen kokemuksen".
Mikäli kokisin telepaattisen ilmiön, ja voisin varmentaa toiselta
ihmiseltä hänen todellakin ajatelleen tuollaisia, ei ilmiö olisikaan
enää yksinomaan subjektiivisen kokemukseni varassa -- toinen ihminen
pystyisi toteamaan että tiedän "liikaa" asioita.
Jos näkisin jatkuvasti ufoja (mitäs paranormaalia tunnistamattoman
lentävän esineen näkemisessä muuten on?) eikä kukaan muu ihminen niitä
kykenisi havainnoimaan alkaisin etsiä selitystä pikemminkin oman
pääkoppani sisältä kuin ulkotodellisuudesta. Samoin tilanteessa että
ufot jatkuvasti kiusaisivat minua _vain_ yksin ollessani...
> Jos itse henkilökohtaisesti periaatteessa vakuuttuisit jollain
> määrällä subjektiivisia todisteita (kuten uskoisin useimpien
> ihmisten periaatteessa vakuuttuvan), niin mitä väliä sillä enää
> olisi ovatko nämä ilmiöt tieteen todellisiksi vahvistamia? Se, että
> jokin *toimii* tietyssä määrin, riittää.
Todellakin, millä tasolla "toimii" oletettu ilmiö joka on olemassa
yksinomaan ihmisen subjektiivisessa kokemuksessa?
> Ja mitä ovat "todelliset ilmiöt"? Miksi sellaisia olisivat vain
> monien ihmisten kokemat asiat? Vaikka ne sosiaalisessa kehyksessä
> ovatkin parempi pohja yhteiselämälle? Mutta se on vain sosiaalisesta
> tarkoituksenmukaisuudesta johdettu peruste, joka ei sano mitään itse
> todellisuudesta sinänsä. Miten "todellinen ilmiö" pitäisi
> filosofisesti määritellä? Voiko sellaista määritelmää edes olla?
Kuten totesin, sotket objektiivisen ja kollektiivisen toisiinsa. Ei se
että koko yleisö näkee David Copperfieldin hävittävän Vapaudenpatsaan
tee illuusiosta yhtään sen objektiivisempaa todellisuutta.
Itse käytän täysin pragmaattista määritelmää todelliselle: sellainen
jolla on jollakin ei-subjektiivisella "mittarilla" havaittava vaikutus.
Yksinomaan subjektiiviset havainnot ovat valitettavasti erittäin
huonoja koska pelkkä ihmisen kokemus ja muisti menee usein harhaan.
Esimerkkinä vaikkapa taitava cold reader vs. "aito" meedio, ihminen
voi aidosti ja rehellisesti kokea jälkimmäisen vaikka videonauhalta
katsottuna kokemuksessa kyse on selkeästi edellisestä.
> Voisi jopa olla sitä mieltä, että vahva JA jatkuva henkilökohtainen
> kokeminen on "todellisempaa" kuin yleispätevä tieteellinen asioiden
> vahvistaminen niillä alueilla, joilla näiden on mahdollista mennä
> päällekkäin, ja etenkin siellä missä tiede ei itse asettamiensa
> rajoitusten takia edes voi saada varmaa tietoa suuntaan taikka
> toiseen.
Minun vuorostani on varsin vaikea kuvitella todellista "subjektiivista
ilmiötä" jolla ei olisi myös jotain seurausta ulkotodellisuudessa.
Voinet antaa esimerkkejä?
ProShaman
Eli tiedettä yritetään tehdä ns paranormaaleiden ilmiöiden
tutkimisesta (vai ilmiöistä itsestään?) vaikka tutkimuksen kohde
voisi olla vaikka se, miksi asia askarruttaa ihmisiä niin paljon ja
miksi puhutaan paranormaaleista ilmiöistä vaikka niitä ei
todennettavissa eikä aina toistettavissa samanlaisena, jotta
koetilanteessa voitaisiin niiden "todellisuus" vahvistaa. Tehdäänkö
nyt ongelmaa asiasta, joka on kuin meteorologiset tapahtumat - niitä
on, niitä voidaan ennustaa ja aina kuitenkin talvi tulee yllättäen
tai joku pelottelee tulevalla katastrofilla ihan tieteenkin nimissä.
Jokaisella on kykyjä, joita parapsykologia tutkii. Suurin osa niistä
on selitettävissä eikä edellytä psyykkisiä häiriöitä eikä edes
psyyken manipulointia fyysisellä eikä psyykkisellä stressillä eikä
sienien tai muiden hallusinogeenien syöntiä, ei rituaaleja eikä
noitarumpuja. Lienee vain niin, että se pieni ero normaalin ja
paranormaalin ilmiön välillä ei ole riittävän kiintoisa - pitää
olla jotain suurta ja kaunista ja uutiskynnyksen ylittävää ennen
kuin sitä itseään kunnoittava tieteentekijä edes huomaa
aiheelliseksi tutkia (tutkimusrahoituksen saaminen on tietenkin toinen
"vakavasti otettavan tieteellisen tutkimuksen" määrittelyperuste).
