Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Kreationismi hyökkää!

58 views
Skip to first unread message

esko.v...@utu.fi

unread,
Mar 3, 2007, 3:40:53 AM3/3/07
to
Turun yliopiston tiedotuksesta tuli viesti, että herra Raimo Lonka on
lähettänyt ylipiston hallitukselle kirjeen, jossa hän pyytää
hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin yliopiston julkisilla
internetsivuila olevan virheellisen väittämän poistamiseksi tai sen
korjaamiseksi. Kyseessä on Hannu Karttusen sivuilla www.astro.utu.fi/zubi/phys/entropy.htm
oleva lause, jossa Hannu aivan oikein toteaa, että avoimessa
systeemissä "lisäenergia voi tuottaa järjestystä ja aiheuttaa
entropian pienenemistä".

Asiasta keskusteltiin palstalla muistaakseni tammikuussa. Lonkahan
otti aikanaan "avoimella kirjeellä" yhteyttä minuun ihmetellen muiden
kysymysten ohella sitä, kuinka ylläoleva väärä väite voi löytyä
sivustoiltamme. Kuten palstan keskustelussakin todettiin, asia on
juuri niin kuin Hannu Karttunen toteaa; esimerkkejä ei ole hankala
löytää. Onhan asian tiimoilta (ns. dissipatiiviset systeemit) jaettu
Nobelin palkintokin Ilya Prigoginelle jo kolmekymmentä vuotta sitten,
vaikka itse perusidea onkin aivan termodynamiikan alkeita.
Itse kieltäydyin kohteliaasti (no, ainakin omasta mielestäni)
vastaamasta Longan kysymyslistaan, päällimmäisinä syinä se, että
häneltä kysymystensä perusteella näytti puuttuvan tarvittavat
perustiedot kysymyksiin liittyvän fysiikan ja tähtitieteen
ymmärtämiseen, ja myös se, että kysymykset oli selvästi esitetty
"ketunhäntä kainalossa". Mutta sinnikäs mies ei näköjään luovuta.

Lienee tarpeetonta sanoa, että me täällä Tuorlan observatoriossa
olemme aivan paniikin vallassa. Tähän loppui evovalheiden
levittelymme! Odotan viraltapanoa ja erään entisen
kreationistiopiskelijani nimittämistä vt. professoriksi.

Viikonlopputerveisin
Esko Valtaoja
asiantuntija

Attraktor

unread,
Mar 3, 2007, 3:54:14 AM3/3/07
to
esko.v...@utu.fi kirjoitti:

:)

Raimo Lonka on varmaan seuraava Nobelin saaja, kun tuon Ilyan ja
kumppaneiden huterot ajatukset on kumottu.

Voitte tutustua hra Lonkan tieteelliseen ajatteluun linkistä:

http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm

Varoitus: Älkää juoko kahvia samalla, näppäimistönne on vaarassa!
Älkääkö syökö pullaa, voitte tikahtua ...

A

SeppoP

unread,
Mar 3, 2007, 3:56:13 AM3/3/07
to

Kylla nyt kavi kehvelisti meille evolutionisteille!

--
Seppo P.
What's wrong with Theocracy? (a Finnish Taliban, Oct 1, 2005)

hupa

unread,
Mar 3, 2007, 4:53:18 AM3/3/07
to
"Attraktor" <w2bf...@dea.spamcon.org> kirjoitti
viestissä:esbd3f$s23$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

> Voitte tutustua hra Lonkan tieteelliseen ajatteluun linkistä:
> http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm

Ensinnäkin:
Kohdassa 8 on mielenkiintioinen aasinsilta. Vaikka kuinka luin
teorian alusta saakka, en ymmärrä missä kohdassa se jumala
tulee todistetuksi

"Lukija ymmärtää nyt, että hän on tekemisissä elämää suuremman
asian, elämän luojan, Jumalan kanssa". Täytyy sanoa, että minä
en ymmärtänyt. En ymmärtänyt edes sitä, minkä uskonnon jumala
tuli nyt todistettua?

Toisekseen:
Popper on vain yksi tieteenfilosofi. Millä perusteella Popperin
teoria olisi totta? Häntä vastaan on kritisoitu monelta taholta,
aivan kuten tiedemaailmassa kuuluukin tapahtua. Myös Paul
Feyerabend oli tieteenfilosofi. Ja hänellä oli todella "kovaa kamaa"
.. anythig goes! Suosittelen tutustumaan :-)


-h

Eero Asunta

unread,
Mar 3, 2007, 5:21:44 AM3/3/07
to
esko.v...@utu.fi wrote in

> Lienee tarpeetonta sanoa, että me täällä Tuorlan observatoriossa
> olemme aivan paniikin vallassa. Tähän loppui evovalheiden
> levittelymme! Odotan viraltapanoa ja erään entisen
> kreationistiopiskelijani nimittämistä vt. professoriksi.

:D Olen mykistynyt.

eero
--
Soittakaa Paranoid!

