N�m� Virolaisjoukot olivat varustettuja Wehrmachtin univormuilla ja
aseilla, joskin raskasta kalustoa ei k�yt�nn�ss� ollut lainkaan.
Natsit vastustivat ehdotusta, sill� he mielest��n tarvitsivat noita
joukkoja Virossa torjumaan puna-armeijan vy�ry�. Kun lopulta suostumus
siirtoon tuli, Suomi oli jo tehnyt v�lirauhan.
Karjalan kannaksella ratkaisun p�ivin� 100 000 miest� vereksi�
Virolaisjoukkoja olisi varmaankin tehnyt gutaa.
[...]
> Karjalan kannaksella ratkaisun p�ivin� 100 000 miest� vereksi�
> Virolaisjoukkoja olisi varmaankin tehnyt gutaa.
Varmasti olisivat v�hent�neet paniikkia (v�h�varusteisinakin). Mutta
suurempaa kuvaa tuskin olisivat muuttaneet. Ja niiden palauttaminen
(aselevon j�lkeen) teloitettaviksi/leireille olisi ollut melkoisen
haastava teht�v�, ja kova h�pe� meille j�lkipolvillekin.
--
Kaj
No kyll�h�n niit� JR200:n miehi� palautettiinkin, kuten my�s
Inkeril�isi�. Minun on my�nnett�v�, ett� olisin sen ajan Suomen
p��miehen� tehnyt aika pitk�lti samoin kuin Mannerheim ja Paasikivi. Ei
ollut vaihtoehtoa.
Toisaalta Suomesta autettiin Ruotsiin monia Virolaisia ja Inkeril�isi�,
ja jopa Ven�l�isi� sotavankeja. Niit�h�n jopa varoitettiin palaamasta
"omiensa" puolelle, mutta arvatenkin useimmat eiv�t uskoneet varoituksia.
Jos jollakin olisi tosissaan h�vett�v��, se olisi Ruotsi. Ne
"palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai h�vinnyt osapuoli.
JR200:n miehi� tosiaan kohdeltiin kaltoin Neuvostovirossa. Monet eiv�t
j��neet odottamaan vankileirien saaristoon hukkumistaan, vaan l�htiv�t
mets�veljiksi. H�visiv�t kamppailunsa, mutta ainakin voidaan sanoa, ett�
he pelastivat Viron kunnian.
> No kyll�h�n niit� JR200:n miehi� palautettiinkin, kuten my�s
> Inkeril�isi�. Minun on my�nnett�v�, ett� olisin sen ajan Suomen
> p��miehen� tehnyt aika pitk�lti samoin kuin Mannerheim ja Paasikivi. Ei
> ollut vaihtoehtoa.
Valitettavasti n�in taisi olla. Ja voi hyvinkin olla ett� min�kin
olisin toiminut n�in. Ei kyll� ole mik��n kunnian virstapylv�s
historiassamme. Mutta ajattele ett� 100 000 lis��...
> Jos jollakin olisi tosissaan h�vett�v��, se olisi Ruotsi. Ne
> "palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
> kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai h�vinnyt osapuoli.
Ruotsissa, ainakin kulttuuripiireiss�, tuota on h�vetty jo kymmeni�
vuosia. Kuten aika laajasti muutakin sodan ajanpolitiikkaa. Toisaalta
voisi n�in j�lkik�teen my�skin sanoa ett� Ruotsi teki mit� oli Ruotsille
parasta.
--
Kaj
>
>Toisaalta Suomesta autettiin Ruotsiin monia Virolaisia ja Inkeril�isi�,
>ja jopa Ven�l�isi� sotavankeja. Niit�h�n jopa varoitettiin palaamasta
>"omiensa" puolelle, mutta arvatenkin useimmat eiv�t uskoneet varoituksia.
>
>Jos jollakin olisi tosissaan h�vett�v��, se olisi Ruotsi. Ne
>"palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
>kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai h�vinnyt osapuoli.
Jopa Britannia "palautti" neuvostokansalaisia ammuttavaksi.
> Ruotsissa, ainakin kulttuuripiireiss�, tuota on h�vetty jo kymmeni�
> vuosia. Kuten aika laajasti muutakin sodan ajanpolitiikkaa. Toisaalta
> voisi n�in j�lkik�teen my�skin sanoa ett� Ruotsi teki mit� oli Ruotsille
> parasta.
Miksi ne sitten lopettivat Uppsalan rotubiologisen klinikan,
siit�h�n oli Ruotsille vain hy�ty�.
> Jos jollakin olisi tosissaan h�vett�v��, se olisi Ruotsi. Ne
> "palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
> kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai h�vinnyt osapuoli.
Ruotsalaisilra sivustoilta l�ytyy hyvin paljon faktaa ko tapahtumista:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Baltutl%C3%A4mningen
Ole tyytyv�inen ett� eiv�t perustaneet tyt�rklinikkaa suomeen, eip� taitaisi
latekaan t��ll� kirjoitella.
Olihan suomessakin vastaava touhu mutta seula oli niin suuri ett� taisit
vilahtaa l�pi siit�.
>
> Jopa Britannia "palautti" neuvostokansalaisia
ammuttavaksi.
Jep.
