Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Nigerialaiskirje

1 view
Skip to first unread message

Mika Leinonen

unread,
May 18, 2008, 11:46:16 PM5/18/08
to
Hyvän kumppanin löytäminen on tärkeää suurimmillekin liikemiehille. Tietänet
kuuluisan keksijän ja General Electricin perustajan, Thomas Alva Edisonin. Hänen
keksintönsä ovat viitoittaneet tietä koko länsimaiselle kehitykselle. Edisonilla oli
nimissään yli tuhat patenttia, joista monista hän jalosti kaupallisia menestyksiä.
Miehen saavutuksista kuuluisin lienee hehkulampun läpimurto. Harva tietää, että
tarinan taustalla oli keksijän luottomies, William Joseph Hammer.

Hehkulampun patentti oli Edisonin nimissä, mutta hän keskittyi enemmän ideointiin ja
keksimistyön johtamiseen. Myyntikelpoiseksi tuotteeksi hehkulamppua työsti
lukuisilla testeillä ja parannuksilla Hammer, jota Edison kutsui hehkulampun
pioneeriksi. Etevänä liikemiehenä Edison huomasi nopeasti tällaisen työnjaon edut.
Hän perustikin ensimmäisen täydellisesti varustellun keksintötehtaan, jota pidetään
nykyaikaisen teollisuuslaboratorion esikuvana.

Entä miten tämä tarina liittyy sinun kasvaneen varallisuutesi hallintaan?
Menestyksen takana on usein paitsi motivoitunut pääosan esittäjä myös taitava ja
innovatiivinen taustavaikuttaja. Kun sinä tarvitset suomalaisen ja vakavaraisen
kumppanin, ota yhteyttä Evliin. Varakkaille yksityishenkilöille suunnattu Private
Banking -palvelumme sisältää kokonaisvaltaisen varainhoidon lisäksi muun muassa
neuvoantoa verosuunnittelussa ja yritysjärjestelyissä. Tule siis keskustelemaan,
miten voisimme olla avuksi sinun menestystarinassasi.

0 new messages