Sampo Smolander

unread,
Mar 3, 2007, 7:43:11 AM3/3/07
to
Attraktor <w2bf...@dea.spamcon.org> wrote:
> Voitte tutustua hra Lonkan tieteelliseen ajatteluun linkistä:
> http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm

Kohdassa 7:

"Missään ei kuitenkaan ole määritelty evoluutioteorian vastateoriaa tai
sitä havaintoa, joka kumoaa evoluutioteorian. Tämä asia on häpeäksi
koko tiedeyhteisölle."

Tämähän on aivan väärin. JPK:han on jo vuonna 2005 määritellyt että se
että eläimille ei kehity tehokkaampia metsästysaseita, kuten esimerkiksi
karhuille lasersuihkuja, on evoluutioteorian vastainen havainto.

Lähde:
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.evoluutio/msg/163d3c7d27aa7e16

Seppo

unread,
Mar 3, 2007, 8:06:16 AM3/3/07
to
On 3 maalis, 10:54, Attraktor <w2bf-h...@dea.spamcon.org> wrote:

> http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm
>
> Varoitus: Älkää juoko kahvia samalla, näppäimistönne on vaarassa!
> Älkääkö syökö pullaa, voitte tikahtua ...

Tämä painovoimateoriaa ravisteleva lause jo viimeksi
käsiteltiinkin (kohta 3):

"Painovoima on perusilmiö ja sen aiheuttama prosessi eli
kappaleiden putoaminen maata kohti on ennustettava.
Kappaleet putoavat aina samaan suuntaan."

Selittämättä jäi että mihin suuntaan, samoin kuin
ilmapallon putoaminen :)

--


Juuspo

unread,
Mar 3, 2007, 8:48:02 AM3/3/07
to
esko.v...@utu.fi wrote:
> Lienee tarpeetonta sanoa, että me täällä Tuorlan observatoriossa
> olemme aivan paniikin vallassa. Tähän loppui evovalheiden
> levittelymme! Odotan viraltapanoa ja erään entisen
> kreationistiopiskelijani nimittämistä vt. professoriksi.

APUVA! sanoisi Pirkka-Pekka Peteliuksen apuva-mies

Teme

unread,
Mar 3, 2007, 12:40:29 PM3/3/07
to
Attraktor kirjoitti:

> :)
>
> Raimo Lonka on varmaan seuraava Nobelin saaja, kun tuon Ilyan ja
> kumppaneiden huterot ajatukset on kumottu.
>
> Voitte tutustua hra Lonkan tieteelliseen ajatteluun linkistä:
>
> http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm
>
> Varoitus: Älkää juoko kahvia samalla, näppäimistönne on vaarassa!
> Älkääkö syökö pullaa, voitte tikahtua ...

Juu ei. Löytyisiköhän tuota "artikkelia" kommentoimalla saisi
keskustelua aikaan. No kokeillaan.

Raimo Lonka, 17.3.2006

Lainaus:
1. Johdanto
Osoitan tässä työssä evoluutioteorian virheelliseksi. Määrittelen aluksi
tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä. Seuraavaksi tarkastelen
evoluutiota ilmiönä ja osoitan että evoluutio on tieteellisenä ilmiönä
mahdoton.

Kommentti:
Näistä mä tykkään. Katsotaaan mitä Lonkka saa aikaiseksi

Lainaus:
2. Tiede
Tieteen tehtävänä on tutkia maailmassa havaitsemiamme ilmiöitä ja luoda
niille selityksiä eli teorioita.

3. Ilmiö
Maailmassa on kahdenlaisia ilmiöitä: todellisia reaalimaailmasta
lähtöisin olevia ja mielikuvitusmaailmasta lähtöisin olevia.

Kommentti:
Näin asia voidaan todellakin ilmaista. Tosin ihan näin yksikertaista
asia ei suinkaan ole. Mielikuvituksen ilmiöt nyt ei oikein kuitenkaan
kuulu tieteen piiriin, niin tässä kohtaa jätän sen kommentoimatta.
Reaalimaailmassa tapahtuvat ilmiöt taasen voidaan todentaa.

Lainaus:
Todelliset ilmiöt voidaan edelleen jakaa perusilmiöihin, jotka ovat
luonteeltaan ennustettavia ja satunnaisiin ilmiöihin. Myös niiden
aiheuttamat prosessit voidaan jakaa samalla tavalla.

Kommentti:
Tämä kuulostaa hivenen hämärältä. Tasan en tiedä mitä kirjoittaja haluaa
kertoa ”perusilmiöillä”, mutta olettaisin sen tarkoittavan niitä
ilmiöitä, joita voidaan havaita jatkuvasti ympärillämme, kuten vaikka
veden virtaaminen alamäkeen.

Kuten sanottu jako kuulostaa hämärältä. Vielä hämärämmältä kuulostavat
satunnaisilmiöt, mitä ne nyt sitten ikinä ovatkaan.

Lainaus:
3.1. Perusilmiö
Perusilmiö aiheuttaa ennustettavan prosessin, jolla on aina sama suunta.

Kommentti:
Niin. Kuten sanottu vesi tupaa virtaamaan aina alamäkeen.

Lainaus:
Esim 1.


Painovoima on perusilmiö ja sen aiheuttama prosessi eli kappaleiden
putoaminen maata kohti on ennustettava. Kappaleet putoavat aina samaan
suuntaan.