My�s Elsa En�j�rvi (Haavio) luettuaan Viron ahdingosta, on kirjoittanut
muistiin: "My�s virolaiset on evkuoitava Suomeen"
Martti Haavio kirjoitti Elsalleen: "Se mist� puhuit rakkaani, tapahtuu
pikkuhiljaa, olen kuullut ett� 10 000 ryss�� on kuollut leireireill�"
T�llainen persoona oli dos. Elsa En�j�rvi, h�n leperteli kirjeiss��n "pikku
Katan kehittyv�n p�iv� p�iv�lt�", mutta ryss�t saivat kuolla sukupuuttoon/
nyt prof. Katariina "murhasi" vanhempansa kirjallaan "It��n"
>
> N�m� Virolaisjoukot olivat varustettuja Wehrmachtin univormuilla ja
> aseilla, joskin raskasta kalustoa ei k�yt�nn�ss� ollut lainkaan.
>
> Natsit vastustivat ehdotusta, sill� he mielest��n tarvitsivat noita
> joukkoja Virossa torjumaan puna-armeijan vy�ry�. Kun lopulta suostumus
> siirtoon tuli, Suomi oli jo tehnyt v�lirauhan.
>
> Karjalan kannaksella ratkaisun p�ivin� 100 000 miest� vereksi�
> Virolaisjoukkoja olisi varmaankin tehnyt gutaa.
Siell� oli Saksalaisia joukkoja, ja joiden saavuttua suomalaisia siirrettiin
Ilomantsiin Raappanan komentoon
"Ratkaisu" taistelu k�ytiin Valko-Ven�j�ll�, ArmeijaRyhm� Keskusta luhistui
t�ysin, 16 kenraalia antautui, 2 teki itsemurhan, vain kenr. Tippelskirch
uskalsi per��nty� soille ja pelastui./ Paul Carell
Saksan rerservit Galitziasta, ehtiv�t kukistamaan Varsovan kapinaa, sitten
Puna-armeija hy�kk�si tietysti Galitziaan "portaittain", siten reservit ovat
liikkeess�
Huomasit!
Porkkala oli liian l�hell� Helsinki�, kuten Stalin sanoi v.1939
>
> Toisaalta Suomesta autettiin Ruotsiin monia Virolaisia ja Inkeril�isi�, ja
> jopa Ven�l�isi� sotavankeja. Niit�h�n jopa varoitettiin palaamasta
> "omiensa" puolelle, mutta arvatenkin useimmat eiv�t uskoneet varoituksia.
Lennart Meri ja Georg Ots palasivat Tallinnaan N-liitosta v,1946 ja Lennart
aloitti opiskelun Tartossa v.1948 (Oliko H�n KGB:n k�tyri?)
Puakki
Churchill olisi n�hnyt mielell��n my�s Suomen hallituksen hirress�,
sovituksena radiotiedustelun aiheuttamista menetyksist� kauppalaivastolle.
Stewen niminen henkil� ylv�steli v.1948? Suomen Kuvalehdess�: "Olin juuri
poistumassa toimistosta kun tuli salasanoma, se oli helppo avata, avasin sen
ja soitin saksalaisille sen sis�lt�m�t tiedot.
Muutaman p�iv�n kuluttua tuli vastaus ja kiitos tiedoista, niiden avulla
oli upotettu laivasaattue"
Puakki
Suomessa "ei uskallettu" tehd� aslepoa, koska Saksan sotavoimat oli
mahtavat.
Ruotsi pyysi -43 Saksaa lopettamaan l�pikulun, Saksa lopetti
Puakki
Puakki alkaa olla ep�toivoinen. :-)
Natsithan uhkasi Ruotsia laplandin miehityksell�, jos se taipuu brittien
ja ranskan vaateisiin malmin viennin rajoituksista.
> "Ratkaisu" taistelu k�ytiin Valko-Ven�j�ll�, ArmeijaRyhm� Keskusta
> luhistui t�ysin, 16 kenraalia antautui, 2 teki itsemurhan, vain kenr.
> Tippelskirch uskalsi per��nty� soille ja pelastui./ Paul Carell
>
> Saksan rerservit Galitziasta, ehtiv�t kukistamaan Varsovan kapinaa,
> sitten Puna-armeija hy�kk�si tietysti Galitziaan "portaittain", siten
> reservit ovat liikkeess�
>
Toki ven�j� rynnisti 1944-45. Sen voimana oli kymmenet tuhannet
Lend-Lease-kuormurit ja 18 6000 lentokonetta. USA ja Britannia olisivat
toimittaneet 30 000 lentokonetta, mutta Ven�j� ei pystynyt kouluttamaan
lent�ji� riitt�v�n nopeasti. Se kielt�ytyi l�hett�m�st� lent�ji��n
koulutettavaksi USA:han, syy on ilmeinen.
Noihin aikoihin Ven�j� halusi Lancaster-pommittajia. Britannia
kielt�ytyi kohteliaasti vedoten seikkaan, ett� se tarvitsi koneensa itse.
Kun brittivakoojat l�ysiv�t Tirpizin ankkuripaikan Norjassa, syntyi
nopeasti suunnitelma sen pommittamiseksi Arkangelista k�sin toimivilla
Lancaster-pommittajilla. Ven�l�iset ohjasivat n�m� koneet
tarkoituksellisen huonolle kent�lle, jonka mutaiset kiitoradat
aiheuttivat 5 Lancasterin laskutelineiden pett�misen, jotka piti siis
j�tt�� Ven�l�isten k�siin.
