Harrastajan kehittyminen valokuvaajana
Mikko Tapani Reinikainen
polkemiskeskustelusta sain innoituksen miettiä, voisiko aihetta
lähestyä rakentavammalla tavalla. Tässä mietteitäni siitä, miten
valokuvauksen harrastaja voi kehittää itseään.
- Intohimo -
Todellista kehittymistä ei tapahdu tai se on hidasta, jos aiheeseen
suhtautuu välinpitämättömästi. Kuten kaikessa toiminnassa, myös
valokuvauksessa hyvät tulokset ja kehittyminen uudelle tasolle vaatii
paneutumista, omistautumista ja motivaatiota.
Kysymyksiä: Miksi harrastan valokuvausta? Mikä valokuvauksessa on
tärkeää? Miten haluan kehittyä valokuvaajana?
- Tieto -
Valokuvaukseen liittyy paljon aihepiirejä, joiden tietämyksestä on
hyötyä. Perussivistystä on hyvä kartuttaa esimerkiksi
valokuvausteknisistä asioista, kuvaamistekniikoista, kuvan
konventioista ja valokuvauksen historiasta. Näiden lisäksi on myös
hyödyllistä hankkia syvällistä tuntemusta kuvaamisensa kohteista.
Kirjastosta ja Internetistä löytyy paljon luettavaa, mutta ei kannata
jumittua valokuvauksen käsikirjoihin ja kameravertailusivustoihin.
Monenlaisten valokuvien katsomisesta ja analysoinnista on myös hyötyä.
- Fokus -
Kukaan ei voi olla kaikkien valokuvauksen erityisalojen osaaja
(esim. muotikuvaus, tuotekuvaus, hääkuvaus, eläinkuvaus, sotakuvaus,
taidekuvaus, koulukuvaus, ilmakuvaus, vedenalaiskuvaus,
mikroskooppikuvaus, suurnopeusvalokuvaus, bändikuvaus jne.)
Kannatta miettiä, mitkä ovat omat kiinnostuksen kohteet ja keskittyä
niihin. Kaikenlaista voi toki kokeilla, mutta määrätietoista itsensä
kehittämistä varten täytyy päättää jokin suunta tai suunnat, joihin on
menossa.
- Tekeminen -
Opiskelu ja haaveilu eivät riitä. Kannattaa tarttua toimeen ja tehdä
niitä asioita joita haluaa. Tämä vaatii aikaa ja panostusta, mutta
paremmaksi valokuvaajaksi ei tulla itsestään. Ei kannata passiivisesti
odotella tilaisuutta valokuvaamiseen, vaan itse miettiä ja järjestää
sellaisia.
Jos aikataulu tuottaa ongelmia, voisiko valokuvauksen yhdistää muihin
harrastuksiin tai ystävien ja perheen kanssa olemiseen? Lähipiirin
tuki harrastukselle on tässä hyödyksi.
- Tekniikka -
Nykyään riittävät välineet valokuvauksen harrastamiseen ovat jokaisen
ulottuvilla. Halvimmillaan voi aloittaa vanhalla käytetyllä
filmikameralla ja itse vedostetulla mustavalkofilmillä tai halvalla
käytetyllä digipokkarilla.
Tässä oman fokuksen miettimisestä on paljon hyötyä. Ei kannata satsata
vähiä rahoja sellaisiin teknisiin vempeleisiin, joita oikeasti ei
tarvitse. Jätä pitkä tele ostamatta, jos et ole tosi kiinnostunut
lintujen kuvaamisesta.
Valoisaa kevättä,
- Mikko Reinikainen
jaakko
Lisäisin listaasi vielä katselemisen.
- ympäristön havainnoiminen
- ihmisten katselu
- kuvien katselu aina ja kaikkialla
- valon katseleminen
--
kirjoitti,
Jaakko
o~
(___/___)
/
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
http://www.avokanootti.info/
http://www.meridianx.fi/jaakko/jaakko.html
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Janne Pyykkö
> Kysymyksiä: Miksi harrastan valokuvausta? Mikä valokuvauksessa on
> tärkeää? Miten haluan kehittyä valokuvaajana?