Kommentti:
Väärin. Painovoima syntyy massan (minkä tahansa) vetäessään toista
massaista kappaletta puoleensa. Maanpinnalla todella vaikuttaa siltä,
etä kaikki kappaleet tippuisivat samaan suuntaan. Todellisuudessa näin
ei kuitenkaan ole.

Lainaus:
3.2. Satunnainen ilmiö
Satunnainen ilmiö aiheuttaa satunnaisen prosessin. Satunnaisella
prosessilla ei ole pysyvää suuntaa, vaan sen suunta voi muuttua. Tästä
seuraa, että satunnaista ilmiötä ei voida selittää tieteellisellä
teorialla (kts. kohta 5.1.). Satunnaisen ilmiön aiheuttamaa prosessia
voidaan vain mallintaa ja estimoida.

Kommentti:
Vai aiheuttaa satunnainen prosessi satunnaisen prosessin. Salli minun
nauraa. Jossain prosessi voi olla lähes määrätön määrä muuttujia,
joilloin lopputulos voi olla mahdoton tai lähes mahdoton laskea
kovinkaan suurella tarkkuudella (Kaaosteoria), mutta satunnainen se ei
ole. (vrt. sään ennustaminen).

Lainaus:
Huom. Kutsun tässä työssä kaikkia ilmöitä, joiden tuottama prosessi voi
olla kaksisuuntainen, satunnaisiksi. Tarkkaan ottaen kaikki nämä
prosessit eivät ole puhtaasti satunnaisia, vaan satunnaisuuden eri
variaatioita, joiden määrittelyihin en tässä puutu. Oleellista on, että
ilmiön tuottama prosessi on kaksisuuntainen.

Kommentti:
Vai ilmiö jokaa on kaksisuuntainen on satunnainen. Tällöinhän
käytönnässä kaikki ilmiöt ovat satunnaisia. Yksikertainen esimerkki.
Lentokoneen suihkumnoottori työntää ilmaa taaksepäin, jonka johdosta
lentokone lentää eteenpäin. Satunnaisuuden kanssa moisella ei ole mitään
tekemistä.

Lainaus:
Esim. 2
Ilmakehä on luonteeltaan satunnainen ilmiö ja myös sen aiheuttama
prosessi eli ilman lämpötilan muutos on satunnainen. Lämpötila muuttuu
satunnaisesti, eikä sillä ole pysyvää suuntaa.

Kommentti:
Ilmakehän lämpötilan muutoksella ei ole mitään tekemistä satunnaisuuden
kanssa. Ilmakehän muutokset, kuten tuulen suunta ja voimakkuus ja
lämpötila on hyvinkin laskettaavissa, vaikka muuttujia on niin paljon,
että tarkkuus pidemmillä ennusteilla onkin heikko.

Lainaus:
4. Havainto
Havainnot ovat aina peräisin reaalimaailman ilmiöiden aiheuttamista
prosesseista ja ne voivat olla aistihavaintoja tai erilaisia
mittaustuloksia. Mutta on tärkeää ymmärtää, että aina ei varmasti
tiedetä havainnon todellista lähdettä eli prosessin aiheuttanutta ilmiötä.

Kommentti:
Vaikka Lonkka muuta väittääkin, niin havaintoja voidaan tehdä myös
suoraan ilmiöistä. On toki totta, että ilmiöitä voidaan havainnoida myös
väillisesti. Se, että onko välillisesti havaitseminen sama kuin
havainnoida ”ilmiön prosessi” on sitten jo toinen asia.

Lainaus:
5. Teoria
5.1. Tieteellinen teoria
Tieteenfilosofi Karl Popper on määritellyt, että tieteelliset väitteet
ovat väitteitä, jotka voidaan osoittaa vääriksi (falsifioida). Hänen
mukaansa "on helppo hankkia vahvistuksia tai verifikaatioita melkein
mille hyvänsä teorialle, jos vain etsimme vahvistusta." Tieteellisellä
teorialla voidaan selittää vain perusilmiötä, koska tieteellinen teoria
voi pitää sisällään vain yhden väitteen, joka määrittää ilmiön luonteen
ja sen aiheuttaman prosessin suunnan.

Kommentti:
Epäilen syvästi, että Karl Popper ei ole aivan noin väittänyt. Tiede
tuottaa väittämiä, eli hypoteesejä. Havainnot joko tukevat hypoteesiä
tai kumoavat sen. Teoria on joko yksi tai useampi hypoteesi, jossa
jokainen hypoteesi on toisesta riippuvainen ja niillä on riittävästi
tätä tukevia havaintoja.

Lainaus:
Esim 3.
Newtonin painovoimateorian mukaan maa vetää kappaleita puoleensa eli
kappaleet putoavat maata kohti. Tämä teoria on falsifioitavissa
osoittamalla, että kappaleet leijuvat ilmassa tai putoavat maasta
poispäin. Suorittamalla kokeita huomaamme kuitenkin, että kappaleet
putoavat aina maahan. Tästä seuraa, että Newtonin painovoimateoria on
tieteellinen ja että se pitää paikkansa.