Loput brittikoneet l�htiv�t vajain miehist�in samaiselta mutakent�lt�
pommittamaan Tirpitzi� ja onnistuivat teht�v�ss��n. Ven�l�iset omassaan
sik�li, ett� saivat koneet haltuunsa, mutta sik�li ep�onnistuivat, ett�
ne olivat pian sodan j�lkeen vanhentuneita atomipommittajiksi.
>
>Kun brittivakoojat l�ysiv�t Tirpizin ankkuripaikan Norjassa, syntyi
>nopeasti suunnitelma sen pommittamiseksi Arkangelista k�sin toimivilla
>Lancaster-pommittajilla. Ven�l�iset ohjasivat n�m� koneet
>tarkoituksellisen huonolle kent�lle, jonka mutaiset kiitoradat
>aiheuttivat 5 Lancasterin laskutelineiden pett�misen, jotka piti siis
>j�tt�� Ven�l�isten k�siin.
>
>Loput brittikoneet l�htiv�t vajain miehist�in samaiselta mutakent�lt�
>pommittamaan Tirpitzi� ja onnistuivat teht�v�ss��n. Ven�l�iset omassaan
>sik�li, ett� saivat koneet haltuunsa, mutta sik�li ep�onnistuivat, ett�
>ne olivat pian sodan j�lkeen vanhentuneita atomipommittajiksi.
My�hemmin muutama Japania pommittanut B-29 joutui laskeutumaan Siperiaan ja j�i
sille tielleen. Niist� tehtyj� kopioita n�htiin my�hemmin voiton p�iv�n
paraatissa.
> Puakki kirjoitti:
>> <kaj.st...@helsinki.fi.invalid> kirjoitti
>> viestissä:hhcv6a$sm6$2...@oravannahka.helsinki.fi...
>>> a <a@a.a> wrote:
>>>> kaj.st...@helsinki.fi.invalid kirjoitti:
>>>>> a <a@a.a> wrote:
>>>>>
>>>>> [...]
>>>>>
>>>>>> Karjalan kannaksella ratkaisun päivinä 100 000 miestä vereksiä
>>>>>> Virolaisjoukkoja olisi varmaankin tehnyt gutaa.
>>>>>
>>>>> Varmasti olisivat vähentäneet paniikkia (vähävarusteisinakin). Mutta
>>>>> suurempaa kuvaa tuskin olisivat muuttaneet. Ja niiden palauttaminen
>>>>> (aselevon jälkeen) teloitettaviksi/leireille olisi ollut melkoisen
>>>>> haastava tehtävä, ja kova häpeä meille jälkipolvillekin.
>>>
>>>> No kyllähän niitä JR200:n miehiä palautettiinkin, kuten myös
>>>> Inkeriläisiä. Minun on myönnettävä, että olisin sen ajan Suomen
>>>> päämiehenä tehnyt aika pitkälti samoin kuin Mannerheim ja Paasikivi.
>>>> Ei
>>>> ollut vaihtoehtoa.
>>>
>>> Valitettavasti näin taisi olla. Ja voi hyvinkin olla että minäkin
>>> olisin toiminut näin. Ei kyllä ole mikään kunnian virstapylväs
>>> historiassamme. Mutta ajattele että 100 000 lisää...
>>>
>>>> Jos jollakin olisi tosissaan hävettävää, se olisi Ruotsi. Ne
>>>> "palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
>>>> kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai hävinnyt osapuoli.
>>>
>>> Ruotsissa, ainakin kulttuuripiireissä, tuota on hävetty jo kymmeniä
>>> vuosia. Kuten aika laajasti muutakin sodan ajanpolitiikkaa. Toisaalta
>>> voisi näin jälkikäteen myöskin sanoa että Ruotsi teki mitä oli
>>> Ruotsille
>>> parasta.
>>>
>> Parasta oli, että kuningas Kustaa kannatti Hitlerin politiikkaa.
>> Hänelle lienee luvattu Suomen ja Itä-Karjalan alueet palautettaviksi?
>> Suomenmaalaiset suomalaiset olisi siirretty Onega-järven taakse Komiin
>> Puakki
>
> Puakki alkaa olla epätoivoinen. :-)
>
> Natsithan uhkasi Ruotsia laplandin miehityksellä, jos se taipuu brittien
> ja ranskan vaateisiin malmin viennin rajoituksista.
Mistä tuo Nikolas Mäki/napu/a nuo "totuutensa" ammentaa, sieppaa varmaan
ilmasta ja uskoo että ihmiset on niin tyhmiä että uskoo.
Varmat mielipiteet hänellä jonka vain täydellinen (lähes) tietämättömyys
antaa.
"Sota on kuninkaiden urheilua"
- Kaarle XII
Winston Churchill oli reaalipoliitikko. Vain h�nen h�vi�ns� vaaleissa
varmisti, ett� britannia p��tyi vaatimaan Suomelta samoja aserajoituksia
kuin muilta Saksan satelliiteilta.
Eiv�t uhanneet en�� v.1943. vaan lopettivat mukisematta kauttakuljetukset
Tuolloin Armeijamme miehitti kolmea kannasta hampaisiin saakka aseissa. W.