Tuli mieleen tästä. Minä en "harrasta valokuvausta". Harrastan kyllä
niitä asioita, joita (joskus) valokuvaan. Valokuvaus on vain lisäke, ei
mikään pääjuttu.
En myöskään sano harrastavani näppäimistön näpyttelyä tai kirjainten
kirjoitusta (kalligraafikot erikseen).
-Janne
Lassi Mäkelä
>
> Nykyään riittävät välineet valokuvauksen harrastamiseen ovat jokaisen
> ulottuvilla. Halvimmillaan voi aloittaa vanhalla käytetyllä
> filmikameralla ja itse vedostetulla mustavalkofilmillä tai halvalla
> käytetyllä digipokkarilla.
>
> Tässä oman fokuksen miettimisestä on paljon hyötyä. Ei kannata satsata
> vähiä rahoja sellaisiin teknisiin vempeleisiin, joita oikeasti ei
> tarvitse. Jätä pitkä tele ostamatta, jos et ole tosi kiinnostunut
> lintujen kuvaamisesta.
Nyt eletään parempaa aikaa kuin Suomessa koskaan. Teknisiä laitteita on
enemmän kuin koskaan ennen ja ne ovat halvempia kuin aikaisemmin. En
tarkoita mitään ökylaitteita. Voiko valokuvausta harrastaa siten että
hankkii kameran kokeilua varten. Ostaja haluaa kokeilla että mistä on
kysymys kun asetutaan kameran taakse ja painetaan nappulaa. Mitä tapahtuu
kun aukkoa muutetaan? Mitä tapahtuu kun valotusaikaa kasvatetaan tai
lyhennetään? Mitä on kohina? Näkyykö se? (voiko sitä syödä?) Mitä jää
uupumaan kuvasta kun pistän likoon 500e kuvausvermeisiin ja menen
odottaaröhnöttämään ojanpenkalle pellolle saapuvaa joutsenparia ja yritän
näppäistä samanlaisen kuvan kuin Hannu Hautala ja kumppanit. (En tiedä onko
HH:lla joutsenkuvia!!) Minä ihmettelen valokuvauskamppeita ja ihmettelen
tekniikkaa. Saatanpa kiillottaa muutaman nappulan kamerasta ja olla iloinen
että sainpa tuommoisen hankittua. Suvun ensimmäinen luontokuvan ja oikein
omalla kameralla.
Onko edellä kerrottu väärin jos kuolinpesään ei jää hirveästi velkaakaan
tämän toiminnan seurauksena?
Lassi M
jaakko
Ei ole väärin ei - tuosta tuli mieleen luontokuvausta harrastava kaveri,
joka oli tipalla ostaa multa sikakalliin ja huippukevyen kevlarkanootin
kuvausmatkoilleen. Perui kaupat viime hetkellä ja syynä oli vaimon
raivo, kun kaveri oli muutenkin pannut rahaa likoon harastuksensa
vermeisiin.
Minulla pääharrastus on melonta ja kyllä minä tilaan jenkeistä
huippuvehkeitä. Se on osa hupia, kun sattuu pitämään kauniista esineistä.
Kamerana mulla on Canon AE-jotain ja muutama kakkula, kaikki vuodelta 1
ja 2. Hienoja kuvia sillä saa ja aina toimii vaikka suohon polkisi.
tässä yksi setti:
http://www.avokanootti.info/html/jongun_hujaus_05.html
Olli
> Nyt eletään parempaa aikaa kuin Suomessa koskaan. Teknisiä laitteita
> on enemmän kuin koskaan ennen ja ne ovat halvempia kuin aikaisemmin.
> En tarkoita mitään ökylaitteita. Voiko valokuvausta harrastaa siten
> että hankkii kameran kokeilua varten. Ostaja haluaa kokeilla että ---
> Saatanpa kiillottaa muutaman nappulan kamerasta ja olla iloinen että
> sainpa tuommoisen hankittua. Suvun ensimmäinen luontokuvan ja oikein
> omalla kameralla.