Kommentti:
Täsmälleen ottaen Newtonin painovoimateoria ei väitä noin, eikä
havainnotkaan tue Lonkan väitettä siltä osin. Mitä viimeiseen ja
esimerkin kannalta tärkeimpään tulee, niin itse teoria on voitu osoittaa
pitävän, ainakin suurin piirtein paikkansa.

Linaus:
5.2. Epätieteellinen teoria
Karl Popperin mukaan "teoria, jota ei voida kumota millään ajateltavissa
olevalla havainnolla, ei ole tieteellinen." Epätieteellistä teoriaa ei
voida osoittaa vääräksi millään havainnolla, koska se pitää sisällään
kaikki mahdolliset väitteet. Epätieteellisellä teorialla voidaan
periaatteessa selittää myös satunnaista ilmiötä, mutta sillä ei ole
tieteellistä arvoa, koska se ei käytännössä esitä mitään väitettä.

Kommentti:
Tätä kutsutaan myös nimellä näennäestiede, tai pseudotiede, eli
näennäistiede. Tosin käsite on mainittua laajempi.

Lainaus:
Esim 4.
Epätieteellisen Newtonin-Longan painovoimateorian mukaan kappaleet
putoavat kohti maata tai kappaleet putoavat kohti taivasta ja ne voivat
myös leijua. Tämä teoria ei ole tieteellinen, koska sitä ei voi
falsifioida. Vaikka kokeellisesti voidaan osoittaa, että kappaleet
putoavat aina maata kohti, ei teorian väittämää voida osoittaa
epätodeksi. Se on aina tosi, riippumatta siitä, mihin suuntaan kappaleet
putoavat.

Esim 5.
Ilman lämpötilan muutos on satunnainen prosessi, jota tässä selitetään
epätieteellisellä teorialla: Lämpötila nousee tai lämpötila laskee.
Vaikka teorian väittämä on aina tosi, se ei käytännössä selitä mitään.
Mikäli satunnaista ilmiötä selitetään tieteellisellä teorialla:
Lämpötila nousee, ei asia korjaannu. Teorian väittämä on joko tosi tai
epätosi. Kootaan tähänastiset tulokset laeiksi.

Kommentti:
Tämän esimerkin tasoa kuvaa hyvin se mitä se haluaa kertoa. Se ei halua
kertoa mitään.

Lainaus:
Luonnonilmiöiden laki.
LUONNONILMIÖT VOIDAAN JAKAA PERUSILMIÖIHIN JA SATUNNAISIIN ILMIÖIHIN
Perusilmiölait.

Kommentti:
Voidaan toki, mutta mitään järkeä tuossa jaossa ei ole.

Lainaus:
PERUSILMIÖN TUOTTAMALLA PROSESSILLA ON AINA SAMA SUUNTA.

Kommentti:
Jos Lonkan mainitsema painovoima on perusilmiö (?), niin kuussa
tiputettu kivi pitäisi tippua samaan suuntaan kuin maassa tiputettu
kivi. Kuten tiedämme Kuu vetää pinnallaan olevaa kiveä puoleensa, siinä
kuin maa maan pinnalla olevaa kiveä, joskin pienemmällä voimalla. Tästä
tulemme johtopäätökseen, että Lonkan esittämä väite ei voi pitää paikkaansa.

Lainaus:
VAIN PERUSILMIÖTÄ VOIDAAN SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.
Satunnaisen ilmiön lait.

Kommentti:
Kuten yllä sanottu. Lonkan väite ei pidä edellä paikkansa ja sama
esimerkki kumoaa väiteen tälläkin kertaa, joten jätetään kertaaminen.

Lainaus:
SATUNNAINEN ILMIÖ TUOTTAA KAKSISUUNTAISEN PROSESSIN.

Kommentti:
Lähes kaikki fysiikassa tuottaa voiman (jota Lonkka kutsuus prosessiksi)
ja lähes jokaisella ilmiöllä on vasta ilmiönsä, eli ilmiö on kaksi
suuntainen.

Lainaus:
SATUNNAISTA ILMIÖTÄ EI VOIDA SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.

Kommentti:
Millä periaatteella rakettimoottori toimii? Voidaanko se selittää
tieteellisesti?

Vastauksena ensimmäiseen, se tuottaa nopeasti virtaavan materiaali
suihkun taaksepäin, joka työntää rakettia eteenpäin.

Vastauksena jälkimmäiseen se voidaan selittää tieteellisesti. Näin ollen
Kohdat ”satunnainen ilmiö on kaksisuuntainen” ja ”satunnaista ilmiötä ei
voida selittää tieteellisellä teorialla” ovat yksikertaisesti
virheellisiä, suorastaan valhellisia.

Lainaus:
SATUNNAISEN ILMIÖN TUOTTAMAA PROSESSIA VOIDAAN VAIN MALLINTAA JA ESTIMOIDA.

Kommenntti:
Yllä olevan esimerkin pohjalta tähänkin voidaan sanoa, että pieleen
meni. Sillä ”satunnainen” (siis kaksisuuntainen) voidaan selittää
tieteellisesti sekä se voidan myös keinotekoisesti tuottaa, että
valjastaa jopa hyötykäyttöön

Lainaus:
6. Huomioita tieteenteosta
Olen määritellyt tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä, mutta
kaikkein merkittävin tekijä vielä puuttuu eli itse tieteentekijä, ihminen.