Kalliokoski rehenteli Eduskunnassa: 'Armeijamme tilanne on hyv�, emme
tarvitse alistua mihink��n ehdottomaan antautumiseen"/ V.Tanner.
Kahtena p�iv�n� ammuttu tykist�nkeskitys Valkeasaaressa muutti tilanteen
t�ysin, Puna-armeija k�veli 15 km vastusta kokematta.
Saksalaiset upseerit oli varoittaneet: "Uskokaa, jos Puna-armeija l�htee
etenem��n, se my�s sen toteuttaa" (Leningradin saarrostus murrettiin
valtavilla tykist�n keskityksill�, vain miinakent�t hidasti etenemist�,
hiukan)
> Puakki kirjoitti:
>> <kaj.st...@helsinki.fi.invalid> kirjoitti
>> viestiss�:hhcv6a$sm6$2...@oravannahka.helsinki.fi...
>>> a <a@a.a> wrote:
>>>> kaj.st...@helsinki.fi.invalid kirjoitti:
>>>>> a <a@a.a> wrote:
>>>>>
>>>>> [...]
>>>>>
>>>>>> Karjalan kannaksella ratkaisun p�ivin� 100 000 miest� vereksi�
>>>>>> Virolaisjoukkoja olisi varmaankin tehnyt gutaa.
>>>>>
>>>>> Varmasti olisivat v�hent�neet paniikkia (v�h�varusteisinakin). Mutta
>>>>> suurempaa kuvaa tuskin olisivat muuttaneet. Ja niiden palauttaminen
>>>>> (aselevon j�lkeen) teloitettaviksi/leireille olisi ollut melkoisen
>>>>> haastava teht�v�, ja kova h�pe� meille j�lkipolvillekin.
>>>
>>>> No kyll�h�n niit� JR200:n miehi� palautettiinkin, kuten my�s
>>>> Inkeril�isi�. Minun on my�nnett�v�, ett� olisin sen ajan Suomen
>>>> p��miehen� tehnyt aika pitk�lti samoin kuin Mannerheim ja Paasikivi.
>>>> Ei
>>>> ollut vaihtoehtoa.
>>>
>>> Valitettavasti n�in taisi olla. Ja voi hyvinkin olla ett� min�kin
>>> olisin toiminut n�in. Ei kyll� ole mik��n kunnian virstapylv�s
>>> historiassamme. Mutta ajattele ett� 100 000 lis��...
>>>
>>>> Jos jollakin olisi tosissaan h�vett�v��, se olisi Ruotsi. Ne
>>>> "palauttivat" tuhansia Virolaisia pakolaisia, ja maan keskuspankin
>>>> kultavarannon. Ruotsi ei ollut edes sodassa, tai h�vinnyt osapuoli.
>>>
>>> Ruotsissa, ainakin kulttuuripiireiss�, tuota on h�vetty jo kymmeni�
>>> vuosia. Kuten aika laajasti muutakin sodan ajanpolitiikkaa. Toisaalta
>>> voisi n�in j�lkik�teen my�skin sanoa ett� Ruotsi teki mit� oli
>>> Ruotsille
>>> parasta.
>>>
>> Parasta oli, ett� kuningas Kustaa kannatti Hitlerin politiikkaa.
>> H�nelle lienee luvattu Suomen ja It�-Karjalan alueet palautettaviksi?
>> Suomenmaalaiset suomalaiset olisi siirretty Onega-j�rven taakse Komiin
>
> Puakki alkaa olla ep�toivoinen. :-)
>
> Natsithan uhkasi Ruotsia laplandin miehityksell�, jos se taipuu brittien
> ja ranskan vaateisiin malmin viennin rajoituksista.
>Mist� tuo Nikolas M�ki/napu/a nuo "totuutensa" ammentaa, sieppaa varmaan
ilmasta ja uskoo ett� ihmiset on niin tyhmi� ett� uskoo.
<Varmat mielipiteet h�nell� jonka vain t�ydellinen (l�hes) tiet�m�tt�myys
<antaa.
Saska Saarikiven "usko" kahden luennoitsijan totuuteen on j�rkytt�v��,
mies sent��n n�kyy olevan Hesarin kulttuuriosaston johdossa!
Niink�?
N�in Savon Sanomissa 50-luvulla kuvan, jossa "viimeiset kaksi koulutettavana
ollutta, olivat palaamassa N-liittoon"
Sit� miss� opissa he olivat en muista
"Dieselmoottori panssariin, jonka oli suunnitellut USA:ssa koulutusta
saanut, ei kest�nyt rasituskokeessa"
>
> Noihin aikoihin Ven�j� halusi Lancaster-pommittajia. Britannia kielt�ytyi
> kohteliaasti vedoten seikkaan, ett� se tarvitsi koneensa itse.
>
> Kun brittivakoojat l�ysiv�t Tirpizin ankkuripaikan Norjassa, syntyi
> nopeasti suunnitelma sen pommittamiseksi Arkangelista k�sin toimivilla
> Lancaster-pommittajilla. Ven�l�iset ohjasivat n�m� koneet
> tarkoituksellisen huonolle kent�lle, jonka mutaiset kiitoradat aiheuttivat
> 5 Lancasterin laskutelineiden pett�misen, jotka piti siis j�tt��
> Ven�l�isten k�siin.