Mikä olikaan keskustelun aihe?
Jukka
eki
Homo sapinens sapiens'in äärimmäisen rajallisia aisteja
ei liene "suunniteltu" ensi sijassa Totuuden selville
saamiseen, vaan olemassaolon taistelussa pärjäämiseen.
Esim. sähkömagneettisen säteilyn spektristä(?) ihminen
aistii vain perin kapean kaistan, oletan!
Rauno Viljanen
> Rauno Viljanen <rauno.v...@kolumbus.fi.invalid> wrote:
>
>>> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) höpisi että:
>>>> Parailmiöihin tosissaan uskovissa piireissä (esim. teosofit) on olemassa
>>>> sellainen käsitys, että todellisiin ja tietoisiin maagisiin kykyihin (ei
>>>> siis pelkkiin sattumiin) saa mahdollisuuden päästä käsiksi vain jollakin
>>>> erityisellä tavalla puhtaat ihmiset (siis niinkuin moraalisessa
>>>> mielessä).
>> Tässä näkyy jo aika selvä tahallinen valhe. Että "erityisen puhtaat
>> ihmiset" voisivat vain päästä käsiksi "maagisiin" kykyihin.
>> Jos mikä on tosiasia, niin kyllä se näyttäytyy kaikille samalla tavalla
>> ja se on myös kenen tahansa tutkittavissa.
>
> Suurin osa ihmisistä ei osaa esim. näytellä tai esiintyä uskottavasti
> julkisuudessa saamatta ensiksi koulutusta niiltä, jotka jo osaavat tämän
> alueen niksejä tai omaavat yleistä esiintymiskokemusta. Kyky on
> ihmisessä piilevänä, mutta puhkeaa keskimäärin esiin vasta kokeneen
> harjoittajan tai ohjaajan tai porukan yhteydessä. Ohjaajat voisivat
> jostain syistä valita vain jollakin tavalla heille itsellensä "sopivia"
> henkilöitä koulutukseensa ja raakata armotta kaikki muut - eikä kyse
> olisi välttämättä edes luontaisista lahjoista juuri tuolle alalle, vaan
> muista persoonallisuuden piirteistä yms. Mitä ihmeellistä tässa olisi?
>
päästä käsiksi paranormaaleihin ilmiöihin".... tällainen vakuuttamimnen
on aivan selvä esimerkki tarkoituksellisesta, suunnitellusta valheesta.
Kannattaa muistaa, että olkoon ilmiö mitä tahansa, se on aina
samanlainen kaikille. Kaikki muu on sitten psykiatriaa.
>>>> Todella tieteelle kelpaavia parailmiöitä eivät siis ehkä
>>>> kykene tahdonvaraisesti tuottamaan muut kuin sellaiset ihmiset, joita ei
>>>> kiinnosta sen paremmin Randin rahojen kerääminen kuin henkilökohtaisen
>>>> maineenkaan hankkiminen, vaan esim. hyvien asioiden aikaan saaminen
>>>> maailmassa. Heitä ei siis kiinnostaisi edes tällaisten ilmiöiden
>>>> olemassaolon todistaminen maailmalle, ellei siitä olisi olennaista
>>>> hyötyä tai haitat olisi jollakin tavalla saatu minimoitua.
>> Vaikka me unohtaisimme Randin tarjoamat palkkiot, yllä oleva tarina on
>> katsottava tahalliseksi valheeksi. En uskoisi harhoihinkaan, vaikka
>> harha-aistimukset ovat aina mahdollisia.
>> Valhe paljastuu selityksistä ja niiden luonteesta.
>
> Tuo selitys saattaa olla harhaa, myönnetään. Tarkoitus oli vain
> osoittaa, että on periaatteessa mahdollista konstruoida sellainen
> selitys, joka tekee ymmärrettäväksi miksi tieteellä ei välttämättä edes
> VOI olla mitään käsitystä paranormaaleista ilmiöistä ja silti tämä
> asiaintila ei ilmaisisi mitään siitä onko parailmiöitä olemassa vai ei.
>
Yllä oleva ei voinut olla vain harhaa, koska selitys kuuluu:
"parailmiöitä voivat tuottaa vain ne, joita eivät kiinnosta Randin
palkkiot jne".... Tällaisella valheella pyritään suojaamaan
parailmiöiden tutkimattomuus, koska tiedemiehiä sekä skeptikkoja
kiinnostaa raha. He siis eivät voisi tuottaa parailmiöitä.