Kommentti:
Näin siis sanoo henkilö, jonka ”teoriansa” tähän asti on pyrkinyt
osoittamaan kaiken tieteen olevan pseudotiedettä. Tässä kuitenkaan
onnistumatta.

Lainaus:
Kuten tiedämme ihminen on inhimillisenä olentona erehtyväinen ja tässä
myös piilee tieteenteon kannalta suuri vaara. Mikään prosessi ei ole
luotettavampi kuin sen heikoin lenkki. Tieteenteon tekijöitä voidaan
yhdistellä eri tavoin.

Kommentti:
Tieteen tekiminen on havaintojen pohjalta hypoteesien ja tästä edelleen
teorioiden kehittämistä ja niiden edelleen kriittistä tarkastelimista.
Siinä EI ole kyse tieteentekijöiden yhdistelemisestä. Toki tieteen
tekijät voivat yhtyä, mutta se taas ei ole enää tiedettä.

Lainaus:
Käyn tässä esimerkinomaisesti läpi vain kaksi äärimmäistä yhdistelmää.
Mikäli yhdistämme perusilmiön ja tieteellisen teorian, olemme
turvallisella polulla. Vaikka tieteellisen teorian väittämä olisi väärä,
saisimme sen korjattua yhdellä ainoalla havainnolla, koska perusilmiön
aiheuttamalla prosessilla on aina sama suunta.

Kommentti:
Yllä Lonka ”todisti”, että ei ole mitään mitä hän kutsuu perusilmiöksi.

Lainaus:
Tieteenteon kannalta ongelmallisin tilanne syntyy mikäli yhdistämme
kuvitteellisen ilmiön ja epätieteellisen teorian. Vaikka havaintomme
ovat aina peräisin todellisten ilmiöiden aiheuttamista prosesseista,
epätieteellisen teorian soveltaminen aiheuttaa sen, että kaikki
havainnot tukevat teoriaa ja vahvistavat siten myös kuvitteellisen
ilmiön olemassaolon. Epätieteellistä teoriaa voidaan myös muokata uusien
havaintojen mukaiseksi. On muistettava että, vaikka meillä on
tieteellisiä teorioita ja erilaisia prosesseja koskevat säännöt ja lait,
mikään laki ei estä tieteenteon prosessia harhautumasta
epätieteelliselle polulle, koska kysymys on puhtaasti inhimillisestä
toiminnasta.

Kommentti:
Kyllä, mutta se ei olekkaan tiedettä enää. Tiede ei ole altis
inhmilliselle toiminalle, koska silloin se ei ole enää tiedettä, vaan
pseudotiedettä.

Lainaus:
7. Evoluutioteoria
Evoluutioteorian määritelmät ovat niin moninaisia, että niistä on
vaikeaa päätellä, mitä evoluutio oikeastaan on.

Kommentti:
Ei suinkaan. Evoluution on yksikertaistettuna elävien olioiden
sopeutumista muuttuviin oloihin. Tällä muuttumisella eliölajit
säilyttävät kykynsä elää ja saada jälkeläisiä.

Lainaus:
Oppikirjat ja internet ovat täynnä evoluution määritelmiä ja evoluution
todisteita.

Kommentti:
Määritelmiä, tuskin –todisteita ei. Evoluutiolla ei ole määritelmiä,
vaan määritelmä. Todisteita internetissä ei ole, vaan ne ovat luonnossa.
dokumentteja todisteista kylläkin, mutta sehän on jo ihan eri asia.

Lainaus:


Missään ei kuitenkaan ole määritelty evoluutioteorian vastateoriaa tai
sitä havaintoa, joka kumoaa evoluutioteorian.

Kommentti:
Nyt Lonka heittäytyy tyhmäksi. Kreatonistithan nimen omaan esittävä oman
”vastateoriansa”. Se, että kreatonimilöla ei ole mitään tekemistä
tieteen kanssa on toinen juttu. Edelleenkään ei teoria kaadu siihen,
ettei teorialle ole esitetty sen kaataavaa havaintoa. Toisin evoluutio
teorian kohdallahan moinen on olemassa. Havaintohan olisi lajiutumisen
puuttuminen. Sikäli evoluutioteorian hyväksi on sanottava, että moista
on havaittu.

Lainaus:
Tämä asia on häpeäksi koko tiedeyhteisölle. Jotta tieteenteon prosessi
olisi uskottava, on tieteentekijöiden tunnettava vähintään yhtä hyvin
kannattamansa teorian vastateoria(väite) ja havainto, joka kumoaa
teorian, kuin he tuntevat kannattamansa teorian väitteen ja sitä tukevan
havainnon.

Kommentti:
Edelleen. Ei pidä paikkaansa. Ei ole mitään syytä miksi pitäisi olla
joku ”vastateoria” olemassa. Ei myöskään tarvitse tuntea väitettä, joka
kaataisi teorian tai hypoteesin. Mikäli löytyy (uusi) havainto joka ei
sovi teoriaan ollaan toisissa lähtökohdissa, kuin ennen uutta havaintoa.

