Yksinkertaisuuden ylistys
Väinö Louekari
rungoissani on sama objektiivin kiinnitys joten lasitavaraa minulla oli
jo valmiiksi. Runko on nykymittapuun mukaan hyvin pelkistetty ja
yksinkertainen, valo toki mitataan objektiivin läpi ja käyttöaukolla
mutta vain keskustapainotteisesti: ei lohkomittausta, ei edes
pistemittausta. Automaattitarkennusta tai motorisoitua filminsiirtoa ei
tietenkään ole, ei myöskään DX-koodausta. Valotusmoodeja – tai miksi
niitä nyt kutsutaan – on tasan yksi: käsisäätö. Etsimessä näkyy aukko,
valittu aika ja valotusmittarin ilmaisema aika, ei mitään muuta.
Primitiivinen kapistus siis.
Runko on nykymittapuun mukaan suuri ja painava, se on kokonaan
metallia. Vaakasuuntaan kulkeva suljin on mekaaninen, toisin sanoen
ainoastaan valonmittaus on riippuvainen sähköstä. Lisäominaisuuksia on
tasan kaksi, objektiivin himmentäminen käyttöaukolle ja peilin
lukitseminen ylös.
Paradoksaalisesti kameran yksinkertaisuus näyttää tekevän sillä
kuvaamisesta helppoa ja vapauttavaa. Kamera ei tee mitään päätöksiä
puolestani, siinä ei ole giljoonaa valotusohjelmaa jotka toimivat sumean
tai jonkin muun logiikan mukaan. Minun ei tarvitse aprikoida
tarkennuspisteen siirtoja tai miettiä ei valonmittaustapojen välillä.
Riittää että ymmärrän miten tuo keskustapainotteinen mittaus toimii.
Aukko optiikan kehältä ja aika kiekolta ja naps, siinä se on. Tällainen
yksinkertainen tekniikka ei pääse kuvaajan ja kuvaamisen väliin ja
niinpä minulle tulee – toki aivan subjektiivinen – tunne vapaammasta
kuvaamisesta.
Toki kehitys kehittyy ja uusin teknologia on aina hienoa. Huomaan
kuitenkin että en oikeastaan välttämättä tarvitse uudempien runkojeni
automaattitarkennusta, sähköä siirtämään filmiä, huippunopeita
suljinaikoja tai useampia valotustapoja. Ilman pistemittaustakin homma
näyttää toimivan.
Tällainen raportti käänteisestä teknologiahuumasta, nyt ulos kuvaamaan,
hieno auringonpaiste.
Väinö Louekari
Lassi Hippeläinen
> ... Huomaan
> kuitenkin että en oikeastaan välttämättä tarvitse ...
> useampia valotustapoja. Ilman pistemittaustakin homma
> näyttää toimivan.
Nykyisillä filmeillä (paitsi dialla) on niin iso valotusvara, että
valotusmittaria ei enää tarvita. Olen kuvannut kesäpäivästä kapakkaan
Kiev 3B:llä, ja kuvista on tullut kelvollisia. Riittää, että muistaa
muutaman standardivalaistuksen:
- LV15 aurinkoinen päivä
- LV11 pilvinen päivä
- LV7 näyteikkuna, urheilukenttä
- LV3 katuvalot, tunnelmointi
- LV-1 täysikuu
Sitten vain laskemaan päässä ensin EV-arvo filmin nopeudesta, ja sitten
aukko-aika-yhdistelmä.
-- Lassi
Väinö Louekari
Jep, käyhän tuo noinkin, ainakin mustavalkoiselle. Aikoinaan pystyin
ulkona näkemään valon aukon tarkkuudella, sisätiloissa en siihen oikein
oppinut. Voisi tietysti alkaa harjoitella uudestaan vaikka dialle kyllä
mielellään valottaisi täsmällisesti.
Väinö
Juha Juntunen
news:XcYKf.142$A%6....@read3.inet.fi...
> yksinkertainen, valo toki mitataan objektiivin läpi ja käyttöaukolla mutta
> vain keskustapainotteisesti: ei lohkomittausta, ei edes pistemittausta.
> Automaattitarkennusta tai motorisoitua filminsiirtoa ei
Olen aina oikeastaan ollut sitä mieltä, että mitään muuta kuin
keskustapainotteinen mittaus ei oikeasti tarvita. Ennustettavuus on melko
täydellinen ja vähän kokemusta mukaan sopivien kompensaatioiden
päättelemiseksi, niin onnistuu aina.
Jonkinlaisesta pistemittauksesta on toki useassa tilanteessa hyötyä, mutta
sen käyttöön taas menee enemmän aikaa...