Tällainen selittely on perinteinen metodi, jotta ilmiöihin uskottaisiin
silti. vaikka tiede ei pystyisi niihin pääsemään käsiksi. Ainakin minä
tunnistan parailmiöt osaksi jonkuntyyppistä uskontoa.
>> Täsmälleen tuollaisia selityksiä tarjotaan helluntaiseurakunnissakin
>> ihmeparantumisia selitellessään. Ihmeparannuksia ei liene edes syytä
>> tutkia, koska rukousparanemisista vaikuttavat kertovan vain helluntailaiset.
>> Jos Jumala olisi niiden takana, niin silloin ihmeparanemisia tapahtuisi
>> kaikkialla muissakin seurakunnissa.... ja erikoisesti suuremmissa
>> perspektiiveissä. Esimerkkinä vaikka luonnon katastrofit ja suuret
>> liikenneonnettomuudet. Onhan Jumala "kaikkihyvä".
>
> En tiedä miksi näissä yhteyksissä vedetään aina esiin erilaiset
> seurakunnat. On selvää, että niille olisi edullista, jos jotain juttua
> ihmeistä liikkuisi niiden ympärillä. Tämä olisi todennäköisesti vain
> omahyväistä edunvalvontaa eli tekisi asiasta kaksinverroin
> epäluotettavaa ja vaikeasti lähestyttävää tutkimusmielessä. Mutta
> millaistakohan olisi magia suuryritysten johtoportaissa?
>
Koska tuollaiset ilmiöt ovat luonteeltaan kovasti uskonnolliskaltaisia.
Myös joissakin suuryrityksissä on kokeiltu magiaa. Onpa kysytty
selvänäkijöidenkin palveluksia. Se on ilman muuta humpuukia. Kyseisten
firmojen arvovalta saa ainakin minun silmissäni melkoisen kolauksen.
>> Ainakin minä katson tuollaiset esimerkit ikäänkuin
>> "sisäänheittotarinoiksi" joiden avulla yritetään herättää ihmisten
>> kiinnostus helluntaikokouksiin. Mukana on varmasti myös yhteinen halu
>> saada "vakuuttavia todistuksia" Jumalan mahtavasta mahdista, ettei usko
>> pääsisi vaan liikaa horjumaan.
>
> Pikemminkin ne voisivat olla "ulosheittotarinoita", eli eräänlaista
> aktivismia, jolla yritetään erotella "hihhulit" tosiuskovaisista. Näin
> olen yrittänyt käsittää mm. jotkin ns. Nokian kokousten ympärillä
> sattuneet mediamylläkät: Ihmisille annetaan liekaa ja katsotaan ketkä
> menevät liian pitkälle ilman seurakunnan siunausta. Sen jälkeen alkavat
> joko sisäiset hoitotoimenpiteet tai kokonaan ulos sulkeminen.
>
Onhan tuota toimintaa tuollaiseenkin suuntaan.
>> Kaikki kaatuilemiset ovat aivan samanlaisia ilmiöitä kuin pikkutytöt
>> Beatlesien konserteissa 1960-luvulla.
>
> Saattaa päteä nimenomaan kaatuilemisiin, mutta yksittäisistä feikeistä
> on mahdotonta yleistää niin päin, että kaikki muutkin parailmiöt ovat
> siten pelkkää feikkiä. Muutenhan, vaikka oletettaisiin maailmassa olevan
> yksi aito parailmiö, tahalliset erilaisten ilmiöiden feikkaajat
> onnistuisivat vakuuttamaan tieteen siitä, että mitään aitoa parailmiötä
> ei edes voi olla olemassa, vaikka sellainen siis tässä oletuksessa olisi
> olemassa. Olisiko tämä nyt sitten tieteen rajoittuneisuutta vaiko
> ihmisen hyväuskoisuuden asettama raja?
>
Periaatteessa voidaan kyllä ajatella, että kaikista huijaustapauksista
huolimatta voisi aina joku parailmiö ollakin aito ja tosi. Tässä astuu
kuitenkin kuvioon taloudelliset näkökohdat, "Kannattaako moiseen
tutkimiseen panostaa varallisuutta?"
Tämä on niin vaikea kysymys, että ainakaan minä en myöntäisi määrärahoja
sellaiseen. Hinta on liian kallis saatuun hyötyyn verrattuna.
Esimerkiksi en epäile hetkeäkään, etteikö olisi moniakin ufohavaintoja,
jotka olivat todella aitoja. Selitys niihin on selvä: Ilmiöt ovat
usein todellisia, mutta havaitsijat eivät ole keksineet sitä, mikä
ilmiön todella aiheutti.