>
> Loput brittikoneet l�htiv�t vajain miehist�in samaiselta mutakent�lt�
> pommittamaan Tirpitzi� ja onnistuivat teht�v�ss��n. Ven�l�iset omassaan
> sik�li, ett� saivat koneet haltuunsa, mutta sik�li ep�onnistuivat, ett� ne
> olivat pian sodan j�lkeen vanhentuneita atomipommittajiksi.
>
Tuo oli huono operaatio, jos olisivat antaneet romunsa pyyt�m�tt�, Stalin ei
olisi antanut varoja ohjuskokeisiin, Ven�j� sai 2 vuoden etumatkan
Puakki
Niin, olihan my�s T-34 Vickersin kopio!
Guderian vaati samanveroisia Saksan armeijalle, eik� saanut, vaan "kalliita
kuvatuksia", joiden kuviteltiin olevan voittamattomia
Sitten onnisti "Nasa ampui ter�s-kuulia suoraan avaruuteen.."
(Sen kumosi Werner von Braunin "Tie T�htiin kirja: Avaruuteen ammutut
raketit tekee aina baraabelin tai ellipsin muotoisen kaaren"-- Epp�ilen
kovin Voyagerin matkaa avaruudessa? Ehk� se kuitenkin alkaa kiert�� aurinkoa
My�s Raketti-teollisuus ei onnistunut jenkeiss�, ohjukset r�j�hti
l�ht�telineiss�, tai oli r�j�ytett�v�.
Ei pelitt�nyt, ennenkuin natsi taustainen Werner von Braun saatiin mukaan
>> Mist� tuo Nikolas M�ki/napu/a nuo "totuutensa" ammentaa, sieppaa varmaan
> ilmasta ja uskoo ett� ihmiset on niin tyhmi� ett� uskoo.
> <Varmat mielipiteet h�nell� jonka vain t�ydellinen (l�hes) tiet�m�tt�myys
> <antaa.
>
> Saska Saarikiven "usko" kahden luennoitsijan totuuteen on j�rkytt�v��,
> mies sent��n n�kyy olevan Hesarin kulttuuriosaston johdossa!
Stalinisti tiet��.
> Eiv�t uhanneet en�� v.1943. vaan lopettivat mukisematta kauttakuljetukset
> Tuolloin Armeijamme miehitti kolmea kannasta hampaisiin saakka aseissa.
> W. Kalliokoski rehenteli Eduskunnassa: 'Armeijamme tilanne on hyv�, emme
> tarvitse alistua mihink��n ehdottomaan antautumiseen"/ V.Tanner.
> Kahtena p�iv�n� ammuttu tykist�nkeskitys Valkeasaaressa muutti tilanteen
> t�ysin, Puna-armeija k�veli 15 km vastusta kokematta.
> Saksalaiset upseerit oli varoittaneet: "Uskokaa, jos Puna-armeija
> l�htee etenem��n, se my�s sen toteuttaa" (Leningradin saarrostus
> murrettiin valtavilla tykist�n keskityksill�, vain miinakent�t hidasti
> etenemist�, hiukan)
Valkeasaaren asemat oli kaivettu l�ys��n hiekkaan, ne eiv�t suojanneet
tykist�keskitykselt�, jossa oli 1000 kanuunaa ja haupitsia ��ness� 10
neli�kilometrin alalla. Keskitys oli raju, mutta nopeasti ohi, sill�
jokaiselle tykille oli jaettu vain tusinan verran ammuksia, jottei
talvisodassa niin tavalliset omien ampumiset toistuisi.
Ei valkeasaari pelkk� l�pimarssi ollut puna-armeijalle, sen tappiot
nousivat l�hes divisioonaan (15 000 miest�). Samainen hiekka joka petti
keskityksess� Suomalaiset, jumiutti my�s punatankkeja, jotka sitten
ammuttiin romuksi ep�suoralla. My�s vastaiskuihin varatut
liekinheittimet p��siv�t oikeuksiinsa Valkeasaaren l�hitaisteluissa mies
miest� vastaan. Ehk�p� Mikkeliss� oltiin liian h�t�isi�, ja k�skettiin
vet�yty� sittenkin liian helposti?
P��majaa oli useita kertoja varoitettu "paraatioven" olevan auki,
tarkoitti ettei Karjalan kannaksen puolustuksen syvyydest� oltu
huolehdittu. Esim. Talvisodan aikaiset ja takaisin vallatut linjat oli
j�tetty p��osin kunnostamatta. Lis�ksi suurin osa joukoista oli Laatokan
Karjalassa. Syv�rilt� joukot sent��n vedettiin pois, eik� j�tetty
saarrostettavaksi. Etenkin hevosvetoisen tykist�n vet�minen pois
Syv�rilt� ajoissa pelasti Suomen punahirvi�n miehitykselt�.
Eniten ongelmia puolustukselle aiheuttivat suorastaan sosialistisen
byrokraattisesti toimineet upseerit, jotka eiv�t p��st�neet "ehdottoman
salaisia" panssarinyrkkej� toimitettavaksi taisteluihin.
> My�s Raketti-teollisuus ei onnistunut jenkeiss�, ohjukset r�j�hti
> l�ht�telineiss�, tai oli r�j�ytett�v�.