> Onko edellä kerrottu väärin jos kuolinpesään ei jää hirveästi
> velkaakaan tämän toiminnan seurauksena?
Se ei kuule ole pelkästään väärin vaan syntiä... samalla tavalla kun ison
talon emäntä ajoi pyhäisin turhanpäiten pirssillä kaupunkiin. Olis sillä
ollut omissakin kulmissa katselemista, mutta sille ei kelvannut.
Olli
Sakari Hannula
> Joka kevät toistuvasta valokuvauksen harrastajien
> polkemiskeskustelusta sain innoituksen miettiä, voisiko aihetta
> lähestyä rakentavammalla tavalla. Tässä mietteitäni siitä, miten
> valokuvauksen harrastaja voi kehittää itseään.
Omia ajatuksia viestisi seurauksena..
Olen huomannut, että monella harrastusta aloittelevalla on harrastuksen
edistyessä kaksi kynnystä ylitettävänään. Muitakin voi olla, mutta
ainakin kahteen tuntuu moni törmäävän.
Ensimmäinen on aika perustavan laatuinen, eli kun välineet on hankittu,
onko kuvaus sittenkään kivaa? Esimerkiksi kaverin kuvia on ihailtu monet
kerrat ja aina valokuvausta pidetty upeana harrastuksena muutenkin.
Jospa minäkin alkaisin kuvaamaan. Joo. Hankin [hyvät] välineet, mutta
kysyn ensin kuitenkin kuvausta harrastavilta kavereilta neuvoa, luen
netistä arvosteluja ja tiedustelen parhaista vaihtoehdoista ehkä
.valokuvaus-ryhmässäkin. Sitten kun kamera on kotona, ei muutaman
kuvauskävelyn jälkeen enää niin hirveästi kiinnostakaan. Ehkä
harrastukselle 'ei olekaan aikaa', innostunut aloittelija ei saanutkaan
heti sävähdyttäviä kuvia tai ei harkinnut uuden harrastuksen
aloittamista muutenkaan tarpeeksi. Vaikka impulssipäätöksillä on
paikkansa ja niin voi tulla aloitettua harrastus jota ei epävarma
ihminen pitempään harkitsemalla ehkä uskaltaisi aloittaa lainkaan, olisi
monelle silti järkevää istua hetkeksi miettimään, onko valokuvaus
oikeasti sellaista mitä haluaa harrastaa, onko siihen aikaa ja onko
valmis nöyrästi myöntämään, että tämäkin harrastus vaatii opiskelua,
epäonnistumisia ja harjoittelua.
Toinen kynnys liittyy enemmän kirjoitukseesi.
Jos kyseessä on harrastaja joka ei pelkästään taltioi lämpimiä muistoja
kesäpäivistä, kissanristiäisistä ja omista lapsista, tulee eteen haaste
"miten eteenpäin ja minne?". Alkuinnostuksesta on päästy yli, ja kaikkea
ei enää tarvitse kuvata koska kaikki ei enää ole niin uutta ja
mielenkiintoista.. on tarpeeksi kuvia voikukista, pajunkissoista, niistä
auringonlaskuista ja koiraakin on puettu hassuihin vaatteisiin ja
kuvattu edestä ja takaa. Muutama teräväkin kuva on lipsahtanut mukaan.
