Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Valokuvaaminen sallittu!

2 views
Skip to first unread message

kajahtelloo kellaarista

unread,
Feb 3, 2010, 9:06:35 AM2/3/10
to
http://www.mikropc.net/kommentit/article257002.ece?s=r&wtm=mikropc/-26032009


Valokuvaaminen sallittu, kiitos!
Kamerapuhelinten k�ytt� kiellettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin
sairaaloissa. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio p��tti vastik��n, ett�
k�nnykk�kameroiden k�ytt�minen kuuluu sananvapauteen.

Samankaltaisia p��t�ksi� on saatu jo aiemmin Hatanp��n ja Hollolan
terveyskeskuksista.


Perusperiaatteen luulisi olevan selv�: valokuvaus on sallittu julkisilla
paikoilla. Mutta t�t� asiaa ei tunnuta ymm�rt�v�n.


R�ikeimmin sananvapautta tallotaan kaupoissa ja ostoskeskuksissa, joissa
yritet��n rajoittaa valokuvausta ja samalla k�vell� perustuslain yli. Mutta
kamerat tulisi n�hd� mahdollisuutena, ei uhkana.


Jouduin vastik��n kuvauskiellon uhriksi Tiimarissa. Kyseinen kauppa on
tytt�rieni ihmemaa. Itse en jaksa kauan rihkamasta innostua, mutta minulla
oli kamera mukana, joten ajattelin ajankuluksi ottaa kuvia v�rikk�ist�
tavaroista. Melkein heti luokseni tuli myyj�, joka totesi ett� kaupassa ei
saa ottaa valokuvia.


En ruvennut asiasta r�hj��m��n, mutta pid�n kansalaisoikeuksien tallaamista
vakavana asiana. Tiimari on t�st� l�htien ostoboikotissa. Kolmen tytt�ren
perheess� kyse ei ole ihan merkityksett�m�st� tulovirrasta kaupalle.


Mutta mit� jos valokuvaamista ei n�ht�isi ongelmana vaan mahdollisuutena?
Sen sijaan ett� kuvausta rajoitetaan voi siihen kannustaa. Samalla voi
valjastaa nettiyhteis�t oman br�ndin edist�miseen.


Ajatellaanpa vaikka sairaalan odotushuonetta. Mit� jos se sisustettaisiin
valokuvauksen kannalta? Seinille hienoja taustoja jotka vahvistavat
sairaalan br�ndi�, ja p�ytiin muotokuvavalaistus jonka avulla perheenj�senet
saavat hienoja kuvia sairaalassa viihtyvist� potilaista.


Vastaavasti Tiimari voisi valjastaa valokuvaajat oman br�ndins�
edist�miseen. Miten olisi kampanja "Valokuvaa kev�t Tiimarissa"? Paras
kaupassa otettu kuva saa palkinnoksi tavaralahjoja. Tai "Valokuvauksen y�
Tiimarissa", jolloin voi paitsi harrastaa valokuvausta my�s hankkia
edullisesti rekvisiittaa kotiin.


Sit� mukaa kun k�nnykk�- ja digikamerat yleistyv�t, tulisi niit� k�ytt��
hyv�ksi, ei n�hd� niit� uhkana.


Suomen kannattaisi nostaa profiiliaan maailmalla kannustamalla ihmisi�
valokuvaamiseen. Nettiaikakautena t�lle on loistavat mahdollisuudet,
varsinkin jos tartumme toimeen ennen kuin muut oivaltavat asian.


En tied� valokuvausta parempaa tapaa tuoda ainutlaatuinen ymp�rist�mme ja
kulttuurimme kaikkien maailman ihmisten n�ht�ville. Ja valokuvauksen avulla
alamme itsekin n�hd�, miten hieno ja ainutlaatuinen t�m� maa on.


--


Tukemon

unread,
Feb 3, 2010, 3:39:58 PM2/3/10
to
On Wed, 3 Feb 2010 16:06:35 +0200, "kajahtelloo kellaarista" <kell...@sukki.ko>
wrote:

>En tied� valokuvausta parempaa tapaa tuoda ainutlaatuinen ymp�rist�mme ja
>kulttuurimme kaikkien maailman ihmisten n�ht�ville. Ja valokuvauksen avulla
>alamme itsekin n�hd�, miten hieno ja ainutlaatuinen t�m� maa on.