> Ei pelitt�nyt, ennenkuin natsi taustainen Werner von Braun saatiin mukaan
Ilman braunia, joka oli sotarikollinen t�ysill�, jenkeiss� tehtiin mm.
Vanguard, Atlas ja Titan-ohjukset. Vaikka niiden testien aikaiset
r�j�ytyskuvat on suosittuja mediassa, niiden "tili" on aika puhdas.
Ven�l�iset tunnetusti kertoi omista projekteistaan vain, jos ne
onnistui, eik� viel�k��n n�yt� rakettien l�ht�j� liven�.
> Niink�?
> N�in Savon Sanomissa 50-luvulla kuvan, jossa "viimeiset kaksi
> koulutettavana ollutta, olivat palaamassa N-liittoon"
> Sit� miss� opissa he olivat en muista
> "Dieselmoottori panssariin, jonka oli suunnitellut USA:ssa koulutusta
> saanut, ei kest�nyt rasituskokeessa"
Savon sanomien juttu lienee per�isin kremlist�, kuten kaikki muutkin
tassin totuudet.
>> Loput brittikoneet l�htiv�t vajain miehist�in samaiselta mutakent�lt�
>> pommittamaan Tirpitzi� ja onnistuivat teht�v�ss��n. Ven�l�iset
>> omassaan sik�li, ett� saivat koneet haltuunsa, mutta sik�li
>> ep�onnistuivat, ett� ne olivat pian sodan j�lkeen vanhentuneita
>> atomipommittajiksi.
>>
> Tuo oli huono operaatio, jos olisivat antaneet romunsa pyyt�m�tt�,
> Stalin ei olisi antanut varoja ohjuskokeisiin, Ven�j� sai 2 vuoden
> etumatkan
>
> Puakki
Mit� h�piset? Kolme t�ysosumaa upotti uppoamattoman Tirpitzin. Miehist�
lauloi "Deutschland Deutschland �ber alles" loppuun asti laivan sis�ll�.
Lancaster oli maailmansodan paras pommikone, tosin voidaan
kyseenalaistaa mattopommitusten tarkoituksellisuus. Liittoutuneiden
sotatoimia olisi hy�dytt�nyt parhaimmin suurten konem��rien k�ytt�minen
jalkav�en siirtelyyn ja huoltamiseen.
En tied�, mutta Konstantin P�ts saattoi olla NKVD:n palkkalistalla.
Siksi varmaan P�ts oli koko uransa ajan innokas Suomen-Viron valtioliiton
kannattaja. Suomessa tuo aina tyrm�ttiin, selitettiin mm. ett� olemme
luonteiltamme liian erilaisia.
Niinp�, Yuri Gagarin oli ensimm�inen kosmonautti joka palasi hengiss�.
Muita ei kannata mainita.
Kaapattuaan vallan P�ts kannatti Viron ja Suomen puolustusj�rjestelyj�,
mm. suostui myym��n Viron laivaston kaksi fregattia, joilla rahoilla
hankittiin briteist� sukellusveneet Kalev ja Lembit. Mahdollisessa
sodassa ne olisi alistettu Suomenlahden laivastolle, jolla oli itsell��n
sukellusveneet Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso ja Vesikko (Saukko oli
tarkoitettu Laatokalle).
Kuva:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/ec/Allveelaev_Lembit.jpg
Viron laivaston upseerit yrittiv�t ilmeisesti paeta n�ill� aluksilla
Suomeen tai Ruotsiin, mutta heid�t kavallettiin ja he joutuivat Gulagiin
kaikkien muiden Viron upseerien seuraksi.
Kun Viro sitten joutui vastatusten ns. etupiirisopimuksen kanssa,
Baltian maiden puolustusyhteisty�t� ehdotettiin, mutta jotenkin sit� ei
saatu aikaan. Yhdess�h�n ne olisivat olleet Suomen veroinen sotilasvoima.
Konstantin P�tsin toimissa Viron "liittymisess�" NL:��n on aika paljon
h�m�ryytt�, ja siihen tuskin tullaan koskaan saamaan kunnollisia vastauksia.
Ent� se naiskosmonautti, jonka tuskanhuudot nappasi kaksi italialaista
radioamat��ri� v. 1961?
Savon Sanomissa on viel�kin "Etusivun uutiset", saatoin koulusta palattua
lukea etusivulta, kuinka monta kaupunkia Kiinassa oli menetetty
kommunisteille, tiedot oli v�litt�nyt joku REUTER
>
>>> Loput brittikoneet l�htiv�t vajain miehist�in samaiselta mutakent�lt�
>>> pommittamaan Tirpitzi� ja onnistuivat teht�v�ss��n. Ven�l�iset omassaan
>>> sik�li, ett� saivat koneet haltuunsa, mutta sik�li ep�onnistuivat, ett�
>>> ne olivat pian sodan j�lkeen vanhentuneita atomipommittajiksi.
>>>
>> Tuo oli huono operaatio, jos olisivat antaneet romunsa pyyt�m�tt�, Stalin
>> ei olisi antanut varoja ohjuskokeisiin, Ven�j� sai 2 vuoden etumatkan
>
> Mit� h�piset? Kolme t�ysosumaa upotti uppoamattoman Tirpitzin. Miehist�
> lauloi "Deutschland Deutschland �ber alles" loppuun asti laivan sis�ll�.
