Arto Lauri moi.
+ Klassiseen tyyliin, koska SUPO näitä alati sensuroi rikolisesti. Niin
paremin troijalaisterrorisoimattomat kuvani myös:
sfnet.keskustelu.energia Nuori FeT Päiväyksellä 18.04.2012
*** NSA ja CIA kimpussani kiihtyvää tahtia. On a i v a n SELVÄÄ, että olen
päässyt liikaa kiinni kaikkeen siihen hämäräperäiseen IAEA:n viljelemään
ydinalan globaaalin laittomuuksiin. Joista EI maasamme muut lisäkseni enää
uskalla , ennekaikkea edes osaa käydä debattikeskusteluja. On suoraan
nähtävissä, miten sairaasti Sisäministeriö raatelee alati paljastuvia
ydinrikoksiaan piiloon. Piiloon jotta aniharvat jäljellä olevat kaltaiseni.
AMMAATTITASON ydinalan tuntijat eivät näkyisi saati kuuluisi missään. Olen
konnut tähän pienen kimaran erinäisistä syistä. Miksi SUPO yksinkertaisesti
paljastuksistani, ei pelkästään repinyt paitaansa, vaan, räjähtäen h a l k e
s i!.. . .
FB ja Gmail alhaalla 17.04.2012 toista päivää..!
_________________________________________________
* CIA näyttää ottavan meikäläisen kvanttiydinfysiikan osaamiset oikein
suurella kunioituksensa offensiivillään, käärmeissään vastaan. Nyt on multa
kaadettu perustelematta Fase bookit kuin Gmailitkin tuosta vaan! Hyvä jos
pankkiin enää pääsen. Tilanne alkoi vyöryä julkaistuani 4 säteilyeroosion
salaisuuksien laboraatiokuviani. Jossa näytin miten säteilyioniosoitu
kananmuna muuttuu valkeaksi. TVO:n jaloinkin teräs ionisoituu sinapiksi.
Posivan kuparipulloset muuntuvat tunnissa mustikkajogurtiksi. Niin ja näytin
vielä miten kalan silmässä säteilyeroosio sumentaa kaihilla pois näön. Kun
vielä samaan syssyyn sain selville, että Fukushiman No:3 altaassa on 35
tonnin nosturi pötköllään keskellä Japanin 70 000kg globaalisti laittoman
plutoniumpommitehtailunsa jäljiltä. Joka on suuruudeltaan isompaa kuin
Venäjän, Intian ja Kiinan laiton Pu- 239 kauppa yhteensä. ja
kruununperiliseksi on pyrkimässä..kuka muukaan kuin SUOMI! Repesi
valtionpoliisin esiriput! Näillä siis mennään nyt. Lähetin seuraavan kirjeen
FB:n tutuimmalle moderaaatorille saadakseni lisädataa IAEA- korruptoiduista
POLIISIOFFENSIIVEISTAÄN:
--
Arto moi
18.04.2012. Joopa joo. Eli multa on nyt sitten kaadettu kaikki Fase bookin
yhteydet. Gmailit ja vastaavat.
Mitään syitä, perusteita tai vastaavia EI olla NSA- tyyliinsä vaivauduttu
heitelemään.
Eli saisitko selvitettyä mitä hittoa SUPO taas sielä sekoilee?
Mistä ylipäätään on kyse?
Saisitko palautettua ihmisoikeude myös minulle?
Minulla EI tosiaankaan ole mitään pokkeuksellista kirjoitelua ollut. Muuta
kuin harvakseltaan lähettämääni klassista ydinvastaisuuksia, kuten jo
vuosia. Onko SUPO vaan päättänyt, ettei Suomessa saa esittää enää m i t ä ä
n ydinkriittistä?
Sain vain FB:ltä perustelemattoman oudon ilmoituksen siitä, että fasebook
tilini olisi minulta VARASTETTU?.
Jonka sen seurauksena "on suoritettu epäilyttävää kansainvälistä tietojen
urkintaa"? Siis jotain t o d e l l a pimeää sielä on menossa. Mutta kerta
minä olen tuon ilmoituksenkin mukaan u h r i . Niin kyllä tuntuukin
omituiselta, etä minua syytä rangaistaan JO uhriksi joutumisestakin!
Nimittäin estettiin m y ö s uuden rinnakkaisenkin tilin luominen. Mikä
viittaa sairaaseen SUPO- kytkökseen asiassa. Kaikki ei selkeästikään ole
sitä mitä halutaan näyttää. Kertoisitko missä mennään?
_________________________________
** Koska SUPO nääkin postaamiseni jälleen laittomasti sensuroi. tämäkin
kuvaysteemi varakopiona klassisesti:
sfnet.keskustelu.energia nuori FeT Päivätty 18.04.2012
-------------
945. IONItuhon kuvia.
Orgaanista säteilytuhoa
************************
Kyseessä on tuttuun tyyliini maailman ensi-illasta. Mutta tähdennetään
silti, ettei oikein sovi heikovatsaisille. Ydinionisaation säteily nimensä
mukaan ionisoi materiaalia johon osuu. Arkiselle hengitysilmallemme
tarkoittaa sen muutumista rautanaulamaiseksi keuhkomme hetkessä polttavaksi
megamyrkyiksi.
Mitä TVO Posivakonsortioiden ja Fennovoimien kaikkialle holtittomasti
kylvämä biologinen kalmo sitten konkretisoituna ON? Maailman
ydinturvalainsäädäntö toki kieltää asian tutkimisen. Mitenkä muutenkaan
Suomessa erityisesti! Siksi vallan loistava kohde tehdä sensaatiomainen
koeraportointi aiheeesta. Olen mikroskoopilla kuvaten demonstroinut sen
muutoksen joka tuhoaa käytännössä kautta maamme kansalaisten elintärkeät.
Erityisesti samentaen ja tuhoten tärkeimpiä aistejamme silmät,
ydinterrorismin säteilyn uhreja tulee maasamme jo tuhatmäärin vuosittain.
Asia On TABU. Mutta todella pieteetillä katsokaa ja kauhistukaa. Tästä
kuitenkin oksettavimillaan, sairaammillaan ydinvaltiorikollisuuksissa kyse:
http://kuvaton.com/k/YCF6.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCF6.jpg[/img]
--
IONI tuhottua jaloterästä
**************************
Jälleen kyseessä on 100 % laitonta dataa. Laitonta sekä Suomessa, että
kaikkialla IAEA hallinoimalla maailmalla. Nyt puhutaan ja kuvataan niitä
mekanismeja jotka säteilyn avulla erosoivat valuraudat ja jopa happoteräksen
kaltaisia erikoismetalleja. Tässä kuvassa olen ionisoinut TVO
laatuhyväksyttyä jaloterästä. Sen todella kestäväksi kehitelty kiiltävä
metalli alkoi muuntua valuvaksi ruskeaksi sinapin oloiseksi aineeksi jo
muutamassa tunnissa kokeeni alettua! Vaikkei kohdemetallin lämpö noussut
koko aikana ruumiinlämpöä korkeammaksi!
Järkyttävää että sama tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa tuhoten niitä satojen
maailman reaktorien elintärkeitä suojalaitteita. Joiden suojaamiskyvyn
varassa on satojen miljoonien ihmisten henki nyt ja tässä! Ei todella ole
mikään ihme, että tällaista ionisaation demoamista sisäministeriön joukot
eivät halua kansan nähdä. Nyt näette maailman ensi- illassa jotain
sellaista, jota SUPO ei sallisi tuotavan julki, eikä IAEA lainkaan:
http://kuvaton.com/k/YCEO.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCEO.jpg[/img]
--
IL. #1 Ilmoita asiaton viesti 15.04.2012, 22:13
annalampi
Rekisteröitynyt käyttäjä Rekisteröitymispäivä: 19.12.2011
Viestejä: 111
-- IONItuhottu 2.--
--------------------------------------------------------------------------------
Orgaanista säteilytuhoa
************************
Kyseessä on tuttuun tyyliini maailman ensi-illasta. Mutta tähdennetään
silti, ettei oikein sovi heikovatsaisille. . . . ...
--
Iltalehti foorumi 16.04.2012. Olet lämmittänyt kananmunia mikrossa ja
polttanut osittain kasteltua paperia, apua!!!! Koita laittaa kananmuna
kuumalle paistinpannulle, kas se valkuainen vaihtaa väriä....
Ei nimimerkkiä
--
16.04.2012, 09:37 annalampi
--------------------------------------------------------------------------------
* Niinkö oliko sinivirka- asuinen harvalatvamme testipaikalla katsomassa?
Eipä näkynyt!))
* Eli toistetaan asia s e l k e ä s t i . Kyseinen orgaaninen testattava
materiaali ei lämmennyt lainkaan. Ionisoivan säteilyn p e r u s idea onkin
juuri tässä. Prosessissa säteily silpoo genomaa ja muuntaa sen aivan muilla
energiasiirroillaan fyysistä rakennetta suoraan nähdyllä tavalla.
