Tampereen Hatanpäällä Jarmo Toivonen meni 84-vuotiaan äitinsä Marja Salmen kanssa rokotejonoon perjantaiaamuna ennen kello kymmentä. Molemmilla on astma, jonka vuoksi he kuuluvat riskiryhmiin.
- Sain rokotuksen, mutta äitini ajettiin jonosta pois. Hänelle sanottiin, ettei rokotetta voida antaa, koska olette ylittänyt tietyn iän, Toivonen kertoo.
Hänelle selitettiin, että rokote on tarkoitettu kuudesta kuukaudesta 64-vuotiaisiin asti ulottuvalle riskiryhmälle. Lauantain Aamulehdessä Hatanpäällä työskentelevä osastonhoitaja Maarit Maja vakuutti, että "ketään ei käännytetä täältä pois".
-- "Ja jälkikäteen ajatellen demarit on aika fiksuja - osaavat aina hävitä vaalit, kun uhkaa "todelliset vastuunkannon paikat".
> Tampereen Hatanpäällä Jarmo Toivonen meni 84-vuotiaan äitinsä Marja Salmen > kanssa rokotejonoon perjantaiaamuna ennen kello kymmentä. Molemmilla on > astma, jonka vuoksi he kuuluvat riskiryhmiin.
> - Sain rokotuksen, mutta äitini ajettiin jonosta pois. Hänelle sanottiin, > ettei rokotetta voida antaa, koska olette ylittänyt tietyn iän, Toivonen > kertoo.
> Hänelle selitettiin, että rokote on tarkoitettu kuudesta kuukaudesta > 64-vuotiaisiin asti ulottuvalle riskiryhmälle.
Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan salkkareita katsoon.
Onkohan niin että tuon sikalunssan lisäksi jokin muukin, enemmän ajattelukykyyn ja itsekkyyteen vaikuttava tauti liikkeellä, kun joka puolella samanlaista raivoa kun "minä itte" ei pääsekään jonojen ja järjestyksen ohi saamaan elämän pelastavaa sikalunssarokotetta??
Jukka Pakkanen wrote: > Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - > 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia > [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan > salkkareita katsoon.
Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
Oli ihan täysin odotettavaa että tästäkin saadaan aikaan hässäkkä jossa muka paremmin tietävät huutavat että väärin tehty ja ei näin ja ihmisiä tapetaan jonoon. Ne vanhukset ovat itseasiassa paljon paremmin turvassa kuin nuoret tässä tapauksessa (suojaa vanhempien pandemioiden jäljiltä).
Harmillista että tämä asenne vaivaa näköjään myös päättäjiä, helppohan se on ääniä kalastella kun "pelastetaan" koulu tai kaksi rokottamalla miten sattuu vaikka tutkimusaineisto kertoo että asiasta ei ole minkäänlaista hyöytyä.
>Jukka Pakkanen wrote: >> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >> salkkareita katsoon. >Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa äiti voisi lukea lukutaidottomille: http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
JuKu wrote: > Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. > En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, > sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa > äiti voisi lukea lukutaidottomille: > http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
Ja samalta sivustolta voi lukea että ne vanhukset eivät ole yhtä suuressa riskiryhmässä kuin nuoremmat astman sairastajat:
>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan
>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä > Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. > En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi,
Nimenomaan astmaatikot kuuluvat riskiryhmään keuhkotaudin vuoksi.
Itse olen n. viiden-kuuden vuoden ajan saanut kausi-influenssarokotteen, eli siitä asti kun tuollaisesta mahdollisuudesta sain kuulla.
Ja kun influenssapiikin reilu viikko sitten sain, silloin ilmoitettiin, että H1N1-rokotukset riskiryhmille alkavat tämän kuun puolivälin tienoilla. Ilmeisesti ovat sitten aikaistuneet, jos tuossa kilometrin päässäkin on jo piikitetty muitakin kuin hoitohenkilökuntaa.