Lainaus:
Kysymykseni siis ovat: Mikä on evoluutioteorian vastateoria? Mikä on
havainto, joka kumoaa evoluutioteorian?

Kommentti:
Evoluution vastateoriahan on kreatonismin esittämä ”älykkään
suunnittelun teoria”, jolla tosin ei ole ensimmäistäkään todistetta.
Evoluutioteorian kaatava havainto olisi lajiutumisen estävä mekanistmin
löytyminen.

Lainaus:
Mutta tarkastellaanpa evoluutiota ilmiönä. Käytännössä meillä on kaksi
vaihtoehtoa: evoluutio on perusilmiö, jolla on pysyvä suunta tai sitten
evoluutio on satunnainen ilmiö, jolla ei ole pysyvää suuntaa.

Kommentti:
Jako satunnaiseen ja perusilmiöön on jo osoitettu vääräksi, joten tältä
osin sen soveltaminen evoluutioon ei ole perusteltua millään muotoa.

Lainaus:
7.1. Evoluutio perusilmiönä
Mikäli evoluutio olisi perusilmiö, sen tuottamalla prosessilla olisi
pysyvä suunta ja sitä voisi selittää tieteellisellä teorialla. Tällöin
evoluutiota selittävä teoria voisi pitää sisällään vain yhden väitteen,
jossa määritetään myös ilmiön tuottaman prosessin suunta. Voitaisiin
myös määritellä havainto, joka tukisi teoriaa.

Kommentti:
Evoluutiolla on pysyvä suunta, vaikka Lonka ei sitä haluakkaan nähdä.
Tuo suunta on eliöiden sopeutuminen mahdollisimman hyvin vallitseviin
olosuhteisiin. Tästä huomaammekin, että väitteitähän ei olekkaan kuin
yksi, vaikka teorissa voi olla useampikin ”väittämä”. Tästä
”väittämästä” voidaan sitten vetää päätelmä, että jos saatavilla oleva
ruokavalio muuttuu, niin eliöt sopeutuvat käyttämään tätä uutta
ruokavaliota.

Lainaus:
Edelleen näiden perusteella voitaisiin määritellä vastaväite ja sitä
tukeva havainto. Mutta missä ovat nämä teoriat ja niiden vastakkaisia
väitteitä tukevat havainnot? Minä vastaan teille: Niitä ei ole olemassa!

Kommentti:
Lonkan edustama ID:hän on nimen omaan tuo ”vastateoria”. ID:tä tukevissa
havainnoissa toki Lonka on oikeassa, niitä ei ole olemassa.

Lainaus:
Lisäksi perusilmiöt ovat luonnon yksinkertaisimpia ilmiöitä, jotka
tuottavat vain yksisuuntaisen ja hyvin yksinkertaisen prosessin. On
mahdoton ajatus, että perusilmiö voisi tuottaa monimutkaista
informaatiota. Mikään hyvin tuntemistamme perusilmiöistä ei tuota
monimutkaista informaatiota: painovoima, lämmön siirtyminen, maapallon
pyörimisliike jne...

Kommentti:
Varmastikkin perusilmiö on hyvin yksikertainen, koska sellaista ei ole
olemassa. Tämä on jo kumottu kohdassa: Luonnonilmiöiden laki/
perusilmiön tuottamalla prosessilla on aina sama suunta.

Lainaus:
7.2. Evoluutio satunnaisena ilmiönä
Mikäli evoluutio olisi satunnainen ilmiö, sen tuottamalla prosessilla ei
olisi pysyvää suuntaa, eikä sitä voisi selittää tieteellisellä
teorialla. Sitä voisi vain mallintaa matemaattisesti ja estimoida
tilastollisesti. Käytännössä evoluutio olisi maailman ainoa satunnainen
ilmiö, joka tuottaisi satunnaisen prosessin sijaan monimutkaista
informaatiota. Vai tuottaako evoluutio molempia eli sekä satunnaisen
prosessin, että monimutkaista informaatiota? Siinäkin tapauksessa se
olisi ainutlaatuinen ilmiö. Mutta on mahdoton ajatus, että satunnainen
prosessi, jolla ei ole pysyvää suuntaa tai mitään päämäärää voisi
tuottaa olennon, joka on kirjoittanut nämä rivit.

Kommentti:
Tälläistä väittämän esittämistä kutsutaan keskustelussa yleisesti
kehäpäätelmäksi.

Lainaus:
8. Päätelmiä
Olen osoittanut, että evoluutio ei voi olla perusilmiö eikä satunnainen
ilmiö. Käytännössä tämä tarkoittaa, että evoluutiota ilmiönä ei ole
olemassa. Se on vain kuvitelmaa ja sellaisena se on ihmiskunnan tieteen
historian suurin harha-askel.

Kommentti:
Ainakin yrittänyt. Tähän asti väittämäsi mukaan perusilmiötä ei ole,
koska käytännössä kaikki ilmiöt toimivat kahteen erisuuntaan (voimalla
on vastavoima). Edelleen satunnaisilmiötä ei voida väittämäsi mukaan
tieteellisesti todistaa (vastavuoroisuus). Käytännössä tämä luo
paradoksin, tieteettömän maailman. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että
väittämäsi hyväksi käyttäminen evoluutiota tarkastellessa on pseudo, eli
epätiedettä.