Koedemostraatioijille vinkiksi. Että esim. palovarottimen anturisisusten
metallinen amerikiumkohtioita kasaamalla ympärille voi kokettani koettaa
toistaa. Aine siinä muistaakseni Am-133. Eihän se jäljistä päätellen
kovinkaan turvallista ole, mutta...Toisaalta valovuosia terveellisempää
silti kuin TVO tekemät megaluokan tonnien Pu- 239 päästönsä vuosittain
päällemme.
--------------------------------
IONItuhottua KUPARIA
***********************
Näyttäessäni laajasti IAEA salaamia ydinsäteilyn ionisoinnin tuhosta
kertovia kuvia. On vastaan tullut kaikenlaisia poliisien valheita. Ehkä
kaikkein yleisin on harha siitä, että säteilyn ionisointi tarvitsee
valtavasti lämpöä. Ja kuvaamani aineitten muuttumiset milloin "sinapiksi"
milloin "mustikkajogurtin" kaltaisiksi aineiksi onnistuisi vain suurissa
kuumuuksissa polttaen. Totuus on ihan jotain muuta. Olen tätä useasti
korostanut, kaikkein kestävinkään aine ei kestä säteilyn tuhon ionisaation
edessä!
Vaan kun aine ionisoituu, se muuntuu sidostensa elektroneja menettäessään
suoraan positiivisiksi kanavasäteilyn tai anodi säteilyn kaasun plasmaksi.
Metallien väri ja koko olemus muuntuu luokkaa tunnin kestävissä kokeissani
silmissä. Tällainen atomitason kaasu. Kuten tässä nyt kuparin kohdalla
voidaan suoraan imeyttää vaikka tavalliseen veteen. Jolloin sen vaarallinen
pölyn muoto on edes osin käsiteltävässä muodossa. Ionisointiprosessi jota
käytän, perustuu salattuihin säteilyn fysiikan tuntemisiin.
Sillä voin ionisoida liki mitä tahansa aina timantista alkaen. Koska Suomen
poliisi ja sisäministeriö pitää Posivan kupari pullojen sisällä tapahtuvan
säteilyn salaisen eroosion koetta rikoksena. En voi paljastaa tarkemmin
yksityiskohtia. Mutta kaikki mitä näette. On maailman mitoissa kiellettyä
IAEA ja sisäministeriön toimesta! Kun katsoo kuviani ymmärtää miksi
"mustikka jogurtiksi" säteilyn eroosiossa muuntuvan massan tarkka kuvaaminen
halutaan piilottaa vaikka väkisin kansan nähdä. Nyt näette silti kuvaamiani
asiasta, kauhistelkaa vapaasti. Ensin kiinteä kupari, ionisoituu tunnissa
siniseksi hattaran kaltaiseksi mössöksi:
http://kuvaton.com/k/YCKd.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCKd.jpg[/img]
--
SÄTEILYraastettu kalan silmä
********************************
Mitä oliko huikeaa nähdä demoa kuparista? Ainakaan tällaisia totuuksia
ydinalasta ette keneltäkään muulta saa nähdä. Jatketaan. Esitin varsin
tunteeseen vetoavan kuvan siitä miten säteilyn energiat silpovat meidän
kaikkien elimistöjä, erityisesti vaikka tärkeimpiä silmiä. Kaikkialle 10
kertaisena nykyään 1930 luvulta kasvaneena ikuisena säteilyn energian
kertymänä. Kaihi on säteilyn sairastumisen ensimmäinen alun merkki. Saamme
nykyään kaikki ihmiset sen täyttäessämme vähän yli 60 vuotta! Järkyttävä
fakta!
IAEA salaa siksi tarkoin mistä ilmiössä on kyse. Jopa syntymättömät lapset
Suomessa, Raumaa myöten saavat kaihen TVO Posiva ydin alan loputtomien
päästöin. Nykyään chemtrailaamisen hakatessa säteilyn kertymän myrkyt
yläilmasta IAEA toimesta kansan päälle. Kaihi on säteilyn eroosio mekanismi
silmien mykiön valkuaisissa. Itse myös luulin, että kaihi muuntaa valkuaisen
täysin valkeaksi. Mutta tehtyäni tämän todella järkyttävän kokeen kuolleella
kalan silmällä. Jota ionisoin tunnin verran.
Huomasin tarkoissa kuvissani, että prosessi on paljon vaikeampi hahmottaa.
Ionisoituessaan solukko myös mykiössä näyttää vapauttavan elimistössämme
olevia metalli- ioneja. No katsokaa mitä mikroskooppi kuvassani sain
talteen. (Myös silmää ei luonollisesti ole missään kohtaa lämmennyt huoneen
lämpöä enempää.) Säteilyn ionisaatioin haavan ja valtavan sokeaksi tekevän
tuhon katselu saattaa järkyttää. Mutta tämän tulette kaikki aikanaan omassa
silmissänne kokemaan. Niin kauan kun IAEA ydinalan rikokset sallitaan.
Katsokaa ja oppikaa.
http://kuvaton.com/k/YCKw.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCKw.jpg[/img]
--
*** Tuo edellinen säteilyeroosiokuvani kuparilla ja kalansilmällä ajoi minut
elämäni ensimmäisen kerran ulos k o k o n a a n Fase Bookista!!!! Tämä
tapahtui siis 17.04.2012 kello 23:45 virallisella ilmoituksella suoraan
modemilla toimivaan koneeseeni. USKOMATONTA miten taitava tutkija minusta
on kansainvälisesti tullut!
-------------------------
PV-foorumi 04.2012
** Juupa juu ai SUPO on alkanut lähetellä näitä "Otaniemen pellepoliisejaan"
myös tännekin foorumiin paljastuksistani panikoituen hätäpäissään
oksentelemaan mutujaan). Eihän nää pätkän vertaa kvanttimaailman
lainalaisuuksista toki laillani tiedä. Ja selitysosistaan, no joo enempi
kuin hakuammuntaa. Mutta ainahan sitä tilaisuuden tullen paskalakeille pitää
nauraa kun tilaisuus tulee.) Mikäs sen hauskempaa kun vetää heitä
olemattomista tiedoistaan kerta toisensa perään kölin ali.
Re: *Kysymyksenasettelua.
Kirjoittaja Sera » Ti Huhti 17, 2012 18:26
Tuohon ensimmäiseen kuvaan. Tuo sininen hattara-ainehan on normaalin
elektrolyysikokeen tuloksena muodostuvaa niukkaliukoista kuparihydroksidia
Cu(OH)2. (Olisi kuvan ottaja viitsinyt ottaa ne edes pois).
*Niinkö.. Mielenkiintoinen kommentti sinällään.) Pitääpä ottaa talteen. Että
tosiaan kuparinen kanavasäteilyn ioni joutuessaan veteen. Muodostaa vedestä
ottamistaan sen rakennusaineista. Miten sanoitkaan +..ionisoituneen Cu(OH)2
IONIN! . . Mikä keskeinen o n g e l m a sinulla tässä selitysmallissasi
mielestäsi sitten on?
* Tuokin mitä esitit selityksessäsi toki joka tapauksessa kun ON IONI! Itse
asiassa se voisi olla vaikka kuparin syövyttäneen aggressiivista rikkihapon
OH ionia. Oleelinen ero kiinteässä metallissa kun ON juuri se, että
kiintometalli on kestävää ja pysyvää veteen l i u k e n e m a t o n t a .
Kun se sitten ydinvoimalan reaktorin säteilystä menettää säteilyn enbergian
kertyessä siihen valenssielektronejaan. Siitä tulee ilmassa ++..ionisoitunut
kaasu, kuparin kanavasäteilyn plasmaa. Kun tuo plasma sitten imeytetään
vuorostaan vaikka veteen se rikkoo ensin veden atomirakenteen. Ja muodostaa
korvaavalla sidoksellaan vaikka nyt kertomasi Cu(OH)2 IONIN! Nyt tulee j u u
r i se keskeinen ero. Korva tarkkana, niin poju opit:
- Posivan Olkiluodon kuparipullosten p i t ä i s i pysyä kasassa 200 000v.
Aivan oikein k i i n t e ä n ä kuparihilana, jossa valenssielektronit on
paikallaan. Eikä nähdysti tuhoutua Ruotsin tiedoin heti. Viimeistään 50
vuodessa!
- Kas k u m m a a kun kuparin saatua säteilystä energiavarastoitumaa
itseensä malenkan kuorimallin mukaan. Niin hupsisTA! Siitä tuleekin vedessä
pelkkää mustikkajogurtin kaltaista "mömmöä" muutamassa vuodessa! TÄÄ on
juuri eräs salaamanne keskeinen ongelma! Posiva EI TAJUA, eikä anna edes
tutkia mitä säteilyn erosio ON!. .