-- | BALLYCUMBER (n.) one of | [Mika] | LOJO (s.) Yksi niistä noin | | the six half-read books | |kuudesta puoliluetusta kirjasta,| | lying somewhere in your | <cooler | jotka ajelehtivat vuoteen | |bed. - The Meaning of Liff| @pcuf.fi>|tietämillä. - Elimäen tarkoitus |
> Kari Asikainen kirjoitti: >> Jukka Pakkanen wrote:
>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>> salkkareita katsoon.
>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. > En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, > sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa > äiti voisi lukea lukutaidottomille: > http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
Osku wrote: > JuKu kirjoitti: >> Kari Asikainen kirjoitti: >>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>> salkkareita katsoon.
>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma > on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu > riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
Niinpä, kannattaaakin heti alkuviikosta käydä varaamassa sopiva, pehmoinen ja hyvin maatuva arkku paikallisesta osuuskaupan hautaustoimistosta. Muistaakseni Elanto antoi jasenilleen jonkinlaisen hautausavustuksen, oliko se kakku vai kääriliinat vai peräti rahaa, Alzheimer voisi muistaa.
> Osku wrote: >> JuKu kirjoitti: >>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai >>>>> vanhempia [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että >>>>> kotiin vaan salkkareita katsoon.
>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >>> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >>> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >>> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli >> Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et >> kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa >> eläkepommia :)
> Niinpä, kannattaaakin heti alkuviikosta käydä varaamassa sopiva, pehmoinen > ja hyvin maatuva arkku paikallisesta osuuskaupan hautaustoimistosta. > Muistaakseni Elanto antoi jasenilleen jonkinlaisen hautausavustuksen, > oliko se kakku vai kääriliinat vai peräti rahaa, Alzheimer voisi muistaa.
Musta sitten että niissä käärinliinoissa ei ole taskuja
> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma > on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu > riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
Ei, vaan yli 64-vuotiaat eivät kuulu alle 65-vuotiaiden joukkoon.
Astmaatikot ja muut keuhko- & hengitystiesairaat kuuluvat riskiryhmään.
Riskiryhmiin kuuluvat alle 65-vuotiaat kuuluvat nyt rokotusvuoroon.
N-64 -vuotiaat astmaatikotkin kuuluvat siis nyt rokotusvuorossa olevaan riskiryhmään.
-- | BALLYCUMBER (n.) one of | [Mika] | LOJO (s.) Yksi niistä noin | | the six half-read books | |kuudesta puoliluetusta kirjasta,| | lying somewhere in your | <cooler | jotka ajelehtivat vuoteen | |bed. - The Meaning of Liff| @pcuf.fi>|tietämillä. - Elimäen tarkoitus |
>>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään >>> eli Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet >>> yli 65v et kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan >>> viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
>> Niinpä, kannattaaakin heti alkuviikosta käydä varaamassa sopiva, >> pehmoinen ja hyvin maatuva arkku paikallisesta osuuskaupan >> hautaustoimistosta. Muistaakseni Elanto antoi jasenilleen >> jonkinlaisen hautausavustuksen, oliko se kakku vai kääriliinat >> vai peräti rahaa, Alzheimer voisi muistaa.
> Musta sitten että niissä käärinliinoissa ei ole taskuja
bwaaahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaa :-) :-) :-)
-- aua "Minä tiedän kaikki asiat ja valtaosan lopuistakin." + ...ja spämmijarrua on...
> JuKu kirjoitti: >> Kari Asikainen kirjoitti: >>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>> salkkareita katsoon.
>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma > on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu > riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
> Osku
hengitystie sairaukset ovat yhdyssanoja, paitsi Lappeen Rannassa! -- Muutkin otti, mutta minä en
>Osku wrote: >> JuKu kirjoitti: >>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>>> salkkareita katsoon.
>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >>> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >>> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >>> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma >> on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu >> riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
>Niinpä, kannattaaakin heti alkuviikosta käydä varaamassa sopiva, pehmoinen >ja hyvin maatuva arkku paikallisesta osuuskaupan hautaustoimistosta. >Muistaakseni Elanto antoi jasenilleen jonkinlaisen hautausavustuksen, >oliko se kakku vai kääriliinat vai peräti rahaa, Alzheimer voisi muistaa.