Mitä sitten? Tässä vaiheessa monen kiinnostus lopahtaa. Edistystä omissa
taidoissa on mahdollisesti jonkin verran tapahtunut, mutta vieläkään ei
synny lähellekään sellaisia kuvia kuin itse kuvakirjoista ihailee tai
mitä vuosia harrastanut ystävä voi albumistaan näyttää. En kai vain
sitten osaa. Voi olla, mutta se mitä moni ei ole valmis tekemään tai ei
vain huomaa harrastuksestaan puuttuvan, on että jossain vaiheessa homman
on kasvettava suunnitelmallisemmaksi - tai toisin sanoen, ollaan siinä
pisteessä, että oman kasvun ja kehityksen valokuvaajana vuoksi omalle
harrastukselle pitää löytää progressiota. Pelkkä maailmalla haahuilu ja
kuvien päämäärätön etsiminen ja räpsiminen ei enää riitä, koska
sellaiset kuvat on jo tullut otettua moneen kertaan. Eteen tulevat
kysymykset [joita sinäkin esitit] "Miksi kuvaan?", "Mitä haluan
kuvillani kertoa?", "Mihin haluan harrastukseni etenevän?", "Mitä
kuvistani puuttuu?" ja niin edelleen..
Tässä vaiheessa joku pettymyksessään uskoo vian löytyvän
riittämättömistä välineistä ja tekee toisen huonon päätöksen: ostaa
kalliimman ja paremman pelivälineen. Järkkärillä sitten saa niitä
hienoja kuvia!? Mutta edelleenkään ei synny mitään uutta tai
mielenkiintoista. Nyt viimeistään koko romu saa jäädä pöytälaatikkoon
tai menkööt Keltaiseen Pörssiin.
Loppujen lopuksi, vaikka kyse olisikin 'vain' harrastuksesta, sillä
täytyy mielestäni silti olla suunta ainakin eteenpäin ja mielellään
ylöspäin. Hmm.. toivottavasti tästä ei nyt tullut liian tärkeilevän
kuuloista roskaa. ;)
Kiitokset Mikko mielenkiintoisesta viestistäsi.
.s
jaakko
> Mikko Tapani Reinikainen wrote:
>> Joka kevät toistuvasta valokuvauksen harrastajien
>> polkemiskeskustelusta sain innoituksen miettiä, voisiko aihetta
>> lähestyä rakentavammalla tavalla. Tässä mietteitäni siitä, miten
>> valokuvauksen harrastaja voi kehittää itseään.
>
Miten voi harrastaa väärin?
Joku harrastaa kissaansa kuvaamista ja tykkää katsella ottamiaan kissan
kuvia.
Toiselle ei riitä enää oma kissa, pitää saada kuva ilveksestä, sitten
leijonasta. Harrastus laajenee, vie enemmän aikaa ja rahaa, mutta kuvien
sisältö pysyy samana, kissan kuvia.
Harrastan lumilautailua - tänä talvena en lautaillut kertaakaan.
En harrasta valokuvaamista, olen silti tänä vuonna kuvannut useamman
rullallisen ja sen lisäksi seuraan satunnaisesti tätä palstaa.
Jospa tämän nyyssipalstan nimi olisi
sfnet.puuhastelu.valokuvaus?
sfnet.ajankulu.valokuvaus?
sfnet.joutenolo.valokuvaus?
Olisiko puuhasteluvalokuvaajaa vaikeampi polkea keväisin?
Keväällä riittää valo, kuvaamiseen.
Sakari Hannula
> Sakari Hannula wrote:
>
>> Mikko Tapani Reinikainen wrote:
>>
>>> Joka kevät toistuvasta valokuvauksen harrastajien
>>> polkemiskeskustelusta sain innoituksen miettiä, voisiko aihetta
>>> lähestyä rakentavammalla tavalla. Tässä mietteitäni siitä, miten
>>> valokuvauksen harrastaja voi kehittää itseään.
>
>
> Joku harrastaa kissaansa kuvaamista ja tykkää katsella ottamiaan kissan
> kuvia.
>
> Toiselle ei riitä enää oma kissa, pitää saada kuva ilveksestä, sitten
> leijonasta. Harrastus laajenee, vie enemmän aikaa ja rahaa, mutta kuvien
> sisältö pysyy samana, kissan kuvia.
Ensinnä on nyt tehtävä selväksi se, ettei kyse tietenkään ole kaikista
maailman harrastajakuvaajista. Asia, mikä olisi ollut itsekin
mahdollista ymmärtää.. Kyse on vain sellaisista harrastajista, joilla on
jonkinlaisia ambitioita kuvaajina. Pyrkimyksiä kehittyä. Halu pystyä
täyttämään itselle asetettuja odotuksia huomenna hieman paremmin kuin
tänään.