-----------
946. Vain YDIN ASEISIIN.
* Suomen ydinkiimalle ei loppua näy. On jo pitkän aikaa ollut selvää, ettei
tunnetusti 2008 eteenpäin 5-12- kertaa energianegatiivisen ydintalouden
motiivit liity enää millään tasoillaan e n e r g i a n tuotantoon. Vaan
maailmalla ja erityisesti Suomessa koko ydinenergiaan liittyvä toiminta
nojautuu yhteen ainoaan tarkoitukseensa. Veriseen laittomaan globaaliin
ydinASEtuotannon pönkittämisiin. Keinolla ja hinnalla millä tahansa!
Kun Japani tuhottiin liki kokonaan ydinvoimalaitostensa Fukushoman
raunioilleen. On kruununperillinen Suomi korruptoitunut ydinasetehtaitten
kruunaamattomaksi rattopojaksi. Jolle Suomineidon raiskaamisesta ydinvoimin
tulee rahakas ja irvokas hyvin edennyt verinen jatkumo. Suomen vuosikymmenet
maailmalla tunnetusti massiivinen korruptio viranomaistasoissaan hakee
vertaistaan. Nyt tässä kuulemme miten veristen IAEA:n ja USA:n, Venäjän
ylläpitämät laittomat Pu- 239 mustan plutoniumkaupan lonkeroinnit pelaa:
--
Hyvä tapa tehdä uraanista pommeja
Jos ydinvoima on kallista ja ympäristölle haitallisia, miksi sitä työnnetään
maailmalle pakolla niin voimakkaasti? Ja miksi Fukushima reaktoreissa
käytetään plutoniumia - eikä vain uraania? Tarvitsemme hieman taustatietoa
ymmärtääksemme vastauksia.
Lähes kaikki ydinreaktorit Yhdysvalloissa ovat samat aikaisesta
suunnittelujaksosta kuin Fukushima. Tätä mallia ei valittu
turvallisuussyistä. Pikemminkin se valittiin, koska se toimi laivaston
sukellusveneissä, tuottaen plutoniumia käytettäväksi ydinaseisiin .Itse
asiassa turvallisempaa malleja - kuten torium reaktoreita - jätettiin tieten
hyllyyn , koska ne eivät tuota lainkaan aseeelista plutoniumia aseisiin .
Hallitukset ovat totutettu peittelyyn ydinvoiman
kiinailmiösulamisvaaroistaan yms. 50 vuotta väitettyinä turvallisiksi
vastoin totuutta. Koska haluavat vain tukea ydinvoimalan tuotantoa aseisiin
ydinmateriaalin tehtaina. He ovat myös tukahduttaneet tuloksia omilta
huippututkijoittensa läytämiä säteilyjen terveysriskejä. Todellakin,
"ydinturvallisuusviranomaiset" ovat oikeastaan?vain vetämässä ydinvoimaa
valtioiden asetuotannon mustan kauppansa käyttöön .
Kun veteraani, tutkiva toimittaja Joseph Trento - joka on saanut kuusi
Pulitzer-ehdokkuutta, työskenteli CNN: n erikoistyö yksikössä, Wilmington
News lehdessä, ja merkittävä toimittaja Jack Anderson - toteaa myös uudessa
raportissa saman. Yhdysvallat kiertää kansallisia ja kansainvälisiä lakejaan
salaa, systemaattisesti antaen Japaniin ydinvoimallaan tehdä niille aseita :
Yhdysvallat salli tietoisesti Japanin pääsyn Yhdysvaltain salaisimpiinkin
ydinaseittensa laitteisiin. Kun siirretään kymmenien miljardien dollarien
arvosta Yhdysvalloille maksettuja verovaroja tutkimuksiin, joka on
mahdollistanut Japanissa kasvattaa 70 tonnia ydinaseisiin tarkoitettua
plutoniumia vuodesta 1980.
* Uskomaton tonnistomäärä! Japanissa on siis 70 000kg raakaa Pu-239
materiaalia jo! Kuinkahan paljon Suomen valtion välittämä laiton
plutomniumkaupan vastaava määrä on? 1 300 000kg laitonta ydinjätettä TVO:n
ydinjätevarastossa. On laskennallisesti tuottanut 2% tuosta plutoniumia. Eli
Suomen vastaava laittoman plutoniumin osuus olisi 25 000kg. Jokaisesta
tonnista musta rahanpesun markkina maksaa 3,8miljardia. Wau!
Osa II
National Security News Service tutkimus tämänkin paljastaa. Nämä toimet
toistuvasti rikkoen Yhdysvaltain lakien valvontaa koskien arkaluontoisia
ydinmateriaaleja jotka voivat päätyä aseohjelmistaan?Japaniin. NSNS
Tutkimuksessa havaittiin, että Yhdysvallat on tiennyt kaikki salaiset
ydinaseohjelmat Japanissa vuodesta 1960, CIA: n raporttien mukaan!
--
*WoHOO, Tämäpä oli pommi! USA On siis teettänyt demilitarisoimassaan
Japanissa maailman suurimman ydinaseohjelman. Vielä todistetusti puhtaasti
"siviilireaktoreilla!". Siis Japani on olut USA:n ydinasetuotannon
päämarkkina- alue viimeiset yli 50vuotta. Suomea ollaan nyt Japanin
paljastuessa ajamassa kiihtyvästi 100% samanlaiseksi ns.
"siviilireaktoriensa" avulla toteutettuun IAEA:n kattojärjestönä ohjaamaan
kansainväliseen ydinasetuotanto- ohjelmaan. Suomella on siis mielestään
tuhannen taalan avautuva paikko vallata maailman ydinasemarkkinat. Koska
sekä Saksa, että Japani ovat ajaneet ydinalansa ydinpommitehtaat alas!
IAEA:n ydinrikollisuuden korruptiot päästetään juuri tässä uutisoinnissa
surutta julkisuuteen viimeinkin. Vau kuinka h ä r s k i ä voikaan olla
korruptiot TVO Posivan Suomessa esimerkein!
***
[Japan] on käyttänyt sähkölaitostensa yrityksiä peitekansina jotta maahan
kasvatettaisiin tarpeeksi ydinaseita. Materiaaleinaan rakentaa se
ydinasetuotannoltaan suuremmaksi kuin Kiina, Intia ja Pakistan yhdessä. Tämä
tarkoituksellinen lisääminen, jota Yhdysvallat perustelee
uraanipolttoaineistaan esittää argumentteinaan Esimerkiksi Iraniin että
alkuperäiset ydinasevallat harjoittaa tällaista levittämistä huolimatta
sopimuksistaa ja sisäisien estojensa oikeudellisista velvoitteistaan
lainkaan piittaamatta. Kuten tekee todistetusti myös SUOMI!
***
Tämä salaisuus oli vaativasti piilotettu ydinvoimaohjelmaan 11 maaliskuu
2011 - päivään asti joloin tuli maanjäristys ja tsunami hukkuttaen Fukushima
Daiichi Nuclear ydinvoimalat - Sinne oli kerättynä 70 tonnia plutoniumia.
Sen käyttö siviilien ydinvoimalissa kätki salaisuudet pommien ohjelmaan.
Jota Japanissa käytetään rauhanomaisiin avaruuden tutkimuksiinsa peitellen
tarkoin kehittävänsä salaisia korkean tason ydinasejärjestelmien
järjestelmiään.
Poliittiset johtajat Japanissa ymmärtävät, että ainoa tapa vakuuttaa
japanilaisille ihmisille oikeelisuus. Oli vakuuttaa, ydinvoiman
välttämättömäksi osaksi heidän elämäänsä. Vain onnistuen jos pitkä rivi
jäseniä korruptoituen hallituksissa ja teollisuudessa piilottaisi
sotilaalliset sovellutuksensa. Siksi peräkkäiset Japanin hallitukset jotka
koskettivat salaista pommi ohjelmaansa naamioitiin tarkoin viattomiksi
energia- ja siviilialan avaruusohjelmiksi!( Aivan 100% samoin kun on tehty
vuosikymmenet m y ö s SUOMESSA!)
***
OSA III
Maaliskuu 2011 tragediaan asti, Japanin ydinvoimateollisuus oli pääosin
pysynyt pitämään poliisien ja tiedotusvälineidensä kiontroloinnein piilossa
kaiken ydinalansa kritiikin kansansa silmistä. Perusteellinen
kansainvälistymiskehitys ydinaseistetussa Japanissa helpottaisi
huomattavasti rasitettaan Yhdysvaltojen sotilaallisissa voimavaroissa.