Me voimme jo lyhyelläkin järkeilyllä oivaltaa, ettei täällä ainakaan voi
käydä miehiä muista maailmoista.... koska sellaiset mahdolliset maailmat
ovat joka tapauksessa aivan liian kaukana. Selitys siis on aivan
luonnollinen maanpäällinen selitys jota ei vain ole huomattu.
Kuitenkin... ylivertaisesti suurin osa ufohavainnoista ovat petkutuksia
ja piloja.
Terv.RV
Rauno Viljanen
Ihmisen aistit ovat todella vaatimattomia. Sitä varten tarvitaan
erinäisiä mittareita joiden avulla päästään niillekin alueille.
Tämä tieto ei kuitenkaan "valkaise" parailmiöitä. Niitähän väitetään
havaittavan aina tavallisilla ihmisaisteilla. Koska sellaisia
"aistivat" vain tietyt henkilöt, niin miksi niitä eivät aisti muutkin?
On joka tapauksesa lähdettävä siitä, että nähtävä tai muuten havaittava
parailmiö on sama kaikille.
Meillä on niin herkkiä rekisteröiviäkin mittalaitteita ja
havaintovälineitä jotka taatusti havaitsisivat ne jos ihminen niitä
pystyy havaitsemaan.
Koska niistä ei ole yhtään kelvollista valokuvaa, äänitettä tai
magneettista hysteresiskäyrää, ne on katsottava huijauksiksi,
pilanteoksi sekä myös harhoiksi. Pimeät Skotlannin "kummituslinnat"
ovat kieltämättä yöllä pelottavia, kolkkoja paikkoja jotka varmasti
tuottavat pelkoja monille. Pelko on juuri yksi voimakas tekijä joka
laukaisee voimakkaitakin harha-aistimuksia. Silloin henkilö "näkee" tai
"kuulee", mutta kamera ja magnetofoni ei.
Tällaisia ilmiöitä ei kannata enempää tutkia.
Terv.RV
Rauno Viljanen
> Otto J. Makela <o...@iki.fi> wrote:
>
>> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
>>> Anna Krokfors <bagu...@hotmail.com> wrote:
>>>> Esa Toivonen wrote:
>>>>> Tiede ei vain tiedä aihepiiristä mitään.
>>>> Juu, ei ole tuloksia, ei ole tietoa. Ei tämän myöntäminen mikään
>>>> ongelma ole.
>
>
> Pystytkö olemaan niin skeptinen, että *teoriassa* yhtään MIKÄÄN määrä
> puhtaasti yksikseen havainnoituja parailmiöltä vaikuttavia tapahtumia ei
> saisi sinua täysin vakuuttuneeksi niiden esiintymisestä? Vaikkapa
> kokisit telepaattisesti toisten ihmisten ajatuksia ja sitten myöhemmin
> ilmenisi, että he todella ajattelevatkin juuri siten. Tai näkisit
> päivittäin ufoja. :) (Siis ihan teoreettisesti, ottamatta kantaa siihen
> onko tuollaista olemassa vai ei.)
>
> Jos itse henkilökohtaisesti periaatteessa vakuuttuisit jollain määrällä
> subjektiivisia todisteita (kuten uskoisin useimpien ihmisten
> periaatteessa vakuuttuvan), niin mitä väliä sillä enää olisi ovatko nämä
> ilmiöt tieteen todellisiksi vahvistamia? Se, että jokin *toimii*
> tietyssä määrin, riittää.
>
> Ja mitä ovat "todelliset ilmiöt"? Miksi sellaisia olisivat vain monien
> ihmisten kokemat asiat? Vaikka ne sosiaalisessa kehyksessä ovatkin
> parempi pohja yhteiselämälle? Mutta se on vain sosiaalisesta
> tarkoituksenmukaisuudesta johdettu peruste, joka ei sano mitään itse
> todellisuudesta sinänsä. Miten "todellinen ilmiö" pitäisi filosofisesti
> määritellä? Voiko sellaista määritelmää edes olla?
>
pilvissä vuoristossa ajettaessa, pilanteko tuottaa täysin aitoja
ilmiöitä jotka voidaan valokuvatakin. Aamulla on löydetty varis, joka
selkään oli sidottu taskulamppu, jne...
> Voisi jopa olla sitä mieltä, että vahva JA jatkuva henkilökohtainen
> kokeminen on "todellisempaa" kuin yleispätevä tieteellinen asioiden
> vahvistaminen niillä alueilla, joilla näiden on mahdollista mennä
> päällekkäin, ja etenkin siellä missä tiede ei itse asettamiensa
> rajoitusten takia edes voi saada varmaa tietoa suuntaan taikka toiseen.
>
Tuossa liikutaan no hyvin paljon psyykkisten harhojen alueella.