>
:-))
Kopio, Titanicin uppoamisesta!
Siell� laivan orkesteri soitti: "Sua kohti Herrani"
> Lancaster oli maailmansodan paras pommikone, tosin voidaan kyseenalaistaa
> mattopommitusten tarkoituksellisuus. Liittoutuneiden sotatoimia olisi
> hy�dytt�nyt parhaimmin suurten konem��rien k�ytt�minen
T�rke�mp�� oli valikoida kohteet, englannille palautuvaa omaisuutta ei
pomitettu esim Faberin-tehtaat!
Puakki
Toisten avunhuudot avaruudesta kuuli Vapaan Euroopan Radion toimittajat!
Kurtsatovin ensim�inen A-pommikoe "t�ytyi olla onnettomuus", koska
samanlainen tuli jenkeille kokeiltaessa koska krittinen uraanim��r� on
koossa.
Tereskova, voihkiminen johtui t�ydellisest� yhdynn�st� mieskosmonautin
kanssa...
Puakki
'9. 6. -41 alkoi valtaisa tykist�keskitys Valkeasaaressa, sit� tuki
laivaston tykit, Kronstadtin ja Todliebenin linnakkeiden tykit.
10. 6. Tykist�keskitys toistui, jonka j�lkeen Puna-armeija eteni noin 15 km,
vastarintaa kohtaamatta'
>
> Ei valkeasaari pelkk� l�pimarssi ollut puna-armeijalle, sen tappiot
> nousivat l�hes divisioonaan (15 000 miest�). Samainen hiekka joka petti
> keskityksess� Suomalaiset, jumiutti my�s punatankkeja, jotka sitten
> ammuttiin romuksi ep�suoralla.
Engl. sotakirjeenvaihtaja: "Kuinka he kuvittelivat torjuvansa hy�kk�yksen
pelkill� konekiv��reill��n?
Tykkiasemiakin oli mutta niiss� ei ollut tykkej�"/ Tippelskirch
> My�s vastaiskuihin varatut liekinheittimet p��siv�t oikeuksiinsa
> Valkeasaaren l�hitaisteluissa mies miest� vastaan. Ehk�p� Mikkeliss�
> oltiin liian h�t�isi�, ja k�skettiin vet�yty� sittenkin liian helposti?
Paavo Rintala/ Sotilaiden ��net/ eversti: "Kaksituntia rumputulen alettua
miehi� alkoi juosta asemista, ei niit� pys�ytt�nyt mill��n, he olivat niin
j�rkyttyneit�"
>
> P��majaa oli useita kertoja varoitettu "paraatioven" olevan auki,
ev. Kemppi jonka osasto joutui puolustamaan Viipuria, tykkivarikon upseeri
ei antanut kranaatteja tykist�lle ilman virallista paperia.
Varikon eversti nukkui, eik� uskallettu h�nt� h�irit�! (seksi-orgiat?)
> tarkoitti ettei Karjalan kannaksen puolustuksen syvyydest� oltu
> huolehdittu. Esim. Talvisodan aikaiset ja takaisin vallatut linjat oli
> j�tetty p��osin kunnostamatta.
Suur-Saksan voitto oli varmaa!
> Lis�ksi suurin osa joukoista oli
Kannaksella, v. 1941 oli 6 Divisioonaa rynn�kk�-et�isyydell� Leningradista,
tekem�tt� mit��n.
11.pv. Syyskuun y�n� Saksan joukot ylitti Nevan, Suomen joukot eiv�t edes
sitoneet Puna-armeijan joukkoja, kuten suunnitelmaan kuului.
Zukov: "Suomalaisten s�yse�n k�yt�ksen vuoksi saatoimme irrottaa
Kannakselta joukkoja uhanalaisille lohkoille".
>Laatokan Karjalassa. Syv�rilt� joukot sent��n vedettiin pois, eik� j�tetty
>saarrostettavaksi. Etenkin hevosvetoisen tykist�n vet�minen pois Syv�rilt�
>ajoissa pelasti Suomen punahirvi�n miehitykselt�.
Jo Teheranissa Stalin lupasi: "Suomi saa pit�� vapautensa!"
Syksyll� Suomi oli jo t�ysin Puna-armeijan armoilla, aseita ja ammuksia ei
en�� olisi tullut lis�� Saksasta, ne viimeiset 100 000 kranaattia meni
oikealla osoitteella, eiv�tk� hidastaneet Rokossovkyn joukkojen vy�ry�, joka
parip�iv�� edell� suunniteltua/ Paul Carell
>
> Eniten ongelmia puolustukselle aiheuttivat suorastaan sosialistisen
> byrokraattisesti toimineet upseerit, jotka eiv�t p��st�neet "ehdottoman
> salaisia" panssarinyrkkej� toimitettavaksi taisteluihin.
Kempin osastolle annettiin panssarinyrkki-koulutus p�iv�� ennen kun se
kuljetettiin Viipuriin.
"Oli n�hty (Kolikkoinm�ell�?) heitett�v�n halon-n�k�ist� kapinetta kohti
panssaria"/ Uuno Tarkki.