Tarvetta säilyttää kaksi divisioonaa maassa ja Koreassa sekä
ydinaseistettuja laivojaan ja lentokoneitaan Tyynellä merellä. Kiinaa ja
ohjuksien asemat Neuvostoliiton Kaukoidässä heikentävät Pentagonin
päätehtävää - valmistautuessan sotaan Keski-Euroopassa. Reaganin hallinnon
strategia oli ajaa Neuvostoliiton sotakoneistot ahtaalle kunnes se hajosi.
Kun Neuvostoliiton ja sen satelliittien järjestelmien kanssa oltiin
asevarustelukilpasilla. Kansainväliset IAEA:n atomienergiajärjestöt
maailmalla leviämisensä suojatoimenpiteinään, myös sulkivat tältä kaikelta
silmänsä.
Harvinainen välähdys Japanin teollisuudesta, joka on säilynyt salaisena
monia vuosikymmeniä, meidän tutkimus on herättää vakavia huolia Japanin ja
Länsimaiden ydinvoiman politiikkojen ja virkamiehien moraaleista. Jotka
muokkaavat niitä politiikkoina aikana ja jälkeen kylmän sodan.
Kansainväliset yritykset ja virkamiehet uhrataan turvallisuussyistä
mukisematta tällaisella IAEA:n julkisesti suorittamalla globaalin tason
ohjatulla petoksella. Vedoten tekaistuun varjoonsa rauhanomaisesta
ydinvoiman ohjelmasta, jolla he tekivät valtavia voittoja itselleen ja
korruptoituessaan lisää!
* Aivan u s k o m a t o n t a miten koko ydinalan mätäpaise puhkeaa tässä
ja nyt. Paljastaen miten Suomi on sotkeutuneena kansainvälisen IAEA:n
johtamaan synkeään ja mustaan Pu- 239 ydinsiviilivooimaloita pyörittävään
ydinkuolemankjaupusteluun kautta aikojen!"
***
Monjun nopea hyötöreaktori vuonna 1995 ja myös Tokai:n
jälleenkäsittelylaitoksessa huhtikuussa 1997 sattuneessa, vahingossa
tapahtuivat säteilyjen vuodo. Sekä onnettomuudet olivat aiheita yritykseen
salailuihin kaikesta. Näkyvin oli tulipalo ja vuoto radioaktiivisella
natriumilla Monju FBR:ssä. Japanin Virta Reaktorien ja ydinpolttoaineen
Development Corporation (PNC), on valtion yhtiö, joka toimi Monjussa.
Valehteli toistuvasti yleisölle tietoja onnettomuudesta. PNC yritti
tukahduttaa videokuvaa joka esitti syytä onnettomuuteen: rikkoutunut putki
on toissijainen jäähdytysjärjestelmä, josta oli vuotanut noin kaksi-kolme
tonnia radioaktiivista natriumia ulos. Ollen suurin tällainen vuoto
historiassa nopeissa reaktorien tekniikoissa. Yksi syy miksi PNC antoi
vapauttavan väärän kuvan ulos oli, että Monju oli liian tärkeä Japanille
energiaohjelmaansa vaarantaakseen tämän reaktorin toimintaa. Toisin sanoen,
kansalaisten turvallisuus on toissijainen sivuseikka ohjelmaan kasvattajalle
ydinasetehdasvaltiolleen.
Joukko Fukuin prefektuurissa virkamiehistöstä tuli rohkeasti varhain aamulla
11. joulukuuta PNC: n yrittäen estää peittelyä joka olisikin todennäköisesti
onnistunut. Virkamiehet tuli laitokseen varmistuakseen paljastavasta
videonauhasta. Toiminta oli suoraa seurausta edellisestä onnettomuudestaan
Fukuin Tsuruga Unit I reaktorissa 1980-luvun alussa. Fukui prefektuurissa
virkamiehet eivät saaneet silloinkaan tutkia, mikä aiheutti ydinvahinkoja.
Kun Monju onnettomuus tapahtui, virkamiehiä ei käännytetä pois enää toisen
kerran. Sen jälkeen paljastuikin että virasto oli itse ollut mukana yrittäen
pidättää videon julkaisun, PNC executive itsemurhan.
http://translate.google.com/translate?hl=fi&prev=/search%3Fq%3Dwashingtonsblog%2Bcom%26hl%3Dfi%26client%3Dfirefox-a%26hs%3DF5B%26rls%3Dorg.mozilla:fi:official%26channel%3Dnp%26biw%3D1600%26bih%3D707%26prmd%3Dimvns&rurl=translate.google.fi&sl=en&u=http://www.washingtonsblog.com/2012/04/nuclear-power-is-expensive-and-bad-for-the-environment-it-is-really-being-pushed-because-it-is-good-for-making-bombs.html
-------------------------------
________________________________________
944. Katoavat elintarvikkeet.
* Vuosia 2011- 2012 tullaan muistamaan ainakin yhdestä asiastaan. Aikana
jonka tiimoilta katosivat elintarvikkeet yksi toisensa perään kaupan
hyllyiltä. Tässä voidaan huomata heti yksi keskeinen efektin nostanut
elementti. Salailun kytkeytymiset ydinenergian päästöihin. Niin juu katsokaa
alustukseksi miten asiaa multa alettiin asioita oivaltaneen Henri Lentosen
toimesta kysellä:
H. Lentonen. Aattelin vaan, kun täälläkin kaupoissa kananmunan on LOPPU
voisitko Arto kirjoittaa jonkin artikkelin tästä?
* JUST!.. . Tuosta tosiaan ON kyse! Viranomaismääräys vähentää rajusti ja
nopeasti kananmunien ja lihan tuotannot ydinlaskeuma- alueilta. Asia On
äärimmäisen tarkoin salattu. Mutta ongelmana On säteilyn kertyminen kanoista
ihmisiin, kuten kerroit! Näkyy asia monella muulla, myötään oudolla tavalla.
Esim. Olkiluodon ympäriltä 30km säteellä poistettiin heti Fukushiman takia
mm. lasivarastot! Koska lasin natrium varastoi säteilyä rajusti malenkan-
kuorimallin mukaan ja vapauttaa sitä huoneistoihin viiveellä suurina
pinta-aloina.
Olisi hienoa, jos voisit kirjoittaa tarkemman kuvauksen siitä, miten
kananmuniinkin vaikuttaa tuo säteilylaskeuma ja tosiaan täältäkin yllättäen
ovat "loppuneet". Kun ihmiset eivät tosiaan osaa yhdistää näitä asioita,
ennen kuin joka kertoo sen heille..
* Joo toi on kyllä totta. Aihetta kun verhoaa 100 % salaisuus. Ja ihan turha
edes kuvitella viranomaisten vuotavan asiasta. Itse asiassa aika klassinen
kuvio. Jossa saa toimia hyvinkin yksin tien aukaisijana, kuten tapanani on.)
Jopa mullekin vaikeahko kohde mutta onneksi tiedän kyllä perussetit mistä on
kyse.)
Niin.. tällainen arkinen asia, kuten kananmunat ovat juurikin sellaista
mihin meidän pitäisi takertua, koska sellaisen tavallinen kansa ymmärtää.
Kaavoille ja ydinfysiikan asiantuntemukselle on aina paikkansa, mutta kun
kananmunat häviävät kaupoista, se on jotain kouriintuntuvaa, mihin
tavallinen kansa saa kouransa kiinni jos ymmärrät mitä tarkoitan?
*Näinpä taitaa olla.
------
Katoavat elintarvikkeet II
Farmi.net. "Linnun ruuansulatus poikkeaa nisäkkäiden
ruuansulatusjärjestelmästä. Ruuansulatuskanava on melko lyhyt, vain viisi
kertaa kanan ruumiin pituus, kun se esim. sialla on 15 - 20 kertaa ruumiin
pituus. Ruuansulatuskanavan tehtävänä on vastaanottaa ravintoa, pilkkoa ja
imeyttää sitä sekä poistaa sulamattomia tai muuten käyttämättä jääneitä
aineosia."
Ympäristö
Esimerkiksi nautaeläin, jolla on kaikkein huonoin hyötysuhde, tarvitsee noin
kymmenen kiloa ... Sialla hyötysuhde on suunnilleen viisi kiloa rehua,
tuottaa yksi kilo lihaa.
*Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa noin suunnilleen? Kanan saadessa 10kg
rehua se tuottaa siitä peräti 5 kiloa munia tai lihaa. Sika taas saadessaan
10kg rehua muuntaa siitä 2kg lihakseen. Kun taas lihansyöjä kuten vaikka
kettu, leijona tuottaa rehusta enää 1kg lihasmassaansa. Samaan 1kg päätyy
näköjään vaikka nauta. Nämä erot kertovat toisaalta kääntäen siitä miten
hyvin eläimen elimistö suodattaa ruokansa kuona-aineet pois. Mitä vähemmän
suodatusta sitä tehokkaammin eläimen elimistöön varastoituu vaarallisemmat
radioaktiiviset raskasmetallitkin. Alamme hetimiten hahmottamaan miksi juuri
"suoravetoisin" kanalintujen elimistö lyhytsuolisena suotaa myrkkyjä pois
niin huonosti. Tunnettu totuushan on, että linnuille ei voi syöttää edes
arkista suolaa sen kuolematta. Lintujen kohtaloksi koko EU:n alueella on
koitumassa ydinvoimalapäästöjen raskasmetallimyrkyt!