Jonkunlainen harkintakyky olisi toivottavaa. Esimerkiksi ufoilmiöistä on
tehty hienoja kirjojakin joissa on vakuutettu ilmiöt todellisiksi.
George Adamski on lentolautaskontaktikertomusten klassikko. Hän oli
tehnyt useita kirjoja jotka huipentuivat kirjaan "Olen Ollut Lentävällä
Lautasella"
Hänellä oli valokuva jopa "lentolautasen ikkunasta, kun hänen
avaruusystävänsä kävivät ulkona valokuvaamassa Adamskin kameralla
valokuvan", jossa näkyy George istumassa lautasen sisällä ikkunan ääressä.
Hänen kirjansa menivät täydestä 50- 60-luvuilla, koska silloin ei vielä
oltu käyty edes kuussa. Kirjan ystävät, mies Venukselta, mies Marsista,
ja mies Saturnukselta... todellakin... Saturnukselta asti... samassa
avaruusaluksessa.
Paljon myöhemmin saatiin tietää Venus todelliseksi Helvetiksi jossa
laavajärvet hehkuvat ja laavajoet virtaavat. Kuten Mars kylmäksi
ainakin normaalille elämälle. Saturnuksen kovasta vetovoimasta
puhumatta. Adamski kertoi käyneensä kuussakin, jonka takapuolella
"iloiset vetreät gasellit telmivät kirkkaina solisevien purojen ääressä."
Kieltämättä ne kirjat olivat hyviä, koska ne myivät. Mutta
tieteisromaneja ne korkeintaan ovat. Sinne siis menivät ainakin
lentävät lautaset. Useiden valovuosien takaa tänne tuskin tullaan.
Kaiken lisäksi eri paikoissa mahdollinen elämä on varmasti eri aikaista.
Terv.RV
Esa Toivonen
> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > [...] Esitin loogisen vaihtoehdon (pohjautuen mystiikan historiaan),
> > että miksi tuollaisella perustelulla ei kuitenkaan *välttämättä* ole
> > pitävää filosofista pohjaa: parailmiöitä voisi olla olemassa
> > objektiivisten todisteiden puuttumisesta huolimatta ja objektiivinen
> > tiede ei välttämättä edes kykenisi niitä varmentamaan omien
> > rajojensa takia, vaikka kaikki ihmiset kokisivat niitä jatkuvasti
> > subjektiivisesti. [...]
>
> Voinet antaa esimerkin jostain muusta ilmiöstä jota ihmiset jatkuvasti
> kokevat subjektiivisesti mutta jota "objektiivinen tiede" (onko
> muunkinlaista?) ei omien rajojensta takia lainkaan kykene tutkimaan?
Mikä tahansa todellisuuden osa, joka suhteessa ihmisen tuntemiin
aistimistapoihin (eli meidän tuntemaamme todellisuuden osaan) esiintyisi
*epäluotettavasti*, jäisi väkisinkin tieteen ulottumattomiin, koska
tieteen ydinolemuksena on *luotettavien* tietojen kerääminen.
On samantekevää pidetäänkö tällaisia "mahdollisia" ilmiöitä
paranormaaleina vai ei. Ehkä kyse on vain ajattelutottumustemme
rajoittuneisuudesta, joka sitten heijastuu myös mm. tieteeseen.
En tietenkään osaa antaa MITÄÄN konkreettisia esimerkkejä mistään
todella esiintyvistä toisenlaisen todellisuuden ilmiöistä, en edes
yleisesti tunnettujen paranimikkeiden alta. Silloinhan väittäisin niiden
jo olevan todellisia. Tarkoitukseni oli kuitenkin vain pohtia, miksei
tieteellisten todisteiden puute tällaisessa tapauksessa välttämättä
osoita mitään - ei väittää, että jotain ilmiöitä todella olisi olemassa.
> Se onko periaatteellista filosofista pohjaa (ja mielestäni vetoaminen
> Steinerin ja Swedenborgiin kaltaisiin verbaalimasturboijiin perustana
> tälle oli varsin heikko esitys) ei mielestäni vaikuta siihen onko
> pragmaattisista syistä mitään järkeä syytää rahaa yrityksiin tutkia
> sellaista jota perusolettamuksen mukaan ei objektiivisesti voi tutkia.
Vetosin joihin mystiikan klassikkoihin vain osoittaakseni, ettei
pohdiskeluni pohja ollut pelkästään omasta päästä vetäistyä, vaan että
alan henkilöt ovat todella viittailleet esittämäni kaltaisiin asioihin.
Ihan saman tekevää ovatko juuri he olleet yleisen käsityksen mukaan
hihhuleita vai ei.