E O Jantti
Juha Juntunen írta:
Mielestäni keskimäärin parhaat tulokset voi saavuttaa
keskustapainotteisella valonmittauksella, jossa painotus on
suurinpiirtein samanlainen kuin esim. muutamissa vanhoissa N:llä
alkavissa ja päättyvissä rungoissa :) Eikä sellainen
"puoliautomaattisuuskaan" (s.o, aika-automatiikka) ole pahitteeksi,
kunhan vain jää täysi vapaus käyttää vaihtoehtoisesti
täydellistä käsivalintaa. Kaiken maailman hämäräperäiset
matriisi-risti-huuhaamittaukset tuntuvat pikemminkin nippelihulluuden
esiasteelta...
Velimatti Ollilainen
hei - pistänpä minäkin lusikkani tähän soppaan.
Kyllä kai eri kuvaajilla on erilaisia tarpeita kameroiden
ominaisuuksista. VK:lle manuaalirunko on sopiva ja hyvä mutta joku muu
kaipaa muita ominaisuuksia. Onhan manuaalirungossa monta hyvää puolta
mutta "ennen oli kesätkin lämpimiä ja aurinkoisia ja talvella oli aina
paljon lunta..."
Minä en omassa kuvaamisessa mitenkään haikaile 70'-luvun kameroiden
perään vaan ainakin minulle uusista ominaisuuksista on ollut vain
pelkästään hyötyä (patterien/akkujen kulutusta lukuunottamassa). Kyllä
sumeasta logiikasta ja muusta nykytekniikasta on ollut todella suuri
apu. Onhan valotus- ja tarkennusautomatiikka kehittynyt aivan huikeasti
Kokeile joskus kuvata dialle vastavaloon puiden latvojen yläpuolella
hyönteisiä saalistamassa olevaa nuolihaukkaa ... Kymmenen tai
viisitoista rullaa väärin valottunutta epätarkkaa ruutua ei anna
tunnetta vapaammasta kuvaamisesta. Digille saa vielä tallennettua kuvaa
tilanteissa, joissa filmikuvaaja jää vaan ilman. Vielä kun olisi tilillä
riittävästi euroja vaihtaa kunnolliseen digirunkoon, niin...
Mutta kukin kuvaa tavallaan ja omia kohteitaan ja on onnellinen siitä.
Pääasia on että kuvaa.
/vm ollilainen
Väinö Louekari
Näinhän se juuri on, kukin taaplaa tyylillään tai kuten vanha
saksalainen sananlasku sanoo "Elää ja antaa Lassen elää." tai jotakin
sinne päin. Toisen kohteet ja kuvaustapa ovat sellaisia että kuvaamista
helpottavat uudet ominaisuudet, ehkä ne peräti mahdollistavat
uudenlaista kuvaamista kuten esimerkissäsi kerrot. Silloin tekniikka on
todella hyödyllistä ja palvelee kuvaamista kuten sen on hyvä tehdäkin.
Tilanteesi on siis hyvä.
Joku toinen taas ei uusista hienoista ominaisuuksista tarvitse kuin
pienen osan eikä ehkä pidä tarpeellisena tekniikan perusteita opetella
eikä ole niistä kiinnostunut. Hänenkin tilanteensa on hyvä jos hän saa
kuvistaan ja kuvaamisestaan irti sen mitä hakee. Hänellä vain on
sanoisinko käyttämätön tekninen reservi, mistä hän on hieman maksanut
ylimääräistä, mutta se ei liene vakava haitta.
Omassa tapauksessani tuo tekniikan karsiminen (koska oma kuvaustapani ja
kohteeni eivät esimerkiksi sinulle tärkeitä ominaisuuksia välttämättä
tarvitse) tuntuu ainakin nyt tekevän kuvaamisesta vapaampaa ja
mielekkäämpää. En hetkenkään vertaa väitä että saman tulisi päteä
kenenkään toisen kohdalla, kokemus on täysin subjektiivinen.
Ylläolevasta voisin ehkä johtopäätöksenä ehdottaa että jos oma
kuvaamistapa ja kohteet ovat jonkinlaisessa tasapainossa käytettävän
tekniikan kanssa (ja tekniikkaa voi siis olla monenlaista ja vähän tai
paljon) on tilanne siltä osin hyvä. Niiden välinen epätasapaino
(sanotaan ääriesimerkkinä nyt vaikka kuvata jääkiekkoa 18x24 koon
palkkikameralla) voi tuottaa teknisiä tai, miten sanoisin,
ajatuksellisia vaikeuksia. Niin että tekniikan vangiksi voi jäädä
kummassakin mielessä ja että sekä alhainen että korkea tekniikan taso
voivat molemmat - kuvaajasta riippuen - olla oikeita ja soveliaita.
Eläköön tietoisen valinnan mahdollisuus.
Väinö Louekari
Timo Hartikainen
"Väinö Louekari" <vaino.l...@pp.inet.fi> kirjoitti viestissä
news:XcYKf.142$A%6....@read3.inet.fi...