Nyt tullaan oleellisempaan. Miksi 2012 Suomesta halutaan yhtäkkiä väkisin
poistaa kanat ja munien tuotannot? Koska niihin alkoi Fukushiman, TVO:n ja
Forttumien syytämien Pu- 239 tonnistojen kasautuessa rehuunsa kokoontua
vaarallisia määriä säteileviä raskasmetalleja. Kananmunan kohdalla
munantuotanto kärsii myös K- 40 radioaktiivisen kalkin kaltaisten
säteilylähdelisien kertymäkasvuista. Viranomaisten oli pakko alkaa
ajattamaan EU:n kananmunan tuotantoa maihin joissa ydinvoimalat eivät ole
vielä tuhonneet kokonaan elintarvikeketjua, (esim. Etelä- Amerikka.)! Totta
kai kuten tapana on salassa suurelta yleisöltä.
Fukushiman ensiaallossa TVO:n radioaktiivisten päästöjen alueet. Erityisesti
Porin meijerin tuottamasta maidosta alkoi löytyä uhkaavasti säteilykasvua.
Porin ydinherrat vaativat Porin meijerin voin tuotannon lakkauttamista.
Koska joutuivat itsekin syömään omia säteilypäästöjään. Vuodenvaihteen
voipulat käynnistettiin edellä kerrotuista syystä. Fukushima saastutti myös
92 % miljardin ihmisen käyttämästä kalakannasta hetkessä tritiumein ja
deuteriuminpäästöin koko Tyynessä valtameressä. Seuraus oli välitön.
Euroopassa Norjan kassilohen hinnat tuplasivat ja kalat pitkälti katosivat
kaupoista.
Mehiläisten saatua ydinvoimaloitten ilmaionisaatiopäästöjen
säteilymyrkytykset katosi 93 % mm. USA:n mehiläiskannasta hetkessä.
Hunajahyllyt kumisivat tyhjyyttään hetkessä. Samoin mehiläispölytteiset
hedelmät hyllyiltämme. Säteilyyn ja ydinvoimalla ovat tuhoutuneet toki mm.
riisin kaltaiset peruselintarvikkeetkin heti Fukushiman alkuvaiheessa.. Niin
joo ei ongelmat toki jää pelkästään ruokiimme, ei toki. Japanissa jopa
autojen renkaat osoittautuivat säteilytappajiksi. Koska ydinvoimaloitten
säteilyenergian kertymät olivat muuntaneet renkaitten hiiliaineet
teurastavan radioaktiivisiksi.
Ja JOS nämä renkaat olisi kulutettu teillämme ilmapölyikseen. Olisi
miljoonat säteilykuolleet. Tupakki on klassinen aine mainita tässä. Reilusti
yli 93 % savukkeitten syövistä tulee kasvussa tupakin lehtiin tarttuneesta
reaktorien Pu- 239 tuotannosta. Nyt paniikissa kansaa vieroitetaan tästä
syystä tästä. IAEA:n ydintuhojen maininkien loppuja EI näy niin kauan kuin
ydinvoima putsaa ruokapöytiämme. Tilanne on täysin kestämätön jo. Mutta yhä
vaan ydinrikolliset koettavat peittää tekosiaan suurelta yleisöltä. Tieto On
VALTAA, ja siksi sen kerryttämistä POLIISIviranomaiset kaikin keinoin
estävät!
____________________________________________________
941. ANTIAINEreaktori kaikki uusiksi.
Tiedejulkaisuissa kerrotaan miten mustan aukon tapahtumahorisontissa aine
saavuttaa valon nopeuden. On todella hämmästyttävää huomata miten laajasti
ydinfysiikassa todella tiedetään aineen gravitaatioviestien ja ties minkä
kahdeksi hajotetun fotoniparin vaihtavan y l i valonnopeudella
teleportaatiossaan polarisaatiosuuntiensa viestejä matkojen taa
reaaliajassa. Suomeksi sanottuna kaikki tyyni siis tapahtuu YLI valon
nopeudella! Siitä huolimatta reaktoreista ympäristöömme purkautuvan vaikka
nyt neutriinovuon toistuvasti ympäri maailmaa mitatun yli valon nopeutensa
ylittämistä pidetään "pyhän häpäisynä!"
Niinpä niin ne jotka tutkivat kvanttiydinfysiikkaa. Voivat vaan hämmästyen
todeta lukuisia tapauksia joissa valon nopeus on JO kiistatta totta. Jotta
totuuden tapahtumat toimisivat. Mutta kun ylikansallinen IAEA määrittää.
Ettei reaktoreistaan vuotavista mittaamatta jätetyistä neutronivoistaan saa
mitata kuin 10 %. Kukaan alan professoristakaan EI yksinkertaisesti uskalla
menettelyä kyseenalaistaa. Ei koska totuuksien myöntäminen kaataisi k o k o
ydinalan IAEA:n vuosikymmenien turvailluusiot hetkessä. Neutriinojen ja
lukuisten ydinreaktoreista tauotta vapautuvien muidenkin
säteilyenergiakvanttien mittaamatta jäämisen mekanismit on monet. Mutta
niiden kulut YLI valonnopeudella jättävät ne 100 % mittaamatta. Koska mikään
nykyisistä säteilymittari EI tunnista yli valonnopeuksia! Lue ja hämmästy:
http://kuvaton.com/k/YCjv.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCjv.jpg[/img]
-----
ANTIAINEreaktori.
Ydinreaktori jossa poltetaan U- 235 uraania. Perustuu tarkoitushakuiseen
harhautukseen. Todellisuudessa näitä ei ole edes olemassa! Reaktorissa
nimittäin tapahtuu oikeasti alkuaineen massojen katoaminen. Reaktori on
todellisuudessa ANTIAINEEN polttolaitos, jossa antiainetta ja ainetta
yhdistämällä tuotetaan kuolettavaa gammasäteilyn sekundäärisenergiaa.
Voidaan puhua "epävakaan palamalimiitin likaisesta antiainereaktioiden
voimalasta".
"Antimateria Wikipedia. Antimateria eli antiaine on ainetta, joka koostuu
antihiukkasista. Antihiukkasella on tavalliseen hiukkaseen nähden
vastakkainen sähkövaraus ja muut hiukkasfysikaaliset kvanttiluvut. Esim.
normaali vetyatomi koostuu protonista ja sitä kiertävästä elektronista, kun
taas antivety koostuu negatiivisesti varautuneesta antiprotonista ja
positiivisesti varautuneesta positronista. Joutuessaan kosketuksiin
normaalin hiukkasen kanssa sekä antihiukkanen että hiukkanen tuhoutuvat
annihilaationa tunnetussa reaktiossa ja molempien hiukkasten energiat
vapautuvat sähkömagneettisena säteilynä.
Annihilaatiossa vapautuva energia voidaan laskea kaavalla E=mc². Koska
valonnopeus, c, on hyvin suuri (299 792 458 m/s), vapauttaa pienikin määrä
antimateriaa annihiloituessaan varsin paljon energiaa. Kun gramma
antimateriaa ja gramma tavallista materiaa annihiloituvat, vapautuu
säteilynä eli noin 180 terajoulea energiaa. Vertailun vuoksi Hiroshimaan
pudotetussa atomipommissa vapautui "vain" 84 TJ (terajoulea) energiaa, eli,
kun 1 gramma antimateriaa ja 1 gramma materiaa kohtaavat, vapautuu energiaa
yli kaksinkertainen määrä Hiroshiman atomipommiin verrattuna."
Eräs tunnetuin reaktio perusydinvoimalassa kun 1 022 000eV gammasäde osuu
aineeseen. Se muuntuu kahdeksi 0,511MeV Massiseksi elektroniksi ja
antielektroniksi, positroniksi. Kun nämä aine ja antiaine
"parinmuodostusreaktiossaan" yhdistyvät ne muuntuvat valtavassa
antiainereaktioräjähdyksessään jälleen säteilyenergiaksi. Näistä
prosesseistaan perusydinvoimalat saavat merkittävän ison osan energiastaan.
Laskennallinen määrä on 3 % koko reaktorin tuotoista. Tullaan
oleellisimpaan. Eli siihen m i k s i STUK ja esim. IAEA ja
ydinturvaviranomaiset eivät halua kuulla hiiskaustakaan tällaisista satojen
maailman reaktoreissaan tapahtuvista kvanttiydinfysiikan tuntemista
prosesseista?