Ei se niin maatuva tarvitse olla. Kai tiedät, että haustauseremonioitten mennessä ohi haudankaivaja murskaa arkun vainajineen lyttyyn sen vuoksi ettei hauta painu maatumisesta johtuen. Kun kerroin tämän niille, jotka kammoksui polttohautausta, niin alkoivat epäröimään.
>JuKu kirjoitti: >> Kari Asikainen kirjoitti: >>> Jukka Pakkanen wrote: >>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>> salkkareita katsoon. >>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta. >> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen... >Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma >on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu >riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
Juu luulin hetken väärin. Mutta miksi sitä kutsutaan riskiryhmäksi koska se on viimeisin ryhmä jotka rokotetaan? Eli kaikki kuuluvat riskiryhmään. Ei oo ihme, että tässä vanhakin sekoilee.
Totta, eläkepommin purkamiseen keksittiin vihdoinkin keino. Jos sen pohjoisessa kuolleen 8-vuotiaan tytön tilalla olisi kuollut (tai kuolee) terve 65-vuotias, niin ei olisi ylittänyt uutiskynnystä...sairastui sikaflunssaan, mutta kuoli vanhuuteen.
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>>>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>>> salkkareita katsoon.
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma >> on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu >> riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
> Juu luulin hetken väärin. Mutta miksi sitä kutsutaan riskiryhmäksi > koska se on viimeisin ryhmä jotka rokotetaan? Eli kaikki kuuluvat > riskiryhmään. Ei oo ihme, että tässä vanhakin sekoilee.
Ei. Kaikki eivät kuulu riskiryhmään. Kyllä sieltä löytyy ihan selkeät tiedotteet ketkä kuuluvat mihinkin ryhmiin, ja keille milloinkin rokotus järjestetään, jos kuuluvat sellaisiin ryhmiin joille se jo on aikataulutettu.
Viimeisin rokotettava ryhmä ei ihan varmasti ole mikään "riskiryhmäläisten" ryhmä.
>>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>>>>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>>>> salkkareita katsoon.
>>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma >>> on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu >>> riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
>> Juu luulin hetken väärin. Mutta miksi sitä kutsutaan riskiryhmäksi >> koska se on viimeisin ryhmä jotka rokotetaan? Eli kaikki kuuluvat >> riskiryhmään. Ei oo ihme, että tässä vanhakin sekoilee. > Ei. Kaikki eivät kuulu riskiryhmään. Kyllä sieltä löytyy ihan selkeät > tiedotteet ketkä kuuluvat mihinkin ryhmiin, ja keille milloinkin rokotus > järjestetään, jos kuuluvat sellaisiin ryhmiin joille se jo on > aikataulutettu.
> Osku naputteli: >> JuKu kirjoitti: >>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai >>>>> vanhempia [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että >>>>> kotiin vaan salkkareita katsoon.
>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >>> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >>> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >>> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli >> Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et >> kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa >> eläkepommia :)
>> Osku
> hengitystie sairaukset ovat yhdyssanoja, paitsi Lappeen Rannassa!
Olipa hyvin tärkeä huomautus olet siis kouluja käynyt. Minulta jäi rippikoulukin kesken
> Osku kirjoitti: >> JuKu kirjoitti: >>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat 6kk - >>>>> 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai vanhempia >>>>> [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että kotiin vaan >>>>> salkkareita katsoon.
>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >>> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >>> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >>> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli Astma >> on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et kuulu >> riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa eläkepommia :)
> Juu luulin hetken väärin. Mutta miksi sitä kutsutaan riskiryhmäksi > koska se on viimeisin ryhmä jotka rokotetaan? Eli kaikki kuuluvat > riskiryhmään. Ei oo ihme, että tässä vanhakin sekoilee.