--
Esa
Esa Toivonen
> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
> > Pystytkö olemaan niin skeptinen, että *teoriassa* yhtään MIKÄÄN
> > määrä puhtaasti yksikseen havainnoituja parailmiöltä vaikuttavia
> > tapahtumia ei saisi sinua täysin vakuuttuneeksi niiden
> > esiintymisestä? Vaikkapa kokisit telepaattisesti toisten ihmisten
> > ajatuksia ja sitten myöhemmin ilmenisi, että he todella
> > ajattelevatkin juuri siten.
> Sotket tässä varsin tehokkaasti "yksikseen havainnoinnin" vs.
> "subjektiivisen kokemuksen".
>
> Mikäli kokisin telepaattisen ilmiön, ja voisin varmentaa toiselta
> ihmiseltä hänen todellakin ajatelleen tuollaisia, ei ilmiö olisikaan
> enää yksinomaan subjektiivisen kokemukseni varassa -- toinen ihminen
> pystyisi toteamaan että tiedän "liikaa" asioita.
Okei, ehkä esimerkki ole puutteellinen - joskin uskon, että kokijan
kynnys ryhtyä avoimesti keskustelemaan mahdollisesta parakokemuksesta
olisi PALJON korkeampi kuin pelkkä kautta rantain joltakulta
varmistaminen, että asiassa on tapahtunut liikaa yhteensattumaa. Asiaan
jäisi joka tapauksessa harmaa vyöhyke, jolloin kokija olisi kohtalaisen
varma kokemuksensa todellisuudesta, muttei pystyisi todistamaan mitään
varmuudella (koska ei tietäisi etukäteen milloin ja mitä ehkä ilmenee)
eikä siten luultavasti lähtisi aukomaan päätänsä kovinkaan helposti
julkisuudessa.
Mutta ihan periaatteesta väitelläkseni: Voisihan olla sellaisiakin
parailmiöitä, joihin ei sisälly muita ihmisiä. Enneunesi voisi esim.
kertoa muuten vain erilaisista tapahtumista (esim. luonnonilmiöistä)
niin usein oikeaan osuen, että se sotisi omia käsityksiäsi vastaan siitä
mikä asiassa on matemaattisesti todennäköistä pelkän sattuman pohjalta,
mutta silti yhä niin harvoin ja epäluotettavasti, että kokisit
turhauttavaksi kertoa kenellekään asiasta, puhumattakaan että pyytäisit
yoista ihmistä tarkkailijaksi. Hehän oletettavasti suhtautuisivat
aiheeseen kuten sinä itse nyt.
Oletan, että tällaisissa tapauksissa sattumatapahtuman
todennäköisyyskynnyksen ja kokijan julkisen avautumiskynnyksen väliin
jäisi vieläkin suurempi harmaa epävarmuuden vyöhyke kuin jo valmiiksi
muita ihmisiä sisältävissä ilmiöissä.
> Minun vuorostani on varsin vaikea kuvitella todellista "subjektiivista
> ilmiötä" jolla ei olisi myös jotain seurausta ulkotodellisuudessa.
> Voinet antaa esimerkkejä?
Ei se mitään. Kyse on koko ajan ollut minun kannaltani puhtaasti
teoreettisesta tarkastelusta: Miksi pitäisi väittää varmuudella
olemattomiksi sellaisia asioita, jollaisista ei ehkä mitään tieteellistä
varmuutta edes voida saada? Miksei niitä voitaisi vaikkapa nimetä
avoimiksi tapauksiksi? Onhan sentään agnostismikin jo keksitty.
--
Esa
ProShaman
Heikki Heinonen wrote:
> On 3 Jun 2006 18:04:59 -0700, "JP Lassila" <paratu...@hotmail.com> höpisi
> että:
>
> >
> >Joka tapauksessa, kannattaa ihan vertailun vuoksi lukea nuo kummatkin
> >parapsykologiaa koskevat artikkelit jonkinlaisen käsityksen
> >muodostamiseksi siitä, miten parapsykologiaan liittyvät asenteet ovat
> >jyrkentyneet viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana. Syihin en ota sen
> >enempää kantaa kuin, että tällä saattaa olla tekemistä New Age
> >-liikkeen ja tähän kytkeytyvien pseudotieteiden nousun aiheuttaman
> >turhautumisen kanssa, josta asiallinen parapsykologiakin saa
> >valitettavasti osansa. Tässä valossa on aika ymmärrettävää,
> >joskaan ei hyväksyttävää, että asenteet saattavat lipsua helposti
> >neutraalin tarkastelun puolelta omien ennakkoluulojen julkituomiseksi.
>
> Parapsykologia on uskonto! Samat ihmeet ja näkymättömät oliot, jotka
> esittäytyvät vain uskossa oleville ja kätkeytyvät pahoilta tiedemiehiltä.
>
> Pyh paskaa.