Miten harrastaa väärin? No, jos jossain takaraivon tuntumassa shakin
pelaajalla, rallikuskilla tai valokuvaajalla on pienikin haave olla
parempi lajissaan, siis kehittyä - vaikka pelkästään harrastajanakin -
voi kaiketi sanoa että 'harrastaa väärin' jos on juuttunut paikoilleen,
eikä tee/osaa tehdä mitään sen eteen, että saavuttaisi jotain uutta ja
harrastus etenisi suuntaan, johon itse sen toivoisi etenevän.
Jos kamera on olemassa siksi, että sillä otetaan kuvia kissoista ja
tykkää katsella ottamiaan kissan kuvia, hyvä niin. Jos harrastaa
lumilautailua ja ilo on siinä, että kavereiden kanssa käydään kerran
talvessa Levillä ja muutama kerta Kalpalinnassa, viiletetään rinnettä
ylös alas ja nautitaan talvesta ja hyvästä seurasta After Skissä, hienoa
sekin. Mutta jos toisella laskijalla onkin haavena joskus pystyä
laskemaan jossain paljon haastavammassa kohteessa, vaikkapa Chamonixin
vaativimpia off-piste rinteitä hengissä alas, on sen saavuttamiseksi
ryhdyttävä tekemään jotain muutakin kuin vain viettämään aikaa laudan
päällä. Kaksi erilaista laskijaa, joille lautailu merkitsee erilaisia
asioita. Nyt on kyse jälkimmäisestä - hänestä, joka haluaa kehittyä
harrastajana.
.s
Väinö Louekari
(Johan Huizinga, samanniminen teksti). Ihminen tekee jotakin vaikkei
hyödy siitä millään tapaa. Eläimetkin leikkivät, sanotte, mutta eläinten
leikki, se minkä me näemme leikkinä, lienee esimerkiksi saalistamisen ja
pesän rakentamisen ja pakenemisen opettelua. Ihmislapsen leikki on
samalla tavalla opettelua, tekojen ja toimintojen ja sosiaalistumisen
opettelua. Mutta aikuinen ihminen leikkii myös. Vaikka aikuinen voisi
levätä tai syödä tai tehdä jotakin muuta biologisesti ja sosiaalisesti
mielekästä hän leikkii, tekee hyödytöntä. Tämä aikuisen ihmisen leikki
on määritelmällisesti vapaaehtoista joten hänen täytyy tahtoa sitä, se
ilmeisesti palkitsee hänet jollakin sellaisella tavalla mihin
biologisten tai suppeassa mielessä sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen
ei yllä.
Tämä on yksi näkökulma harrastajavalokuvaukseen (etymologisesti
harrastaja, amatööri on rakastaja, valokuvausamatööri on valokuvauksen
(vaiko valmiin kuvan?) rakastaja), valokuvaus kuten muutkin leikit on
olennaisesti vapauden aluetta, enemmänkin: se pitkälti saa ymmärtääkseni
mielekkyytensä juuri leikinomaisuudestaan, vapaudellisuudestaan. (jos
harrastaja määrättäisiin, käskettäisiin kuvaamaan tietyt kuvat hän
nurisisi ja tuntisi olevansa orja, alamainen, ei-vapaa.).
Valokuvausharrastus voidaan ymmärtää palkitsevan vapauden, leikin
alueeksi ja silloin jatkokysymys on, miksi aikuinen ihminen leikkii
(vaikka valokuvaamalla), mikä on palkinto? En tiedä mutta aprikoin.