> Ostin jokin aika sitten noin 30 vuotta vanhan kinorungon. Uusissa
> rungoissani on sama objektiivin kiinnitys joten lasitavaraa minulla
oli
Heitän arvauksen, että kyseessä on Pentax KX, tai voi kai se olla k1000.
No oli tuo tai ei, itselläni on edelleen kovassa käytössä KX.
Timo
Väinö Louekari
Väinö Louekari
Olli
>> Ostin jokin aika sitten noin 30 vuotta vanhan kinorungon. Uusissa
>> rungoissani on sama objektiivin kiinnitys joten lasitavaraa minulla
> oli
>
> Heitän arvauksen, että kyseessä on Pentax KX, tai voi kai se olla k1000.
> No oli tuo tai ei, itselläni on edelleen kovassa käytössä KX.
Vähän samoista syistä kuvasin aikanansa Pentax ME Superilla, ja kuvasin
kauan, vaikka sitä piti joskus korjailla. Eipä ollut paljoa säätämistä:
minä säädin aukon, automaatti ajan, ja sitä sitten vähän kompensoitiin
jos tuntui tarpeelliselta. Yksinkertaisuutta tämäkin, vaikka oli
ensikädessä automaattirunko ja Väinön manuaalinen. Me Super oli minulle
kaikkien aikojen ykkösrunko. Vieläkin se herättää halun tarttua kiinni
ja kuvata, vaikka möin omani ajat sitten enkä enää rupea erikseen
skannailemaan filmiä.
Olli
Lassi Hippeläinen
> ... Onhan valotus- ja tarkennusautomatiikka kehittynyt aivan huikeasti
> Kokeile joskus kuvata dialle vastavaloon puiden latvojen yläpuolella
> hyönteisiä saalistamassa olevaa nuolihaukkaa ... Kymmenen tai
> viisitoista rullaa väärin valottunutta epätarkkaa ruutua ei anna
> tunnetta vapaammasta kuvaamisesta.
Manuaalisella kameralla sekä tarkennus että valotus olisivat osuneet
oikeaan. Kumpikin on ennakoitavissa.
-- Lassi
Velimatti Ollilainen
kohtaavat ilmassa aina mielestäsi samassa paikassa? Parin vuoden
takaiseen vuoden luontokuvaan lentävästä kaakkurista paloi kertomuksen
mukaan tuhansia digiruutuja. Sinä olisit siis kuvannut sen noin vaan
ennakoiden?
No, ei tästä enempää
/vm ollilainen
Lassi Hippeläinen
> Lassi Hippeläinen wrote:
>> Velimatti Ollilainen wrote:
>>
>>
>>>... Onhan valotus- ja tarkennusautomatiikka kehittynyt aivan huikeasti
>>>Kokeile joskus kuvata dialle vastavaloon puiden latvojen yläpuolella
>>>hyönteisiä saalistamassa olevaa nuolihaukkaa ... Kymmenen tai
>>>viisitoista rullaa väärin valottunutta epätarkkaa ruutua ei anna
>>>tunnetta vapaammasta kuvaamisesta.
>>
>>
>> Manuaalisella kameralla sekä tarkennus että valotus olisivat osuneet
>> oikeaan. Kumpikin on ennakoitavissa.
>>
>> -- Lassi
>>
> ai jaha - oletko nyt ihan tosissasi? Nuolihaukka ja sudenkorento
> kohtaavat ilmassa aina mielestäsi samassa paikassa?
Kannattaa keskittyä vain niihin syöksyihin, jotka osuvat ennalta valitun
tarkennusalueen sisälle. Jos ne ovat puiden latvojen korkeudella, alue on
melko laaja, ellei käytä todella pitkää polttoväliä.
> Parin vuoden
> takaiseen vuoden luontokuvaan lentävästä kaakkurista paloi kertomuksen
> mukaan tuhansia digiruutuja. Sinä olisit siis kuvannut sen noin vaan
> ennakoiden?
Kuinkahan moni niistä kuvista oli automaatin väärin tarkentamia?
Tilannekuvaus moottoriperällä on tuhlausta, mutta nykyisillä digikameroilla
se ei enää maksa juuri mitään. Vastuu onnistumisesta on siirretty
kameralle. Mutta eihän kamera osaa arvata oikeaa etäisyyttä, kun se ei
etukäteen tiedä, minkälainen kuvasta pitäisi tulla.
Kaakkuri voi lentää millä tahansa etäisyydellä. Se on eri probleema kuin
puunlatvoihin tähtäys. Silti soveltaisin samaa ajatusta. Ensin mietitään
rajaus, eli valitaan polttoväli ja etäisyys. Sitten asetetaan tarkennus
sekä valotus ja jäädään odottamaan tilaisuutta. Laukaisinta ei paineta,
ennenkuin tulee aihetta.
-- Lassi