Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

TVO:lle taas miljarditappiot.

0 views
Skip to first unread message

Juhani Kinnunen

unread,
Apr 5, 2008, 3:40:27 PM4/5/08
to
L.S.22.03-08. "Kun samalla Venäjän toiminta puutulliasiassa uhkaa lyödä koko
Suomen metsäteollisuuden polvilleen." Jo pitemmän aikaa on ollut tiedossa,
että Suomen ja Venäjän välejä hiertää rankasti erinäiset aivan keskeiset
riitelyn aiheet. Tulee mieleen, että esim. Suomen täysin käsittämätön hinku
myös NATO:n jäseneksi on osa tätä alati kasvavaa riitelyä ja
sapelinkalistelujamme maittemme välillä. Tarkemmin ajatellen muistamme miten
esim. 2007 nimenomaan Suomen ydsinmonopolimme nosti taistelumielialaa
vastustaen henkeen ja vereen venäjän halvan sähkön tuontia maahamme Kotkan
merikaapeliaikeessa. Näennäisesti käsittämättömäksi tilanteen teki se, että
maahamme saa kyllä parhaillaan ongelmitta tuoda noin 2 000MW edestä
sikäläistä sähköäm uttei enempää! Monopolisesti venäläisöljyä, maakaasua ja
koko Eurooppa on täysin tyytyväinen siihen, että Venäjän
isotoppijalostamosta ollaan uraanituotannosta 100% riippuvaisia! Nimittäin
yli puolet koko maailman uraanista tuodaan venäläisasepurkutuotteista vain
ja ainoastaan sieltä!

Miksi ihmeessä Suomen ja Venäjän välille on noussut mitä selkeintä
vastakkainasettelua juuri nyt? Ja ennen kaikkea, miksi Suomi haluaa
NATO-jäseneksi, vaikkei sellaista olla 50vuoteen edes harkittu?
NATO-jäsenyys tarkoittaa sitä, että maahamme on ydinalan toimesta nousemassa
ydinasetehtailuun tarvittavaa isotooppijalostamoa. Kyseessä on Askolaan
suunniteltu uraanin erotus-, jalostus-, ydinaseen oikeus- ja
plutoniumerotukseen ydinjätteestä tarvittava massiivinen laitos. Sanomatta
selvää, ettei pelkkä laitos riitä. Se tarvitsee mielettömät systeemit
maailmalta tulevine ydinjätevarastoineen, jäteluolastoineen kaikkineen.
TVO:n YVA4 kokouksessa selkein sanoin vuosi sitten kerrottiin hankkeen 5v
salamakiireestä kansainvälisenä kohteena. Ja koska maahamme kaavaillaan
tällaista maailmanlopun systeemiä on kermana kakussa tietysti jo KTM:n
ultrasalatuissa arkistoissa tulemistaan odottavat jo nyt 500
uraanikaivoshanketta kautta koko maamme. Jostain syystä KTM/TVO/Areva on
hankkeistaan ollut Fortumin lailla häkellyttävän hiljaisia?

Kuten Venäjän nykyreaktiosta voimme päätellä tämä ydininvaasio on myös suora
ydinhallintomme suuntaama "sodanjulistus" kansamme oikeuteen omaan maahansa!
Tuskin nimittäin juuri kourallista enempää löytyisi myöntöä kaivattaa koko
maamme Tampereelta alaspäin 20m paksuudelta silkaksi uraanikaivosalueeksi,
kuten ydinhallintoeliittimme häikäilemättömästi nyt suunnittelee. On täysin
selvää, ettei miljoonaväestömme salli kaavailtua edesvastuutonta hävitystä
"sotimatta surutta" moisia hankkeitanne vastaan! Ennen kaikkea myös Venäjän
nykyhallinnon konstailemattomat uhkailut tästä tarkoin julkisuudelta
salatuista hankkeista saa valtaisan tuen myös sieltä.

Antaen näin siunauksensa kansamme massiiviselle pyrkimykselle vastustaa
kaikin keinoin moista ydinhallintomme törkeyttä! Tämän faktan julkaisu
tiedotusvälineissämme on, kuten Tuija Prax osoitti maamme
demokratiavajediktatuurissamme tarkoin estetty. Totta kai moisesta ydinalan
YVA4 kokouksessa mm. P. Simolan suulla esiinotetun hankkeen olemassaolon
myöntäminen tiedotusvälineillemme on kaikin tavoin estetty. Ettei vaan
totuus vuotaisi. Yhtä kaikki tässä ja nyt tuli myös tämä ranskalais-,
suomalais- ,englantilaishanke siitä huolimatta selkeästi esiteltyä.
Ydinalamme energiapositiivisen uraanin loppumiseen kautta Euroopan ja
maailman on tarkoitus kuitata energianegatiivisesti kaivamalla koko Suomeen
suunielut jopa 80 000km2 kokoiset megalomaaniset uraanikaivostukset
Utsjoelta Hankoon. Näin ydinvoimaa saadaan 10v EU:n ydintarpeisiin ja sen
jälkeen pyydetään muualta lisää, kun Suomi on totaalituhottu!

-N-e§ O:

0 new messages