Lainaus:


Lukija ymmärtää nyt, että hän on tekemisissä elämää suuremman asian,

elämän luojan, Jumalan kanssa!

Kommentti:
Ymmärtää? Miksiköhän näin ymmärtäisi. Yhtään viitettä ”jumalaan” ei ole
väittämässä tullut ilmi, todisteesta nyt puhumattakaan.

Lainaus:
Mutta voidaanko Jumalan olemassaolosta edes väitellä tieteellisesti?
Eikö Jumalan olemassaolo ole uskonasia? Vastaus on monille
vastenmielinen: kyllä voidaan, sillä jopa uskonasiasta voidaan väitellä
tieteellisesti. Tiede sinällään ei mitenkään rajaa väittelyyn kelpaavan
asian filosofista luonnetta. Kaikesta voidaan väitellä tieteellisesti.

Kommentti:
Tämä on sinällään totta. Tiede ei sinällään rajaa mitään aihealuetta
keskustelun ulkopuolelle. Tieteellistä keskustelua ei tosin voida käydä
aiheesta mistä ei ole yhtään todistetta puoleen taikka toiseen.

Lainaus:
Tätä asiaa eivät monet tieteentekijät ole ymmärtäneet, eivätkä he
varsinkaan ole ymmärtäneet tieteen keskeistä sisältöä eli sitä ainoaa
asiaa, mikä tieteen teossa on tärkeää. Ja se ainoa asia on tieteellisen
teorian määritelmä, jonka tieteenfilosofi Karl Popper on esittänyt. Ja
lopuksi todistan väitteeni, että myös uskon asiasta voidaan väitellä
tieteellisesti. Tästä on esimerkkinä ihmiskunnan lähihistoriassa suuren
enemmistön ja pienen vähemmistön välinen väittely uskonasiasta, jonka
nimi on Evoluutio.

Kommentti:
Uskonnosta voidaan väitellä, mutta uskosta (jumalaan) ei. Ennen kuin
tiedettä voidaan käyttää työkaluna pitää olla hypoteesi ja sille
todisteita. Ilman todisteita ei ole tieteellistä keskustelua.
Evoluutiosta taasen on konkreettisia todisteita, toisin kuin jumalsta.
Se ei ole uskomuksen varsassa.

Lainaus:
9. Puolustuksen avuksi
Termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voida luoda
eikä hävittää, mutta se voi muuttaa muotoaan. Aine voi muuttua
energiaksi. Energia voi muuttua aineeksi. E=mc2.

Kommentti:
Mitähän hra Lonka tällä halusi kertoa lukijalleen?

Lainaus:
10. Loppusanat
Amen.

Kommentti:
Jep. Taas olemme lukeneet mojovan annoksen pseudoteidettä ja
kommentoineet sitä.


--
Istuu nojatuolissaan Jumala, vieressää kaiken nähnyt Saatana.
Pelaavat he keskenänsä korttia, Saatana jakaa...
Neloset on jumalalla kädessä, Paholaisella käsi täynnä ässiä.
Onni suosii taas vanhaa pässiä.
Saatana jakaa...

Aj

unread,
Mar 3, 2007, 4:40:58 PM3/3/07
to

Ymmärtääköhän tjt ironiaa vai meneekö halpaan? Jännä nähdä.

Vesa-Matti Sarenius

unread,
Mar 4, 2007, 1:37:18 AM3/4/07
to

Jolla on nimikin! Hänhän on nimeltään James Potkukelkka.

--
Vesa-Matti Sarenius, M.Sc. * * * * * * * * * * * * * * * * *
mailto:sare...@koivu.oulu.fi * Music seems to help the pain *
Lecturer, mathematics education * R.I.P. Syd, my hero *
University of Oulu, Finland * * * * * * * * * * * * * * * * *


Eppu

unread,
Mar 4, 2007, 4:46:20 AM3/4/07
to
Aj kirjoitti:
riippuu siitä minkä pillerin tjt on aamulla ottanut.

-eppu-

Mikko Laine

unread,
Mar 27, 2007, 11:48:32 PM3/27/07
to
esko.v...@utu.fi wrote:
> Turun yliopiston tiedotuksesta tuli viesti, että herra Raimo Lonka on
> lähettänyt ylipiston hallitukselle kirjeen, jossa hän pyytää
> hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin yliopiston julkisilla
> internetsivuila olevan virheellisen väittämän poistamiseksi tai sen
> korjaamiseksi. Kyseessä on Hannu Karttusen sivuilla www.astro.utu.fi/zubi/phys/entropy.htm
> oleva lause, jossa Hannu aivan oikein toteaa, että avoimessa
> systeemissä "lisäenergia voi tuottaa järjestystä ja aiheuttaa
> entropian pienenemistä".
>


http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/ts/?ts=0,3:2025:0:0,4:26:0:0:0;4:27:0:1:2007-03-27;4:28:0:0:0;4:29:0:0:0;4:30:0:0:0;4:31:0:0:0;4:35:0:0:0,0,1:0:0:0:0:0:#448283
---------
Turun poliisi ratkomaan entropia-ongelmaa