--
Antiaineenräjähdyksillä sähköä
Mietitään asiaa tarkemmin. JOS kouluissa ydinvoimalaa kutsuttaisiin sen
oikealla nimellä ANTIAINEREAKOREIKSI. Tunkisi esiin monta hämmästyttävää
piirrettä. Eikä pelkästään turvanormeissaan. STUK kertoo näennäisen
arvovaltaisesti tarkkailevansa k a i k k e a sitä mitä ydinvoimaloissa
maailmalla tapahtuu. Tukeutuen tietysti arvovallallaan elävään IAEA:n
ydinturvanormeihin. Mutta mitä on todellisuus, ja faktat verhojen taakse
osaavasti katsovien ammattilaisten silmiin?
Antiaine on reaktio jota ei hallita m i l l ä ä n tasoillaan. Prosessissa
vapautuvat gammafotonitkin lentelevät läpi metriluokan terässeinämien. Eikä
nykyisissä miiluissa olevat 20- 25cm paksut peltireaktorit suojaa moisilta
millään tasollaan!. Millä mekanismeilla kykenisivätkään suojaamaan. Koska
kyseinen antiaine syövyttää itsensä läpi kaikista tunnetuista
ainesseinämistä, kaikkein järeimmistä jaloteräksistä asti! Edes timantti ei
riitä! Aivan uskomatonta, ettei tätä salattua säteilyn tyyppiä voida pitää
edes arki- ilmassamme. Koska se tuhoaa hetkessä niin typet kuin hapet,
ionipuuroikseen ja hengittämämme kaasut katoavat kuin tyhjään kokonaan. Jopa
jäähdytyksessä muuntaa käytetyn veden raa' aksi energiafotonien infernoiksi.
Aina vaan pahemmalta näyttää. Ydinvoimaloitten reaktorit reikiintyvät
pesusienen kaltaiseksi huokosaineeksi saamastaan antiainepommituksesta
hetkessä. Mutta eivät tällaiset kylmäävät faktat ydinalaa kiinnosta pätkän
vertaa. Ai miksei? No ratkaisu on herttisen yksinkertaista. Ydinreaktorien
antiaineprosessi valtiosopimuksin vaan unohdetaan!. . Kuulitte aivan oikein.
Sitä EI edes vaivauduta opettamaan! Sen olemassaoloa EI edes myönnetä! Mitä
tulee antiaineen ns. "turvanormituksiin"? Niin seKIN on oksettavan
näppärästi vaan lakaistu maton alle. Dilemmaksi jota ei edes kerrota
missään! Niin opeteta ei, mutta kun ydinvoimaloissa standardisoidut
mittalaitteet e i v ä t edes saa tunnistaa antiainetta, ollaan tahallisen
ja erittäin laskelmoidun valtiorikollisuuksien ääressä.
No koska antiainetta ei voida nykyisten TLD- dosimetriaan mittarien
kivikautisuuden takia mitata. Niin kas näppärää. MITÄÄN TUNNETTUJA
TURVARAJAA EI VAAN OLE! Juu kyllä antiainesäteilyt toki tappaa ja tuhoaa
ydinvoimaloissa ja kauas niiden ympäristöönsä. Silti STUK, TEM , IAEA ei
vaivauduta ydinvoimaloita edes kertomaan ikinä missään paljonko niiltä
tauotta ryskii tätä antiainekuolemaa ympäristöönsä. Ai onko antiaine sitten
tuhoisaa? Niin antiaine on vaarallisin ja reaktiivisin aineen olomuoto
maailmanavaruuksissa. Joka tuhoaa k a i k e n kohtaamansa. Ja sellaisilla
voimakkuuksillaan jonka yli EI mikään tunnettu tuhoaine voi mennä!
--
FB. 04.04.2012. Silmu Hahtoranta toi on kyllä aika kuumottava juttu toi
antimateria ...
24 minuuttia sitten · En tykkääkään · 1
Arto Lauri Varsinkin kun IAEA kieltää, uhkailee ja painostaa, ettei asiasta
saisi julkisuuteen k u k a a n edes h i i s k u a! Poliiseilla taas
valvottavat yöt. Miettien miten koota kaatamani maito ahneille
ydinrikollisilleen jotka maksaa heille. . . .Onko siis näistä nähty ikinä
missään lehdistöissämme juttuja?. . .NiinPÄ! Jos hiukankaan juttujani
seuraatte, oivallatte m i k s i SUPO jahtaa mua näistä! IAEA:n ydinomerta ON
kestänyt 70v putkeen. Miten kukaan ydinalaltani voisikaan hyväksyä, että
tämä pitkä perinne murskautuisi yhden pahaisen vuotajan toimesta? Kyllä taas
Helsingin paateron yövalot polttaa ja palaa herrapiirien miettiessä, että
disinfotakko, tai "tappaa hiljaisuus" takaisin maahamme...!Näin SUPO ja
Vuojoen ydinturvat näitä käsittelee.. Ymmärrätte, mutta kun t a l t e e n ja
levitykseen!. . . Ennenkuin SUPO taas tännekin rantautuu kun lahoava valas
haisemaan!
5 minuuttia sitten · Tykkää
Silmu Hahtoranta jep eihän näistä asioista meille siviileille kerrota yhtään
mitään .....
-----------
Radiohullut foorumista 05.04.2012 +9% reaktoritehosta ANTIAINEIN.
________________________________
oh2jin kirjoitti:
Tämä valaisi asiaa ja Raijasivun ajatusmaailmaa paljon, hyvä kirjoitus.
Annihilaatio tapahtuu polttoaineessa, ei reaktorin rakenteissa.
Antimateriahiukkanen ollessaan massallinen partikkeli ei mene "aineen läpi".
Antifotoni (ja fotoni) kylläkin, mutta moderoidussa fissioreaktiossa ei
merkittävää määrää antifotoneita ymmärtääkseni synny. Ennenkuin tämä jatkuu
(kuten arvelen) sillä että rekatoreiden synnyttämä antimateria varastoituu
jonnekin, niin teroitettakoon ettei antimateria varastoidu ainakaan
maapallolla. Avaruudessa tosin on antimateriakeskittymiä.
- Just sardiinissa, että tällä kertaa tällainen "yritys/ kehitelmä". Kun
SUPO suoltaa e d e s näin näenäisajattelullaan. Niin ihan m y ö t ä t u n n
o s t a voin,. . .niin no hyvää hyvyytäni putsata harhojesi pöydät.)
- Antiaineen annihilaatio EI tapahdu toki sen enempää polttoaineessa, kun
tääsmällisemmin missään muuallakin. Annihiolaatiota tapahtuu kaikialla minne
reaktorista singonneet 1 022 000eV gammakvantit vaan ainespintoihin iskeytyy
mm. "parinmuodostuksiinsa"! Oli se Olkuiluodon mahakkaan Mokan nenäkarvassa
tai vaikka Ivalon Nilssin poron palleissa. TVO:n syytämiä gammakvantteja
kuin sinkoilee kuin auringon valofotoneja valon nopeudella kautta maamme.
- Antiaineen hiukkaset t o k i rikkovat minkä tahansa aineen tieltään. Esim.
elimistössäsi olevan hiilisidoksen murtamiseen tarvitaan naurettavan pieni
energia 11eV. Jolloin kudokseen tulee fyysinen reikä ja hiillen atomin
IONISOITUESSA se muuttuu kanavasäteilyn +.ionisoituneeksi kaasuksi ja
poistuu kudoksestasi. Sama energiakynnys vaikka raudallla on 8,7eV. Se mitä
et s e l k e ä s t i ymmärrä. On juuri tuo, energian siirto/
varastoituminen. Yksi 1MeV gammkvantti kykenee silpomaan reaktoripöntöstänne
1 000 000eV/ 8,7eV= 114 943kpl fyysistä rauta- atomia irti
valenssielektroniensa sidoksestaan p y s y v ä s t i! Se on kuule m e l k o
iso reikä tehtynä y h d e l l ä ainokaisella antiaineen positronin
iskentäenergiallaan! Toki antiaine poistaa mm. myös suoraan atomeja muuntaen
ne suoraan gammakvanteiksi, mikä on taas eri mekansimia.
- Eikö ole annihilaatioissa ja antiaineissa mielestäsi potkua? Perustuu
väitteesi mihin harhaasi? OL- 3 jos romuna ikinä käy on lähtöteholtaan siis
4 500MW. Tuosta tehostaan 3% tulee antiaineella. 0.03* 4 500MW= 135 000
000MW! Raakaa tappavaa annihilaation antiaineterrorismia ympäristöönsä! No 1
600MW reaktorista tämä kuitenkin edustaa mellevää 9% osuuttaan! Siinä jää jo
esim. Imatran kosken tehiot toiseksi! Älä siis kuule mulle ala
sisäministeriösissi!