Voidaan ajatella että vapaa toiminta on sinällään palkinto: se että
aikuinen ihminen (ehkä etenkin nykyään) tekee jotakin minkä hän voi
keksiä, suunnitella ja toteuttaa aivan itse ilman auktoriteettia ja
käskytystä, tämä voi jo sinällään olla palkinto. Tai ehkä leikki on
emotionaalisesti tai älyllisesti palkitsevaa, aiheuttaa väristyksiä
joita ei muuten löydy tai tarjoaa älylle haasteita joita arki ei tarjoa
(tietysti edellyttäen että ihminen yleensä tarvitsee emotionaalista tai
älyllistä palkintoa). Leikki voi olla päämäärähakuista (työpaikan
sählyporukka tai valokuvauksen kohdalla vaikka perheen dokumentointi)
kunhan päämäärä on itse hyväksytty, silloin päämäärä tai sitä kohti
eteneminen on palkinto. Leikin väline voi muuttua leikiksi sinänsä (hmm,
K- ja M-sarjan vanhat objektiivit, nam).
Ylläoleva mietteenä siihen, että kun puhutaan valokuvausharrastuksen
kehittämisestä, voidaan sitä ajatella myös hieman laajemmasta
näkökulmasta: harrastus leikkinä on yhdelle yhtä ja toiselle toista
joten niin on kehittyminenkin.
Platon-vainaa aikoinaan väitti maaeläinten kehittyneen ihmisistä joita
filosofia ei kiinnostanut. Koska hänellä ammattifilosofina oli oma lehmä
ojassa ja koska filosofinen kontemplaatio (jos sitä ei harrasta
elannokseen) on myös leikki, voidaan ehkä vääristää Platonia sen verran
että aikuinen joka ei leiki on maaeläin.
Väinö Louekari
Oiva Hakala
news:e2kec5$3q4$1...@epityr.hut.fi...
> Joka kevät toistuvasta valokuvauksen harrastajien
> polkemiskeskustelusta sain innoituksen miettiä, voisiko aihetta
> lähestyä rakentavammalla tavalla. Tässä mietteitäni siitä, miten
> valokuvauksen harrastaja voi kehittää itseään.
Em' mä tiärä. Onko tässä nyt ollut mitään harrastuksen polkemiskeskustelua.
Kukin taaplaa tyylillään, kaikki kukat kukkivat ja annetaan Lassenkin
elää... Canon vs. Nikon -inttämiset lähinnä huvittavat. JP pistää välillä
porukan päät höyryämään, mutta antaa samalla ajattelemisen aihetta.
Otetaanko koko valokuvausharrastus turhan ryppyotsaisesti ja vakavasti.
Luokitellaan ja pohdiskellaan syntyjä syviä? Itsellä kyllä kuvaaminen on
toisaalta jossain määrin spontaania, toisaalta vain ajan kulu ja harrastus
siinä kuin mikä muukin. Mielihyvän hakemista. Spontaanisuudesta esimerkki.
Pihakoivua klapeiksi pistäessä vanhan puuvartisen kirveen varsi katkeaa.
Terä ja varrentynkä jäävät pölkyn päähän. Tulee suoranainen pakkomielle
hakea kamera ottaa pari ruutua, mielessä jo kuvalle nimikin,
Kevätduunibluus...
Ihminen, joka kirjoittaa elääkseen, mutta toisaalta harrastuksena, onnistuu
(taas), ja ihmettelee kirjan menestystä näin:
"-Iha hullumaiselt tunttu, etteik ihmise mittä muut lukemist keksi. Mut
mukava
see tiätyst o! Siit mää olen kans ilone, et see on suamalaist väkke
tyällistäny. Keuruul kirjanpainaja ova varma ihan kyllästynyi, et kui ain
tätä
yht ja sama kirja täyty präntätä, tulis nyy jo jotta muut."
Kyseessä tietysti Heli Laaksonen. Mielestäni mukavan terve ja
humoristinenkin suhtautuminen omaan "harrastukseensa". Rypyt eivät otsaa
kiristä...