Parapsykologia on uskonto? Tutkimus on kuitenkin edennyt aika paljon
viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana ja olipa huuhaa tai ei se
on/oli tutkimuksen kohteena sekä Neuvostoliitossa että USA:ssa eli
jotain kiintoisaa tutkimisen aihetta siinä on - ilmiöissä, niiden
tuottamisessa, selvänäkemisessä jne. Osittain paranormaaleista on
tullut normaaleja ja eihän niitä voi tutkia paranormaaleina
ilmiöinä enää. Se, että kuvaan liittyy uusia aatesuuntauksia ja
hypoteeseja (paremminkin väittämiä) lienee aika tavanomaista (myös
fysiikassa, psykologiassa, kasvatustieteissä, lääketieteissä) mutta
ne eivät saa samaa tunnekuohua aikaan kuin (tuntematon, peloittava)
parapsykologia. Lobotomia ja kastraatio oli yhteiskunnan suojelua,
noitavainot samoin - onko "sivistyneemmän" noitavainon tai
uskonpuhdistuksen kohteena tiedostamaton tai tunnistamaton tapahtuma,
jonka tutkimusmenetelmät lankeavat parapsykologian alaan koska ei ole
muita menetelmiä vielä voitu soveltaa. En minäkään väittäisi
nähneeni hiukkaskiihdyttimessä törmäileviä pikku-ukkoj... pieniä
partikkeleita. Mutta en väitä, etteikö päätelmät (siis nimenomaan
päätelmät) näistä voisi olla ihan oikeitakin.
Jukka
Heikki Heinonen
>
>Parapsykologia on uskonto? Tutkimus on kuitenkin edennyt aika paljon
>viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana ja olipa huuhaa tai ei se
>on/oli tutkimuksen kohteena sekä Neuvostoliitossa että USA:ssa eli
>jotain kiintoisaa tutkimisen aihetta siinä on - ilmiöissä, niiden
>tuottamisessa, selvänäkemisessä jne. Osittain paranormaaleista on
>tullut normaaleja ja eihän niitä voi tutkia paranormaaleina
>ilmiöinä enää. Se, että kuvaan liittyy uusia aatesuuntauksia ja
>hypoteeseja (paremminkin väittämiä) lienee aika tavanomaista (myös
>fysiikassa, psykologiassa, kasvatustieteissä, lääketieteissä) mutta
>ne eivät saa samaa tunnekuohua aikaan kuin (tuntematon, peloittava)
>parapsykologia. Lobotomia ja kastraatio oli yhteiskunnan suojelua,
>noitavainot samoin - onko "sivistyneemmän" noitavainon tai
>uskonpuhdistuksen kohteena tiedostamaton tai tunnistamaton tapahtuma,
>jonka tutkimusmenetelmät lankeavat parapsykologian alaan koska ei ole
>muita menetelmiä vielä voitu soveltaa. En minäkään väittäisi
>nähneeni hiukkaskiihdyttimessä törmäileviä pikku-ukkoj... pieniä
>partikkeleita. Mutta en väitä, etteikö päätelmät (siis nimenomaan
>päätelmät) näistä voisi olla ihan oikeitakin.
Parailmiöistä ei ole saatu yhtään luotettavaa havaintoa. On vain olemassa
joitain epämääräisiä kertomuksia. Tiede voi tutkia vain asioita joita voidaan
havaita, tai joista voidaan edes tehdä teorioita.
Kyseessä ei siis ole tiede, vaikka sitä mielellään sellaiseksi haluttaisiinkin
kutsua. Koko homma edellyttää vahvaa uskoa parailmiöiden olemassaoloon, joten
kyseessä on oikeastaan uskonto.
Rauno Viljanen
> Otto J. Makela <o...@iki.fi> wrote:
>
>> esa.to...@pp3.inet.fi (Esa Toivonen) wrote:
>>> Pystytkö olemaan niin skeptinen, että *teoriassa* yhtään MIKÄÄN
>>> määrä puhtaasti yksikseen havainnoituja parailmiöltä vaikuttavia
>>> tapahtumia ei saisi sinua täysin vakuuttuneeksi niiden
>>> esiintymisestä? Vaikkapa kokisit telepaattisesti toisten ihmisten
>>> ajatuksia ja sitten myöhemmin ilmenisi, että he todella
>>> ajattelevatkin juuri siten.
>
> parailmiöitä, joihin ei sisälly muita ihmisiä. Enneunesi voisi esim.
> kertoa muuten vain erilaisista tapahtumista (esim. luonnonilmiöistä)
> niin usein oikeaan osuen, että se sotisi omia käsityksiäsi vastaan siitä
> mikä asiassa on matemaattisesti todennäköistä pelkän sattuman pohjalta,
> mutta silti yhä niin harvoin ja epäluotettavasti, että kokisit
> turhauttavaksi kertoa kenellekään asiasta, puhumattakaan että pyytäisit
> yoista ihmistä tarkkailijaksi. Hehän oletettavasti suhtautuisivat
> aiheeseen kuten sinä itse nyt.