- Antiaine t o k i varastoituu esim. tyhjiöön vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Mainitsemasi avaruus on antiainetta turpeanaaan juuri siksi. Mutta se mitä
taaskaan ET ymmärtänyt. Niin tai halua myötää on säteilylle elimellinen
"sekundääriluontensa". Säteilyn e n e r g i a t muuntuu ja varastoituu
todella moniin eri tapoihinsa! Kvadupoolimomentti lauritsenin kuorimllissa
on v a i n eräs tapa varastoitua neutronien spinhyrrään. Minäkin tiedän
pitkälti yli 50 erilaista tapaa varastoida säteilyn jälkeensä jättämiä
energioitaan. Kanavasäteily, ionisaatio, isomeerivireet, hilavirheet. . .You
name it.. Klassisin tapa on ylipäätään varastoida säteilyn virtiloja
atomiin, esim elektronikuoriinsa a l l e kvantittumistasonsa. Jossa
tilassaan röntgenkvantti lähtee kvantittuen varastostaan irti kun atomi saa
"hiukan lisää" säteilyä itseensä. Tähän perustuu vaikka kuulu gammaava US-
NAVY:n hafnium 178 lentokonereaktori.
------
Tunneloitumisilmiö
*Eräs klassinen nykyfysiikan malli, jossa valon nopeus ylitetään, mystisen
ilmiön nimi on tunneloituminen. Tapahtuman ymmärtäminen "klassisella
mekaniikalla" on mahdotonta. Koska fyysikkojen on käytännön kokeittensa
todistamana ollut p a k k o hyväksyä tilanteet joissa jopa suhteellisen
massiiviset ainespalat. Kuten vaikka (9,411928 MeV) affasäteilyn heliumydin
on nyt tässä atomin sisässä. Mutta välittömästi seuraavaksi sen mitataan
olevan atomin ulkopuolella ohittaen atominsa elektronipilvet tuosta vaan.
* Ilmiö on niin kiinnostava juuri sen takia, että useiden fyysisen hiukkasen
tiedetään kykenevän muuntautuen kulkemaan hetken aikaa "muissa"
ulottuvuuksissaan, eikä vuorovaikutusta normaalin 3D tilamme ulottuvuuksien
ja ajan kanssa silloin täysin ole. Fotonit, gravitonit, elektronit,
neutriinot kykenevät tähä. Kun siihen kykenee j o p a alffaytimen massaydin
2 protonia ja 2 neutronia tuosta vaan puhutaan Columbin vallin
ylityksestään. Täysin käsittämättömäksi tilanne menee kun laskennallisesti
alfalta pitäisi tuossa mennä 25MeV energiaa. Mutta Pekka Jauhon kirjassa"
Atomi ja ydinfysiikka" s.237 mukaan siihen menee v a i n 11MeV.
Nykyinen ydinfysiikka vaikenee eikä osaa konkretisoida mistä oikeasti on
kyse. Nyt pätkä Wikipediasta:
"Tunneli-ilmiö Wikipedia. Aaltopaketti kääntyy suurimmaksi osaksi
potentiaalivallista takaisin, mutta osa tunneloituu vallin läpi.
Tunneli-ilmiö eli tunneloituminen on kvanttimekaaninen ilmiö, jonka vuoksi
hiukkanen voi tietyllä todennäköisyydellä läpäistä potentiaalivallin, jonka
ylittämiseen sillä ei klassisen fysiikan mukaan olisi riittävästi energiaa.
Klassisen fysiikan mukaisena analogiana voidaan ajatella palloa, joka vierii
maata pitkin paikassa, jossa on tietyn suuruinen kohouma. Jos pallon
liike-energia ennen sen saapumista kohouman kohdalle on suurempi kuin sen
potentiaalienergia kohouman huipulla eikä kitkaa tarvitse ottaa huomioon,
pallo ylittää kohouman. Muussa tapauksessa näin ei tapahdu, vaan se kääntyy
takaisin tulosuuntaansa.
Sen sijaan kvanttimekaniikassa hiukkasen käyttäytymistä on kuitenkin
tarkasteltava aaltofunktion ja sitä kuvaavan Schrödingerin yhtälön avulla.
Hiukkaseen vaikuttavat sähkömagneettiset ja eräissä tapauksissa myös vahva
vuorovaikutus, jotka saavat aikaan, että ollessaan tietyllä alueella sillä
on suurempi potentiaalienergia kuin muualla. Tällaista aluetta sanotaan
tavallisesti potentiaalivalliksi.
Tunneli-ilmiö esiintyy elektroneilla eräissä puolijohdelaitteissa kuten
tunnelidiodissa. Tunneli-ilmiön vuoksi sähkövirta kulkee myös kahden
suprajohtavan kappaleen välissä olevan ohuen eristeen läpi, mitä sanotaan
Josephsonin ilmiöksi.
Tunneli-ilmiöön perustuu myös alfahajoaminen. Alfahiukkasen
potentiaalienergiaan vaikuttavat toisaalta atomiytimessä nukleonien välillä
vaikuttava vahva vuorovaikutus, toisaalta positiivisesti varautuneiden
hiukkasten välillä vaikuttava sähköinen poistovoima. Näiden
yhteisvaikutuksesta hiukkasen potentiaalienergia ensin kasvaa sen
etääntyessä ytimestä mutta alkaa sitten nopeasti laskea sen päätyessä vahvan
vuorovaikutuksen vaikutusalueen ulkopuolelle, joten ytimen ympärille
muodostuu potentiaalivalli. Aiheesta:
http://kuvaton.com/k/YCht.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCht.jpg[/img]
-----
Etusivu foorumi. 07.04.2012
Cosmind. Höpönpöpön. Kukahan niitä heliumytimiä on ollut kellottamassa,
millä nopeudella ne menevät minne menevätkään? Yhden ytimen paimentaminen on
sellainen urakka, että jää tekemättä. Kun yksi ydin poistuu jostakin ja
jonnekin ilmestyy samaan aikaan ydin, se voi vallan hyvin olla aivan eri
ydin.
* Kuten kaksoisrakokokeen elektronien YLI valonnopeasta tiedonvaihdosta onko
rakoja 1 vai 2 tiedämme. Jotta siroavat oikealla tiedollaan eri lailla. Tai
halkaistun fotonien vaihtaessa polarisaatiodataa toisilleen. On kyseessä
näissäkin teleportaatiokokeissa AINA yli valonnopeat reaktiot.)
-----
Kvanttimekaniikassa Nämä hiukkaset, joilla on hyvin pieni todennäköisyys,
tunneloitua toiselle puolelle, ylittäen rajan esteen. Tässä pallo voisi
tietyssä mielessä lainata energiaa ympäristöstään ja tunnelin seinään
osuessaan tai kaatuessa yli mäen, maksaa se takaisin tekemällä heijastuen
itsestään elektroniin enemmän energiaa kuin se muuten olisi ollut
mahdollista. [8]
Ero tulee käsittelyn aineen kvanttimekaniikkassa olevan ihmiskäsityksen
eroista aaltojen ja hiukkasten luonteista. Eräs tulkinta tämän
kaksinaisuudesra liittyy Heisenberg epävarmuus periaatteeseen, joka
määrittelee rajan sille, kuinka tarkasti asentoon ja liikemäärään, joiden
hiukkaskoko on tunnettu keskitytään samanaikaisesti.
* Mielenkiintoinen näkemys tässä tulkinnassa on Malenkan kuorimallista
tuttu idea. Että esimerkiksi kaksi neutronin spinhyrrän energiaa tai vaikka
useampikin voi "hetkellisesti" varastoitua ja fokusoitua yhteen
alkeishiukkaseen muilta! Jolloin energia kykenee "varastamalla"
kvantittumaan reaktioksi asti. Tämä siis selittää "osaa". Muttei
luonnolisesti valon nopeuden ylittymistä, joka on toki keskeisintä ilmiössä.
-------
ESS Pulinanurkka helmiä 04.2012
Kosmos Viestin otsikko: Re: * Tunneloitumisilmiöstä.*Lähetetty: 06.04.2012
22:20
Viestit: 5082 Tunneloitumisilmiötä on vaikea ymmärtää.
Luen parhaillaan Anton Zeilingerin kirjaa, Fotonien tanssi. Onko
lomittuneiden hiukkasten kaukovaikutus vielä kummallisempi. Siinä ei ole
aikaviivettä ollenkaan. Vaikutus on välitön.
Einsteinin kauhistelema aavemainen kaukovaikutus on todellinen ja maailma
kerrassaan erilainen kuin arkijärki kertoo.
* Huippumielenkiintoista asiaan kuuluvaa palautetta, thanks! Niin joo..
kyseessä lienee gravitoneihin perustuva casimirefektin ja "gravitonilinkkien
resonanssin" välittämästä. Kuten korostit v ä l i t t ö m ä s t ä tuttuun
tyyliin yli valonnopeasta vuorovaikutuksesta. Pitääkin tutkia asiaasi
tarkemmin.