Ja minä itse, miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden? (Leinon Eikka)
Oiva
Olli
> Tämä on yksi näkökulma harrastajavalokuvaukseen (etymologisesti
> harrastaja, amatööri on rakastaja, valokuvausamatööri on valokuvauksen
> (vaiko valmiin kuvan?) rakastaja), valokuvaus kuten muutkin leikit on
> olennaisesti vapauden aluetta, enemmänkin: se pitkälti saa
> ymmärtääkseni mielekkyytensä juuri leikinomaisuudestaan,
> vapaudellisuudestaan. (jos harrastaja määrättäisiin, käskettäisiin
> kuvaamaan tietyt kuvat hän nurisisi ja tuntisi olevansa orja,
> alamainen, ei-vapaa.). Valokuvausharrastus voidaan ymmärtää
> palkitsevan vapauden, leikin alueeksi ja silloin jatkokysymys on,
> miksi aikuinen ihminen leikkii (vaikka valokuvaamalla), mikä on
> palkinto? En tiedä mutta aprikoin. Voidaan ajatella että vapaa
> toiminta on sinällään palkinto: se että aikuinen ihminen (ehkä
> etenkin nykyään) tekee jotakin minkä hän voi keksiä, suunnitella ja
> toteuttaa aivan itse ilman auktoriteettia ja käskytystä, tämä voi jo
> sinällään olla palkinto.
Kuulostaa loogiselta. Ja merkitsee samalla sitä, että sen, joka haluaa tuoda
tälle leikin alueelle auktoriteetin, kahlita sitä vaikka miten hyvien
päämäärien vuoksi, ei pidä odottaa kovin ruusuista vastaanottoa.
Olli
Väinö Louekari
Väinö Louekari
Mikko Tapani Reinikainen
Väinö Louekari <vaino.l...@pp.inet.fi> wrote:
>kunhan päämäärä on itse hyväksytty, silloin päämäärä tai sitä kohti
>eteneminen on palkinto.
Tämä ainakin itselleni on olennaisin motivaattori. Valokuvausta
harrastamalla pääsen tavoittelemaan ulkoisia päämääriä (kuvien
kohteille ja katsojille on kuvista iloa, samoin jälkipolville) sekä
sisäisiä päämääriä (itselle asetetut haasteet, itsensä kehittäminen,
luova toiminta).
- Mikko Reinikainen
Mikko Tapani Reinikainen
Oiva Hakala <nob...@thisgalaksy.net> wrote:
>Otetaanko koko valokuvausharrastus turhan ryppyotsaisesti ja vakavasti.
>Luokitellaan ja pohdiskellaan syntyjä syviä?
Otetaan vaan! Mikä sen hauskempaa, kuin tavoitella myös älyllisiä
haasteita varsinaisen tekemisen ohelle. Tosissaan tekeminenkin voi
olla hauskaa, kunhan säilytetään pilke silmäkulmassa eikä turhaan
ruveta riitelemään.
> Itsellä kyllä kuvaaminen on toisaalta jossain määrin spontaania,
>toisaalta vain ajan kulu ja harrastus siinä kuin mikä muukin.
Hyvä näin, kuten aiemmin on todettu, valokuvaustakin voi harrastaa
niin monella lailla. Itselläni on enemmänkin ongelma saada
järjestettyä aikaa valokuvausta varten.
- Mikko Reinikainen
jaakko
Harrastan väärin
Vanha Canonini alkaa tulla siinä mielessä tiensä päähän, että
filmikuvaaminen on kallista, varsinkin liikkuvaa maalia kuvatessa.
Kun tulee yhtä helppokäyttöinen ja yhtä hyvää laatua tekevä
kohtuuhintainen digikamera, ostan.
Välineen vaihdon syy on taitoni kehittymättömyys ja henkilökohtainen
vähävaraisuus. Minun pitää ottaa paljon kuvia, jotta edes joku olisi
kohdallaan. Digikuvaaminen on huomattavasti halvempaa.
Ei oma kehitys vaan raha ratkaisee - harrastan siis väärin.
Olen jo kokeillut digikuvaamista lainakalustolla. Huonojen kuvien määrä
on kymmenkertaistunut, hyvien kuvien määrä on ennallaan.
Ainoa saavutettu etu on euromääräinen.