Turun yliopiston Tuorlan observatorion internet-sivuista on jätetty
tutkintapyyntö poliisille. Tutkintapyynnön tehnyt yksityishenkilö
epäilee, että sivuilla oleva epätieteellinen väite rikkoo
yliopistolakia. Tutkintapyynnön mukaan sivulla väitetään, että
auringosta tuleva lisäenergia voi aiheuttaa entropian vähenemistä
maapallolla. Poliisiin yhteyttä ottaneesta väite on virheellinen,
koska auringosta tuleva lisäenergia lisää entropiaa maassa. -
Entropiaa ratkomaan tarvittaisiin kansainvälinen, Nobel-tason
tutkijaryhmä. Olisi suuri tieteellinen saavutus, jos poliisi pystyisi
sen ratkaisemaan, kommentoi professori Mauri Valtonen Tuorlan
observatoriosta.

Julkaistu 27.3.2007 20:53:00
---------

Toivottavasti poliisi nyt tuon ratkaisee...

--
Mikko Laine

Aj

unread,
Mar 28, 2007, 3:03:11 AM3/28/07
to

>Turun poliisi ratkomaan entropia-ongelmaa

>tutkijaryhmä. Olisi suuri tieteellinen saavutus, jos poliisi pystyisi
>sen ratkaisemaan, kommentoi professori Mauri Valtonen Tuorlan
>observatoriosta.
>

>---------
>
>Toivottavasti poliisi nyt tuon ratkaisee...

LOL tosiaan. Mutta luulenpa että tekee hyvää että asiaa puidaan julkisesti,
taatusti siitä syntyy sen verran keskustelua, että asiat käyvät selviksi.

Tieteen puolesta meidän ei tarvitse huolissamme olla. Voi olla tjt:lle ja hänen
hengenheimolaisilleen taas pettymys, kun se säilyy pystyssä vaikka hän kuinka
huutaisi ja takoisi nyrkkiään.

Anssi

Jouni Suninen

unread,
Nov 12, 2022, 4:46:40 PM11/12/22
to

Otto J. Makela

unread,
Nov 14, 2022, 5:46:01 AM11/14/22
to
Jouni Suninen <jounis...@gmail.com> wrote:

> Evolutionistit eivät kykene tarkastelemaan evoluutioteorian
> "miljardien vuosien" kehityksen kyseenalaistavia malleja tieteen
> vaatimalla puolueettomuudella. Evoluutiosta on tullut uskonto kaikkein
> kielteisimmässä mielessä.

Subject-kenttä ei ole tarkoitettu vastauksen kirjoittamiseen, korjasin.

Kannattaa muistaa että miljardit vuodet eivät ole mikään ad hoc -selitys
joka olisi kehitetty evoluutioteorian tueksi, vaan se oli yleinen
näkemys geologiassa ja stratiografiassa jo reilusti ennen Darwinin aikaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Geologic_time_scale#Establishment_of_primary_principles

Sinun kannattaa perustella väitteitäsi paremmin, tai ne jäävät
kreationisteille niin tyypillisiksi drive-by heitoiksi.

--
/* * * Otto J. Makela <o...@iki.fi> * * * * * * * * * */
/* Phone: +358 40 765 5772, ICBM: N 60 10' E 24 55' */
/* Mail: Mechelininkatu 26 B 27, FI-00100 Helsinki */
/* * * Computers Rule 01001111 01001011 * * * * * * */

TJT2

unread,
Nov 15, 2022, 1:46:17 AM11/15/22
to
Otto J. Makela wrote:
> Kannattaa muistaa että miljardit vuodet eivät ole mikään ad hoc
> -selitys joka olisi kehitetty evoluutioteorian tueksi, vaan se oli
> yleinen näkemys geologiassa ja stratiografiassa jo reilusti ennen
> Darwinin aikaa.

Kannattaa muistaa, että kehitysoppi oli olemassa jo reilusti ennen Darwinin
aikaa.

--
--TJT--
DNA:ssa on geneettistä informaatiota. Sitä informaatiota pystytään
määrittelemään ja mittaamaan, jopa useilla eri tavoilla.
- Raimo Suonio, s.k.evoluutio, 23.12.2019


Kaj Stenberg

unread,
Nov 15, 2022, 10:11:20 AM11/15/22
to
tisdag 15 november 2022 kl. 08:46:17 UTC+2 skrev TJT2:
> Otto J. Makela wrote:
> > Kannattaa muistaa että miljardit vuodet eivät ole mikään ad hoc
> > -selitys joka olisi kehitetty evoluutioteorian tueksi, vaan se oli
> > yleinen näkemys geologiassa ja stratiografiassa jo reilusti ennen
> > Darwinin aikaa.

> Kannattaa muistaa, että kehitysoppi oli olemassa jo reilusti ennen Darwinin
> aikaa.

Kannattaisi oppia kuinka tiede toimii ja jättä "kyllä joku sanoi jotain sinne päin" - todistelu.

--
Kaj
0 new messages