Jokainen Viipurissa taistellut komppania ilmoitti ven�l�isi� kaatuneen noin
200! "Uuno ei pit�nyt sit� uskottavana, ven�l�iset eiv�t edes hy�k�nneet,
vaan tunnustelivat, ja ampuivat h�irint�tulta", maj. Backstr�m ei p��st�nyt
h�nt� komppaniaansa, ja sielt� pakokauhu alkoi
Ent�s Jan Kaplinski? H�n pelastui Siperiassa, is� kuoli, silti h�nen
mielest��n Stalinin hyv�t ty�t, kompesoivat pahat
Virohan oli Demokratia!
>
Niin olikin, siihen asti kunnes ryss�n murhaajat miehittiv�t maan.
Vuonna 1936 oikeistolainen Konstantin P�ts kaappasi vallan ja lakkautti
monipuoluej�rjestelm�n.
SIGUAINESTA.
>> Lancaster oli maailmansodan paras pommikone, tosin voidaan
>> kyseenalaistaa mattopommitusten tarkoituksellisuus. Liittoutuneiden
>> sotatoimia olisi hy�dytt�nyt parhaimmin suurten konem��rien k�ytt�minen
>
> T�rke�mp�� oli valikoida kohteet, englannille palautuvaa omaisuutta ei
> pomitettu esim Faberin-tehtaat!
>
> Puakki
Puakin propaganda huononee jatkuvasti.
Siis toteutti valistunutta oikeistodemokratiaa.
;-))
Tuolla k�sityksell� Saddam oli demokraattisen Irakin johtaja, mutta
jenkkimurhaajat miehitti maan.
Seuraavaksi tulee sitten "islamilainen valtio, jossa sharia vallitsee", sen
kun jenkkien nuket saa hatkat..
> Vuonna 1936 oikeistolainen Konstantin P�ts kaappasi vallan ja lakkautti
> monipuoluej�rjestelm�n.
Perusti raa'an yksinvallan, mik� oli tarkoitus perustaa my�s Suomeen, mutta
"akka-pekka" kutsui Vaasasta hurri SK:n avukseen evluutn. Fagern�sin
johdolla ja M�nts�l�n kapinasta tuli "kapinen"
Vain Armeijan Komentaja A.Sihvo pysyi uskollisena Tasavallalle,
"toisten osastojen komentajiin ei saatu puhelinyhteytt�"
("Vapaussodan jalot murha-aatteet oli menneet hukkaan, kun sosialistit sai
mellastaa vapaasti"/ V. Tanner oli ollut jo vt-presidenttin�!!!)
Irakilaiset itse, ja Iranilaiset siin� sivussa, ovat kyll�kin
p��vastuussa murhista Irakin sodan aikana ja j�lkeen (mik�li sen voidaan
m��ritell� p��ttyneen joskus).
Konstantin P�ts toteutti sen, jota M�nts�l�n kapinalliset yrittiv�t.
Halusivat Mannerheimista keulakuvan, aivan kuten NSDAP Hitlerist�.
Mannerheim oli kuitenkin vannonut puolustavansa demokratiaa.
>> mutta "akka-pekka" kutsui Vaasasta hurri SK:n avukseen evluutn.
>> Fagern�sin johdolla ja M�nts�l�n kapinasta tuli "kapinen"
>> Vain Armeijan Komentaja A.Sihvo pysyi uskollisena Tasavallalle,
>> "toisten osastojen komentajiin ei saatu puhelinyhteytt�"
>> ("Vapaussodan jalot murha-aatteet oli menneet hukkaan, kun sosialistit
>> sai mellastaa vapaasti"/ V. Tanner oli ollut jo vt-presidenttin�!!!)
>
> Irakilaiset itse, ja Iranilaiset siin� sivussa, ovat kyll�kin p��vastuussa
> murhista Irakin sodan aikana ja j�lkeen (mik�li sen voidaan m��ritell�
> p��ttyneen joskus).
Koko ajan, viikottain brittien, tai USA:n lentovoimat pommitti Persianlahden
sodan j�lkeen Irakin ilmatorjunta asemia, siis sotaa k�ytiin salaa
>
> Konstantin P�ts toteutti sen, jota M�nts�l�n kapinalliset yrittiv�t.
> Halusivat Mannerheimista keulakuvan, aivan kuten NSDAP Hitlerist�.
> Mannerheim oli kuitenkin vannonut puolustavansa demokratiaa.
Niin oli my�s Ryti "vannonut", mutta turvaa Saksan l�hettil��lt�
rukoillessaan h�n ilmoitti, 'Meid�n olevan kyll�stynyt demokratiaan, ja
valmis kokeilemaan toisenlaisia vaihtoehtoja, vaikka Saksan
protektoraattina, kunhan vain saadaan turva Neuvostoliittoa vastaan'
V. von Bl�cher n�yryytti Rydin: "F�hrer on ilmoittanut, ett� sopimus
Neuvostoliiton kanssa on loukkaamaton"
Sama Ryti "kavalsi" Mannerheimin k�skyl�isen� kahdesti F�hrerin,
kielt�ytym�ll� hy�kk�yksest� Leningradiin..(Ehk� A. Kassinen oli my�s
ennustanut sen olevan parempi tapa?)
Marskin syntt�rijuhlilla yst�vyys lienee ollut varsin l�mmin?? Sen
osoittaa jo Marskin sikarinpoltto, vastoin nimenomaista k�sky�!
Marski oli varma, ett� Hitler oli jo kuolemaan tuomittu suuruus...