Taidemuseo ja sen n�yttely ei taida olla julkinen paikka, joten museon
edustaja voikin ihan hyvin todeta kysyj�lle n�in:

>Hei,
>
>kiitos viestist�si, valitettavasti valokuvaaminen on kielletty koko museossa.
>
>Yst. terv. XXXXXX

>>Hei,
>>
>>tiedustelisin saako H.R. Giger n�yttelyss� ottaa omaan k�ytt��n valokuvia
>>n�yttelyesineist�?
>>
>>Terv. XXXXXX

Eih�n siin� mit��n, muistellaan n�yttely� ilman valokuvia sitten, mutta
tuskin Mona Lisan arvo siit� huononee vaikka Pariisin Louvressa saakin
valokuvata.

Tuukka

Kari Asikainen

unread,
Feb 3, 2010, 4:10:01 PM2/3/10
to
On 3.2.2010 22:39, Tukemon wrote:

> Eih�n siin� mit��n, muistellaan n�yttely� ilman valokuvia sitten, mutta
> tuskin Mona Lisan arvo siit� huononee vaikka Pariisin Louvressa saakin
> valokuvata.

Noh, katsovat kyll� silti oikeudekseen m��ritell� mit� ja miten kuvataan:

http://www.louvre.fr/llv/pratique/details_aide_services.jsp?bmLocale=en#policy

Eli Mona Lisaa saa kuvata (ilman salamaa, yksityiseen k�ytt��n) mutta
monia muita rajoituksia on.

-ka

Heska

unread,
Feb 3, 2010, 4:43:12 PM2/3/10
to

> Eli Mona Lisaa saa kuvata (ilman salamaa, yksityiseen k�ytt��n) mutta
> monia muita rajoituksia on.

Juu, kuvattu on!


Kari Tohvila

unread,
Feb 3, 2010, 10:08:14 PM2/3/10
to
"Heska" <hes...@gmail.com> wrote in message
news:4b69edfb$0$6295$9b53...@news.fv.fi...

>
>> Eli Mona Lisaa saa kuvata (ilman salamaa, yksityiseen k�ytt��n) mutta
>> monia muita rajoituksia on.
>
> Juu, kuvattu on!

Kuten my�s. Taitaa olla sen taulun vartijan yleisimm�t sanat 'no flash'
tiukkas�vyisesti lausuttuna :)

.Kari

Osmo R

unread,
Feb 4, 2010, 1:25:40 AM2/4/10
to
kajahtelloo kellaarista wrote:
> http://www.mikropc.net/kommentit/article257002.ece?s=r&wtm=mikropc/-26032009
>
>
> Valokuvaaminen sallittu, kiitos!
> Kamerapuhelinten k�ytt� kiellettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin
> sairaaloissa. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio p��tti vastik��n, ett�
> k�nnykk�kameroiden k�ytt�minen kuuluu sananvapauteen.
>
> Samankaltaisia p��t�ksi� on saatu jo aiemmin Hatanp��n ja Hollolan
> terveyskeskuksista.
>
>
> Perusperiaatteen luulisi olevan selv�: valokuvaus on sallittu julkisilla
> paikoilla. Mutta t�t� asiaa ei tunnuta ymm�rt�v�n.
>
>
> R�ikeimmin sananvapautta tallotaan kaupoissa ja ostoskeskuksissa, joissa
> yritet��n rajoittaa valokuvausta ja samalla k�vell� perustuslain yli. Mutta
> kamerat tulisi n�hd� mahdollisuutena, ei uhkana.
>

Kai nyt tajuat eron terveysaseman ja kaupan v�lill�. Kaupalla on
oikeus valita asiakkaansa - terveysasemalla ei ole.

>
> Jouduin vastik��n kuvauskiellon uhriksi Tiimarissa. Kyseinen kauppa on
> tytt�rieni ihmemaa. Itse en jaksa kauan rihkamasta innostua, mutta minulla
> oli kamera mukana, joten ajattelin ajankuluksi ottaa kuvia v�rikk�ist�
> tavaroista. Melkein heti luokseni tuli myyj�, joka totesi ett� kaupassa ei
> saa ottaa valokuvia.