Se että minä astamaatikkona en kuulu riskiryhmään johtuu siitä että minulla ja vastaavilla on jonkinlainen immuniteetti aikaisemmilta "aasialaisen" influenssa ajoilta, jos ikää on yli 65v
> Totta, eläkepommin purkamiseen keksittiin vihdoinkin keino. Jos > sen pohjoisessa kuolleen 8-vuotiaan tytön tilalla olisi kuollut > (tai kuolee) terve 65-vuotias, niin ei olisi ylittänyt > uutiskynnystä...sairastui sikaflunssaan, mutta kuoli vanhuuteen.
Näin se homma hoituu luonnonmenetelmillä , Vähän niin kuin silloin Romaniassa kun ei lähettey ambulanssia jos ikää oli yli 60v "Hän on jo elänyt pitkän ja kunniakkaan elämän"
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli >> Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et >> kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa >> eläkepommia :)
> Ei, vaan yli 64-vuotiaat eivät kuulu alle 65-vuotiaiden joukkoon.
> Astmaatikot ja muut keuhko- & hengitystiesairaat kuuluvat riskiryhmään.
> Riskiryhmiin kuuluvat alle 65-vuotiaat kuuluvat nyt rokotusvuoroon.
> N-64 -vuotiaat astmaatikotkin kuuluvat siis nyt rokotusvuorossa olevaan > riskiryhmään.
En tiedä muuta kuin sen että olen astmaatikko ja minut rokotetaan aivan viimeisenä joskus vuodenvaihteessa kun ikää on vasta 70v ja risat. Tarkennetaan kuolleita ei rokoteta :)
John Smith wrote: > Osku naputteli: >> JuKu kirjoitti: >>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa ovat >>>>> 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai >>>>> vanhempia [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista että >>>>> kotiin vaan salkkareita katsoon.
>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä lukutaidottomuudesta.
>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se olisi, >>> sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta vaikkapa >>> äiti voisi lukea lukutaidottomille: >>> http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen...
>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli >> Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v et >> kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa >> eläkepommia :)
>> Osku
> hengitystie sairaukset ovat yhdyssanoja, paitsi Lappeen Rannassa!
Mutta tuokin on väärin, se kirjoitetaan Lappeen Rannassa!
> John Smith wrote: >> Osku naputteli: >>> JuKu kirjoitti: >>>> Kari Asikainen kirjoitti: >>>>> Jukka Pakkanen wrote:
>>>>>> Ja mikä tuossa nyt oli kirjoittamisen arvoista? Kun vuorossa >>>>>> ovat 6kk - 64 vuotiaat ja sinne tulee tulee tuota nuorempia tai >>>>>> vanhempia [lukutaidottomia] kiilaajia, niin aika luonnollista >>>>>> että kotiin vaan salkkareita katsoon.
>>>>> Ja kun vielä ne yli 64 vuotiaat eivät ole riskiryhmässä edes sen >>>>> sairauden takia vaikka hervannan ääni niin väittääkin niin tässä >>>>> tapauksessa ei voi kyllä muuta kuin syyttää siitä >>>>> lukutaidottomuudesta.
>>>> Riskiryhmään voi kuulua ikänsä puolesta ja/tai sairauden vuoksi. >>>> En tiedä kuuluuko astmainen riskiryhmiin, mutta loogista se >>>> olisi, sillä sikaflunssassa on hengityselimet vaarassa. Tuosta >>>> vaikkapa äiti voisi lukea lukutaidottomille:
>>> Keuhko ja hengitystie sairauksia potevat kuuluvat riskiryhmään eli >>> Astma on näitä ,keuhkoahtautuimatauti jne Mutta jos olet yli 65v >>> et kuulu riskiryhmään silloin rokotetaan viimeisinä. Valtio purkaa >>> eläkepommia :) >> hengitystie sairaukset ovat yhdyssanoja, paitsi Lappeen Rannassa!
> Mutta tuokin on väärin, se kirjoitetaan Lappeen Rannassa!
:-)
-- aua "Minä tiedän kaikki asiat ja valtaosan lopuistakin." + ...ja spämmijarrua on...