>
Psykiatriassa tiedetään, että ihminen ajattelee vapaasti vain unessa, ja
unet ovat ajatuskuvia. Toisin sanoen ihminen pystyy unessa oivaltamaan
jopa sellaisia asioita joihin hän ei välttämättä pysty valvetilassa
ollessaan. JOskus enneuni voi olla aivan fiktiota joka vain sattuu
käymään toteen.
en katsoisi enneunta paranormaaliksi ilmiöksi, koska kukaan ulkopuolinen
ei meille unia näytä.
>> Minun vuorostani on varsin vaikea kuvitella todellista "subjektiivista
>> ilmiötä" jolla ei olisi myös jotain seurausta ulkotodellisuudessa.
>> Voinet antaa esimerkkejä?
>
> Ei se mitään. Kyse on koko ajan ollut minun kannaltani puhtaasti
> teoreettisesta tarkastelusta: Miksi pitäisi väittää varmuudella
> olemattomiksi sellaisia asioita, jollaisista ei ehkä mitään tieteellistä
> varmuutta edes voida saada? Miksei niitä voitaisi vaikkapa nimetä
> avoimiksi tapauksiksi? Onhan sentään agnostismikin jo keksitty.
>
Minä katsoisin tuollaiset ilmiöt parailmiöiden ulkopuolelle kuten yllä
sanoin. Koska kysymyksessä on oma ajattelu, enneunia lienee mahdoton
lähestyä tieteellisesti. Osa käy toteen, osa taas ei. Etukäteen ei voi
arvata, mikä unista voi käydä toteen.
Jos minä unessa näen jonkun kummallisen teknisen idean, niin kyllä minä
nousen yöllä kirjoittamaan ja piirtämään uneni muistiin myöhempää
katsomista varten. Niissä nimittäin tosiaan on hienoja ideoita joita ei
heti selvässä valvetilassa huomaa.
Terv.RV
Otto J. Makela
> Parapsykologia on uskonto? Tutkimus on kuitenkin edennyt aika paljon
> viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana
Kummallista, minulla taas on ollut sellainen käsitys että tutkimus on
edelleen junnannut paikallaan viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana.
Säännöllisesti on noussut esiin aiheita että NYT tässä on se jolla
vihdoinkin osoitetaan ettei tässä tuhlata aikaansa olemattoman
etsimiseen, sitten on hetken aikaa vallinnut suuri innostus, mutta
sitten koko väitetty efekti on kadonnut kun alunperin löysiä
tutkimusprotokollia on hieman kiristetty.
> ja olipa huuhaa tai ei se on/oli tutkimuksen kohteena sekä
> Neuvostoliitossa että USA:ssa eli jotain kiintoisaa tutkimisen
> aihetta siinä on - ilmiöissä, niiden tuottamisessa, selvänäkemisessä
> jne.
Väittäisin että tässä on ollut kyseessä lähinnä suurvaltakamppailun
aiheuttama harha -- kun Neuvostoliitossa oltiin aiheesta osin
propagandasyistä olevinaan tarpeeksi kiinnostuneita, menivät
amerikkalaisetkin mukaan ettei syntyisi "psychic gapia". Tämä tapahtui
siis täysin riippumatta siitä oliko olemassa yhtään minkäänlaisia
ilmiöitä tai tuloksia.
> Osittain paranormaaleista on tullut normaaleja ja eihän niitä voi
> tutkia paranormaaleina ilmiöinä enää.
Anteeksi, mistä "paranormaaleista"?
[...]
eki
>
>> Osittain paranormaaleista on tullut normaaleja ja eihän niitä voi
>> tutkia paranormaaleina ilmiöinä enää.
>
>Anteeksi, mistä "paranormaaleista"?
>
>[...]
Eikö huomattava osa viime vuosisadan keksinnöista vaikkapa
fysiikan alalla olisi ollut paranormaaleja esim. 1700-luvulla?
Jos joku silloin olisi uumoillut että ihminen tulee "tällä
vuosituhannella" käymään Kuussa, häntä olisi todennäköisesti pidetty
jäykkäniskatiedepiireissä huuhailijana.
ProShaman
Suhtautumistavasta riippuen vaikkapa depersonalisaatio tai reggressioon
ja myös tulevan ennustamiseen liittyen. Toisaalta luovuuteen ja muuhun
tiedon käsittelyyn liittyvistä aivotoiminnoista tiedetään tänään
aika paljon enemmän kuin 80-luvulla. Nimitykset asioille ovat
muuttuneet.
Jukka