Perustuslaki ei anna sinulle oikeutta kuluttaa aikaasi Tiimarissa.

>
>
> En ruvennut asiasta r�hj��m��n, mutta pid�n kansalaisoikeuksien tallaamista
> vakavana asiana. Tiimari on t�st� l�htien ostoboikotissa. Kolmen tytt�ren
> perheess� kyse ei ole ihan merkityksett�m�st� tulovirrasta kaupalle.
>

Sinulla on yht�lailla oikeus olla ostamasta Tiimarista, kuin
Tiimarilla on oikeus valita asiakkaansa.


> Ajatellaanpa vaikka sairaalan odotushuonetta. Mit� jos se sisustettaisiin
> valokuvauksen kannalta? Seinille hienoja taustoja jotka vahvistavat
> sairaalan br�ndi�, ja p�ytiin muotokuvavalaistus jonka avulla perheenj�senet
> saavat hienoja kuvia sairaalassa viihtyvist� potilaista.

Min� ainakaan en halua, ett� minua kuvataan - mahdolliseti
videolla - ollessani sairaalan odotushuoneessa.

> Vastaavasti Tiimari voisi valjastaa valokuvaajat oman br�ndins�
> edist�miseen. Miten olisi kampanja "Valokuvaa kev�t Tiimarissa"? Paras
> kaupassa otettu kuva saa palkinnoksi tavaralahjoja. Tai "Valokuvauksen y�
> Tiimarissa", jolloin voi paitsi harrastaa valokuvausta my�s hankkia
> edullisesti rekvisiittaa kotiin.

Osta Tiimari, niin voit p��tt�� sen politiikasta asian suhteen.


>
> En tied� valokuvausta parempaa tapaa tuoda ainutlaatuinen ymp�rist�mme ja
> kulttuurimme kaikkien maailman ihmisten n�ht�ville. Ja valokuvauksen avulla
> alamme itsekin n�hd�, miten hieno ja ainutlaatuinen t�m� maa on.
>

Tyypillist� vasuri ajattelua. Yksityinen kauppa on ensisijaisesti
jotain yhteist�.

Osmo

Oralis Incontinentia-Alvi

unread,
Feb 4, 2010, 1:42:41 AM2/4/10
to
Osmo R wrote:
>
> Min� ainakaan en halua, ett� minua kuvataan - mahdolliseti
> videolla - ollessani sairaalan odotushuoneessa.

Psykiatrisessa sairaalassa?
Neuvo: hanki burkha niin sinua ei tunnisteta.
Ne eiv�t kai ole viel� kiellettyj� suomessa ja kai niit� miehetkin voi
k�ytt��.

Akseli M�ki

unread,
Feb 4, 2010, 3:31:38 PM2/4/10
to
Osmo R wrote:

>Kai nyt tajuat eron terveysaseman ja kaupan v�lill�. Kaupalla on
>oikeus valita asiakkaansa - terveysasemalla ei ole.

Kyll� terveysasemilla on oikeus valita asiakkaansa. Asun osoitteessa
joka on siit� j�nn�, ett� l�hestulkoon koko muu l�hi� ja
postinumeroalue on ohjattu tiettyyn terveyskeskuksen yksikk��n, kun
taas oma osoitteeni on ohjattu toiseen. Monesti olen sanonut
postinumeroni ja/tai osoitteeni ajanvarauksessa, josta minut on joskus
ohjattu t�h�n v��r��n paikkaan. Sitten olen jonottanut siell� jonkun
aikaa, p��ssyt sis��n ja tadaa, siin� vaiheessa l��k�ri/hoitaja keksii
ilmoittaa ett� olen v��r�ss� paikassa.

Ent�p� jos loukkaisin pahasti jalkani ollessani vaikka Tampereella?
Voin toki menn� Tampereen terveyskeskukseen mutta l�hes poikkeuksetta
minua ei siell� hoidettaisi, vaikka juttu olisi sin�ns� hyvin helppo
tai nopea.

Miss�h�n maassa sin� el�t kun siell� ei kuulemma terveyskeskukset saa
valikoida asiakkaitaan?