-----
Paranormaaliblogin satoa 10.04.2012
Ilmoita tämä viestiVastaa lainaamalla Re: -- Tunneloitumisilmiö.--
Kirjoittaja portinetsija197 » 11 Huhti 2012, 13:34
Valohan kyllä pystyy kulkemaan valon tyhjiönopeutta nopeammin mutta
informaatio ei siirry valon tyhjiönopeutta nopeammin kuten Aqua vitae
taisikin mainita. Tuo ristiriita selittyy tietenkin sillä että vain osa
valopulssista on liikkunut niissä tapauksissa jossa valon tyhjiönopeus on
ylitetty tuota nopeammin. Einsteinin suhtellisuusteoria ei tietenkään kiellä
valoa liikkumasta tyhjiönopeuttaan nopeammin vaan se kieltää informaatiota
siirtymästä valon tyhjiönopeutta nopeammin.
*Thanks Portinetsijä 197. Mielenkiintoista huomata, että j o p a siis
valofotonien t i e d e t ä ä n kulkevan tietyissä olosuhteissa valoa
nopeammin. Kuten italiassa mitatut neutriinotkin siis... Niinpä NIIN! Kuten
tiedämme SÄTEILYenergiakin On fotonointia. Sopiikin kysyä miten tätä valoa
nopeampaa "säteilyfotonointia" sitten luulotellaan mitattavan IAEA:n
alkeellisin laittein jotka tunnetusti eivät mittaa yli valonnopeita! Nyt
alkaa selkeästi ydinalan vuosikymmenet salaamien salaisuuksien taustat
aukeamaan valheineen kaikkineen. Kansalainen joka näitä lukee alkaa m y ö s
tajuamaan m i k s i yli valonnopeus on näin totaalinen TABU!
------
Kuplivat reaktorisisäilöt
Ydinyhtiöt, kuten TVO Posiva konsortio esittävät taltioivansa KiiNTEÄT
ydinjätteensä hentoisiin kuparipullosiinsa. Mielikuvana onkin näin tarkoin
johtaa massoja ja kvanttiydinfysiikkaa tuntevammat myötään harhojensa
kivipoluille. Mielikuva raskaana maan syvyyksissä lepäävistä
kiintometalleista ei voisi olla vääristyneempi kuin mitä IAEA:n tarkoin
salaamat faktat aiheesta on. Nyt puhutaan ihmisille vastentahtoisista
vaikeammin ymmärrettävistä radioaktiivisten aineitten "luonteennomaisimmista
hajoamissarjoista". Siitä mitä todellisuudessa Olkiluodon Onkaloissa
tapahtuu kun ilman jäähdytystä jääneet punahehkuiset uraanijätetangot
alkavat ensitöikseen kuplien kaasukiehuttaa vettä pintaan hetkessä.
Varsin pian kupariset pullot ovat säteilyerosoineet muutamissa
vuosikymmenissä kupariset kaasupannusensa myös puhki. Ruotsin koetuloksin ja
Uudenmaan kenttäkokein millin vauhtia vuodessa kuparisyöpymää
sulffidibakteeritoimin, eli kestot 50v maksimissaan. Tai 100kpl Posivan
koepullosta vuotivat JO uusina valmiina kaasut pellolle! Toisaalta
uraanijätteen kehittämä satojen asteiden kuparit sulattavana jo lämpönä
Olkiluodon kallio- onkaloissa puhkoen pulloset hetkissä. Vapaasti
kuplittamaan kaiken sisuksistaan kaasuksi ilmakehäämme kansaa tappamaan.
Mutta enemmittä puheitta ensin kirpaiseva kooste aiheesta Ja perään sen
keskeinen tietolähdelisä hajoamissarjoineen:
(12.4.2012 Uupsista SUPO pistänyt paskaksi mun käyttämän k o k o Kuvaton
palvelimen. Olin siis laittanut taas jotain heille liian todenmukaista.)
http://kuvaton.com/k/YCVh.jpg
[img]
http://kuvaton.com/k/YCVh.jpg[/img]
--
Toriumsarja (4n-sarja)
Toriumsarjaan kuuluvat seuraavat nuklidit.[1] Taulukossa kirjain 'a'
tarkoittaa juliaanista vuotta (365,25 vuorokautta).
nuklidi hajoamistapa puoliintumisaika luovutettu energia, MeV hajoamistuote
232Th a 1,405·1010 a 4,081 228Ra
228Ra ß- 5,75 a 0,046 228Ac
228Ac ß- 6,15 h 2,124 228Th
228Th a 1,9116 a 5,520 224Ra
224Ra a 3,6319 d 5,789 220Rn
220Rn a 55,6 s 6,404 216Po
216Po a 0,145 s 6,906 212Pb
212Pb ß- 10,64 h 0,570 212Bi
212Bi ß- 64,06 %
a 35,94 % 60,55 min 2,252
6,208 212Po
208Tl
212Po a 299 ns 8,955 208Pb
208Tl ß- 3,053 min 4,999 208Pb
208Pb . stabiili . .
--
Radiumsarja (4n+2 -sarja)
Uraani- eli radiumsarjaan kuuluvat seuraavat nuklidit:[1]
nuklidi hajoamistapa puoliintumisaika luovutettu energia, MeV hajoamistuote
238U a 4,468·109 a 4,270 234Th
234Th ß- 24,10 d 0,273 234Pa
234mPa ß- (noin 0,16 % muuttuu vakaampaan muotoon 234Pa, jonka
puoliintumisaika on 6,70 h) 1,17 min 2,197 234U
234U a 245500 a 4,859 230Th
230Th a 75380 a 4,770 226Ra
226Ra a 1602 a 4,871 222Rn
222Rn a 3,8235 d 5,590 218Po
218Po a 99,98 %
ß- 0,02 % 3,10 min 6,115
0,265 214Pb
218At
218At a 99,90 %
ß- 0,10 % 1,6 s 6,874
2,883 214Bi
218Rn
218Rn a 35 ms 7,263 214Po
214Pb ß- 26,8 min 1,024 214Bi
214Bi ß- 99,98 %
a 0,02 % 19,9 min 3,272
5,617 214Po
210Tl
214Po a 0,1643 ms 7,883 210Pb
210Tl ß- 1,30 min 5,484 210Pb
210Pb ß- 22,3 a 0,064 210Bi
210Bi ß- 99,99987 %
a 0,00013 % 5,013 d 1,426
5,982 210Po
206Tl
210Po a 138,376 d 5,407 206Pb
206Tl ß- 4,199 min 1,533 206Pb
206Pb - stabiili - -
--
Aktiniumsarja (4n+3 -sarja)
Aktiniumsarjaan kuuluvat seuraavat nuklidit:[1]
nuklidi hajoamistapa puoliintumisaika luovutettu energia, MeV hajoamistuote
239Pu a 2,41·104 a 5,244 235U
235U a 7,04·108 a 4,678 231Th
231Th ß- 25,52 h 0,391 231Pa
231Pa a 32760 a 5,150 227Ac
227Ac ß- 98,62 %
a 1,38 % 21,772 a 0,045
5,042 227Th
223Fr
227Th a 18,68 d 6,147 223Ra
223Fr ß- 21,8 min 1,149 223Ra
223Ra a 11,43 d 5,979 219Rn
219Rn a 3,96 s 6,946 215Po
215Po a 99,99977 %
ß- 0,00023 % 1,781 ms 7,527
0,715 211Pb
215At
215At a 0,1 ms 8,178 211Bi
211Pb ß- 36,1 min 1,367 211Bi
211Bi a 99,724 %
ß- 0,276 % 2,14 min 6,751
0,575 207Tl
211Po
211Po a 516 ms 7,595 207Pb
207Tl ß- 4,77 min 1,418 207Pb
207Pb . stabiili . .
--
[muokkaa]Neptuniumsarja (4n+1 -sarja)
Neptuniumsarjan nuklideista vain Bi-209 ja Tl-205 esiintyvät luonnossa.
nuklidi hajoamistapa puoliintumisaika luovutettu energia, MeV hajoamistuote
241Pu ß- 14,4 a 0,021 241Am
241Am a 432,7 a 5,638 237Np
237Np a 2,14·106 a 4,959 233Pa
233Pa ß- 27,0 d 0,571 233U
233U a 1,592·105 a 4,909 229Th
229Th a 7,54·104 a 5,168 225Ra
225Ra ß- 14,9 d 0,36 225Ac
225Ac a 10,0 d 5,935 221Fr
221Fr a 4,8 min 6,3 217At
217At a 32 ms 7,0 213Bi
213Bi a 46,5 min 5,87 209Tl
209Tl ß- 2,2 min 3,99 209Pb
209Pb ß- 3,25 h 0,644 209Bi
209Bi a 1,9·1019 a 3,14 205Tl
205Tl . stabiili .
--------