Osmo R

unread,
Feb 4, 2010, 5:55:34 PM2/4/10
to

Sairaaloissa ja terveysasemilla ihmiset keskustelevat
terveystiedoistaan. En n�e mitenk��n perusteltuna, ett� joku
nilkki on kuvaamassa n�it� videolle.

Osmo

Matti Savolainen

unread,
Feb 5, 2010, 5:17:31 AM2/5/10
to

"kajahtelloo kellaarista" <kell...@sukki.ko> kirjoitti viestiss�
news:4b6982dc$0$6264$9b53...@news.fv.fi...
>
http://www.mikropc.net/kommentit/article257002.ece?s=r&wtm=mikropc/-26032009

> Perusperiaatteen luulisi olevan selv�: valokuvaus on sallittu julkisilla
> paikoilla. Mutta t�t� asiaa ei tunnuta ymm�rt�v�n.

Jos perusperiaate on selv�, niin ep�selvemp�� lienee se,
mitk� paikat on julkisia.
-Matti-


Pekka Timonen

unread,
Feb 5, 2010, 2:58:42 PM2/5/10
to

On 3.2.2010 16:06, kajahtelloo kellaarista wrote:
> http://www.mikropc.net/kommentit/article257002.ece?s=r&wtm=mikropc/-26032009
>
>
> Valokuvaaminen sallittu, kiitos!
> Kamerapuhelinten k�ytt� kiellettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin
> sairaaloissa. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio p��tti vastik��n, ett�
> k�nnykk�kameroiden k�ytt�minen kuuluu sananvapauteen.

Kuvaamisen suhteen ei p�t�isi olla mit��n ep�selv��. Ihmetytt�� vaan se
ett� puhutaan terveyskeskuksista ja esimerkkin� k�ytet��n Tiimaria, onko
t�ss� joku aasinsilta valel��k�reihin tai jotain muuta syyt� t�llaiselle
esimerkille jota en heti keksi?

Esa

unread,
Feb 13, 2010, 5:17:29 AM2/13/10
to
kajahtelloo kellaarista kirjoitti:

> http://www.mikropc.net/kommentit/article257002.ece?s=r&wtm=mikropc/-26032009
>
>
> Valokuvaaminen sallittu, kiitos!
> Kamerapuhelinten k�ytt� kiellettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin
> sairaaloissa. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio p��tti vastik��n, ett�
> k�nnykk�kameroiden k�ytt�minen kuuluu sananvapauteen.
>
On olemassa julkisia ja "julkisia" paikkoja.

Eli kadut kuuluvat edellisiin, kaupat j�lkimm�isiin. K�sitt��kseni
kiinteist�n omistajalla on kuitenkin oikeus m��ritell�, mit�
omistamallaan alueella saa tehd� ja mit� ei.

Toiseen samantyyppiseen asiaan:

Taannoin oli jossain tv-ohjelmassa keskustelu, saako koiria ulkoiluttaa
hautausmaa-alueella. T�m� oli usein kunnallisten j�rjestyss��nt�jen
mukaan kielletty�. "Uusi" j�rjestyslaki sit� ei sen sijaan kiell�. Sen
sijaan ko. laki mm. kielt�� koiran viennin yleiselle uimarannalle ja
hiihtoladulle. (Kes�aikaan koiran juoksutus kuntoradalla sen sijaan ei
ole kielletty�.) Suuri osa n�it�, jotka haluaisivat koiran kanssa
hautuumaalle menn�, olisivat kuitenkin oikaisijoita. Eli kysymys kuuluu
t�ss�kin, onko hautausmaa julkinen vai yksityinen alue, eli onko portin
kyljess� oleva koirakielto lainvoimainen. Ja pit�isik� koirien p��sy
hautausmaalle kielt�� laissa?

Akseli M�ki

unread,
Feb 13, 2010, 5:37:20 PM2/13/10
to
Esa wrote:

>K�sitt��kseni
>kiinteist�n omistajalla on kuitenkin oikeus m��ritell�, mit�
>omistamallaan alueella saa tehd� ja mit� ei.

Lain rajoissa, mutta ei kuitenkaan mielivaltaisesti.

0 new messages